To 11.10.2007 HIFK-Pelicans

  • 9 518
  • 30

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pojat, ei näin!

Radiosta nähtynä Pelicans kaivoi tosissaan verta nenästään.
Varsinkin Lopin vitja taisi aika-ajoin sortua ylimielisyyteen, Aravirran on äkkiä kitkettävä pois luulotauti, lauantai tulee yllättävän nopeasti.
Onneksi rosterista löytyy sen verran leveyttä ja vastuunkantoa, että saatiin pisteet kotiin.
Putken katkeaminen alkaa kuitenkin jo roikkua ilmassa ja saattaa katketa jo "ryynikylässä"? Ykköstä vois alkaa herätellä vaihtamalla Lopin ja Schwaben paikkoja.
 

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Aneemisuus ja "me on hävitty"-fiilis saanee jatkoa tänään Lahden Pelicansien marssiessa Nordenskiöldin halliin pussileuat väpättäen ja maiskutellen selvää voittoa.
Jatkoa se todellakin sai. HIFK:n pelistä puuttui järki ja huolellisuus. Peli oli paikoitellen jopa fyysistä, mutta loppuenlopuksi vain luu jäi käteen. Positiivista silti, että muutamia paikkoja saatiin, mutta kokonaisuudessaan viimeistelyä oli heikolla pohjalla. Välillä tuntui, että pelaajat eivät pelaa enää Baxterille.
Pelicansin tähtipelaajat sortuivat paikoitellen liialliseen ylimielisyyteen, siitäkin huolimatta täysin RUTIINIVOITTO vieraille.
Paul Baxter kirjoitti:
"Hyökkäyksellisesti saimme aiempiin peleihin verrattuna luotua hyviä tilanteita ja iskettyä kiekkoa vastustajan maalille. Tällä tasolla ei vain saisi tehdä sellaisia virheitä, joita tänään omassa päässämme teimme., päävalmentaja Paul Baxter sanoo.
Naurettavaa! Baxterin mediapeli jatkuu edelleen. Onneksi lähtölaskenta on käynnistynyt.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kuka se aasialainen mimmi oli, joka oli cheerleaderina ekassa erässä D-päädyssä? Huh huh...
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
10 kommenttia

Tuntui alussa siltä, ettei viittis edes kirjoittaa mitään, mutta kai se nyt on pakko kuiteskin.

1. Pelsuille ihan ansaittu voitto. On se vaan niin ihmeellistä, tää jääkiekko, että voittavalle joukkueelle, menee niin helposti sisään nuo maalit ja paikat ovat niin selkeät.
2. HIFK taisteli raastoi ja jopa taklasi. Ihan hyvää yritystä, mutta valitettavasti vaan aika päätöntä, ja vailla suunnitelmaa.
3. Onneksi jotkut pelaajat alkoivat herätä. Vesche, Kuhta, Guolla, Murray
4. Pöysti pelasi kivan pelin. Tykkäsin yrittelijäisyydestä.
5. Harmi, että Jannella on huonompi päivä kun joukkue just vähän pelasikin.
6. Pelsut oli pikkasen helisemässä kolmannessa erässä, mutta pärjäsivät hyvällä itseluottamuksella ja snadilla tsägällä.
7. Tämä Sorsa..... tuomari oli ihmeellinen. Ei täällä kaaduttu tuomariin, mutta ihmeellisesti vislasi tai jätti pääasiassa vislaamatta selviä estämisiä, tällä kertaa varsinkin Pelsuille kolmannessa erässä.
8. HIFK.n peli oli jotenkin energistä mutta samalla hengetöntä. Toivottavasti saadaan peli-ilo takaisin kun sairastupa tyhjenee.
9. Hiekka Baxterin tiimalasissa valuu. Annoin miehelle 10 kotiottelua, kohta ollaan kalkkiviivoilla. Mies voi pikkasen syyttää loukkaantumissumaa, mutta....
10. 5600 katsojaa ja vain silloin tällöin tunnelmaa koko hallissa, vaikka sarjakärki on vierailulla. Välillä tuli enemmän mökää paikalle kuskatuista Lahtelaisista kun HIFK.n omista kannattajista, poislukien ståndiksen joka piti kohtuullista, mutta vähän väsynyttä mökää yllä lähes koko ottelun.

Milloin herään tästä painajaisunesta...?
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
HIFK:n paras kotipeli tällä kaudella.

Surkea homma, että pitkästä aikaa taisteleva IFK hävisi tämänkin. Tai siis taisteleva toisessa ja kolmannessa erässä, ekassa erässä ihan hirveetä paskaa taas. Pelsut käyttivät ylivoimansa hyvin hyödykseen ja muutenkin oli parempi. Tokassa erässä IFK heräsi käsittämättömästä koomastaan ja alkoi pyörittää peliä . Varsinkin Kibe Kuhta oli hyvässä vedossa, taklailikin voimalla ja laukoi todella paljon. Kavennus maalin jälkeen tuli valitettavan nopeasti vastaiskumaali, lähellähän oli ettei Vesce tasoittanut peliä. Kolmannessa peli oli täysin IFK:n hallussa, mutta tärkeimmällä painostuskaudella maalia ei saatu ja Pelicans iski yksittäisestä hyökkäyksestä.

Kieltämättä perverssiä, mutta ensimmäistä kertaa tällä kaudella ei vituttanut täysillä pelistä lähtiessä. Siinä vaiheessa, kun IFK luistelee, taistelee ja häviää johonkin perinteiseen vastaiskuun, niin ihan sama. Kunhan yritetään. Tänään jopa karvausta oli nostettu ylemmäksi. Vau. Negatiivista olivat hyökkäykseen lähdöt, maalittomuus ja paska dumari. Meni melkoiseksi puolisukelteluksi Pelicansin peli tokassa ja kolmannessa ja mikälie sorsakoski meni aika moneen hyppyyn. IFK:llakin hienoja sukelluksia nähtiin, mutta niitä ei palkittu kuten Pelicansin vastaavia.

Mutta voittoa ei ansaittu, mutta pienenpieni valonpilkahdus tai olisikohan sitten ollut flashback jostain kaukaisuudesta nähtiin tänään HIFK:nkin pelissä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK pelasi kieltämättä parhaan pelinsä viime aikoina. Se ei riittänyt muuhun kuin 2-4 tappioon, mutta antoi jo vähän lupauksia pelillisen laman päättymisestä. Riittääkö tämä enää pelastamaan Baxterin työpaikan, jää nähtäväksi.

HIFK luisteli paremmin kuin pitkään aikaan, pelissä oli jopa tunnetta mukana ja loppuun saakka yritettiin ihan kiitettävästi. Nämä ovat ihan itsestäänselvyyksiä, mutta eivät tämän kauden HIFK:lle, joten pakko kiitellä joukkuetta. Pelicans pelasi sarjakärjen itseluottamuksella, hyökkäykset rullasivat usein kauniisti ohi HIFK:n ketjupelaajien, joten 1-2-2 muuttui turhan usein Pelicansin 3-2 tai 4-3 hyökkäykseksi, vaikka HIFK ei pelannut itseään ulos millään atleettitaklauksilla. HIFK karvaa nyt vähän ylempää kuin muutama peli sitten, mutta Pelicans osasi liikkeen ja lyhyiden syöttöjen avulla ohittaa meidän ohjauspelistä hyökkääjät. Samaan kykeni Jokerit-pelissä Santalan ketju. Kun karvataan syvältä, niin nyt etäisyys puolustajien ja hyökkääjien välillä venyy aika ajoin liian pitkäksi. Ehkä se johtuu siitä, että pari kertaa alkupelin aikana Pelicans avasi pitkällä syötöllä ja pääsi suoraan läpiajoon. Silloin puolustajamme jättivät liikaa tilaa omalle siniviivalle.

Mitään hyökkäyspelitaktiikkaa en erottanut HIFK:n 5-5 pelissä. Taistelu oli kyllä kiitettävää ja kiekkoa pyrittiin pelaamaan suoraan maalille. Emme vain päässeet riittävän hyvin kakkoskiekkoihin mukaan.

Kuhta ja Guolla onnistuivat maalinteossa. Se ilahdutti varmaan Baxteria, joka odottaa aina omien parhaiden pelaajien onnistumisia.

Pelicansin Julkunen-Schwabe-Koivunen ketju teki maalin mieheen ja ratkaisi pelin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös