To 15.2.2007 HPK - Kärpät

  • 10 499
  • 56

M10

Jäsen
Enpä jaksanut/kerennyt tätä ketjua lukea, mutta varmaan moni on kehunut viihtyneensä. Kuin myös. Huippuottelu nähtiin niin kuin odotettavissa oli.

Kerho pelasi pääosin huikeaa peliä mutta Kärpät osoitti sen, minkä takia se on liigan kärjessä. Kyllä nämä pesoset ja viuhkolat on pahimmillaan vaan niin vaarallisia. Ekan erän lopussa Piku hassutti lähes seisovilta jaloilta Mäenpään kahville. En usko, että kovin moni muu Euroopassa pystyy Mäenpäätä vastaan tuohon.

Topi Jaakola pelasi ajoittain yllättävän fyysisesti ja sai yhdessä tilanteessa pillultakin kypärän pois puolirikollisesti. Ei varmaan haittaa liigakärkeä, että joku siellä yrittää antaa välillä hieman kovuuttakin. Paakkolanvaara/Aarnio/Normio -kolmikko on tämän tiimoilta melko tärkeä pudotuspeleissä.

Oksalta pääosin varsin hyvä peli, mutta lopussa hieman ote lipsui. Hyvösen rankkarissa ei ollut mitään jakoa, vaikka ei Oksa noita yleensä muutenkaan ota (kuten flopankin kanssa erätauolla todettiin). Tarkki oli ihan ok ja kesti hyvin Kerhon lähentelyt kriittisillä hetkillä.

Pihlströmiltä karmea moka Kärppien ekassa maalissa mutta muuten hän olikin sitten taas kentän parhaimmistoa. NHL:ssä parin vuoden päästä? Tällä kertaa Lupazuk jäi liigan kovimman jyrän alle.

Olinko ainoa kelle tuli tuosta Moravecin lirutuksesta Josh Holden mieleen? Kanukkihan teki aikanaan suunnilleen ne kaikki 21 maalia juuri tuollaisella jäälirulla. Enivei, AUK:n ketju oli taas kerran huikea. Myös kolmonen oli taas pelipäällä ja Mäkkäriltä pari loistosyöttöä yv:llä Mäenpäälle. Hyvältä nuo ketjut kyllä näyttää.

Harikkala pelasi niin vähän, että suurta mielikuvaa ei vieläkään kerennyt tulemaan. Josko Ässiä vastaan sitten enemmän roolia? Kuten Noose sanoikin, Jokela on taas omalla huisalla tasollaan. mikä on nice.

Linjurit saisi kyllä pudottaa sen kiekon nopeammin. Perkele sitä pilkkimistä. Kuten kärppiä kannattava 107 kiloinen lempeä ystävänikin sanoi; pitääkö jokainen aloitus olla aina senttiä myöden täydellinen?

Tästä on hyvä jatkaa lauantaisiin kinkereihin, joissa pidetään hauskaa padan kustannuksella. Toivottavasti Rinkelinmäen yleisö kannustaisi silloin pikkasen enemmän kun eilen.
 
manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kiitoksia hyvistä raporteista kaikille. Kerrankin mukava lueskella vierasmatsin raportteja kun kaikki ei ole pelkästään tyyliä: "Ei ole ihmekään miten Kärpät on sarjan kärjessä kun tuomarit suosivat heitä noin" tai "miten noin paska joukkue voi olla liigan kärjessä. Tänäänkin Kärppien maalit olivat täysiä tuurimaaleja" yms yms.

Onhan Kärpät tietysti paska joukkue mutta kait nyt niissä edes JOTAIN hyvää on ? =)
 
Morrow10 kirjoitti:
Linjurit saisi kyllä pudottaa sen kiekon nopeammin. Perkele sitä pilkkimistä. Kuten kärppiä kannattava 107 kiloinen lempeä ystävänikin sanoi; pitääkö jokainen aloitus olla aina senttiä myöden täydellinen?

Itse olen ihmetellyt samaa, vaikkakin olen laihtunut niin ettei ole lihaa enää kuin vähän kielessä (97Kg). Väännetään ilolla pelin nopeuttamiseksi sääntöjä, että pelin viivyttämisestä saa kakkosen, kun kiekko ponnahtaa vaihtoaitioon jne, mutta ei puututa siihen ralliin, kun linjurit päätuomarin säestyksellä pilkkivät jokaisessa aloituksessa. Luulenpa, että "vääryydelläkään" voitetut aloitukset eivät saisi pelaajia pudistelemaan päätään niin paljon kuin tämä nykyinen aloittajien vaihdatusralli. Kyllä niitä vaihdetaan joskus aiheestakin, mutta tuntuu että suurin osa vaihdetaan tavan vuoksi. Eniten vituttaa se linjureiden pilkkiminen, että saadaan aloittajat reagoimaan ja vaihdetaan jompi kumpi. Yleensä arvalla tai enemmän hievahtanut.
 
IlarI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki muut paitsi Tappara tai JYP
d2uce kirjoitti:
Johan oli peli, hallittiin aika suvereenisti pari erää saukkojen sukellellessa ja sitten kolmannen lopussa laitettiin HIFK -vaihde sisään ja heiteltiin kiekkoa aneemisesti vähän mihin sattuu. Toki varmasti osuutta oli Kärppien liikkeelläkin.
...
ps. voisitteko jättää ensi kerralla sen rummun kotiin?

No joo, sukelluksen teki Mustonen, sai kympin ja asia pihvi. Muuten en kyllä nähnyt mitään mainitsemisen arvoista sen suhteen.

Peli oli viihdyttävää, molemmilta. HPK:lla oli kolmannessa erässä paikkansa karata, ei siinä onnistunut, joten Kärpät kiitti, kavensi, tasoitti ja meni ansaitusti ohi. Piste.

Ja niistä rummuista: Hoitakaa Rinkuliin ääntä, niin ei kuulu rummut.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kärpät on hyvä joukkue ja oululaiset mukavaa väkeä. Minulla ei ole mitään kumpaakaan vastaan. Siitä rummusta nyt kuitenkin sen verran, että rumpu istuu jääkiekkokatsomoon aivan yhtä hyvin kuin japsipyörä Helvetin enkelien kerhotalon parkkipaikalle. Miettikääpä sitä.

Siis vielä selkokielellä, tulkaa ja voittakaa meidät, vi**uilkaa, iskekää kaikki kaupungin naiset ja sainatkaa Leino ensi kaudeksi, jos niin haluatte. Me vain hymyilemme ja toivotamme hyvää jatkoa. Rummun kanssa tullessa ei kuitenkaan kannata ihmetellä, jos kompastuu hallin portaissa...
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jussih kirjoitti:

No on se kumma, jos ~30 Kärppäfania kyykyttää rummun kanssa kokonaisen hallin kotijoukkueen vastustajia, itse en lentsusta johtuen mukaan päässyt, mutta kuulin, että rumpua EI OIKEASTI edes hakattu kuin nimeksi. Ja nimenomaan tahdiksi.
Mutta mikäs sen kivempaa, jos vastapuolta meikäläisten rumpu vituttaa, eikai me vastapuolelta lupia siihen kysellä.
Ja kyllä niitä rumpuja ihan lätkäfanittamisessakin käytetään ;)
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jussih kirjoitti:
Siis vielä selkokielellä, tulkaa ja voittakaa meidät, vi**uilkaa, iskekää kaikki kaupungin naiset ja sainatkaa Leino ensi kaudeksi, jos niin haluatte. Me vain hymyilemme ja toivotamme hyvää jatkoa. Rummun kanssa tullessa ei kuitenkaan kannata ihmetellä, jos kompastuu hallin portaissa...

No voi kyynel..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös