To 16.9.2010 KalPa-JYP

  • 15 284
  • 54

Susilogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Philadelphia Flyers, sympatiat Kärpille.
Kuopion ja Jyväskylän kaksinkamppailu alkaa. Kuten samalla myös koko Sm-liiga.

Harjoitusottelut on pelattu ja kesälomat vietelty, joten on aika palata tositoimiin.
Torstain yksi mielenkiintoinen ottelu on paikallistaistelu KalPa-JYP.
KalPan harjoitusottelut ovat sujuneet on-off tyylisesti. Ensiksi rutiinivoitto ja seuraavaksi ruma häviö. Saako joukkue tasaisuutta liigan avaukseen?
Kotijoukkueen kokoonpano on uusiutunut aika radikaalisti, kuten jo monessa paikassa on mainittu. On jännä nähdä kuinka joukkue on hitsautunut vielä yhteen näin ensimmäisiin peleihin.
Ennakoissa JYP on sijoitettu korkeammalle runkosarjassa kuin KalPa. Vähän vaihtuvuutta ja kova puolustus.

Keltamustien lasien takaa katsottuna toivoisin onnistumisia heti ensimmäiseen peliin kaksikolta Kerman-Miettinen. Lisäksi Salmiseen on kovat odotukset.

Maalivahdit menevät aikalailla tasan. KalPalta aloittaa Ari Ahonen, mutta JYPiltä maaliin luistelee vakuuttavia otteita harjoitusotteluissa esittänyt Joni Myllykoski. Kuinka miehen pää kestää liigapeleissä?

Muutama poiminta KalPan osalta otteluun:

- Sakari Salminen - poika vai mies? Pistelinko vai surffailija? Kovat odotukset kaudelle.
- Kaksikko Kerman-Miettinen. Onnistumisia kaivataan jo ensimmäisissä peleissä. Viime kautena syttyivät vasta myöhemmin.
- Månssonin peluutus.
- Puolustus. Liigan viime kauden YV-tykki Masuhr on saanut kaverikseen lisää ylivoimapyssyjä.
- Ylivoimapeli, tämä ikuinen kirous KalPan leirissä. Syöttö- ja laukaustaitoa riittää, mutta meneekö taas leipomiseksi?

Analysointi on tehty enemmän KalPa-lasien takaa, joten jyväskyläläiset tehkööt oman analyysinsa joukkueestaan.

Vihelletään siis peli alkaneeksi!
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Ennakoissa JYP on sijoitettu korkeammalle runkosarjassa kuin KalPa. Vähän vaihtuvuutta ja kova puolustus.

Loistokas keskustelunavaus, kiitokset siitä! Tähän ylläolevaan lainaukseen puuttuakseni; totta on, että koko kauden runkkariennusteet sijoittelevat JYP:iä hieman korkeammalle keskimäärin, mutta se ei todennäköisesti koske kuitenkaan kauden alkua. Loukkaantumiset painavat ehdottomasti pistetulosta alemmas kauden alkutaipaleella ja vanhoja ketjuja (kommenttina tuohon vähäiseen vaihtuvuuteen) ei ole kasassa käytännössä yhtään viime kaudesta, ainakaan näihin alkupään peleihin.

JYP-sympatioista huolimatta on annettava ennakkosuosikin viitta Kalpalle kohtuu reilustikin. Toki tämä ei sitä tarkoita, etteikö JYP voisi voittaa, pidän sitä vain hieman epätodennäköisempänä kuin Kalpan voittoa.

Antti Virtasen kesän aikana keräämää virtaa kannattanee seurata silmä kovana. Tuppurainen ja Pihlström seuraavat mielenkiinnon kohteet. Näihin luotetaan.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
JYP-sympatioista huolimatta on annettava ennakkosuosikin viitta Kalpalle kohtuu reilustikin. Toki tämä ei sitä tarkoita, etteikö JYP voisi voittaa, pidän sitä vain hieman epätodennäköisempänä kuin Kalpan voittoa.

JYP Niiralan Montussa + kaudenavaus= kotijoukkueen yliyrittäminen ja pisteet Jyväskylään, valitettavan tuttu kaava viime kausilta. KalPa oli viime kaudella kotonaan ennakkosuosikki lähes jokaisessa pelissä, mutta kauden ensimmäisen ottelun voittaminen kotona tuntuu olevan liian vaikeaa. Viime kaudella JYP kaatui Jyväskylässä, ehkä tämä olisi se The Kaudenavaus, jossa savolaisia hemmotellaan omassa kaupungissa. Toivoa sopii, en tiedä uskonko.

Minun puolestani saisi jo olla torstai. Kiekkokuume alkaa pikkuhiljaa nousta kevään ja kesän lähes pakkasta hipovista lukemista. Harjoituspelit ovat harjoituspelejä, nyt nähdään miltä näyttää Miettisen kipparoima KalPa. Todennäköisesti paketti ei pysy 60 minuuttia kasassa, joten Ahosen on huhkittava maalillaan tosissaan. Månsson joutuu nyt erikoistarkkailun kohteeksi, meiningin pitäisi parantua, ellei mies halua tulla myöhempinä vuosina muistetuksi taas yhtenä ruotsalaishutina. Ja se ylivoima, ei se enää huonompaan suuntaan voi mennä kuin mitä se viime kaudella oli. Tai voihan se, tietysti.

Veikkaan kuitenkin optimistisesti 2-1 KalPalle. Ensimmäisen erän eka kymmpi on KalPan pyöritystä ja kerrankin se tuottaa myös JYPiä vastaan tulosta yhden (1) maalin merkeissä.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Antti Virtasen kesän aikana keräämää virtaa kannattanee seurata silmä kovana. Tuppurainen ja Pihlström seuraavat mielenkiinnon kohteet. Näihin luotetaan.

Virtasella on tosiaan "aivan helvetisti" vauhtia. Ehkä enemmän kuin koskaan JYP aikana...tai ainakin enemmän kuin viime vuosina. Oikeastaan monen pelaajan vauhti näyttää paremmalta kuin ennen. Tämä siis harkkapelien perusteella. JYPin sivujen kerrottiin että liikkuvuutta on pyritty paantamaan, joten nuo aikasemmat havainnot sopisi tuohon mainintaan. Tiedä sitten oikeasti. Tuppuraisen jalat ovat myös varsin rivakassa kunnossa, tosin niinhän ne on aina olleet.

Isomman Virtasen otteet kiinnostavat myös, koska miehelle on annettu sentterin tontti ja ainakin harkkapeleissä Jonne on ollut siinä varsin hyvä. Aloituksissa on toivomisen varaa, mutta kyllä niitä voittojakin silloin tällöin napsahtaa. Parantuneen liikkeen ansiosta entistä vaikeampi kulmaväännöissä...hyvät kädethän miehellä on aina ollut.
 

Baldrick

Jäsen
Itseasiassa pidän JYPiä tähän otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, sillä harjoitusotteluissa rutiinitaso on jo tuntunut löytyvän ja KalPalla ei käsittääkseni(?) ole kaikki palaset vielä ihan loksahtaneet paikoilleen. Toki harkkapelit ovat harkkapelejä ja kunnon liigamatseissa tunnelma voi muuttua, mutta onhan se eka runkkispeli vielä vähän sitä liigamatsin ja harkkapelin rajamaastoa.

Mielenkiinnolla ottelua odotellaan ja siinä olisi mukava jos saataisiin joku kiistakapula aikaiseksi ja liigakausi Jatkoajan puitteissa värikkäästi käyntiin. Tämä kiistanaihe voisi olla vaikka Jalasvaaran epäselvä ulosajo.

KalPa tekee 2-3 maalia ja JYP yllättää värikkäässä liiga-avauksessa 5 maalillaan. Tämän pohjaan kevyisiin perusteluihin, värilaseihin ja mutu-tuntumaan.

(Oikeasti peli päättyy 2-3)
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mielenkiinnolla ottelua odotellaan ja siinä olisi mukava jos saataisiin joku kiistakapula aikaiseksi ja liigakausi Jatkoajan puitteissa värikkäästi käyntiin. Tämä kiistanaihe voisi olla vaikka Jalasvaaran epäselvä ulosajo.

Ja joku JYPin avainpelaajista sivuun loppukaudeksi? Mitään ulosajoja ei tarvita jotta ottelus herättäisi keskustelua, näissä peleissä sattuu ja tapahtuu aina muutenkin. Illan tuomarit antavat aina taatusti jutunjuurta, vähintäänkin eräs linjatuomari saa taas katsomossa aikaan päänpyörittelyä.

Kenelläkään tietoa miten peliin on mennyt lippuja kaupaksi?
 

reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Ei äsken ainakaan vielä ollut kaikkia istumapaikkoja myyty, ns vieraspäädystä löytyy useita vapaita penkkirivejä. Lisäksi hallissa on tilaa parilletuhannelle seisomapaikoilla, joiden lipputilanteesta ei mitään hajua.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Täältä Jyvääääskylääästä on pari bussia ainakin tulossa plus tietenkin omilla kyydeillä tulevat sadattelevat kannattajat, jotka omilla kyydeille "joutuvat" tulemaan.

No eihän siinä, kausi taas alkaa rakasta veljeä vastaan niin kuin asiaan kuuluu. Ihan hyvä että kauden alun pienet hermoilut hoituvat pienellä lisäkipinällä mikä näihin otteluihin kuuluu.

JYPillä tosiaan paketti aika hyvin ollut kasassa. Tiedä sitten sekoittaako Hytösen palaaminen pelaavaan kokoonpanoon palettia yhtään. Toivottavasti ei sekoita. KalPan kannattajille erittäin tuttu pelaaja on pelannut varsin tehokkaasti harjoituskaudella. Tuppurainen se tuntuu saavan vanhaa draiviaan takaisin. Ruuti on ainakin ollut kuivaa. Myllykoski on pelannut varmasti harjoituskaudella, mutta ainakin mulla oli Myllykoskeen alusta asti kova luotto. Aikaisemmat muistot Myllykoskesta JYPin paidassa tietenkin vaikuttivat tuohon mielikuvaan. Jasse Ikonen, toinen KalPan kannattajille tuttu pelaaja ansaitsisi ehdottomasti paikan kokoonpanossa. Hän on näyttänyt täyttävänsä liigapelaajan kriteerit. Niin ja liigan parhaimmistoon kuuluva hyökkäävä pakki Sami Vatanen, nuoresta iästään huolimatta, saattaa nopeilla jaloillaan ja hyvällä pelisilmällään (Samilla on niitä kaksi, heh) jopa ratkaista ottelun JYPin hyväksi.

Mutta katsellaan ja ihmetellään sitten ylihuomenna Kuopijjossa mittee äijien mahtannoo käydä.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
KalPan kokoonpano huomenna:

Janne Laakkonen - Tommi Miettinen - Kalle Kerman
Samuli Suhonen - Janne Jalasvaara

Sakari Salminen - Joonas Riekkinen - Tuomas Kiiskinen
Pasi Hirvonen - Mikko Kukkonen

Timo Salo - Mathias Månsson - Toni Hyvärinen
Jussi Timonen - Adam Masuhr

Tommi Jokinen - Tapio Laakso - Iiro Pakarinen

Maalilla Ari Ahonen, varalla Aleksis Ahlqvist

Lähde: http://www.savonsanomat.fi/teemat/j...aurila-eivät-mahdu-kalpan-kokoonpanoon/598560

Laurila ja Normio eivät mahdu kokoonpanoon niinkuin tuosta linkistäkin voi nokkelimmat päätellä. Ja Månsson pelaa sentterinä niinkuin eilen raportoitiin. Riekkinen pelaa näköjään Salmisen ja Kiiskisen keskellä. Eikös Laakso ollut tuon kaksikon keskellä harjoitusotteluissa ainakin enimmäkseen?

E: no joo, eihän tuo linkki näykään viestissä kokonaan. Kyseessä on siis Savon Sanomien uutinen koskien KalPan kokoonpanoa.
 
Viimeksi muokattu:

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On kulunut 15? vuotta (onko siitä nuin kauan, tarkistakaa) siitä kun Kalpa on viimeksi sijoittunut paremmin jääkiekon Sm-liigassa kuin Jyp. Jälleen uusi mahdollisuus tuohon. Avauspelistä on pitkä matka kevääseen (Tämän varmasti muistaa Pekka Virta viime kauden avauspelin jälkeisellä kommentilla), mutta Kalpa peliä odotetaan mielenkiinnolla. Jypillä vaihtuvuus vähäisempää viime kaudesta. Peli on varmasti tasainen, katsotaan kumpi vie.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
KalPan aloituskokoonpanot jo tulivatkin - JYPin vastaavia voi spekuloida lähinnä sitä kautta, ketkä ovat pelaamassa tänään D Teamin paidassa Turussa TuToa vastaan. Tuokkolan lisäksi KalPa-ottelusta näyttäisi JYPin "kesärosterin" pelaajista puuttuvan: Kalle Kaijomaa, Matti Koistinen, Turo Asplund, Pekka Jormakka, Markus Poukkula, Tuomo Laukkanen ja Jonne Virtanen. Eli perinteisestihän peräkkäisissä peleissä ei samat pelaajat ole siirtyneet joukkuuesta toiseen ja nyt kun Jyväskylästä löytyy rosterista leveyttä, ei sellaiseen ole edes tarvetta. Tämä tarkoittanee sitä, että puolustuksessa Antti Jaatinen saa aloittaa (Viitasen parina?), kolmosketjun sentterinä on kuopiolaisille kovin tuttu Jasse Ikonen ja viimeisen hyökkääjän paikan saa Harri Pesonen. Muut paikat menee ns. vakiokalustolle. Turha tästä on lähteä fantasiaketjuja rakentelemaan, pelaajat lienee kuitenkin tuossa.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Riekkinen pelaa näköjään Salmisen ja Kiiskisen keskellä. Eikös Laakso ollut tuon kaksikon keskellä harjoitusotteluissa ainakin enimmäkseen?

Riekkisen paikkahan tuossa ehdottomasti on, Laakson avut ovat kuitenkin kymmenkertaiset puolustuspäähän ja tuon kaksikon väliin yksinkertaisesti tarvitaan ratkaisuosaston mies, ettei ihan pelkäksi neppailuksi ja naatiskeluksi mene.

Turpiin tulee ja sehän vasta vituttaa. Perustelut tälle:
- Kauden ensimmäinen peli, ja tempo + kiekkokontrolliin perustuva pelitapa synnyttävät hasardeja. Sen sijaan voittavaa pelitapaa toteuttava Risto Dufvan JYP ei tee virheitä.
- Syväsalmi klesana ja Laurila on syönyt liikaa, joten pakkiparina Kukkonen&Hirvonen synnyttävät hasardeja. Ei mitään heitä vastaan, mutta jostakin se kompastuminen tai purkukiekko suoraan vastustajan lapaan aina tulee. JYPin pakeilla ei moista ongelmaa ole, sillä useimmiten heille kiekko on sivuseikka. Poikkeuksen tästä tekee Sami, jonka liike ja taidot ovat verrattavissa hyvään hyökkääjään. Puolustussuuntaan Sami ei ole kuitenkaan vielä järin hyvä.
- Pelataan Kuopiossa, jossa JYPillä on tapana voittaa. Ja tekevät sen varmasti ihan vain vittuillessaan.

Tulosvetoon kaikki tekstivipit nollanollalle (0-0).
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Timo Salo - Mathias Månsson - Toni Hyvärinen

3. kenttä vastaa näköjään rymistelystä KalPan osalta. Toivottavasti Månssonikin heräisi kesälaitumelta sarja-avaukseen ja näyttäisi miksi juuri hänet on Kuopioon hankittu. Harjoitusottelut eivät vain oikein lupaillet hyvää. Salo ja Hyvärinen olivat sen sijaan kauden alla hyvällä jalalla liikkeellä eikä kumpikaan kontaktia kaihtanut. Itse odotankin juuri Hyväriseltä tällä kaudella läpimurtoa liigatasolle. Salolle toivoisi ehjää kautta, mutta tuo toive tuskin toteutuu.

Veikkausta: KalPa tekee KalPat ja JYP JYPit, taululla seisoo 3.erässä ajassa 0:00 lukemat 1-3.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Riekkisen paikkahan tuossa ehdottomasti on, Laakson avut ovat kuitenkin kymmenkertaiset puolustuspäähän ja tuon kaksikon väliin yksinkertaisesti tarvitaan ratkaisuosaston mies, ettei ihan pelkäksi neppailuksi ja naatiskeluksi mene.
Itse näkisin niin että Riekkinen on valittu tuon taiturikaksikon väliin siksi, että lukee peliä paremmin kuin Laakso ja pysyy siten paremmin noiden laitureiden yllättävissä tempuissa mukana. Mikäli tuossa olisi pelkästään ratkaisuosastoa ajateltu niin kyllä siihen väliin olisi Laakso lyöty. Vaikkei Laaksokaan mikään maalintekijä Jumalan armosta ole niin kuitenkin selkeästi edellä Riekkistä, jonka suurin puute on jäätyminen ratkaisupaikoissa. Riekkiselle elämänsä mahdollisuus lyödä läpi myös hyökkäyspäässä, luulisi ainakin maalipaikkoja riittävän.

Kakkosketjun puolustuspelaaminen kyllä vähän arveluttaa. Kiiskinen puolustaa uhrautuvasti, mutta ei mahda mitään fyysisille rajoitteille. Riekkinenkin puolustaa hyvin, mutta jalka ei aina tahdo omassa päässä riittää eikä voimaakaan liikaa ole. Salmisen puolustushalu ja -taitokaan eivät taida mitään huippuluokkaa olla. Tuolla ketjulla on aineksia jatkaa Kapanen-Sahlstedt-X ketjun seuraajana: oman pään pyörityksistä voi tulla todella pitkiä.

Ihme on jos tänään jää pisteet Niiralaan. JYP on se sama JYP kuin aiemminkin, mutta KalPa on ainakin vielä tällä hetkellä heikompi kuin viime kaudella. Kauden edetessä tilanne voi kyllä muuttua, kunhan uudet tulijat pääsee kunnolla sisälle systeemiin. Tällä hetkellä tilanne kuitenkin se, että JYP on tänään selkeä ennakkosuosikki. Tai niinhän se varmaan aina tulee olemaan, hamaan loppuun asti...

Ainiin. SW on poissa. Kuka JYP-pelaajista nyt varmistaa alkuverryttelyssä, että muikkuverkot ovat kunnossa?
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
...Ainiin. SW on poissa. Kuka JYP-pelaajista nyt varmistaa alkuverryttelyssä, että muikkuverkot ovat kunnossa?

Radio Jyväskylän haastattelussa Sinkku kyllä lupasi tulla "viellä kerran" kiusaamaan kalpan kannattajia, eli paikan päällä pitäisi kaverin olla! Tosin verkkojen kuntoa, tuskin kentältä käsin ainakaan testaa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Parin tunnin kuluttua kohti Kuopiota, mutta sitä ennen JYPin kokoonpano, joka löytyy jo SM-liigan sivuilta. Vierasjoukkueen ketjut ovat varsin odotetunlaiset:

Antti Virtanen - Jussi Makkonen - Vili Sopanen
Olli Malmivaara - Jyrki Välivaara

Ossi Louhivaara - Juha-Pekka Hytönen - Jari Jääskeläinen
Kalle Koskinen - Sami Vatanen

Jani Tuppurainen - Jasse Ikonen - Antti Pihlström
Mikko Viitanen - Antti Jaatinen

Harri Pesonen - Filip Riska - Olli Sipiläinen

Joni Myllykoski (Niko Kaulio)

Jasse Ikonen pääsee siis ansaitusti aloittamaan liigakautensa kasvattajaseuraansa vastaan. Ikosen ketjun peli toimi harjoitusotteluissa Kazania ja AIK:ta vastaan ja toivottavasti kolmikon esitykset jatkuvat samanlaisina sarjan käynnistyttyäkin.
 

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Jani Tuppurainen - Jasse Ikonen - Antti Pihlström"

On muuten jalkoja tässä ketjussa.. Enpä haluaisi olla se KalPan pakki, joka yrittää rakentaa paineen alla. Voi helkkari, pitäisköhän lähteä ajamaan Savoon?

Muuten odotan pelistä varsi vähämaalista, jos JYPin ykkönen ja kakkonen pelaa +-nollat niin kolmonen tekee ainakin sen yhden. Pelottaa vaan tuon ykkösen puolustustaidot; Virtanen-Makkonen-Sopanen-ketju kun ei kuulosta kovin vakuuttavalle tuohon suuntaan. Veikataan, että pisteet Ryynipyyhyn tuloksella 0-2.
 
Viimeksi muokattu:

reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Se on mukava arvuutella ja oikeaan osuessaan röyhistellä, että minähän sen jo sanoin - vikaan mennessä antaa "ennustuksensa" hautautua hiljaa viestien arkistoon.
Joten röyhistelyn toivossa: Jyppi kaatuu tänään maalivahtiinsa, joka on urallaan ensi kertaa tosi paikassa SM-liigassa, eikä kestä paineita. Kiekot putoilevat ja pomppivat tänään.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Joten röyhistelyn toivossa: Jyppi kaatuu tänään maalivahtiinsa, joka on urallaan ensi kertaa tosi paikassa SM-liigassa, eikä kestä paineita. Kiekot putoilevat ja pomppivat tänään.
Eipä taida Joni olla ensi kertaa tosi paikassa SM-liigassa. Ja varmasti nuo hyvin sujuneet harkkapelit ovat motivaatiota ja tervettä itseluottamusta antaneet joten ihan luottavaisin mielin minä tätä matsia odotan. Paikalle en valitettavasti tällä kertaa pääse, mutta ei se mitään. "Meitä" tulee sinne ihan tarpeeksi jotta voitto otetaan ainakin katsomossa. Kyllä, haaste on annettu.
 

LaRock

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika odotetulla kokoonpanolla JYP peliin lähtee. Ikosen ketju nyt olisi kyllä voinut toimia kakkosketjunakin, Hytönen pitäisi mielestäni ajaa sisään rauhallisesti.

Peli tulee olemaan tasaista, mutta uskon JYPin vievän pidemmän korren tänään. Jo ihan pelkän materiaalieron turvin. KalPa;lla tosin on tänäkin vuonna nuori ja potentiaalinen joukkue, eli ei se nyt mikään kauhea ihme olisi jos pisteet jäisivätkin kuopioon.

Peli päättyy 2-4

EDIT: otettu maalintekijät-veikkaus pois.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KalPa
^
Eikös nää tulos ja maalintekijäveikkaukset kielletty uusissa ohjeissa?
Mulle tuo on ihan yks ja sama. Halusin vaan nostaa aiheen pöydälle kun ei mene jakeluun miksei otteluennakoissa voisi esittää tulosveikkauksia. Näistähän voi Veikkaus-pelaajatkin vetää omia johtopäätöksiä.

No sit asiaan. Pitkän tauon jälkeen tosipelit alkaa ja keskustelu on mennyt hyvässä hengessä. Eihän se vaadi kuin sen yhden epäilyttävän tilanteen pelissä tai "huonon" lopputuloksen niin kaikki repii persrupeaan :)

Kotiavaukset ovat olleet tosi pahoja meille. Itse lähden enemmän hakemaan tästä heti hyvää ilmettä ja sitä mukaa tulee sitten lopputulos. Harkkamatseissa mentiin ylöspäin loppua kohti ja jos paletti pysyy kasassa täydet ajat niin hyvä tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Niiralassa räjähtää tänään, sillä KalPa voittaa JYPin heti avausmittelössä! Voisikohan se olla näin yksinkertaista? JYP on ilmeisesti pelannut ihan kivat harjoitusottelut ja muutokset viime kauteen ovat melko pienet, joten JYP tulee olemaan haastava vastustaja heti alusta asti.

KalPalla on tällä kaudella erittäin mielenkiintoinen joukkue minun silmissä, kun kokeneiden kettujen tilalle on tullut nuorempia vahvistuksia muualta. Odotan jo avausottelussa Laakkoselta ja Salmiselta paljon, mutta myös puolustukseen toivon onnistumisia erityisesti Suhoselle. Omista pojista odotan Riekkiseltä äärimmäisen paljon jo tässä pelissä, mutta erityisesti koko kaudelta. Jos hän kerta aloittaa kakkosketjussa niin nyt on ainakin peliaikaa ja tilaisuus läpimurrolle tarjolla. Toivon mukaan paikalle olevat molempien joukkueiden kannattajat pitää hyvää tunnelmaa yllä Niiralassa, koska kauden alku on hieno juttu!
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jonne ei vieläkään mukana. Pelasi toki eilen D Teamin paidassa, mutta on se näköjään vaikeaa saada edes ehdonalainen RD:n koirankopista. Noh, ehkä sitten isompia ja rumempia joukkueita vastaan. Pettynyt olen, ellei anneta kunnon mahdollisuutta!

Mitä tästä nyt ajattelisi? Heti kaksi kovaa matsia kärkeen. Näistä kuokkaan ja ensimmäiset alkaa vaatia jo RD:n eroa. Kahdella voitolla vastaavasti hurjaan syysliitoon. Kaksi harjoitusottelua (Kazan ja AIK) nähneenä olen kyllä kohtuullisen luottavainen.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Jonne ei vieläkään mukana. Pelasi toki eilen D Teamin paidassa, mutta on se näköjään vaikeaa saada edes ehdonalainen RD:n koirankopista. Noh, ehkä sitten isompia ja rumempia joukkueita vastaan. Pettynyt olen, ellei anneta kunnon mahdollisuutta!

Mitä tästä nyt ajattelisi? Heti kaksi kovaa matsia kärkeen. Näistä kuokkaan ja ensimmäiset alkaa vaatia jo RD:n eroa. Kahdella voitolla vastaavasti hurjaan syysliitoon. Kaksi harjoitusottelua (Kazan ja AIK) nähneenä olen kyllä kohtuullisen luottavainen.

Vaikka itsekin uskon ja toivon että Jonne esityksillään näyttöpaikan saa, puheet koirankopista ovat kyllä ihan turhia. Etenkin kun muistetaan että RD alunperinkin antoi Jonnelle mahdollisuuden nostaa itsensä (kuvainnollisesti) katuojasta SaiPasta saatujen potkujen jälkeen. Minkäs teet, kun pelipaikat ovat kortilla?

Jos Hytönen olisi ollut yhtään pidempään loukkaantuneena, olisi Virtanen pelannut tänään. Ja jos/kun Jonne pystyy pelaamaan sekä laidalla että keskellä, peliaikaa tulee varmasti kauden mittaan.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onnea KalPa. Mitä nyt Urhon surkeasti toimivasta nettilähetysestä onnistuin näkemään, niin ansaittu voitto.

Jatkoajalla JYPillä oli kaikki saumat tehdä reppu, mutta kun ei, niin ei. Ihmettelen, miksi RD ei antanut Hytösen jatkaa rankkareiden lisäampujilla, kuten Virta antoi Kermanin? Tuossahan olis selvä kaksintaistelun paikka, joka jäi nyt miedoksi, kun Allu kusi toisenkin vetonsa.

Kyllä tämä tästä lähtee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös