To 15.11.2007 Tappara - Jokerit

  • 6 489
  • 28

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tampere

tuli katsottua eilen ja samoin Hakametsän jäähalli. Aika vaihteleva pelihän nähtiin, valitettavasti Jokerien Holiday on Ice kesti kaksi ensimmäistä erää, vasta kolmannessa erässä nähtiin edes jotain jääkiekkoon viittaavaa. Ei ollut Tapparallakaan ihan paras päivänsä, muuten olisi ollut kyyti kylmää ja peli ratkennut kahden erän jälkeen. Sen verran parempi Tappara oli mielestäni eilen, että pistejako 2-1 oli ihan ansaittu.

Jokerien kohdalla piste toki lämmittää, koska vielä 5 minuuttia ennen loppua näytti, ettei mitään ole kotiin viemisiksi Tampereelta. Stapleton on kyllä huikea pelaaja, joka ansaitusti keräsi kehut tamperelaiskatsojilta. Jäi kyllä turhan yksin eilen, tosin Leino paransi koko ajan loppua kohden. Muuten joukkuessa oli kyllä liikaa vapaamatkustajia, kuten Mr. Sheddenkin osuvasti kuvaili.

Tuomareilla ei tosiaan eilen ollut ihan linjakkain päivänsä, ihmeellisiä jäähyjä tuli molemmille. No ei tuomarit ratkaisseet Jokerien tasapeliä eikä Tapparan voittoa, onneksi. Sattui sitten joukkueillekin kardinaalimokia, pelin avausmaali 7 sekunnin jälkee, ei hyvää päivää?! Tosin olisi Markkasen pitänyt torjua, mutta tuon parempaa syöttöä ei voi antaa, minkä Kalteva teki (mitenhän Nieminen muuten sai syöttöpisteen???)

Tapparakin avusti Jokereiden avausmaalissa, tosin ei yhtä näkyvästi.Kuitenkin täysin ihmeellisesti Koskela pelasi alaspäin tilanteessa, josta sitten pienen pyörityksen ja ruuhkan jälkeen maali tulikin. Tämän varmasti huomasivat muutkin paikalla olleet?

Kuitenkin hyvä reissu, Tampereen ehdottomasti oikea joukkue voitti (tappio Ipalle vastaavalla tavalla v*tuttaisi vielä huomennakin), reilu ja mukavat fanit Tapparalla - ja Hakametsän jäähallissa uusi videotaulu, jota vielä osattiin käyttää oikealla tavalla!
 

axe

Jäsen
Tosin olisi Markkasen pitänyt torjua, mutta tuon parempaa syöttöä ei voi antaa, minkä Kalteva teki (mitenhän Nieminen muuten sai syöttöpisteen???)

Ei se Kalteva sitä lapaan Koskelalle laittanut, vaan kiekko osui karvaavan Niemisen mailanvarteen ja kääntyi siitä Koskelalle. Sen taki myös Nieminen sai syöttöpisteen.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nelosella taisi se koosteiden selostaja sanoa että Kalteva syötti.

Muutenkin meni miehellä taas melkein kaikki pieleen mitä mennä voi. Taisi väittää Enlundin vetäneen viivasta sen 2-0-maalin, jonka Jonas kyllä ohjasi maalilta. Tuosta virheestä tosin en ole täysin varma, mutta jotain hämminkiä siinä oli. Ja Lehterän hukattu avopaikka meni sitten taas Enlundin piikkiin. Tällaisista virheistä pitäisi tietysti olla vaan ihan hiljaa koska niitä sattuu, mutta kun se on kroonista niin alkaa hieman ihmetyttää. Kiire taitaa ainakin olla kova, kun mitään tilanteita ei ehditä tarkastaa toiseen kertaan.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Ei se Kalteva sitä lapaan Koskelalle laittanut, vaan kiekko osui karvaavan Niemisen mailanvarteen ja kääntyi siitä Koskelalle. Sen taki myös Nieminen sai syöttöpisteen.
Kiitos tarkennuksesta, sitten tilanne meni ihan oikein. Itse en edes ollut vielä Markkasen tavoin ollenkaan näköjään valmis peliin noin aikaisessa vaiheessa...

Muutenkin Nieminen teki eilen - ei vaan anteeksi toissa päivänä - paljon hyvää duunia ja on selkeästi kehittynyt Tampereella, turha 2+10 jäähy nyt vähän pilasi peliä, mutta sekin vaikutti enempi vahingolta kuin tahalliselta teolta. Nikohan voisi palata Tampereelta etelään, muttei Espooseen, vaan tekisi Atte Pentikäiset :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös