Voisiko joku, jolla on oikeudet Sm-liigan mediasivuille kopioida tänne peliajat ?
Mutta käsien puute hivenen haittaa. Etenkin ylivoimalla se näkyi pariin otteeseen varmuuden puutteena. Muuten kelpo suoritus.- Halme sai paljon vastuuta, jopa ylivoimalla ja mielestäni onnistui vähintäänkin kohtalaisesti. Välillä omissa oli tulla kiire, mutta pääosin tilanteet hoidettiin rauhallisesti ja oman lapaan.
Alun pelaajaesittelyistä ja Ilveksen ruttaamisesta suurin plussa....
Mutta käsien puute hivenen haittaa. Etenkin ylivoimalla se näkyi pariin otteeseen varmuuden puutteena. Muuten kelpo suoritus.
Pelaajaesittelyt ihan hienot, mutta tuo vastustajan epäkunnioitus voitaisiin jättää pääkaupunkiseutulaisille. Tampereella on kuitenkin vielä jonkinlaista kiekkokulttuuria, pidetään siitä kiinni.
Itse jopa - kaikella kunnioituksella - peluuttaisin Angellia Salmelan kanssa ja Rete sitten tulisi Halmeen kanssa kentälle yv:n jälkeen. Silloin olisi kaksi pätevää right-left paria yv:lle.Itsekin ihmettelin, millä Halme on paikan ylivoimaan lunastanut. Kiire viivassa meinasi tulla, mutta ei mitään suuria munauksia ottelussa esittänyt.
Pelaajaesittelyt ihan hienot, mutta tuo vastustajan epäkunnioitus voitaisiin jättää pääkaupunkiseutulaisille. Tampereella on kuitenkin vielä jonkinlaista kiekkokulttuuria, pidetään siitä kiinni.
Ihan hauska juttuhan tuo oli ja tuskin yksikään Ilvesläinen siitä herneitä nenään otti. Vastustajan kunnioitus näkyy edelleen esim. siinä, että kukaan ei ole ollut vaatimassa Niko Niemiselle elinikäistä pelikieltoa tai uhonnut kostotoimilla - tai toisinpäin: hehkuttanut, kuinka loukkaantuminen oli aivan oikein "ruotsalaiselle neidille".
Vituttaa tarpeeks muutenkin kun omissa soi ja sit lisätään vettä kiukaalle vaikka ollaan kotijoukkue.
yhteensä 1. erä 2. erä 3. erä jatkoaika
4 Malkamäki, Miko ei pelannut
8 Ojanen, Janne 34 16.20 12 5.03 8 5.26 10 4.25 4 1.26
11 Koskela, Timo 31 16.02 11 4.53 8 5.08 8 4.31 4 1.30
12 Saviano, Steve 24 16.26 8 4.45 7 4.48 7 5.02 2 1.51
15 Halme, Jussi 29 18.49 9 6.22 10 5.53 9 5.46 1 0.48
16 Benoit, Andre 35 22.34 11 5.52 10 5.49 12 9.13 2 1.40
17 Nurmi, Teemu 18 15.13 5 4.16 6 5.34 7 5.23 0 0.00
19 Piispanen, Arsi 28 16.21 9 5.22 9 5.22 10 5.37 0 0.00
20 Angell, Nicholas 33 21.41 9 5.58 12 6.32 9 7.10 3 2.01
21 Lehterä, Jori 22 16.14 6 4.30 7 5.07 7 4.46 2 1.51
22 Pyymäki, Jarkko 18 11.32 9 4.17 3 1.51 6 5.24 0 0.00
26 Enlund, Jonas 27 18.04 7 4.39 10 6.34 8 5.07 2 1.44
38 Venäläinen, Sami 21 12.43 9 4.45 5 2.19 7 5.39 0 0.00
44 Hancock, Quinn 27 18.36 10 5.19 6 4.54 9 6.34 2 1.49
51 Salmela, Anssi 39 23.31 13 7.53 11 7.59 11 5.13 4 2.26
55 Grönvall, Janne 38 21.49 12 7.11 12 7.49 11 5.16 3 1.33
61 Kiilholma, Juha 18 11.27 6 4.42 5 2.47 7 3.58 0 0.00
73 Lucenius, Niclas ei pelannut
83 Aalto, Teemu 38 22.14 14 6.57 10 5.57 11 7.41 3 1.39
85 Nieminen, Niko 23 12.01 9 4.12 7 3.44 7 4.05 0 0.00
yhteensä 1. erä 2. erä 3. erä jatkoaika
3 Niemi, Toni 27 18.20 10 6.05 7 4.37 9 6.46 1 0.52
6 Lehtivuori, Joonas 31 15.36 12 4.35 8 4.49 9 5.17 2 0.55
8 Jääskeläinen, Teemu 31 21.29 10 5.40 8 6.15 10 6.57 3 2.37
9 Peltola, Mikko 28 20.56 9 6.02 9 6.50 8 6.30 2 1.34
10 Sandell, Sami 19 9.30 7 3.08 4 2.13 8 4.09 0 0.00
11 Männikkö, Miikka 25 17.27 9 5.37 8 5.49 7 5.20 1 0.41
12 Werner, Eric 27 17.04 9 6.29 7 3.40 10 6.17 1 0.38
19 Kuukka, Mikko 18 11.37 6 3.59 7 4.59 3 1.42 2 0.57
20 Korhonen, Ville 6 3.24 3 1.30 2 0.57 1 0.57 0 0.00
22 Koivisto, Toni 30 21.43 11 7.14 8 7.01 9 6.36 2 0.52
27 Torkki, Sami 28 17.13 10 6.08 9 5.15 7 4.34 2 1.16
29 Malmström, Henrik 4 2.20 4 2.20 0 0.00 0 0.00 0 0.00
33 Kantee, Kevin 37 20.52 14 6.47 9 6.27 10 5.51 4 1.47
36 Mattila, Lassi 8 5.05 4 2.57 1 0.37 3 1.31 0 0.00
39 Viitakoski, Vesa 29 16.50 9 5.12 8 5.30 12 6.08 0 0.00
41 Helminen, Raimo 27 15.04 6 3.27 8 4.45 11 5.54 2 0.58
51 Määttänen, Pasi 34 20.57 12 7.27 11 6.48 10 5.46 1 0.56
61 Anttila, Marko 14 8.24 4 2.24 6 3.21 4 2.39 0 0.00
79 Bishai, Mike 32 23.15 10 7.25 10 7.44 9 6.24 3 1.42
81 Tukio, Arto 35 21.53 10 5.22 10 6.56 12 7.14 3 2.21
Jos näistä nyt enää tässä vaiheessa kellekään iloa on: