To 15.9.2011 Pelicans - Blues

  • 11 593
  • 41

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tätä on odotettu aina keväästä lähtien, liiga starttaa vähintään yhtä mielenkiintoisena kuin aina. Lahtelais silmäkulmasta katsottuna tää on se kausi jolloin me saavutetaan jotain!Usko on ainakin kova, mutta onhan se ennenkin ollut. Nähtäväksi jää se, että joudutaanko pettymään taas. Torstaina Isku Areenalle saapuu Espoon Blues jota vastaan harkattiinkin viime viikolla, silloin Blues oli parempi 4-2 numeroin. Tuosta ottelusta on tiedäkkään juuri mitään muuta kuin tuloksen.

Pelicans pelasi liigajoukkueista eniten harjoitusotteluita, 13 kappaletta joista irtosi 12 voittoa. Blues pelasi 7 ottelua joista voittaja tuli 4 ja tappioita 3.

Torstain otteluun on vielä pari päivää aikaa, joten kokoonpanoja on vaikea tarkasti tietää. Pelsuilta sivussa on Loppi ainakin. Hurri,Pietilä,Blomqvist,Rautiola on Peliittojen mukana.

Heitetään veikkaus kokoonpanosta (joka voi olla melkolailla vedenpitävä)

Luttinen-Hodgman-Lasch
Tavi-Paakkolanvaara-Sopanen
Jormakka-Immonen-Wärn
Pöyhönen-Koskiranta-Sihvonen

Järvinen-Seikola
Marttinen-Latvala
Brocklehurst-Jalvanti

Hovinen (Kuusela)


Mites Espoossa? Mikä loukkaantumistilanne,millainen kokoonpano?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Espoolta on treenipeleissä ollut toipilaana kaksi tärkeää hyökkääjää: Lammassaari ja Miettinen. Ainakin toinen ko.kavereista pitäis saada mukaan että olis kaksi tasavahvaa hyökkäysketjua. Muuten ollaan aika lailla Kähkönen - Ramstedt - Kuusela -ketjun varassa.

Kyllä kai tässä oletettavaa on, että pelsut tulee painostamaan ja Blues yrittää parhaansa mukaan puolustaa + iskeä vastahyökkäyksistä ja ylivoimatilanteista.

Itselleni muuten ensivisiitti Isku-Areenalla, vaikka Lahti muuten erittäin tuttu kaupunki onkin. Pankaahan parastanne niin tuun toistekin.

EDIT: Bluesin nettisivujen mukaan Cami ja Lamppu saadan mukaan peliin. Eli parhaalla mahdollisella kokoonpanolla päästään kauden avaukseen. Hyvä hyvä!
 
Viimeksi muokattu:

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
No niin eli uusi kausi siis alkaa jo huomenna. Viime kevät venyi molempien joukkueiden osalta melkoisen pitkälle. Veikkauksen kerroin asettelijat uskovat pelaajien satsaavan Pelicanssiin ilmeisesti mediakehujen ja Pelsujen hyvän harjoituskauden ansiosta. Viime viikon harkkapelin vei kuitenkin kotonaan Blues ok esityksellä.

Bluessin sivuilla luki, että kaikki pelaajat ovat terveitä ? Uskomatonta jos näin on.
Ykkös ja kolmosketju ovat sementoituneet ja niillä jatketaan huomennakin eli:
Kähkönen-Ramstedt-Kuusela
Talaja-Töykkälä-Sailio

Miettinen on pelannut yhden harjoituspelin ja Lammassaari ei vielä yhtään. Virkkunen on myös palannut vahvuuteen. Loput kentät muodostavat: T.Sallinen, Huhtala, Lammassaari, Miettinen ja todennäköisesti J.Sallinen ja Virkkunen. Muita mahdollisia on lähinnä harjoituspelien peliaikoja ajatellen Ranta, Aaltonen ja Järvinen.

Itse uskon että kakkonen ja nelonen ovat muodossa:
Huhtala-Miettinen-Lammassaari
Sallinen-Sallinen-Virkkunen


Puolustuksessa luutii todennäköisesti harjoituspelien perusteella parit:
Lajunen-Korpikari
Varakas-Vallin
Kurki-Hakanpää


Laakso on Hakanpään haastajana 6 pakin paikasta.

Aloittava veskarina on Koivisto. Volden availee luukkua. Itse toivon molemmille veskareille rehellistä mahdollisuutta ottaa se ykkösvahdin paikka heti ensimmäisistä peleistä lähtien. Todennäköisesti Koivistoa yritetään tsempata ottamaan se ykköskassarin tontti antamalla enemmän vastuuta.

Itse toivon mieluummin rehellistä kilpailua ja paremmalle ykköskassarin tonttia. Jos Koivisto pelkää tonttinsa puolesta kun kilpailijana on Norjalainen juniori niin paljon että kumi ei tartu, ei se tarttune riittävällä tasolla kuitenkaan. En olisi lainkaan ihmeissäni vaikka Volden ykkösveskan tontin nappaisi Koiviston sukeltamattakin.
 

PelicansP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huhhuh, eihän tässä meinaa enää housuissaan pysyä.. Huomenna se sitten alkaa, kausi jolle on ainakin omalta osaltani ladattu kovat odotukset. 13 harjoituspelistä 12 voittoa ja huomenna vastassa se ainoa joukkue jolle hävittiin elikkä Blues.

Kuten Eetska tuossa jo kirjoittikin niin Loppi tosiaan sivussa ja muutama kaveri pelaa tänään Heinolassa joten varmaan melko lailla noilla hänen laittamillaan ketjuilla mennään. Luotto on täällä suunnalla ainakin kova että tuolla porukalla kolme pistettä jää Lahteen.

Mielenkiintoista nähdä myös miltä nuo Isku-areenan jään alle laitetut ledivaloviritelmät näyttävät kun Etelä-Suomen Sanomien mukaan missään muualla maailmassa ei tuollaisia ole ennen nähty..

Ääh, alkaisi jo. Vielä vajaa 17 tuntia.. :)
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eipä olisi keväällä uskonut, että Matias Lopin poissaolo kokoonpanosta harmittaisi. Hodgman on varmasti ihan hyvä tuuraaja, mutta olisi ollut tärkeä osa kolmosketjuakin. Kyllä tästä Pelicansin iskukyky hieman kärsii. Mielenkiintoista, ettei Veikkaus ole huomannut sitä ja antaa Bluesille melkoista kerrointa. Onhan Pelicans kotikentällä jonkinlainen suosikki, mutta ei nyt ihan noilla lukemilla.

Mielenkiintoinen kausi kuitenkin alkamassa. Suikkanen nosti jo keväällä Pelicansin osakkeita, eikä loistavasti sujunut harjoituskausi vähennä odotuksia. Kymmenen joukkoon on kuitenkin virallinen tavoite ja kuten Suikkanen sanoi, ei sijalta 14. nousta tuosta vaan mestariksi. Jonkinlaiset playoffit olisivat jo suuri saavutus. Keväällä on sitten kaikki mahdollista. Harjoituspelit kuitenkin enteilevät ainakin sitä, että Lahessa nähdään pitkästä aikaa kiekkoa, josta maksaa mielellään!

Kohta mennään!
 

Loonie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lahdessa myös maailman ensi-ilta, huikeaa ledien säihkettä ensimmäisenä maailmassa.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Lainataanpa tuolta toisen ketjun puolelta:

Uusi liigakausi on ovella. Vetoan niin virallisiin kannattajaporukoihin kuin yksittäisiin katsojiin kaikilla liigapaikkakunnilla: osoittakaa kunnioituksenne ja myötätuntonne poismenneille pelaajille ja hienolle lajille. Tehkää vaikka joku tifo tai lakana, jossa osoitatte, että jääkiekkoväki Suomessa myötäelää myös omaisten surussa. Tavattoman hienoa olisi, jos kaikissa avauskierroksen kotiotteluissa olisi samanlainen muistolakana. Nyt olisi hieno paikka näyttää kaljahanojen sulkijoille, että urheilu on se, joka katsojia yhdistää.

Lahti on mukana. Melko pienimuotoisesti mutta kuitenkin.

Vaikka kisakiima puskee päälle jo monella ja turmasta on kulunut tässä hektisessä maailmassa "jo" viikko, niin on tosiaan paikallaan muistaa hieman elämän realiteettejakin.

Ääriliike Lahti kunnioittaa lentoturman uhreja

Tänään 15.09. Pelicansin kauden avausottelussa Bluesia vastaan Ääriliike Lahti kunnioittaa Jaroslavlin lentoturman uhreja, seuraa ja sen kannattajia muistolakanalla.

Viime viikon tapahtumat yhdistivät jääkiekkomaailmaa ennen näkemättömällä tavalla. Muistolakana kiteyttää jaroslavlilaisille kannattaja-kollegoille tragediasta jääneet tunteet, joiden syvyyttä me voimme vain kuvitella: rakkaus, muistaminen, suru

Ääriliike Lahti kunnioittaa lentoturman uhreja | aariliike.com

----------

Lahdessa myös maailman ensi-ilta, huikeaa ledien säihkettä ensimmäisenä maailmassa.
Kyllä vain. Siellä myös ainakin suunnitelmien mukaan zeppeliini lentelee ilmassa hallissa ja Varmavuo houstaa yleisöä lämpimäksi jäältä käsin ennen matsin alkua.

Saapa nähdä onko myös vaivaannuttavat ja myötähäpeälliset taputusanimaatiot valmiina, sekä tietysti myös yleisön kohinan huudattaminen kajareista.

Positiivista kuitenkin, että Kannattajakatsomoa ei ole mikitetty.
 

Bª™ªN

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Puhis
-

Lahti on mukana. Melko pienimuotoisesti mutta kuitenkin.

Todella hienoa, hattua täältä Helsingistä!


Illan matseja ja varsinkin lahdessa pelattavaa on odotettu jo niin kauan ettei meinaa tulla duunist tänään mitään. Alkais jo!

Matsista sen verran että pelsut vahvistunut huomattavasti plus että blegillä aina ollut vaikeeta lahdessa. Toivotaan että sekä lamppu että cami pelaa, muuten voi olla vaikeeta. Koivistonkin pitäisi liimata joskus se musta. Oma fiilis ja veikkauksen ylikerroin houkuttelee, joten lyödään blegille kakkonen tai X:ää +1:llä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kokoonpanot julkaistu -> Ennakkoraportti - SM-liiga

Ihan odotetun mukaiset kentälliset molemmilla joukkueilla. Jotenkin tässä ei nyt kuitenkaan ole sellaista "asenneilmastoa", kuten tavallisesti Blues-väännöissä. Jotenkin on se spartalaisuus karissut Bluesin jengistä Matikaisen lähdettyä, eikä meilläkään ole samanlaisia grindereitä joukkueessa kuten aiemmin. No eiköhän tästä hyvä matsi saada kuitenkin aikaiseksi. Perkele, kun ei millään meinasi jaksaa odottaa. Toivottavasti kausi lähtee hyvin käyntiin.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Aika hyvin olin kokoonpanot haistellut jo pari päivää etukäteen. Laakso aloittaa nyt kokoonpanossa Hakanpään sijaan toisin kuin aiemmin arveltiin.

Eli Blues vyöryy jäälle tänään koko 1,6 miljoonan budjetillaan seuraavassa kokoonpanossa:

85 Toni Kähkönen (C) - 46 Teemu Ramstedt- 17 Kristian Kuusela
61 Tommi Huhtala- 52 Camilo Miettinen- 14 Petri Lammassaari
80 Jere Sallinen - 40 Tomi Sallinen (A) - 21 Valtteri Virkkunen
19 Roope Talaja - 36 Joni Töykkälä - 12 Jari Sailio

47 Ville Lajunen (A) - 2 Oskari Korpikari
8 Ville Varakas - 3 Ari Vallin
6 Mikael Kurki - 4 Aleksi Laakso

31 Petri Koivisto (aloittaa)
34 Lars Volden

Espoolaista joukkuevoimaa!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Eihän tuosta Bluesin koostumuksesta huoleta muu kuin kolmospakkipari. Saa nähdä uskaltaako Marjamäki pitää puheitaan tasaisemmasta peluuttamisesta.

Aika ison roolin on Luttinen saanut Lahessa, ykkösketjun laituri ja C -rinnassa. Oli mulle aika HMV Bluesissa pelatessaan enkä mitään tunnetiloja saa siitä että pelaa nyt illan vastustajan riveissä.

Ei muuta kuin bussiin ja kohti Lahtea. Tässähän alkaa olla pientä kiimaa ilmassa.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taitaa olla aika pelattava kerroin tuo 3,70 Espoon voitosta? Onhan pelicansilla vahvistusta tullut ja harkkamatsit menny hyvin, mutta mielestäni Bluesin kerroin on vähän liian iso.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saattaa mennä taas muutama vaihto, kunnes tottuu uusiin pelinumeroihin. Suurella osalla joukkueesta on ihan eri numero kuin harjoitusotteluissa, jotka pelattiin viime kauden paidoilla. Tosin onhan jengin jo oppinut tuntemaan luistelutyylistä jne. joten ei tuolla niin suurta väliä.

Pelin lisäksi odotan mielenkiinnolla, josko itse ottelutapahtuma olisi parantunut. Paljonhan on huhuiltu kaikenlaisesta uudesta pikkukivasta, mutta näissä on myös se vaara mennä myötähäpeän puolelle.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eihän tuosta Bluesin koostumuksesta huoleta muu kuin kolmospakkipari.
Kyllä mua kolmospakkiparin lisäksi huolettaa edelleen Bluesin maalivahtipeli ja myös Vallinin pelikunto. Mutta tänä iltana rupee satelemaan näihin kysmyksiin vastauksia. Sääli että tässä saa vielä odottaa viikon kauden avausta sillä just nyt ois kyllä fiilistä lähteä hallille!
 

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viime kevään finaaleista odotettu kauden avausta ja n. 20 min päästä se alkaa! Tasaista vääntöä odotettavissa. Koivistolle tsänssi näyttää mihin kykenee. Pelsuille 3-2.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Se oli sellainen kamppailu TV:stä nähtynä.

Muutamia huomioita:
-Avausottelussa ei kumpikaan jengi vielä ihan valmista kauraa pelillisesti, tosin missäpä sitä vielä olisikaan
-Tuomarityöskentely sen verran heikkoa, että jos itse vastaisin näiden toiminnasta niin hyllytys ainakin määräajaksi. Melko jopa törkeää toimintaa. Enkä ota tällä tuomarikortilla yhtään Espoolaisilta pois.
-Blues oli sen kuuluisan piirun verran terävämpi maalipaikoissa, aavistuksen enemmän myös Bluesilla maalipaikkoja
'
Harmittavalla tavalla johto menetettiin ja pisteet siinä sivussa. Ei muutakun katseet ja mietteet lauantain kamppailuun.
 

BaronFIN

Jäsen
Olipahan läpsyttely. Oli paikkoja ratkaista peli, oli paikkoja hävitä peli. Kiekko poltti lavassa kuten odottaa sopii kauden avauspeliin ja tuomareilla oli aivan käsittämättömiä vihellyksiä: SM-liiga on täällä taas!

1-1 maalia en nähnyt koskaan, eikä videoista ollut mihinkään. Onko tästä oikeasti selvyyttä? Yhtä kaikki: maali kuin maali ja ratkaiseva 1-2 maali oli kyllä sellaista puppelointia, että sillä ansaittiin häviö.

Ai niin, 1-0 tilanteessa Koivistolta ihan aito game saver. Hieno oli. Muutenkin Bluesilla tuntui olevan helpompi tuoda kiekkoa ylös ja luoda paikkoja.

Mutta tuomarointi.... Ah, on se vaan hienoa, että kaudesta toiseen siitä riittää riemuittavaa :)
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eipä tullut Pelicansille sellaista starttia, mitä toivottiin. Vähän oltiin jäljessä vastustajaa ja sitten tuli syystä sekä syyttä jäähyjä. Tuomarit olivat huonoja läpi ottelun, mutta ei siitä sen enempää.

Kolmannessa erässä Laschin maalilla päästiin johtoasemaan ja seuraavat hetket olivat täysin Pelicansin. Jormakalla täydellinen paikka tehdä 2-0, mutta ei. Sitten pari ihmeellistä sähläystä omassa päässä ja 1-2. Tällaiseen sähläykseen ei totuttu harjoituskaudella, mutta niinhän kaikki sanovat, että nämä on eri pelejä.

Bluesille ansaittu voitto kaiken kaikkiaan. Pelicansin täytyy parantaa, koska seuraavat vastukset eivät ainakaan helpompia ole.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Bluesille ansaitut pisteet. Suht tasainen peli heiltä.

Tuomaroinnista ei edes jaksa aloittaa.

Meiltä plussia LHL-ketjulle sekä Koskirannan vitjalle. Näiltä kahdelta mallikasta pelaamista.

Immosen kentältä sen sijaan aivan karseaa peliä. Sopanen väläytti muutaman kerran, mutta omassa päässä aivan pulassa koko porukka. Parannettavaa jäi paljon ja jos ei meinaa parantua niin Immosen ja Koskirannan paikkoja voitaisiin vaihtaa.

Muuten ei ihmeitä. Hallissa oli hyvin väkeä ja musiikki oli äkkiseltään parantunut.

Katseet eteenpäin.
 
-Mitä voi sanoa tuomarista joka saa Aleksi Rantalan näyttämään keskinkertaiselta? Eipä peli siihen tosin ratkennut niin jaksa enempää länkyttää.

-Pelihän oli mitä tyypillisin avausmatsi, hyi helvetti mitä kiekkoa.

-Peli olisi voitu tappaa mutta Jormakka taitaa jatkaa siitä mihin Jklässä jäi.

-Marttinen vaikutti aika kehnolta

-Ks. kohta kaksi ja siksi ei jaksa enempää
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ai niin, 1-0 tilanteessa Koivistolta ihan aito game saver. Hieno oli.
Hyvä näin. Urheiluruudun mukaan Hovinen oli hyvä, mutta "Koivisto ei jäänyt pekkaa pahemmaksi". Hyvä Pekalle.
Muutenkin Bluesilla tuntui olevan helpompi tuoda kiekkoa ylös ja luoda paikkoja.
Täysin epäreilua! Urheiluruutukin kertoi Bluesin olleen juuri tuon maalin verran parempi.

Sanoisin, että tämä oli tärkeä voitto monella tapaa. Avaus on tietysti tärkeä, mutta erityisesti nuorelle valmennukselle, nuorelle joukkueelle ja viime kaudella epäonnistuneelle maalivahdille tämä teki varmasti gutaa. Pelsutkin on kuitenkin rankattu aika korkealle.

Tulevat kaksi vastustajaakin hävisivät tänään, joten en näe estettä Bluesin ylivoimaiselle runkosarjavoitolle ja puhtaalle 12-0 sarjalle pudotuspeleissä...
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Taitaapa siitä Koivistosta olla vielä johonkin, taisi olla aika liekeissä välillä radiosta kuultuna. Lamppua ja Camia on näköjään vielä hieman säästelty. Hyvä tästä vielä tulee.

Hienoa taistelua, tasaista peluutusta, vieraspeliä ja pisteet kotiin. Erittäin tärkeä voitto heti alkuun!
 

Toeryl

Jäsen
Kommentoidaas muutamalla ranskalaisella telkkarista katsottuna.

- Viime kaudelta(kausilta?) runkosarjasta tuttu maalinteon vaikeus ei tuntunut ainakaan yv-pelissä hirveemmin helpottaneen, sen verran hirveää oli yv Blegiltä.

- Koivisto oli perusvarma molari ja teki muutamat hyvät seivit eikä lähtenyt liiemmin seikkailemaan maalin takana. Tosin ei Petriä nyt hirveemmin koeteltukaan..

- Kurki-Laakso pelotti ennen peliä ja pelottaa vähän vieläkin. Hakanpäälle tulevissa peleissä näyttöjä niin sais lopullista arviota onko sille yhelle kokeneelle pakille sitten tarvetta..

- Hyökkäyksiin lähtö "kelvollinen"-luokkaa, mutta semmonen fiilis että tuo tulee muokkaantumaan peli peliltä entistä paremmaksi.

- Ramulta ihan hienoja siirtoja ja huomaa kaverilla peliälyä löytyvän. Tällä hetkellä ehdoton ykkösen sentteri.

Ei se pelsuillakaan ihan kasaan oo vielä tuo muokkaantunut, mutta eipä Bluesillakaan. Mitä sitä nyt kauden ekasta pelistä odottamaankaan kuten aiemmin mainittu..

Tästä jatketaan!
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Eihän tuo peli mitenkään kaunista tai kovin vauhdikasta ollut, aika tyypillinen syksyinen peli. Kiekko olisi voinut pomppia suuntaan jos toiseen, mutta kuitenkin itse yllätyin, että Blues oli pelillisesti jopa hieman edellä "varmaa mestaria". Ei eroa hirveästi ollut, mutta jotenkin olo oli kohtuullisen luottavainen kotisohvalla koko ajan (tai no 1-0 jälkeen oli "jaa tässä se tais olla" olo, mutta sitä ei kauaa kestänyt).

Tuomarointiin en itsekään sen kummemmin halua ottaa kantaa.

Muutama pikahavainto espoolaisnäkökulmasta:

-Bluesin pitää saada ylivoima kuntoon, jos halua on runkosarjan ylempään sakkiin. Tänään yv oli aika kamalaa katsottavaa. Tässä on iso duuni edessä.

-Hieman edellistäkin sivuten, maalin tekemiseen tarvittava työmäärä ei ole vähentynyt viime talvesta, mikä on huolestuttavaa.

-Töykkälä yllätti itseni positiivisesti, on kasvanut pelaajana paljon.

-Koivistoa ei kamalan pahasti päästy testaamaan, maalille ei mitään voinut. Yksi todella iso torjunta.

-Bluesin pelitavassa on paljon enemmän riskiä (varsinkin poikittain syöteltäessä) kuin aikaisemmin, mutta jotain todella lupaavaa oli havaittavissa... tuosta voi tulla oikeasti todella hyvää, kun vaan joukkue pääsee rytmiin kiinni ja maalinteko terävöityy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös