To 13.9.2007 KalPa-JYP

  • 18 613
  • 98

softdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä on odoteltu JYPin liigakauden avausta hartaasti. Vähän on otteluun lähdettäessä pelko perseessä heikkojen harjoitusmatsien vuoksi, mutta toivotaan että kunto ja asenne ovat kohdillaan tosipelien alkaessa.

Sinänsä jännä fiilis, minkä JYPin vahvistunut rosteri saa aikaan ainakin allekirjoittaneessa. Aikaisemmilla kausilla lähdettiin joka matsiin ennakkoon korkeintaan tasavertaisena, kun tällä kaudella odotukset ovat jotain aivan muuta. Mitä korkeammalla leijuu, sitä enemmän sattuu kun sieltä tipahtaa.

Uskoisin, että JYPin pelillinen ilme hakee itseään vielä jonkin aikaa ja RD:n puheista päätellen myös kuntopohjaa rakennetaan kevättä silmällä pitäen. Toivotaan, että valmennusjohdossa on otettu huomioon myös se, että jos ei pisteitä kerätä hyvällä tahdilla ennen kevättä niin kovakuntoiset JYPiläiset saavat purkaa energiaansa rantalentiksen parissa.

KalPa herättää minussa mielikuvan sympaattisesta "paikallisvastustajasta", joka on luultavasti kuitenkin kauden lopuksi sarjataulukon viimeinen. Toivoisin tietysti jo liigankin kannalta, että jostain löytyisi kuopiolaisille ylimääräistä ruutia ja taakse jäisivät vaikka sputnikit ja Turun konkurssipesä. Joukkueen nimilistaa katsellessa ei minulla värähtele muut kuin Kiiskinen ja Tuppurainen, myös Oksaa pidän kelpona liigaveskarina. Loput ovatkin sitten _minulle_ sitä harmaata massaa. Mielenkiinnolla odotan astuuko KalPan rosterista kauden aikana esiin yksi tai useampi mediaseksikäs komeetta.

Kuten niin moni muukin, odotan innolla millaisessa vedossa on tänään VIP-ketju ja onko Ilarin ja Hannuksen harjoituspelien vaisut esitykset vain tarkoituksella luotua harhaa? Onko Sinkku palannut heikohkon viime kauden jälkeen huipputasolle ja onnistuuko ennakkoon flopin merkit täyttävä JYP-puolustus toteuttamaan RD:n voittoisaa pelikirjaa? Onko KalPa saanut pakettinsa hiottua valmiimmaksi avaukseen ja vie JYPiä kuin litran mittaa?

Loppuun vielä villi tulosveikkaus: tasaisen väännön jälkeen pisteet matkaavat Jyväskylään. Loppulukemat 1-7. Nähtäväksi jää.
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Haluaisin vihdoin monen vuoden jälkeen nähdä JYPillä jotain erikoisylivoimaketjuja, eli 4 hyökkääjää ja yksi pakki. Nyt kun Alatalosta on päästy niin ehkä niitä voidaan nähdäkin.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Odotettu kausi alkaa! Vaikka osa selittelee mitä tahansa pelaajien keskenkuntoisuudella ja vähällä jääajalla, niin tästä pelistä ei voi olla tavoitteena kuin voitto. Edes jatkoaikavoitto ei kelpaa tästä ottelusta vaan varsinaisella peliajalla homma täytyy hoitaa. Tämä ei tarkoita että voitto tulisi helposti ilman kovaa työntekoa. Nyt on kunnon työkalut ja silloin pitää olla työhaluja ja kovasti. Mielestäni juuri näistä peleistä(tarkoitan joukkueita jotka oli viime vuonna säälipleijareiden ulkopuolella) täytyy ottaa todella paljon enemmän pisteitä kuin viime vuonna, kun pudotuspeleihin mennään. Mitään selittelyjä ei tässä vaiheessa kaivata. Jos tulee kärsään tästä pelistä, ei voi kun katsoa peiliin ja tehdä kovemmin töitä, myös päällään.

En aliarvoi mitenkään Kalpaa, toivon että myös Kalpa tulee pärjäämään tällä kaudella jotenkin, esim. onnistuneiden hankintojen myötä ja niin että ne voivat pelata koko kauden joukkueessa. Uskon myös että Kalpakin syttyy hyvin näihin matseihin, ja yritystä tullaan varmasti näkemään. Toivottavasti nähdään hyvää peliä, hienoja ja luovia yksilösuorituksia ja paljon maaleja.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Noniin!

Tänään on vihdoin se päivä, jolloin galaksit paukkuu ja meteoriititkin murskaantuvat! Ensimmäinen JYPin ottelu. Radion ääreen, jatkoaika auki ja olutta. AIJAI!

Ottelusta tulee mielenkiintoinen. Jotenkin pelottaa, että Kalpa pysyy pelissä mukana kuin pastilli rekkamiehen housuissa. Toivottavasti kuitenkin voitto - kolmen pisteen - irtoaa Jyväskylään.

Itselleni on "ihanvitunhailee" miten se voitto tulee. On tässä niin monta vuotta jo äkäilty kun voittoja ei ole tullut tarpeeksi. Ja sijoitukset ovat olleen niin ja näin. Siisipä voittoon tähdätään ja se on tärkein!

Ota JYP se voitto, horittakaa persettä ja pitäkää jäällä kivaa!
 

jeke

Jäsen
Mahtoivatko olla iltapäivälehden 'asiantuntemusta' vaiko Pekka Virran pelisilmää nämä jutut Ville Hämäläisestä Tuppuraisen ja Junnilan välissä? Joka tapauksessa suuret (ehkä jopa liian suuret) ovat saappaat Tapio Laaksollekin uran ensimmäisessä liigaottelussa, mutta huomattavasti mieluummin näen Hämäläisen juurikin nelosen tai kolmosen keskellä kuin ykkösessä.

Kysymyksessä on esittämistäsi vaihtoehdoista tietysti "Iltalehden asiantuntemus". Pekka Virta ei ole luvannut milloinkaan Hämäläiselle ykkössentterin manttelia, saati edes vihjaillut, ja jos joku toimittaja tai muu kansalainen on niin erehtynyt luulemaan, niin oma moka.

Itse asiassa ketjut ovat juuri sitä mitä pystyi ynnäilemään. En tiedä mistä spekulaatiot siitä, että Virtala tulisi Kavosaaren ja Kiiskisen rinnalle ovat saaneet alkunsa, mutta eihän Virtala edellä mainittuun koostumukseen sovellu mitenkään asiaa pyörittämällä.

Tästä se lähtee ja ketjut alkavat sitten elää sen mukaan kuinka toimivat.

EDIT. Kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:

Pucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vihdoin on tuo ikävä välivaihe eli kesä saatu lusittua pois alta ja liigakausi alkaa. Odotukset ovat luonnollisesti korkealla, voitto olisi tyydyttävä tulos tästä ottelusta. Tiukka matsi odotettavissa, molemmat luonnollisesti hakevat kauden ekassa pelissä pelivirettään, joka etenkin JYPillä on ollut hieman hakusessa harjoituskaudella. Silti luotan Dufvan joukkojen kaivavan sen parin maalin voiton Kuopiolaisista.

Pakkiparit tosiaan hieman ihmetyttää minuakin, olisiko järkevämpää erottaa Helminen ja Niskavaara? Samoin Sykön peluuttaminen Hytösen kentässä mutta antaa Tomin näyttää nyt kykynsä. Dufva haluaa näköjään lähteä pelin alkuun varman oman pään pelin kautta laittamalla Hytösen kentän alotuskokoonpanoksi, mikä on ihan hyvä tänään, mutta lauantaina pitää sitten ehdottamasti olla VIP-ketju ykkösenä.

Iltaa odotellessa...
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tuntuu JYP-voittoista olevan myös täällä ennakon puolella. Ilman muuta pisteitä on syytä ruveta keräämään heti alkukaudesta, mutta eihän kumminkaan availla "Duffa ulos"-ketjua, jos käy kylmät. Ensimmäiset pelit aina vaikeita ja yksittäisissä otteluissa materiaalietu ei välttämättä näy, kuten kenraali osoitti. Vedonlyönnissä noudatin tuttua kaavaa "rahat tai hyvä olo". Kun nyt ei tasan pääty ja Kalpa vie jatkoajalla..
 

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
KalPa tänään
Näinhän siinä tosiaan kävi, ettei Hämäläinen ykkössentterin paikkaa saanut harjoituspelikentällisistä huolimatta. Tuskin kukaan on sellaista oikeasti edes luullut, lukuunottamatta ehkä jotain Iltalehden toimittajaa. Yhtä luotettavaa tietoa, kuin että Tuppurainen olisi KalPan kapteeni.

Aika isoja saappaita tarjotaan heti alkuunsa kumaisellekin Turun toverille, toivon mukaan peli lähtee käymään hyvin heti alusta alkaen. Viimekauden kakkonen Tuppurainen - Kauvo - Kisu on nyt samalla purettu toistaiseksi, mutta mahdollistahan se on helposti muuttaa entiseen formuunsa.

Myös Junnilalle todellinen ja ehdottomasti treenipelien perusteella ansaittu näytönpaikka ykkösen laidassa. Oikeastaan nämä kentälliset näyttävät aika hyviltä, mielenkiinnolla illalla Monttuun!

Mahtaakohan Harney muuten pelata yhtään liigapeliä KalPa-paidassa.
 

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
Kausi alkaa - vihdoinkin!

Kuin kuuta nousevaa olen itsekkin odottanut tätä hetkeä, ja tänään se vihdoin alkaa JYPinkin osalta, Jääkiekon SM-liiga!

Heti ensimmäinen peli on todella vaikea. Täpötäysi Niiralan Monttu odottaa kovia satsauksia tehnyttä JYPiämme, eikä ottelusta todellakaan tule helppo.

Jatkoajan otteluennakon mukaan KalPa oli jännittänyt ensimmäistä kotiotteluaan jopa harjoituspeleissä, ja ennakossa povataan että tänään jännitys tulee näkymään vielä selvemmin. Itse taas povaan että KalPan on helpompi lähteä tähän otteluun kuin JYPin. JYPillä on paineita aloittaa kausi hyvin, että fanien suuret odotukset eivät heti alkuun romahtaisi, kun taas KalPa saa lähteä nimekästä vastustajaa vastaan mielestäni kohtuu paineettomista ja hyvistä lähtökohdista.

Kauden ensimmäinen peli voi aina kääntyä kummalle tahansa, se on nähty tuhat kertaa aikaisemmin, eikä tämä päivä ole mikään poikkeus. Paljon KalPan osalta riippunee ottelun alusta. Mikäli joukkue saa yleisön taakseen ja maalin-pari eteen ensimmäisessä erässä, on JYP todella lirissä. Vastaavasti jos maaleja ei ala näkyä, ja JYP pyörittää ja tekee ehkä maalin ensimmäiseen erään, tulee kotijoukkueelle vaikea ilta. Juuri tuosta alusta johtuen ottelun lopputulos on melko vaikeasti ennustettavissa, enkä itse osaa paljoa tästä ottelusta odottaa.

Materiaali-erot ovat paperilla selkeät, mutta kuten jo totesin, näissä kauden avauspeleissä sillä että on kova paperilla, on paljon vähemmän merkitystä kuin kauden loppupuolen peleissä. JYP on siis näyttänyt harjoitusotteluissa keskeneräiseltä ja hiukan keskenkuntoiseltakin ryhmältä. Hannus-Filppula duo on ollut aivan yössä, mutta itse pistäisin sen osittain sen piikkiin että Hannus on ollut todella keskenkuntoinen. Tänään heiltäkin odotan enemmän kuin mitä harjoituspeleissä on nähty.

Toki odotan Immoselta ja hänen ketjultaan dominoivaa esitystä heti kauden alkuun, mutta katsotaan nyt että mitä tuleman pitää. Immonen jakoi harkkamatseissa tukuttain upeita syöttöjä Pilelle ja Pikku-Antille loistaville maalipaikoille, mutta kaverit eivät Kangasniemellä tullutta 5-3 yv-maalia lukuunottamatta onnistuneet. Tämä ketju tulee saamaan paljon ylivoima-aikaa tänäänkin, ja onnistumisia kaivataan. Jos reppu heiluu, JYP voittaa, mutta jos maalinteko on edelleen vaikeata ylivoimalla, niin on kyllä koko tämä ottelukin.

Mutta. Kaikesta huolimatta, tänään se alkaa! Ihanata!
 

Welton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tätä kauden alkua odotettu jo kohtuu tovi, kun viime kausikin päättyi jo yli puoli vuotta sitten.

Viime perjantaina nähdyn SaiPa-pelin perusteella arvioisin, että JYP tulee pelaamaan innokasta ja hyökkäysvoittoista peliä. Pelisysteemistä ei kuitenkaan SaiPa-ottelun perusteella voi sanoa sen kummempaa, koska 5-5 -peliä nähtiin kovin vähän. Arvioin tämänkin illan ottelun ratkeavan paljolti erikoistilanteisiin. SaiPaa vastaan JYP onnistui kolmesti tasakentällisin, kun taas SaiPa onnistui kolmesti ylivoimillaan. Kiinnostaa kovasti nähdä JYPin alivoimataidot Dufvan aikakaudella. Alatalon aikana alivoima oli joukkueen parasta osaamista.

Kolme runkosarjan 168 pisteestä on tänään jaossa, ei sen enempää. Arvioin KalPan tekevän tänään 2-3 maalia ja JYPin vastaavasti 2-4. Ylivoimapeli ratkaisee.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Avauspelistä tärkeät 3 pistettä. Bravo! Mikään ei muu merkkaakaan pelistä mitään. Mitä nyt sitten hieno huomata, että Dufva puuttuu heti pelin aikana kokoonpanoihin, jos siellä joku alisuorittaa/löysäilee. Tällä kertaa sitten lähti Filppula puremaan tuppia otettuaan ensin 3 typerää(?) kakkosta.

Hienoa myös, että JYP:n maalit teki juuri nämä tärkeät pelaajat joilta odotetaan ratkaisuja läpikauden. Eipähän ole enää ylimääräistä painettaavausmaalin osalta ko. herroilta.

Ritarin selostuksen mukaan Miska Kangasniemi pelasi ensimmäisen vaihdon vasta toisessa erässä. Mikäkän oli tässä syynä? Kumminkin kolmannessa erässä radiosta katsottuna hyvää peliä, esim. syöttö Hannuksen maaliin ja kova taklauskin.
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Ilmeisen pakkopullaa oli, mutta tärkeät kolme pistettä. Tosin Immosen epäonnistunut rankku ja Mikkosen tolppaveto sisään niin lukemat olisi olleet rumemmat. Torjunnatkin kertovat, missä päässä pelattiin eli tästä on hyvä jatkaa: Mika Oksa 10+10+14=34 M Sinuhe Wallinheimo 7+7+5=19


Tärkeintä kuitenkin - 3 pistettä. Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllä lämmittää avauspelin tulos. Ja yhtä tärkeää on avainpelaajien onnistuminen. Heti avausmaalin paineet pois selästä. Paitsi Ilun penkitys viestii jotain. Mikähän miestä riepoo? Se on lauantaina Hannus-Helminen-Vänttinen 2.ketju.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Paitsi Ilun penkitys viestii jotain. Mikähän miestä riepoo?
Ritarin selostuksesta päätellen Filppula pelasi erittäin hermostuneesti. En syytä tähän osaa arvailla, mutta pistetään nyt hermostuneisuuden piikkiin.

Voitto tuli niin kuin pitikin. Tästä ottelusta oli tärkeää ottaa ne kuuluisat kolme pistettä jotta saadaan se apina pois selästä joukkueelta heti. Nyt ei ole pelaajilla niin kova paine saalistaa voittoa kotikaukalossa ja se puolestaan lupaisi rennompaa, ehkä jopa parempaa, peliä.

Immosen rankkarin missaaminen ei sinänsä yllättänyt, mutta edelleen Ritarin selostuksen perusteella Jakke teki hänelle ihmeellisen helppoja virheitä. Se yllätti.

Paikalla olijoilta pyytäisin pientä raportin tynkää, kiitos.
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Hyvä Jyp ja kiitos. 3 pistettä tuli niinkuin pitikin. Pelistä ei paljoa sanottavaa ,kun sen näin vain radiosta. Hannuksen maali ilahduttaa eniten ja Sinkun nollapelin pelaamattomuus harmittaa eniten. Se että kärpästen 4.ketjun pelaaja on Kalpan ainoan maalin tekijä kertoo valitettavasti Kalpasta kaiken oleelisen. Nooh toivottavasti TPS ja saipu jää teidän selän taakse, tosin se on helppoa voitatte vain kaikki keskinäiset kohtaamiset niitä vastaan. Ilarin olisi herättävä, mikäli halutaan saada 2 tehokasta hyökkäys/YV viisikkoa kasaan. Pulla Vänttisestä kun ei siihen hyökkäävään rooliin joka ilta oikein ole. 3 pistettä ja YV tehot 33% kelpaa minulle ja tästä on hyvä jatkaa 6 parhaan joukkoon tavoittelua. Lauantaina täpötäysi Hippos ja hiukan parempi tason mittari Tappara. Onneksi on ennakkoon liput hommattuna tää on kivaa!
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Haluaisin vihdoin monen vuoden jälkeen nähdä JYPillä jotain erikoisylivoimaketjuja, eli 4 hyökkääjää ja yksi pakki. Nyt kun Alatalosta on päästy niin ehkä niitä voidaan nähdäkin.

Toiveesi toteutui. Ylivoimalla Hytönen pelasi pakinpaikalla VIP-ketjun mukana. Näin Hytösellekin hienosti yv:ta ja herra saa jo keväällä luvattua isoa roolia joukkueesta.

Voitto tuli niin kuin pitikin. Tästä ottelusta oli tärkeää ottaa ne kuuluisat kolme pistettä jotta saadaan se apina pois selästä joukkueelta heti. Nyt ei ole pelaajilla niin kova paine saalistaa voittoa kotikaukalossa ja se puolestaan lupaisi rennompaa, ehkä jopa parempaa, peliä.

Paineet olisi varmasti olleet kovammat kotiavaukseen, jos Kalpa olisi pisteenkin vienyt tästä pelistä. Jokatapauksessa paine tulee olemaan erityisen kova lauantaina. Täysitupa ja kaikki odottavat hurjasti satsatulta joukkueelta tulosta. Ei todellakaan helppo peli luvassa.

Immosen rankkarin missaaminen ei sinänsä yllättänyt, mutta edelleen Ritarin selostuksen perusteella Jakke teki hänelle ihmeellisen helppoja virheitä. Se yllätti.

Helppoja virheitä tulee varmasti Immosellekin tässä alkuvaiheessa. Ja muistetaan, että herran peliaika on valtava. Verkkoheiluu täten väkisinkin kauden mittaan molemmissa päissä.

Se että kärpästen 4.ketjun pelaaja on Kalpan ainoan maalin tekijä kertoo valitettavasti Kalpasta kaiken oleelisen. Nooh toivottavasti TPS ja saipu jää teidän selän taakse, tosin se on helppoa voitatte vain kaikki keskinäiset kohtaamiset niitä vastaan.

Mitäs tää tarkoittaa? Selvännäppä hieman näkemystäsi. Eihän ne ykkös-kakkosketjun miehet joka pelissä onnistu. Jos joku neloskentällisestä pystyy ratkaisuihin,i niin sehän kertoo vain ja ainoastaan materian leveydestä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Se että kärpästen 4.ketjun pelaaja on Kalpan ainoan maalin tekijä kertoo valitettavasti Kalpasta kaiken oleelisen.
Kiinnostuksesta kysyisin, että mitä kertoo Lukon tasosta, että Kärppien nelosketjun pelaaja (Haataja) tekee 27 maalia viime kaudella?

Aivan. Ei yhtään mitään. Tai sen, että osaavat scoutata.
 

viza

Jäsen
Mitäs tää tarkoittaa? Selvännäppä hieman näkemystäsi. Eihän ne ykkös-kakkosketjun miehet joka pelissä onnistu. Jos joku neloskentällisestä pystyy ratkaisuihin,i niin sehän kertoo vain ja ainoastaan materian leveydestä.
Kärpäsillä hän tarkoitti Kärppiä, joiden entinen pelaajahan Junnila on. Tänään oli kentän näkyvin hahmo heti Immosen jälkeen muuten pelissä, jos vähääkään molempia joukkueita jaksoi katsella.

Ensimmäinen ja toinen erä tasaväkistä numeroidenkin osalta, Jyp olisi siitä rankkarista voinut sen maalin tehdä toisessa erässä mutta varsinkin sen erän alku oli KalPan hallintaa. Kolmannessa Jyp oli ylivoimainen ja olisi voinut heittää muutaman häkin lisääkin. Wallinheimolle ei mitään hirveää koetusta saatu aikaan valitettavasti.

Paljon porukkaa, mutta tunnelma oli 2. erän jälkeen paska. Hienosti satsattu näihin muihin asioihin Kuopiossa tänä vuonna. Voisi siellä kaukalossakin näkyä joskus.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ritarin selostuksen mukaan Miska Kangasniemi pelasi ensimmäisen vaihdon vasta toisessa erässä. Mikäkän oli tässä syynä? Kumminkin kolmannessa erässä radiosta katsottuna hyvää peliä, esim. syöttö Hannuksen maaliin ja kova taklauskin.
Ei ollut kova taklaus, Laine tuskin heilahti vaikka kovalla vauhdilla molemmat tilanteeseen keskialueella tuli.

Se että kärpästen 4.ketjun pelaaja on Kalpan ainoan maalin tekijä kertoo valitettavasti Kalpasta kaiken oleelisen. Nooh toivottavasti TPS ja saipu jää teidän selän taakse, tosin se on helppoa voitatte vain kaikki keskinäiset kohtaamiset niitä vastaan.
Mikä kärpästen 4. ketjun pelaaja? Junnila on KalPan miehiä tietääkseni tällä kaudella. Pelasi muuten paljon pirteämmin kuin nimellä palkinnot pokannut Immonen.

Joku puhui rumista numeroista ja JYP:n paikoista. Kyllä KalPallakin 2 tolppaa oli, että puolin ja toisin. Rankkarituomio oli siinä mielessä ihmeellinen että mielestäni tilanne oli jo ohi pahimman koukun aikaan.

-KalPan yv meni pelin loppua kohti liikaa nurkkiin.
-Stevenson oli todella tahmea.
-1min tauot joka erän keskellä turhia.
-Oksa pomputtaa liikaa eteen kiekkoja, helpoistakin paikoista.
-Mihin mahtuu Monttuun vielä nelisensataa henkeä lisää?
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Joku puhui rumista numeroista ja JYP:n paikoista. Kyllä KalPallakin 2 tolppaa oli, että puolin ja toisin.

Minä taisin mainita, mutta kuten sanoin, en peliä nähnyt vaan kuuntelin radiosta. Perustin tämän vain Ritarin selostukseen ja siihen, että viimeisen erän torjunnat 5-14. Hienoa, mikäli Kalpa tosiaan otteli kaikki 3 erää tasaväkisesti - se kertoo tasaisesta sarjasta.
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Ei ollut kova taklaus, Laine tuskin heilahti vaikka kovalla vauhdilla molemmat tilanteeseen keskialueella tuli.

Laine oli hetken aikaa luikkarit kohti kattoa, jotain kyllä tapahtui ja olihan se komea Misen avojääpommi.

Ja Ilu sai varsin heppoisesti ainakin kaksi jäähyä, ilmeisesti Duffa näki kuitenkin syyn penkittää Ilun.

PS. Kuopiossa on liigan huonoin halli.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Kalpa hävisi ottelun luokattomaan ylivoimaan, laukaukset todella ponnettomia ja lisäksi noin 10 kutia pysähtyi jypin puolustukseen. Kaksi kunnon paikkaa tuli yv:llä ja molemmissa oli Stevenson maalin edessä. Muutenkin mielestäni täytti paikkansa, vaikka liike oli verkkaista, ei virheitä. Tulee latomaan maalin edustalta vielä monta maalia.

Pakeista oli lähes kaikki hukassa enemmän tai vähemmän. Jalasvaara oli paras, mutta Kuusiston Matin esitys vähän huolestutti. Tuomaisen typerään jäähyyn oman vaihtoaition edessä ratkesi käytännössä peli. Vaikka kiekko oli Jypin päädyssä maalin takana, piti mennä Immosta moksauttamaan.

Mutta eipä tuo Jypin pelikään vakuuttanut, mutta 3 pistettä on aina 3 pistettä. Maalin suulla oli myös yksi ottelun ratkaisu.

Mutta oli vasta ensimmäinen peli, ja siellä myös jotain hyvääkin. Kiiskinen ja Junnila etunenässä. Ja varmaan jännitys vaikutti monien otteisiin. Tyypillinen kauden avaus ja Kalpan ja Jypin välinen sähläyspeli.

Ei päätä puskaan kannata kenenkään laittaa tai vaipua synkkyyteen, 171 pisetettä on vielä jaossa ::))
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Ei ollut kova taklaus, Laine tuskin heilahti vaikka kovalla vauhdilla molemmat tilanteeseen keskialueella tuli.

Aha. :)

No joo, just tulin himaan, vituttaa ihan vimmatusti, koska Kuopiossa on nähtävästi makkarat tarkoitettu syötäväksi/myytäväksi ennen toisen eräntauon alkua. No ei siinä, olinpa onneksi varannut ruokaa kämpillekin, niin ei tarvitse nälkäkuolla.

En jaksa hirveästi analysoida, aikainen herätys ja muuta, mutta kyllä minusta JYP ansaitsi pisteet tuosta pelistä, KalPa laittoi kyllä kovasti vastaan, mutta kovin oli keskeneräistä joukkueen peli. Hyökkäyssommitelmat olivat vähintäänkin sekavia, eikä joukkue saanut mitään suurta määrää maalipaikkoja aikaan. Jyri Junnilan voi nostaa esille, yritteliäs kaveri. Paniko kukaan muu muuten merkille, että Simo Pulkki oli aivan täysi fiasko puolustuksessa?

JYPistäkään ei varsinaisia räiskyvyyksiä voi nostaa, toki Immosen maali ja avausmaalin vahva alustus olivat ihan ok, mutta toisaalta hän voi ottaa taas KalPan ainokaisen omaan piikkiinsä huonon purkunsa vuoksi. Tuomas Vänttiselle puhtaat paperit, erittäin hienoa työtä molempiin suuntiin. Samoin Filppulan korvannut Samuli Piiroinen teki hyvää jälkeä rakentamalla pari hyvää paikkaa.

Vähän sekava kuva jäi, eikä kummankaan parhaasta vireestä varmaan ollut tietoakaan. JYPin kannalta kuitenkin se paras asia toteutui, eli kolme pistettä. Riitti mulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös