To 15.1.2015 Pelicans-KalPa

  • 7 486
  • 42

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Tuntuu taas peli kiinnostavan kummasti. Avataan nyt kuitenkin ketju, jos joku sattuisi vaikka kiinnostumaan illan koitoksesta.

KalPa ei ole tällä kaudella Lahdessa juhlinut, mutta tänään siihen tulee muutos. Kubalik palaa kokoonpanoon laittaen pari limppua Pelicansin nuottaan ja Perhonen ei enää kolmatta kertaa Lahdessa sula. Pisteet siis Kuopioon joko maalein 1-2 tai 2-3. Ei muuta kuin kakkosta lapulle ja pelikaljoja hakemaan :)
 

Uncle Ben

Jäsen
Ei kahta ilman kolmatta, vai sanooko kolmas kerta kuitenkin toden? KalPahan on käynyt tällä kaudella jo kahdesti häviämässä Lahdessa hyvin samaan tyyliin ja samoin 3-1 numeroin. Laukauksia on kyllä ollut paljon enemmän kuin vastustajalla, mutta maalinteko on ollut vaikeaa. Sen sijaan lahtelaisten riveistä on löytynyt parin maalin miehiä, ensin Alanne ja sitten Pöyhönen. Olisko sitten vaikka Ritamäki tänään? ”Antti Jaatinen” on tietysti potentiaalinen nimi, noita kun on vielä useampia..

KalPan puolustuspäässä on edelleen paljon poissaoloja, Kilpeläisen kausi on paketissa, Lyytinen, Halonen, Riikola, Seppälä ja Konttinen puuttuvat pakkiosastolta. Hyökkäyksessä on tältä osin ihan hyvä tilanne, voi jopa vähän valita ketkä pelaa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Niin, tänään miellyttäisi jokin muukin lopputulos kuin Pelicansin 3-1-voitto. Se on niin suosiossa tällä kaudella Lahdessa ollut, että se voi periaatteessa hyvä veikkausidea ollakin, mutta jospa tänään puhaltaisivat uudet tuulet. Voiton tuulet! Tai sitten ei. Juonikas Janne Juvonen Pelsujen maalilla on kovaa valuuttaa ja Antti Jaatiset väijyät tilaisuutta iskeä pikkumustaa vieraiden verkkoon. Siinäpä kutkuttava lähtöasetelma... eikö...

KalPan kokoonpano:

Janne Keränen - Jaakko Rissanen - Tomas Kubalik
Michal Birner - Jukka Voutilainen - Jonne Tammela
Mikael Ruohomaa - Arttu Ilomäki - Kasperi Kapanen
Sami Mutanen - Saku Kinnunen - Janne Kolehmainen
Jyri Junnila

Jussi Timonen - Niko Mikkola
Juha Tarkkanen - Mikko Jokela
Veli-Matti Vittasmäki - Miika Koivisto

Samu Perhonen
Tuukka Smura
 
Viimeksi muokattu:

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans tänään (laitetaanpa nyt ihan etunimillä kun KalPallakin on):

Juhani Tyrväinen - Tyler Redenbach - Joel Mustonen
Anrei Hakulinen - Tommi Paakkolanvaara - Michal Repik
Antti Jaatinen - Marko Pöyhönen - Joonas Alanne
Janne Ritamäki - Pekka Saarenheimo - Hannes Björninen
Jesse Rohtla (13. h)

Nico Manelius - Jan Latvala
Niko Tuhkanen - Henri Laurila
Antti Jaatinen - Joonas Hurri

Janne Juvonen (Toni Eskelinen)

Saa nähdä millä ilmeellä tänään pelataan, välillä peli on surkeaa välillä parempaa ei sitä voi ennakoida. Edellinen Blues peli oli suht. heikko joten ehkäpä siitä seuraa ryhtiliike ja nyt näyttää taas paremmalta. Paakkolanvaaran pitäisi alkaa esittää jotain parempia otteita vähitellen, taitaa olla sopimus johonkin toiseen seuraan kun muuttui kuin taikaiskusta surkeampaan tuossa ennen joulua. Jatkaakohan Jaatinen pisteputkeaan, siis hyökkääjä Jaatinen? Siinäpä ehkä mielenkiintoisin seurattava tänä iltana, mahdollisuudet pleijareihin on aika lailla mennyt jo täällä Lahen suunnalla ellei jotain mullistavaa tapahdu.
 
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings
On vähän sellainen kutkutus että tänään tulee pisteitä matkaan.. Toivottavasti Kubalik ja Tammela saisivat (lisää) onnistumisia.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Keränen, Kapanen, Tammela ja Mutanen olisi mukava nähdä vauhtiin pelattuna kiekon kanssa haastamassa henrilauriloita.
Kolmoskentän toivon yllättävän positiivisesti. Siihen on aika hyvin kasattu onoff-kentän ainekset. Ruohomaa on kyllä yllättänyt positiivisesti, on tietysti huomioitava ettei mestisukoista ole pelastajia toivottu sitten Virtalan jälkeen.

Vierasylivoima taitaa olla KalPan kannalta murheellisin tilasto, sairastuvan oven saranoiden kulumisen lisäksi.

Vieraspisteen perässä pitää juosta maltillisesti, ylihyökkäämään ei parane ryhtyä, vaikka palttoon nappeja näillä keleillä ja Turun onnistumisilla saattaa jokunen aueta.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Otteluketjuissa ei kyllä enää vittuilla tarpeeksi. Ja toinen juttu on se, että pelillä ei oo enää Pelicansin kannalta mitään merkitystä, ja vaikka oiskin, niin niitä on kuitenki se 60. Liveseuranta pitäs palauttaa otteluketjuihin. Onhan tää ihan vitsi, että joistain matseista tulee viestejä yhteensä ehkä se 10 ottelutopiciin.

Niinku toisaalle totesin, niin kolmessa keskinäisessä KalPa on laukonu tuplasti enemmän, silti maalit tasan 7-7 ja voitot Pelsulle 2-1. Saa nähä päästäänkö tällä kaavalla taas voittokantaan. Hieman toivon, enimmäkseen epäilen. Tosin Juvonen voi yksinäänkin tehä ihmeitä, eikä KalPa yleensä Lahessa muutenkaan kovin voittokkaasti oo tainnu pelata.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Kiinnostuksesta kertoo jo sekin että Jatkoaikakaan ei ole tehnyt vieläkään tehnyt ennakkoa tähän otteluun. Eikös nuo tavallisesti ole tulleet jo aamupäivän puolella? Onko sitten ottelupari mitäänsanomaton, pelejä liikaa vai mikä. No Kyllähän tässä oikeasti panoksia olisi ainakin KalPalle, joka on tiukassa kilpailussa Playoffien kotiedusta. Toivotaan puhdasta peliä ja että Perhonen viime pelien hyvästä vireestä olisi kerännyt virtaa olemaan tänäänkin yhtä hyvä.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
NelonenProta ottelu kuitenkin näyttäisi kiinnostavan koska on kierroksen ns. päälähetys. Samaa mieltä tuosta, että liveseuranta tulisi sallia otteluketjuissa.

Itse ottelussa kiinnostaa Jaatisten Anttien otteet. En tiedä tehtäisiinkö suomalaista jääkiekkohistoriaa jos Antti Jaatinen syöttäisi etu- ja sukunimikaimansa maalin. Liekö millään nimivariaatiolla vastaavaa tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kiinnostuksesta kertoo jo sekin että Jatkoaikakaan ei ole tehnyt vieläkään tehnyt ennakkoa tähän otteluun. Eikös nuo tavallisesti ole tulleet jo aamupäivän puolella?

Edellisessä Pelicans-KalPa -pelistäkään ei Jatkiksen ennakkoa tullut. Tiedä sitten mistä tämä johtuu.

Erimieltä olen tuosta otteluseuranta topicista. Pistetään kaikki vaan samaan ketjuun niin voi seurailla mitä muissakin peleissä tapahtuu, eikä tarvitse miljoonaa välilehteä pitää auki... IMO

Itse ottalusta: KalPa vie 2-5
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Pelicansin osalta jännimmät:

- Joko Repik tänään osuisi johonkin muuhun kuin logoon?
- Osaisiko Repik laittaa edes yhden syötön lapaan, eikä metriä sivuun?
- Herääkö varjojen mailla "kiitänyt" Paakkis vai onko mielessä vain ensi kauden (uudet) kuviot?
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
KalPalta loukkaantunee yhtä monta pakkia kuin vieraiden maalisarakkeessa komeilee 60min täyttyessä. Pelsut on muutenkin semmoinen rikollissakki, mutta ei kai Lahessa asukaan kuin rikollisia. Sen kerran kun siellä kävin ravintolassa (hese) niin eikö vaan sielläkin asiakkaat ja henkilökunta ollut ihan rikollisia. Kyllä oli. Niinpä, siellähän* oli se prätkäjengi mikä sitten muutti nimensä kun ei ollut varaa pitää pyöriä (vai pöllittiinkö ne? Ei mikään ihme varkaiden kaupungissa) ja niinpä se on nykyisin vain rikollisjärjestö.

*Lahessa, ei hesessä. Tai mistä niitä tietää vaikka hese toimisikin kerhotiloina
 
Suosikkijoukkue
Pelsu
KalPalta loukkaantunee yhtä monta pakkia kuin vieraiden maalisarakkeessa komeilee 60min täyttyessä. Pelsut on muutenkin semmoinen rikollissakki, mutta ei kai Lahessa asukaan kuin rikollisia. Sen kerran kun siellä kävin ravintolassa (hese) niin eikö vaan sielläkin asiakkaat ja henkilökunta ollut ihan rikollisia. Kyllä oli. Niinpä, siellähän* oli se prätkäjengi mikä sitten muutti nimensä kun ei ollut varaa pitää pyöriä (vai pöllittiinkö ne? Ei mikään ihme varkaiden kaupungissa) ja niinpä se on nykyisin vain rikollisjärjestö.

*Lahessa, ei hesessä. Tai mistä niitä tietää vaikka hese toimisikin kerhotiloina
Noniin, saatiinhan otteluketjuun oikea syväanalyysi päivän pelistä. Tosiaan harvoin tänäpäivänä pääsee lukemaan moista hengentuotosta.
Kuten play_on aiemmin sattuvasti kirjoitti, olisiko tänään Repikin ilta? Jatkaako Jaatinen pisteputkeaan? Juvosen huolellista virettä odotan myös täksi illaksi, hän on ainakin aloittanut ihan varmasti.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Puhdas 0-2 voitto ja jälleen nollapeli Perhoselle. Vaikka tällä kertaa laukaukset menikin Pelicanssille niin onneksi maalit tulivat tällä kertaa KalPalle. Tästä on hyvä jatkaa.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Tyylipuhdas nolla jälleen kerran Pelicansin "ykköseltä" - Repik ja Paakkis jatkoivat uskollisina valitsemalleen linjalle. Mitä voi odottaa hyökkäyspäässä tapahtuvaksi, jos näiden nyt tarjoamilla eväillä pitää matkata?

Muuten asiallinen suoritus molemmilta. Kalapan junnu oli tolppien välissä ihan hyvä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Yleensä voittojen jälkeen ei viitsi heikkoonkaan tuomarityöskentelyyn puuttua, mutta aika vihkoon meni muutamat tuomiot tänään. Tyrväisen kyrpä ajoi tahallaan päin Perhosta -> ei jäähyä, Vittasmäki kamppailee Pelicans-pakin kanssa ja ajautuu Juvoseen -> 2 min. Kolehmainen tulee liukumalla taklaukseen ja Jaatisella on jalka huonossa asennossa -> pipi tulee ja suihkuun (ihan faktaksi ei pysty sanomaan, että vääntyykö jalka taklauksessa vai siihen, kun hänen päälleen kaatuu tämän jälkeen pari pelaajaa. No onneksi touhu ei tänään tähän ratkennut.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
KalPalta loukkaantunee yhtä monta pakkia kuin vieraiden maalisarakkeessa komeilee 60min täyttyessä. Pelsut on muutenkin semmoinen rikollissakki, mutta ei kai Lahessa asukaan kuin rikollisia. Sen kerran kun siellä kävin ravintolassa (hese) niin eikö vaan sielläkin asiakkaat ja henkilökunta ollut ihan rikollisia. Kyllä oli. Niinpä, siellähän* oli se prätkäjengi mikä sitten muutti nimensä kun ei ollut varaa pitää pyöriä (vai pöllittiinkö ne? Ei mikään ihme varkaiden kaupungissa) ja niinpä se on nykyisin vain rikollisjärjestö.

*Lahessa, ei hesessä. Tai mistä niitä tietää vaikka hese toimisikin kerhotiloina
Tuon jälkeen aloit käymään vain tasokkaissa ravintoloissa, eli ABC-asemilla.


Hyvä peli Pelicansilta. Ainoastaan -2 lisää maalieroon. Kolehmaisen ulosajo oli täys vitsi. Aivan kuten Pelicans ja tää Liiga.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tyylipuhdas nolla jälleen kerran Pelicansin "ykköseltä" - Repik ja Paakkis jatkoivat uskollisina valitsemalleen linjalle. Mitä voi odottaa hyökkäyspäässä tapahtuvaksi, jos näiden nyt tarjoamilla eväillä pitää matkata?

Muuten asiallinen suoritus molemmilta. Kalapan junnu oli tolppien välissä ihan hyvä.
Paakkis se on siinä mikä on kujalla vois kaupata jo tällä kaudella jonnekin sentteripulaiseen joukkueeseen ja laittaa vaikka Rohtlan tilalle talouttakin saataisiin paikkailtua. Ja jos et huomannut Hakulisen ja Repikin yhteispeliä tuossa(kin) ottelussa niin ihmettelen kovasti.

Itse ottelusta aika hmv peli, outo ulosajo ja muutenkin jänniä tuomioita. Aivan annelista jos Jaatinen tuossa loukkaantui, kaikki Pelsun hyvä vireiset kaverit loukkaantuu tällä kaudella ja palaa puolikuntoisina huonolla pelituntumalla. Pelicansin yv ei toiminut, paikkoja kyllä oli näillä nämä tällaiset pelit ratkotaan. Toisin päin kääntäen taas KalPan av oli hyvää - Pelicans ei tehnyt maalia.
 

Oriolus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, Arrajärven Laaki
Muutama huamio ja muuta ajatusvirtailua...

Antti Jaatinen (h) > Smotha, Antti Jaatinen (p) > Tuhkanen (et al). Harmillisesti Jaatisen (h) polvi vääntyi Kolehmaisen kolaamana. Saisiko sen Paakkiksen tosiaankin etukäteen Oulun junaan?

KalaPa jauhoi uskollisesti Virran pelikirjan mukaisesti. Pelsu sekoili minkä pystyi Lämsän "pelikirjan" mukaisesti (ei uutta auringon alla). Oli muuten (paskuudessaan) mykistävä yv-viisiminuuttinen 3. erässä. Pelicansin koko matsin ainoa (?) pelattu maalipaikka saatiin aikaiseksi lopussa 6 vs. 5 tilanteessa (Mustonen).

Erityisansiot: KalPan uskollisin fani jälleen kerran jaksoi koko peli kannustaa: "... -el -ai -en- kalpa kalpa kalpa...". Joka kerta ihmettelen - miten tämän veijarin ääni kestää pelistä toiseen, vuodesta toiseen? Toisella kiekkomiehellä Wayne Thompson-paita kaiketi jostain 80-luvulta (Huom! T-kaupan mainokset!)

Yleisömäärä < 3000. Eipä käy Kaarnaa kateeksi.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Ja jos et huomannut Hakulisen ja Repikin yhteispeliä tuossa(kin) ottelussa niin ihmettelen kovasti.

Mitä olisi pitänyt nähdä?


Itse ottelusta aika hmv peli, outo ulosajo ja muutenkin jänniä tuomioita. Aivan annelista jos Jaatinen tuossa loukkaantui, kaikki Pelsun hyvä vireiset kaverit loukkaantuu tällä kaudella ja palaa puolikuntoisina huonolla pelituntumalla. Pelicansin yv ei toiminut, paikkoja kyllä oli näillä nämä tällaiset pelit ratkotaan. Toisin päin kääntäen taas KalPan av oli hyvää - Pelicans ei tehnyt maalia.

Joten Lämsä ulos?
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitä olisi pitänyt nähdä?




Joten Lämsä ulos?
Ei sitä ole järkeä ulostaa ei seuralla ole rahaa eikä muutenkaan tässä vaiheessa kautta kannata.

Varmaan joka pelissä tuo nimenomainen kaksikko pelaa toisilleen maalipaikan tai kaksi ei sitä oikein voi enempää vaatia, paitsi sen että Repik vetäisi muualle kuin ohi tai logoon.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Toisella kiekkomiehellä Wayne Thompson-paita kaiketi jostain 80-luvulta (Huom! T-kaupan mainokset!).
kyseessä oli kuitenkin vain viime syksyllä pelatun legendojen juhlapelin retro-paita. Hieno kyllä. K-kauppa ei suostunut että liiga-joukkue olisi "kilpailijan" mainoksissa pelannut...
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Tyylipuhdas nolla jälleen kerran Pelicansin "ykköseltä" - Repik ja Paakkis jatkoivat uskollisina valitsemalleen linjalle. Mitä voi odottaa hyökkäyspäässä tapahtuvaksi, jos näiden nyt tarjoamilla eväillä pitää matkata?
Onneksi sentään Redenbach, Mustonen, Tyrväinen ja Hakulinen suorastaan kantavat joukkuetta reppuselässä yhteistehoillaan 3+5 viimeisestä viidestä ottelusta. Vai onks se niin, et jos kaks hyökkääjää jää kiikareille matsissa, niin muilta on kiellettyä luoda tekopaikkoja ja maaleja?
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Itse ottelusta aika hmv peli, outo ulosajo ja muutenkin jänniä tuomioita. Aivan annelista jos Jaatinen tuossa loukkaantui, kaikki Pelsun hyvä vireiset kaverit loukkaantuu tällä kaudella ja palaa puolikuntoisina huonolla pelituntumalla.
Tässäpä se oli pelin suurin virhe tuomareilta täysin puhdas taklaus jossa Jaatinen kääntää selkänsä Kolehmaiselle juuri ennen taklausta, eri asia sitten joutuiko loukkaantuminen taklauksesta vai siitä jälkitilanteesta on kokonaan toinen juttu.
Tämä oli niitä taklauksia joissa vastuu oli taklattavan Kolehmaisella ei ollut vauhtia juuri mitään ja silti piti kääntää selkä kentälle päin.
Jos jostain olisi pitänyt tuossa pelissä lentää pihalle oli Hammaslääkäri Alanteen tilanne järkyttävää mailapelaamista ja Junnilan leukaan kunnon vekki.

Muuten hyvää puolustuspelaamista KalPalta ja Perhosta autettiin kiitettävästi ettei Pelicansilla oikein edes ollut pahoja paikkoja, tosin ei KalPakaan ollut kovin tuoreella jalalla liikkeellä kuten myös Virta pelin jälkeen kommentoi.
Mutta tuollaisellakin pelillä kun kaivetaan ne kolme pistettä niin pitää olla tyytyväinen ja Perhoselle nämä vieraspelit olivat kasvun kannalta varmasti tärkeät, vaikka TPS oli tiistaina heikko eikä Pelicanskaan ollut tänään mitenkään erikoinen.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hirveällä munkilla KalPa sai maalinsa. Kahdelta Pelsun alivoimapelaajalta mailat paskaksi, joten käytännössä viidellä kahta vastaan pääsivät yrittämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös