To 1.2.2007 Tappara - TPS

  • 9 612
  • 72

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Tärkeät väännöt paikasta neljän parhaan joukkoon jatkuvat Hakametsässä Tapparan ja TPS:n kohtaamisella. Tappara on juuri nyt mukavasti sarjakolmonen, mutta viimeaikoina varsin hyvin pisteitä kerännyt TPS ”hengittää” 5 pisteen takamatkalla sijalla viisi. Voitolla TPS siis iskeytyy jo todella tiukasti Tapparan kantaan.

Tällä kaudella joukkueiden kohtaamiset ovat sujuneet Tappara-merkkisesti, vaikka TPS ensimmäisessä kohtaamisessa lopulta veikin pisteet puhtaasti tuloksella 3-0 Tapparan hallinnasta huolimatta. TPS:n maalissa kunnostautui tuolloin vielä Duba. Kauden kaksi muuta kohtaamista Tappara onkin sitten vienyt (maalein 6-2 ja 2-3) lähinnä yhden tehoerän ansiosta. Edellisessä Tampereen pelissä TPS tasoitti vielä 3. erän alussa tilanteeksi 2-2, mutta sen jälkeen loppu oli yhtä Tappara-juhlaa joukkueen viedessä 3. erän peräti 4-1 ja tehden siis yhteensä peräti 6 kassia Jani Hurmeen taakse.

Edellisessä ottelussaan TPS nujersi Bluesin puhtaasti 4-0 ja suoritus innoitti TPS-valmennusjohdon molemmat Hannut lausumaan varsin myönteisiä kehuja joukkueen peliesityksestä: joukkue oli pystynyt pelaamaan ehjän 60 minuuttia ja esitys oli ollut jämäkkä. Maalinedustapeli oli ollut miehekästä ja terävää. Joukkueen puolustusta vahvistamaan saapuneet Mika Lehtinen ja Kevin Kantee olivat molemmat pelanneet erittäin hyvän pelin. Kai Nurmisen poissa ollessa hyökkäyksen ulkomaalaiskolmikko Kent McDonell (C), Nathan Barrett ja Layne Ulmer olivat pelanneet kuten vahvistusten kuuluukin ja tehneet TPS:n neljästä maalista kolme.

Tapparan edellinen ottelu toi tullessaan hieman yllättävän 1-5 vierasvoiton HIFK:stä. Monen mielestä edellisen illan ottelu painoi HIFK:n jaloissa, eikä joukkue ollut alussa varsinkaan hereillä Tapparan karatessa 0-3 –johtoon. No, oli niin tai näin, niin ainakin kirvesrinnoille harvinainen täysi pistepotti vieraskentältä maistui. Toivottavasti tämä tuo positiivista lisäenergiaa myös tulevaan kotipeliin TPS:ää vastaan ja oma maalitili saadaan avatuksi hieman nopeammin kuin taannoisessa Lukko-pelissä. Tiukkaa puolustamista ja hyvää maalivahtipeliä kun on varmaan nytkin odotettavissa. TPS:kin luottanee Lukon tapaan pitkälti vastaiskuihin ja erikoistilanteisiin tässä vieraspelissään.

Muutamia seurattavia pelaajia:

Tappara:

Petri Kontiola, Tapparan huipputaitavaa kultakypärää ei voi olla seuraamatta. Voisi kutsua joka ottelun ”kestosuosikiksi”! Miten toimivat ”Konnan” koukut tällä kertaa: tuleeko myös tulosta vai ainoastaan huipputyylipisteet?

Janne Ojanen, Tapparan kapteeni on viimeaikoina pelannut varsin tuloksellisesti ja lähestyy kaikkien aikojen syöttöpisteissä Matti Hagmania. Kuusiko niitä vielä puuttuu.

Teemu Nurmi, nuori laituri on myös muutamassa viime ottelussa ollut Tapparan terävimpiä ”raateluhampaita”. Tehnyt ennenkin tuhoa Tepsiä vastaan. Kuinka nyt?

TPS:

Jani Hurme, TPS:n ykköspelaaja. Maalivahti joka antaa turkulaisille kerran toisensa jälkeen mahdollisuuden taistella ottelun voitosta. Alla nollapeli Bluesia vastaan, mutta joutuu taas tositestiin Hakametsässä Tapparan toivottavasti tiukassa ja taitavassa myllytyksessä. Ilman TPS-puolustuksen paikallaoloa tulee kuitenkin itse ”kivimuurillekin” ongelmia…

Mika Lehtinen, ”Lesi” on palannut TPS:n pelipaitaan. Tällä parrunpätkällä on ollut melkoinen rooli turkulaisten menestystarinassa: SM-Liigassa 3 kultaa ja 2 hopeaa. Ollut usealla kaudella erityisesti +/- -tilastoissa varsin korkealla. Täydentää Tepsipakiston kokenutta ydintä, johon kuuluvat jo suuria minutteja pelaavat A-P Berg ja Kipru ”The Liehuletti”. Alkaa Tepsin pakisto olla vanhalla mallilla. Ja se tietää vastustajalle vaikeuksia. ”Lesillä” loukkaantumisen vuoksi reilun vuoden pelitauko, mutta se ei ainakaan näkynyt Blues-pelissä negatiivisessa mielessä. Pelasi hyvän ja tarkan pelin!

Kent McDonell, TPS:n kapteeni Alatalon ollessa sivussa. Esimerkillinen joukkuepelaaja ja hengennostattaja sekä jäällä että pukukopissa. Isokokoisella 27-vuotiaalla kanukkilaiturilla on paljon kokemusta esim. AHL:stä ja 32 ottelun verran NHL:ääkin. Suoraviivainen pelaaja, joka on toistaiseksi runkosarjassa kerännyt ihan hyvät pisteet 14G+20A. Pikkujäähyjä kertyy aika tiuhaan tahtiin ja onkin ottanut ”paikkansa” joukkueen jäähytilaston kärjessä. Ehkä voi sanoa, että yrittävälle ja tekevälle sattuu.


Ja ei muuta kuin spekuloimaan!!! Itselläni on sellainen tuntu, että kotona pärjätään. Mutta TPS on erityisesti Hurmeen vuoksi ollut aika hankala vastustaja monellekin. Jos ei Tappara saa kiekkoa Hurmeen taakse, niin silloin kaikki kääntyy päälaelleen. Hurme ja TPS:n pakit siis avainroolissa?
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tärkeitä pisteitä olisi taas jaossa. TPS on napsinut pisteitä ihan mukavaan tahtiin viime aikoina. Tappara on paha vastus, mutta näkisin, että TPS:lla on nyt uutta virtaa viime aikojen pelaajamuutosten johdosta. Kaiken lisäksi Barret on alkanut vaikuttamaan vahvistukselta. Ykköskenttä on ollut vähän pimennossa edellisissä otteluissa, mutta onneksi ratkaisijoita on löytynyt muualta. Toivon mukaan on tasainen kamppailu luvassa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Voitto tästä olisi kova teko. Viljasiilon näyttöjen perustella melkein väitän, että viimeksi Turkkusessa käydessään 'Appara oli jopa melko selvästi SM-liigan kovin vastus mitä tällä kaudella Artukaisissa on nähty. Tepsillä ei ollut loppupeleissä mitään jakoa porkkanahousuja vastaan. Viimeksi IFK:ta nekkuun selvästi, jopa Jojanen nöyryyttänyt brändiä ilmeisesti. No, Jamppa hoitaa nollat, hattutempun (Sykkö on karkaamassa) ja PRK:n tappelusta.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veti lähes sanattomaksi tuo Hakkurin ketjunavaus. Itse asiassa se piti lukea oikein kahteen kertaan, enkä silti löytänyt siitä minkäänlaista kotiinpäinvetoa tai pienintäkään provoa johon voisi tarttua. Tällaista on hieno lukea, kiitos Hakkuri.

Huomisessa pelissä pitäisi olla melko selvät kuviot. Tepsi saa vieraskaukalossa tehdä sitä minkä parhaiten osaa eli sumputtaa oman maalin edustan, pakottaa tapparalaiset laukomaan epätoivoisista paikoista ja iskee paikan avauduttua vastahyökkäyksillä Tapparan päätyyn.

Maalimäärät suorastaan romahtavat edellisestä kamppailusta, eikä olisi mikään ihme vaikka koko homma ratkeaisi yhteen ainoaan virheeseen. Jostain syystä nuo kolmoset ja nollat kuitenkin seuraavat näitä Tapparan ja Tepsin välisiä pelejä, joten luotetaan siihen, että jompi kumpi voittaa 3-0.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Jos voittoa haetaan, on Jampan pidettävä nollat tai päästää korkeintaan yksi. Muuten näyttää vaikeelta. Toki jos ykkönen taas heräilee ja kakkonen säestää, niin mikä tahansa on mahdollista.

Ja ehkä kaikkien aikojen huonoin ketjunavaus. Ei noissa ole mitään järkeä. (pakko näihin jotain pikkuprovoa on saada, ettei mene ihan kukkahattutäti-keskusteluksi)
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Vau, mikä ketjunavaus. Suomen medioilla olisi paljon opittavaa näiltä Jatkoajan hakkureilta, jotka vievät iltapäivälehtiä ja tv-kanavia joka päivä kuusi-nolla.

Tepsin pelien ennakointi on aika tylsää. Joukkue voittaa ja häviää Hurmeen mukana. Ei taida olla yhtään voittoa otteluista, joissa Jamppa olisi epäonnistunut. Tosin kertonee siitäkin, ettei Hurme juuri ole epäonnistunut. Huomenna tarvitaan taas täydellinen ottelu, muuten Tappara kyllä vie helpot pisteet.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kovatasoista takaa-ajajaa puskee vastustajaksi yksi toisensa jälkeen. TPS tulee Tampereelle hiukan samoissa lähtöasetelmissa kuin viime vierailulla. Pisteitä oli silloin ja on nyt tippunut jo pitkään hyvällä tahdilla. Silloin Tappara tyrmäsi turkulaiset kolmannen erän ilotulituksella. Huomenna voisi kernaasti toistaa tuon tempun.

Tappara lähtee jokaiseen kotiotteluunsa ennakkosuosikkina. Täysin ilman pisteitä Tappara jäi viimeksi reilu pari kuukautta sitten. Siitä pitää lähteä, että putki jatkuu myös huomisen jälkeen. Lukkoa vastaan Tappara oli vakuuttavan kova ja HIFK:a vastaan peli ratkaistiin jo avauserässä.

TPS on hävinnyt vain yhden viimeisimmästä seitsemästä. Kanukit ovat olleet kovassa vireessä, heidän kanssaan pitää olla tarkkana. Mihinkään erikoisvartionteihin en Tapparan puolelta kuitenkaan usko. Tehokas hyökkäyspeli niin tasakentällisin kuin ylivoimalla on Tapparan paras ase kotona.

Maalivahdit ovat molemmilla hyvässä vireessä. Lehto on löytänyt kevätvireen ja Hurme on Hurme. Viimeksi Tampereella Hurme ei ollut parhaimmillaan. Tapparan kotivoittoa helpottaisi huomattavasti, että huomennakin olisi pientä hapuilua.

Nämä joukkueet viettävät harvoin maalijuhlia ja kerran jo sellainen on tällä kaudella nähty. Huomenna nähdään korkeintaan viisi maalia, mutta korkeatasoista peliä sopii silti toivoa.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tärkeät pisteet on nyt tosiaan jaossa. Tapparan peli kotona on vakuuttanut, mutta Tepsikin näyttää pääseeen hyvään vireeseen. Hurme maalilla on tietty liigan eliittiä ja vaikeasti ohitettava, lisäksi ulkomaalaiset olis syytä pitää kurissa + Vahalahti. Tosiaan tappiolla turkulaiset olis jo turhan lähellä eli toivottavasti Tapparan jätkät lähtee samalla asenteella ja meiningillä kun Lukkoa vastaan matsiin !
 

Muerte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Wanhat Mestarit

On taas vastatusten -80 luvun mitalirohmu ja -90 luvun suvereeni hallitsija. En tiedä, mistä se johtuu, mutta Tapparaa kohtaan on aina syvä kunnioitus ja pelko persiissä kuinka tämäkin peli sujuu.

Palloseuran tehot Tapparan kovaa puolustusta vastaan taitaa ikävä kyllä olla pelkästään vierastyöläisten heiniä. Meidän "pikkumiesten" fyysisyys ei riitä haastamaan Tapparan pakkeja. Ainoa ilo voi olla kirvesrintojen näkökyvyn heikkeneminen ja Aho kumppaneineen menee ohi oikealta ja vasemmalta kuin Frodo Keskimaassa.

Puolustus on myös Palloseuralla kohentunut uusien herrojen tulon myötä. Kuten loistavassa ketjun avauksessa mainitaan Lesin olevan kunnon parrunpätkä ketjun takapäässä niin tämän uskon olevan se yksi avaintekijä millä saadaan Konnan tapaiset huipputaiturit pysymään Hurmeen edestä pois.

Luulen, että Jortikka peräänkuuluttaa jäähytöntä ottelua. Näin olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä voittajana. Henkilökohtaisesti ajatellen kaksi pistettä olisi kova suoritus tästä ottelusta.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Matsin kohokohta on tietysti Kiira Korven kukittaminen. Siinä on jo tarpeeksi syitä saapua paikalle.
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Jaahas.Itseasiassa lähden luottavaisemmin mielin kuin Blues-peliin.
Lehtinen / Kantee ei enään arvoituksena, Barretin kädet alkavat sulaa ja ennen kaikkea ei ennakkosuosikin viittaa hartioilla.

Faktahan se että jäähyt minimoitava.Vastassa vain ja ainoastaan liigan tehokkain YV. Mäkinen voisi lähteä tällä kertaa taklauksiin kädet alhaalla vanhassa kotiluolassaan.

Ja tietysti Jamppa jälleen ratkaisijana. Eli voittoon luotan mutta tasurikin jees.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
John Shaft kirjoitti:
Jaahas.Itseasiassa lähden luottavaisemmin mielin kuin Blues-peliin.
Lehtinen / Kantee ei enään arvoituksena, Barretin kädet alkavat sulaa ja ennen kaikkea ei ennakkosuosikin viittaa hartioilla.

Kyllä Lesi ja Kantee edelleen ovat arvoituksia. Blues-pelissä oli helppo loistaa koska vastusta/ painetta ei käytännöllisesti katsoen ollut. Tappara tulee pakkeihin kiinni aivan eri tavalla. Sama koskee Barrettia, nyt ei ole ylimääräistä tilaa ja avoimia ovia kikkailla läpiajoja. Jokainen maali, jonka TPS on Hakametsässä viime vuosina tehnyt on ollut pienoinen ihme ja uroteko. Tässä melko kylmät faktat pelin alle. Kotijoukkue on selvä ennakkosuosikki mutta Hurmeen kautta Tepsillä totta kai oma jakonsa myös. Tosin viljasiilossa viimeksi jäätiin jyrän alle melko selvästi.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
dude kirjoitti:
Matsin kohokohta on tietysti Kiira Korven kukittaminen. Siinä on jo tarpeeksi syitä saapua paikalle.

Tuohon voinee yhtyä läpi puoluerajojen. Matsista pinnakin olisi ok, kuntokäyrävertailussa
Tepsin voitto raajarikko Bluesista ei pärjää minusta Tapparan voitolle Tiibetin IFK:sta.
 
Vallan mielenkiintoinen ottelu tulossa, nyt tarttis taas ne kolme pinnaa ottaa, että vähän tulis hajurakoa takaa-ajajiin.

Kiira on illan ehdoton kohokohta.

Sen jälkeen, jos peli vielä ketään kiinnostaa, niin ratkaisevia tekijöitä lienevät Hurmeen vire, saako Tappara tehtyä nopeasti avausmaalin, ja kuinka viimeistely/yv yleensäkin onnistuu. Uskoisin, että pelin kuva tulee olemaan se, että Tappara painaa eläimen lailla päälle, ja TPS iskee vastaan. Mitä pidemmälle Tapparan maalinteko venyy, sitä suurempi on Tepsin voiton todennäköisyys. Toivottavasti ei tule tuskaista iltaa.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jj kirjoitti:
Tuohon voinee yhtyä läpi puoluerajojen.

Kyllä, Kritiikistä huolimatta.

Mielestäni Tepsi voisikin unohtaa pisteiden metsästyksen ja keskittyä täyspainoisesti neidon ryöstöön vanhan kunnon Kalevalan tyyliin.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Todella tärkeät pelit jatkuvat ja voitolla Tepsi nousisi jo kahden pisteen päähän Tapparasta ja kerhon avustuksella jopa kahden pisteen päähän kolmannesta sijasta.

Tiukka vääntö on jälleen edessä ja hyvässä vireessä oleva Tappara on vaikea voitettava Hakametsässä, mutta Tepsin pelin onnistuessa siihen on täydet mahdollisuudet.

Hurme ei viimeksi aivan parhaassa vedossa ollut Tapparaa vastaan, mutta nyt on parantamisen paikka.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt on hyvä tasonmittari kyseessä TPS:lle. Tästä voitto, niin pelien jatkuminen hyvinkin pitkälle voi näin mielikuvatasolla ainakin olla mahdollista.
Itsellä on ollut sellainen olo, että TPS:n paukut voisi riittää sijoille 6-4, mutta sitten käy vaikeaksi. Eli käytännössä sen jälkeen (sijat 3-1) Hurmeen olisi oltava lähes ohittamaton (Jampalta se voi kyllä onnistuakin). Tappara sen sijaan on ollut jo pitkään kärkiporukoissa.
Tapparan peli on ollut viime aikoina vaihtelevaa (kymmenestä pelistä 6 voittoa ja 4 tappiota), mutta TPS:ää vastaan tällä kaudella hyvää ja terveystilanne joukkueessa on lähes täydellinen. Eli materiaalin leveyttä löytyy. Tapparalle vaikuttaa tietyt joukkueet olevan hankalia (esim. Jyp, HPK ), mutta ikävä kyllä TPS ei ole näihin lukeutunut.
Ankaralla koko joukkueen puolustamisella ja Hurmeen nappipelillä pisteitä voidaan saada. Ja pari vastaiskumaalia harvoista tilanteista. Pelkään että Tapparan hyvä ja luova hyökkäyspeli repii TPS:n muutoksia kokeneen puolustuksen auki. Toivon tiukkaa peliä, jossa ratkaisu tapahtuu 3. erässä.
 

pygmalion

Jäsen
Sister luck kirjoitti:
Nyt on hyvä tasonmittari kyseessä TPS:lle. Tästä voitto, niin pelien jatkuminen hyvinkin pitkälle voi näin mielikuvatasolla ainakin olla mahdollista.

Juurikin näin. Tosin turhan pitkälle sieltä mielikuvatasolta ei kannata vielä edetä. Mutta ehkä tuloksiakin olennaisempaa TPS:n loppuviikossa on se, kuinka vakavasti otettavaa jääkiekkoa pystytään pelaamaan liigan kärkiporukoita vastaan.

Ilman sen suurempia tulosveikkauksia voisi sanoa, että keskipitkän aikavälin tavoitteena 3-4 pistettä torstain ja lauantain peleistä olisi jo hyvä suoritus. Ja ennen kaikkea sen olisi tapahduttava tasaisin laadukkaalla peliesityksellä. Eväitä siihen on - ehkä.

Mutta kuka on tämä Kiira, josta mouhotaan? Tulen paikalle sitten, kun kukitetaan Leinosen Sanni.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Väsyneet Kädet kirjoitti:
Kiira on illan ehdoton kohokohta.

Tämä lause komppaa nimimerkkiäsi kyllä aika hyvin...heh.

No joo. Kyllä nyt houkuttelee pistämään eurot tepsille jo ihan kertoimen vuoksi. Ei kykene mitään ennustuksia kertomaan. Ojanen oli herra jäällä viime matsissa ja tämä kun jatkuu niin ei voi olla vaikuttamatta Tapparan pelihenkeen. Selkeää liideriä ei tepsillä ole. No tietenki Aki mutta...

Veikataan nyt sitten jotain...olisko 2-3.
 

Juneau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals, söden jalat, Hifk, kibe
Vanha Len kirjoitti:
Tämä lause komppaa nimimerkkiäsi kyllä aika hyvin...heh.

No joo. Kyllä nyt houkuttelee pistämään eurot tepsille jo ihan kertoimen vuoksi. Ei kykene mitään ennustuksia kertomaan. Ojanen oli herra jäällä viime matsissa ja tämä kun jatkuu niin ei voi olla vaikuttamatta Tapparan pelihenkeen. Selkeää liideriä ei tepsillä ole. No tietenki Aki mutta...

Veikataan nyt sitten jotain...olisko 2-3.

Ne kädet, ne kädet... hymiöt tähän.
Tepsin kertsi oli kyllä muhkeaa luokkaa. Sijoituksen paikka.
Kyllä mielestäni McD on tepsin liideri kaukalossa vaikka ei parissa viime pelissä ole ollut terävimmillään. Ei tosin koko ykkösvitja.
Luotto omiin on kova! 1-4 ja Jamppa kentän kunkku.
 

Niño

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kohti kotietua

Nyt voidaan katsoa, onko se valmennustiimi saanut potkua pelaajiin. Jortikan lausunnoista voisi päätellä, että meininki alkaa olla kohdallaan. Tappara on ollut myös vallan mainiossa lennossa tässä kevään puolella ja noussut taulukossa kuin opiskelija kouluaamuna, joten tiukaa matsia odotellaan. Voisi kuvitella, että pelin taso on varsin kelvollista. Mennään, jotta pleksit paukkuvat.

Tämän kun Tepsi vie, niin hyvillä mielin jäädään odottelemaan mitalipelejä.
 
pygmalion kirjoitti:
Mutta kuka on tämä Kiira, josta mouhotaan? Tulen paikalle sitten, kun kukitetaan Leinosen Sanni.
OT:
Oletan tän olevan läppä, mutta:

Kiira = Kiira Korpi, tuore naisten taitoluistelun EM-pronssimitalisti, 18v. Isänkin nimen on jääkiekkopiirejä tunteva saattanut joskus kuulla; Rauno Korpi.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Naputellaan nyt ajankuluksi Tapparan kokoonpanon, vaikkei siinä taaskaan ole muutoksia. Ilmeisesti Virkkusen jalkavaiva ei kuitenkaan haittaa pelaamista, koska Enlund on jälleen 13. hyökkääjä.

Laine - Hancock - Öhman
Kauppinen - Aalto

Viinanen - Kontiola - Venäläinen
Mäntylä - Clarke

Virkkunen - Ojanen - Nurmi
Mäntymaa - Henry

Pyymäki - Kiilholma - Nieminen
Grönvall - Enlund(h)

Lehto (Nikkilä)

Ykköspakkiparille tulee vaikeuksia Tepsin vahvojen kanukkien kanssa. Saa nähdä, pelaisiko Kontiolan ketju sittenkin vieraiden ykköstä vastaan.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kokoonpanot

TPS

Hurme (Santanen)

Berg - Kiprusoff
Jokinen - Lehtinen
Backman - Saarinen
Kantee

Vahalahti - Ulmer - McDonell
Barrett - Makkonen - Suominen
Yli-Torkko - Sykkö - Aho
Ramstedt - Rautee - Mäkinen
Pulliainen
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös