Tibbettsin Williamilla alkaa nauha nykiä? Ei tuo touhu minun silmääni miltään Jeesuksen oppien mukaiselta näytä. Lätkä on tietysti lätkää, mutta luulisi itse Jeesuksenkin (muu kuin Niinimäki, jolla muuten kolmessa DEL-pelissä surkeat tehot 3+6) rusikoivan kaukalossa hyvässä urheiluhengessä. Jotenkin tuntuu, että Tibbetts on alkanut unohtaa niitä asioita, joita hän on haastatteluissa robottimaisesti luetellut. Nöyryys, joukkue ennen yksilöä, hermokontrolli jne. Kaikeksi ikäväksi tehopisteet ovat leikkaamattomien kollien aitauksessa tiukemmassa kuin päiväkerhossa. Myös minä ainakin kuvittelen huomanneeni, ettei Tibbetts ole ensimmäisenä listalla joukkuekavereiden siirrellessä limppua keskenään. Lisäksi panin merkille, miten Billy pari kertaa näytti suorastaan raahautuvan vaihtoaitioon. Väsymystä vai välinpitämättömyyttä? Veikkaanpa, että se Billyn kuuppa vielä posahtaa tällä kaudella. Energiaa tuntuu palavan niin tolkuttomasti jo alkeelliseen itsehillintään. Tämä kaikki voi tietysti olla pelkkää itsesuggestiota Tibbettsin historian pohjalta, mutta jokin tyypissä ei vain täsmää, ja koskapa kyseinen marsilainen pelaa IFK:ssa, det är kiva det.
Mitä tulee tähän rakkaaseen lapseen eli Pelikirjaan ja sen tuottamiin jumalaisiin kiekkokommervenkkeihin, niin näkisin asian siten, että sekä häpeäkirjaan (Baxter) että fiaskokirjaan (Shedden) kuuluu lyhytsyöttöpeliä rintaruokinnalla ja kannutasapainolla. Katsellaan.
Kristallipallo tiedottaa: Clarke Wilm vie Jokerit mestaruuteen ja kertoo sitä tarinaa vielä vuosikymmenten päästä jälkipolville Central Butten raitilla... "And we didn't even have a playbook! Can you believe that? Didn't even have a playbook. And we still won. Those were the days, man, those were the good old days."