Mainos

Titaanit 2021–2022

  • 17 360
  • 58

The Rock

Jäsen
Tänään ne odotetut pelit sitten pyörähtävät taas käyntiin, kun Titaanit marssiin Suomi-sarjan runkosarjan avausotteluunsa Hollolaan pistämään kotijoukkue HC Giantsin halki, poikki ja pinoon.

Kyllähän tosipelien alkua onkin jo odotettu ja jännä nähdä, miten hommat lähtevät sarjassa rullaamaan uudistuneella ja nuorentuneella titaanimiehistöllä – ei muuta kuin heti alusta lähtien tulta munille!

Tässä vielä seuran kotisivuilta löytyvä kausiennakko, jossa ääneen on tuttuun tapaan päässyt punanuttujen päävalmentaja Henri Holmström.

Myös Kymen Sanomat on tehnyt kauden alusjutun Titaaneista, jossa on erittäin positiivinen uutinen eli seura on velaton ja se jos mikä on iso asia ihan jo koko toiminnan jatkuvuuden sekä kehittämisen kannalta katsottuna.

 

The Rock

Jäsen
Titaanit aloitti sarjapelinsä komealla 7-2-vierasvoitolla HC Giantsista, jota seurasi sitten kitkerä 2-4-kotitappio Huntersille.

Varsinkin Hollolan pelissä punanutut olivat selvästi vuodenaikaan nähden isäntiään edellä lähestulkoon kaikessa mahdollisessa, kun taas porvoolaisia vastaan titaanimiehistön pelaaminen lopahti kummallisesti toisen erän alusta lähtien, eikä Hunters joutunut lopulta kovin kummoisia tekemään parin maalin johtoasemaansa turvatakseen.

Ehkäpä tämä pelin tason ailahtelu kertoo Titaanien kohdalla juurikin siitä, että joukkue on nuori ja kokematon sekä vasta opettelee Suomi-sarjassa tarvittavia konsteja. Joka tapauksessa avausviikonloppu herätti hyviä tuntemuksia ja jos pelaamiseen saadaan tasaisuutta sekä hyökkäämiseen ja varsinkin maalintekoon terävyyttä, voivat punanutut yllättää vielä monet tällä kaudella pelejä hieman tarkemmalla silmällä seuraavat yllätysvalmiudellaan sekä raikkaudellaan.

Pääasia ennen kaikkea mielestäni oli se, että runkosarja lähti käyntiin voitolla, jottei paine sen avausvoiton ottamiseen lähtenyt kasautumaan liian suureksi ja se antoi varmasti omalta osaltaan myös lisää uskoa pelaajille jatkoa silmällä pitäen.

PE 17.09. HC Giants – Titaanit 2-7 (1-1, 0-3, 1-3) otteluraportti:

LA 18.09. Titaanit – Hunters 2-4 (1-1, 0-2, 1-1) otteluraportti & maalikooste:


 

The Rock

Jäsen
Titaanit on lainannut SaPKosta puolustaja Jesse Lyytisen, joka valittiin viime kaudella Suomi-sarjan parhaaksi puolustajaksi:

Mitä Lyytisen otteita edelliskaudesta muistan, on kyseessä kyllä hyvä vahvistus punanuttupakistoon. Iso, hyvin liikkuva ja kiekon taitava puolustaja tuo varmasti hyvän lisän kotkalaisten pelaamiseen ihan jo ylivoimakuvioista lähtien.

Mielenkiintoista nähdä minkälaisen roolin Lyytinen Titaaneissa tulee seuraavien kolmen ottelun aikana saamaan/ottamaan, sillä tuskin kaveria Titaaneihin pelkästään jämäminuuteille pelaamaan olisi lainattu saati otettu.

Ensimmäiset näytteet Lyytisen osaamisesta nähdään huomenna ja sunnuntaina pelattavissa Raahe-Kiekko- ja Laser HT-otteluissa, jotka toivottavasti kumpainenkin näkyisivät Leijonat.tv:ssä.
 

The Rock

Jäsen
Titaanien ensimmäisen vierailu pohjoiseen tuotti joukkueen tilille selkeän 0-5-vierastappion Raahe-Kiekolle sekä varmasti henkisesti tärkeän 3-2-jatkoaikavoiton Laser HT:sta.

Mitä Raahe-peliä ehdin silmäillä Leijonat.tv:stä, ei siinä oikeastaan avauserän jälkeen ollut epäselvyyttä kumpi osapuoli vie ja kumpi taas tyytyy vikisemään. Niin selkeä taso- ja haluero joukkueiden välillä oli ikävä kyllä kotijoukkue Raahe-Kiekon hyväksi.

Toivottavasti nuori titaanijoukkue osaa näiltä rutinoituneimmilta joukkueilta saaduilta oppitunneilta ottaa onkeensa, sillä silloin mahdollisuudet pelien jatkumiseen ylemmässä jatkosarjassa runkosarjan päättymisen jälkeen paranevat huomattavasti.

Se oli kuitenkin todella positiivista, että Titaanit pystyi yhdessä yössä käytännössä ”luomaan nahkansa” ja esiintymään ilmeisen miehekkäästi Laser HT:n vieraana sekä näyttämään ennen kaikkea fyysisyydellään isännilleen paikan, jossa kaappi seisoon. Siihen päälle kun vielä kotkalaiset nappasivat ansaitun voiton jatkoajalla, oli ottelu varmasti erinomainen itseluottamuksen nostobuusti, josta toivottavasti pelaajat ammentavat isosti tuleviin koitoksiin.

LA 25.09. Raahe-Kiekko – Titaanit 5-0 (1-0, 3-0, 1-0) otteluraportti:

SU 26.09. Laser HT – Titaanit 2-3 ja (0-0, 1-1, 1-1, 0-1) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien kahdesta edellispelistä ja niiden jälkeisistä tuntemuksista ei viitsi pahemmin kirjoitella, sillä sen verran synkkiä ne olivat, mutta toivottavasti nuori joukkue on niistä ottanut opiksi sekä pystyy kääntämään vaikeudet jatkossa voimavarakseen.

PE 01.10. Titaanit – Haukat 2-6 (1-3, 1-2, 0-1) otteluraportti:

SU 10.10. HCIK – Titaanit 5-0 (2-0, 3-0, 0-0) otteluraportti:

Niin se vain aurinko on tänäänkin jaksanut nousta taivaalle möllöttämään ja luomaan uskoa sille, että säteet paistanevat myös risukasaankin. Näinköhän sitä pääsisi todistamaan kotivoittoa joko tälle iltaa tai huomista? Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato...
 

The Rock

Jäsen
Tulihan se kauden ensimmäinen kotivoittokin sieltä, joskin sitä edelsi varsin kitkerältä maistunut tappio niin ikään kotikaukalossa. Joka tapauksessa peliesitys S-Kiekkoa vastaan 4-2-voitossa oli todella lupauksia herättävä ja mukavalla tavalla railakas, joten sillä pyyhittiin käytännössä suoraan edellisillan 2-6-kyykkäys Riemun isäntänä mielistä pois.

Tuollaista S-Kiekkoa vastaan nähtyä ryminä- ja nahistelulätkää kun Titaanit pystyisi illasta toiseen toimittamaan, niin kotkalaisten kamppailukaverina ei kyllä olisi mukavaa jäällä olla. Sopivan vittumaista, sopivan fyysisiä ja henkisiä voimavaroja kuluttavaa sekä varmasti yleisöön menevää jääkiekkoa.

LA 16.10. Titaanit – Riemu 2-6 (2-1, 0-3, 0-2) otteluraportti:

SU 17.10. Titaanit – S-Kiekko 4-2 (0-0, 2-2, 2-0) otteluraportti:

Jos ja kun Titaanit kykenee edessä olevan viikonlopun vieraspeleissään Kalajoella ja Uusikaarlepyyssä jatkamaan siitä, mihin se S-Kiekon isäntänä jäi sekä saamaan samanlaisen draivin ja raivon päälle, saavat ennakkosuosikkeina kotkalaisia vastaan taistoihin lähtevät JHT sekä Muik Hockey kyllä pistää parastaan voiton vieraistaan ottaakseen.
 

The Rock

Jäsen
Titaanien pelaajapuolella on tapahtunut muutoksia, kun yhdysvaltalaishyökkääjä Chris Corganin sopimus purettiin pelaajan omasta aloitteesta. Takaisin kotimaahansa suunnannut Corgan on täten vapaa etsimään itselleen uuden seuran.

Yhden pelaajan poistumisen vastapainoksi Titaanit on tuonut kaksi uutta miestä sisään pukuhuoneensa ovista, sillä hyökkääjät Sebastian Karjaluoto ja Toni-Pekka Hämäläinen tavoittelevat itselleen koko kauden kattavia pelaajasopimuksia try-outin kautta.

Kumpaisellakin pelimiehellä on aiempaa kokemusta Suomi-sarjasta, joten eiköhän tässä täytetä aika hyvin Corganin jättämä tyhjiö ja pistetä vielä vähän reilummin päällekin. Toivoa sopisi, että edes jompi kumpi osoittautuisi oikeasti vahvistukseksi, niin se toisi taas entisestään lisää kilpailua pelipaikoista kotkalaisjoukkueen sisälle.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit on edellisen viestini jälkeen ajautunut neljän ottelun mittaiseen tappioputkeen, jonka aikana joukkue on tehnyt vain viisi maalia ja päästänyt peräti 21. Sen myötä myös paikka sarjataulukossa on valahtanut juuri karsintaviivan päälle 12. sijalle, joten ei tässä kovin mukavilla fiiliksillä voi olla.

Mitä pelejä olen seurannut, niin Titaanit ei tällä hetkellä tunnu saavan itse juuri mistään kiekkoa sisään, kun taas vastustajat pääsevät herkuttelemaan varsin helpolla kiekkoja punanuttujen rysään.

Tokihan en joukkueen nuorennuttua ja suuren osan kärkipelaajien poistutta odottanutkaan tästä kaudesta oikeastaan mitään muuta kuin opettelua sarjan tavoille, mutta pistää se silti pirusti harmittamaan, kun keväällä oli päällä vielä ihan hyvä pössis Pyry-pudotuspelisarjan tiimoilta.

Toivoa todellakin sopii, että Titaanit saisi varsin nopeasti onnistumisia ja voittoja tililleen sekä pystyisi tappelemaan paikasta pudotuspeleihin, jottei homma menisi kauden 2018–2019 toisinnoksi ja karsinnoissa pelaamiseksi. Niissä peleissä kun ei meinaa pumppu enää oikein kestää jännityksessä mukana.

LA 30.10. JHT – Titaanit 6-0 (0-0, 2-0, 4-0) otteluraportti & maalikooste:



SU 31.10. Muik Hockey – Titaanit 6-4 (2-0, 3-3, 1-1) otteluraportti:

LA 06.11. Titaanit – Pyry 1-6 (0-3, 0-1, 1-2) otteluraportti:

LA 13.10. Karhu HT – Titaanit 3-0 (0-0, 1-0, 2-0) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Hyökkääjät Sebastian Karjaluoto ja Toni-Pekka Hämäläinen tavoittelevat itselleen koko kauden kattavia pelaajasopimuksia try-outin kautta.

Kumpaisellakin pelimiehellä on aiempaa kokemusta Suomi-sarjasta, joten toivoa sopisi, että edes jompi kumpi osoittautuisi oikeasti vahvistukseksi, niin se toisi taas entisestään lisää kilpailua pelipaikoista kotkalaisjoukkueen sisälle.
Hämäläinen vakuutti valmennusjohdon ja Karjaluoto ei, joten Corganin jättämä aukko on käytännössä paikattu. Lisääkin on alla olevan uutisen mukaan vielä edelleen haussa.

 

The Rock

Jäsen
Toivoa todellakin sopii, että Titaanit saisi varsin nopeasti onnistumisia ja voittoja tililleen sekä pystyisi tappelemaan paikasta pudotuspeleihin.
Niinhän siinä kävi, että Titaanit sai niitä kaipaamiani onnistumisia ja voittoja tililleen, jonka myötä suunta on taas vahvasti ylöspäin sekä kohti pudotuspelejä.

Jo D-Kiekko-ottelu oli Titaaneilta erittäin hyvä esitys, vaikkei se vielä kääntynytkään punanuttujen nimiin. JHT- sekä HCIK-voitot olivat siihen sitten hienoa jatkumoa ja nyt myös maalintekokin alkoi luonnistua siihen tahtiin kuin sen pitääkin.

Nuori joukkue alkaa pikkuhiljaa sisäistää sen vaatimustason, joka tarvitaan illasta toiseen, mikäli voittoja halutaan ottaa ja niistä tasapäin kulloisenkin vastustajan kanssa pelata. Vielä kun peräpään pitävyys saadaan entistä tiiviimmäksi ja pelaamisen taso vakaammaksi, uskon tästä tulevan vielä oikeinkin hyvän lopputuleman.

Jos ja kun Titaanit pystyy jatkamaan siitä mihin joukkue HCIK:n isäntänä jäi, en epäile hetkeäkään etteivätkö punanutut pystyisi myös vieraista tuomaan tuliaisia mukanaan Kotkaan. Helpolla pisteet eivät varmasti S-Kiekolta tai Pyryltä ole anastettavissa, mutta paljon kovemmalla itseluottamuksella niitä pystytään nyt lähteä metsästämään kuin vielä pari viikkoa takaperin.

LA 20.11. Titaanit – D-Kiekko 0-1 (0-1, 0-0, 0-0) otteluraportti:

LA 27.11. Titaanit – JHT 7-6 ja (3-1, 2-2, 1-3, 1-0) otteluraportti:

SU 28.11. Titaanit – HCIK 4-3 (2-1, 2-2, 0-0) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
On vähän tämänkin viestiketjun päivittely jäänyt, kun korona pisti hommat tauolle, mutta pistelläänpäs vähän tekstiä, jotta saadaan hommat taas ajantasalle.

Titaanit pelasi ennen joulukuussa neljä ottelua, joista kotkalaiset voittivat ensimmäisen eli S-Kiekon vieraissa kliinisellä esityksellä maalein 4-1. Sitä vastoin kolme jälkimmäistä toi punanuttujen tilille pelkkiä suoria normaalin peliajan tappioita, sillä sekä Pyry (2-5) että Haukat (1-4) olivat kotonaan Titaaneita parempia ja Muik Hockey haki puolestaan Kotkasta täyden pistepotin mukaansa 4-5-lukemin.

Kyseisten tulosten seurauksena Titaanit lähti viettämään lopulta hieman venähtänyttä joulutaukoa sarjataulukon 11. sijalta, josta on matkaa pudotuspelipaikkaan seitsemän ja karsintasyövereihin vain kolme pistettä.

On siis selvää, että jahka pelit kotkalaisilla jatkuvat, tulee luistinten ja kiekon liikkua sen verran rivakasti, jotta jäljellä olevista seitsemästä runkosarjaottelusta irtoaa riittävä määrä pisteitä sarjapaikan lunastamiseen ilman karsintoja sekä miksei myös pudotuspelipiljetin lunastamiseen.

LA 04.12. S-Kiekko – Titaanit 1-4 (0-2, 0-1, 1-1) otteluraportti:

SU 05.12. Pyry – Titaanit 5-2 (3-0, 0-0, 2-2) otteluraportti:

PE 10.12. Haukat – Titaanit 4-1 (2-0, 1-0, 1-1) otteluraportti:

SU 12.12. Titaanit – Muik Hockey 4-5 (2-2, 1-1, 1-2) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Joulutauon aikana Titaanien kotisivuille ilmestyi puheenjohtaja Aapo Lampisen perinteinen tervehdys ja katsaus kuluneesta syyskaudesta sekä katsaus tulevaan:

Lampisen tarinoiden lisäksi Kaupunkilehti Ankkurin välissä koteihin tulleessa paperiversiossa oli myös valmentaja Roope Lantan, hyökkääjä Lauri Kallion sekä maalivahti Niilo Pussisen mietteitä niin jääkiekosta kuin siviilipuolenkin asioista:

 

The Rock

Jäsen
Vaikka pelit Suomi-sarjassa olivatkin tauolla, päätti Titaanit silti valmistautua kevään karkeloihin ja vahvistaa miehistöään edeltävät kauden Yhdysvalloissa kiekkoilleella venäläishyökkääjä Valerii Rykovilla sekä purkaa sopimuksensa takaisin kotimaahansa Slovakiaan palanneen ja siellä lopulta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Modre Kridla Slovanin riveihin siirtyneen hyökkääjä Samuel Funtekin kanssa.

Rykov mitä luultavimmin korvannee Funtekin erityisesti hyökkäys-suuntaan pelattessa ja on toivottavasti myös tehokkaampi, sillä maalinteko on nimenomaan yksi niistä osa-alueista, joissa kotkalaiset tulevat tarvitsemaan lisää ytyä, mikäli pudotuspeleihin aikovat itsensä taikoa.
 

The Rock

Jäsen
Koronatauon aikana paikallisaviisi Kymen Sanomat piti Titaaneita ”pinnalla” ja tekaisi haastattelun viime keväänä takaisin Mestiksestä punanuttuun palanneesta puolustaja Vertti Vuoksialasta:

Lisäksi Kymäri kävi ihmettelemässä Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmän suosituksen myötä Karhulan keskuskentälle harjoittelemaan joutuneen titaanimiehistön menoa sekä jututtamassa siinä sivussa päävalmentaja Henri Holmströmiä:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit pääsi viimein palaamaan takaisin pelien maailmaan edellisviikon perjantaina peräti 60 päivän mittaisen tauon jälkeen ja mikä parasta, pystyivät punanutut vielä kaiken lisäksi voittamaan Kotkassa vieraisilla käyneen HC Giantsin maalein 7-3!

Maalejahan Titaanit iski mukavat seitsemän ja toisen mokoman olisi voinut vielä hollolaisten reppuun räpätä, sillä sen verran paljon tekopaikkoja etenkin kolmannessa erässä punanutuilla oli.

Itse peli ei sinällään kokonaisuudessaan mitään kovin kummoista lätkää ollut, mutta loppupeleissä aivan sama, sillä tässä kohtaa vain tulos merkitsi ja suora voitto HC Giantsista oli Titaaneille todella tärkeä niin säilymis- kuin pudotuspelipaikkataistelunkin kannalta.

Piste-ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan (Karhu HT) on nyt siis neljä täppää porilaisten eduksi, kun taas karsintaviivaan matka venyi kuuteen pisteeseen (HC Giants). Titaanit tullee siis tarvitsemaan vielä kasan voittoja, mikäli kotkalaiset aikovat pudotuspelijunaan itsensä kammeta, mutta suoraan säilymiseen taitaa riittää jo pelkkä kotivoitto Laser HT:sta.

PE 11.2. Titaanit – HC Giants 7-3 (2-0, 2-1, 3-2) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Pelaajasiirtojen takarajan umpeutuminen aiheutti titaanimiehistössä liikehdintää, sillä Mestis-joukkueet ahmaisivat punanuttujen terävimmästä kärjestä Valerii Rykovin (Hermes), Vertti Vuoksialan sekä Vili Kolsin (Peliitat).

Tulopuolella oli puolestaan Wilho Korpela (SaiPa U20), joka tullee näin ollen tekemään loppukauden aikana debyyttinsä kasvattiseuransa edustusjoukkueen pelipaidassa.

 

The Rock

Jäsen
Ehtipä Titaanit pitkän taukonsa jälkeen jopa yhden pelin pelata, ennen kuin tuli taas lisää ottelusiirtoja, kiitos koronaviruksen, joka ei näytä jättävän Suomi-sarjaakaan millään rauhaan, vaan kiusaa sitä hamaan tappiin saakka.

Tämä taisi olla jo toinen kerta lyhyen ajan sisään, kun Hunters- ja D-Kiekko-vierasotteluille määrättiin uudet pelipäivät. Tuskinpa tämä show jää tähän, vaan jatkoa seurannee hyvin suurella todennäköisyydellä viimeistään pudotus-/karsintapeleissä.
 

The Rock

Jäsen
Jääkiekkoliitto ja Suomi-sarjan seurat päättivät pidentää runkosarjan kestoa viikolla, mikä on mielestäni hyvä asia, sillä nyt pelirupeama amatöörisarjassa ei kasva yhdelläkään joukkueella ylitsepääsemättömän vaikeaksi, vaan lepopäiviäkin jää kalenteriin.

Samalla myös pudotuspelien pelaamistapa hieman muuttui, sillä villi kortti-kierroksella ei pelatakaan enää paras kolmesta- vaan paras kahdesta-systeemillä, joka on ainakin titaanikannattajille jo ammoisilta 2. divisioona-ajoilta tuttua huttua.

Niin ja meinasi ihan unohtua, että Hunters-vierasottelukin siirtyi ties monennenko kerran, kiitos kummassakin joukkueessa jyllänneet koronaviruksen sekä aiheuttamien tartuntojen.
 

The Rock

Jäsen
Titaanien paluu pelitauoilta on sujunut kerrassaan loistavasti ja nyt ei kyllä tarvitse puhua enää mitään mistään karsintapeikoista, vaan porinat voi suunnata surutta pudotuspeleistä jauhamiseen, sillä piste-ero perälautaan on sen verran suuri ja vastavuoroisesti jopa kotietu villi kortti-kierrokselle on omissa käsissä.

Punanutut eivät viime viikonloppuna jättäneet oikein mitään arvailujen varaan, sillä Kotkassa vieraillut Karhu HT (13-1) ja Jyväskylässä matsia isännöinyt Riemu (6-0) jäivät kumpainenkin aivan täysin Titaanien jalkoihin.

Etenkin muutamat asiat pistivät silmään kotkalaisten pelaamisesta: puolustusvalmius -ja halukkuus sekä suoraviivaisuus hyökkäysten päättämisessä. Juuri näillä parannuksilla ollaan nyt kolmen ottelun voittoputkessa ja toivottavasti pelaamisen laatu vain kasvaa, mitä pidemmälle kevättä kohti mennään.

Nopealla laskennalla pudotuspelien villi kortti-kierrokselle pääsyyn riittäisi suurinpiirteein 3-5 pistettä jäljellä olevista neljästä pelistä, joskin kotietu niissä kekkereissä vaatisi melkein paria suoraa voittoa ja jotain hajapinnaa vielä siihen päälle.

Noh... ei mennä asioiden edelle, vaan kuljetaan päävalmentaja Henri Holmströmin sanoin päivä ja ottelu kerrallaan eteenpäin sekä nautitaan matkasta!

LA 26.2. Titaanit – Karhu HT 13-1 (4-1, 5-0, 4-0) otteluraportti:

SU 27.2. Riemu – Titaanit 0-6 (0-3, 0-2, 0-1) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Vahvasti eteenpäin porhaltava titaanimiehistö on huomattu myös muuallakin kuin seuran omissa tiedotuskanavissa sekä paikallislehdissä, sillä Leijonat.fi-sivustolle oli ilmestynyt tällainen juttu päävalmentaja Henri Holmströmin kommenttien kera:

 

The Rock

Jäsen
Ottelusiirrot ovat tulleet kuluvalla kaudella tutuiksi, joten oikein mikään ei enää yllätä. Raahe-Kiekon miehistöstä löytyneiden tartuntojen myötä ratsumiesten etelän reissu siirtyi viikolla ja tästä syystä myös, ylläripylläri, jo kolme kertaa aiemmin siirretty Hunters – Titaanit-paikalliskahina sai uuden pelipäivän.

Toivottavasti koronatartunnat ihan jokaisen Suomi-sarjassa pelaavan joukkueen osalta olisivat nyt tämän kevään osalta tässä, sillä mikään ei olisi ikävämpää kuin se, että kesken pudotuspelien joltakin jengiltä pelit loppuisivat tuon saamarin kulkutaudin takia.
 

The Rock

Jäsen
Titaanien voittomarssi päättyi jälleen kolmeen (kauden toinen kolmen pelin voittoputki siis), mutta ei tuo D-Kiekolle kärsitty 7-4-tappio siitä huolimatta vetänyt mieltä matalaksi. Jossittelu on aina mukavaa, joten herää kysymys, että mitenhän peli olisi sujunut jos Titaaneilla olisi ollut reissusa mukana täysi miehitys ja varsinkin siitä puuttuneet kärkijätkät?

Noh... turhaa spekulaatiota ja D-Kiekko tottahan toki voittonsa ansaitsi, kun enemmän maaleja teki, mutta jos vielä tiet kuluvan kevään aikana kohtaavat, niin tuskinpa yhtään sen helpommalla pystyvät Titaaneita kaatamaan, kuin mitä tähänkään asti.

Tappio oli toki siinä mielessä harmillinen, että nyt yksi normaalin peliajan voitto ei välttämättä enää riitä pudotuspelipaikkaan, vaan lisää pinnoja voidaan jouduta hamuamaan, mikäli Karhu HT tuosta jomman kumman jäljellä olevista peleistään onnistuu voittamaan tai kaapimaan tililleen vähintään kolme pistettä.

Touhu on toki edelleen omissa käsissä ja jokaisen jäljellä olevan pelin (Hunters, Laser HT & Raahe-Kiekko) voittamalla ei tarvitse paljoa muiden kilpakumppaneiden otteita seurailla saati pisteitä laskeskella.

Jännittävä viimeinen runkosarjaviikko on siis edessä vähän siellä sun täällä suomisarjakiekkoilevalla Suomen maalla!

TO 3.3. D-Kiekko – Titaanit 7-4 (2-1, 2-2, 3-1) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Toivottavasti koronatartunnat ihan jokaisen Suomi-sarjassa pelaavan joukkueen osalta olisivat nyt tämän kevään osalta tässä, sillä mikään ei olisi ikävämpää kuin se, että kesken pudotuspelien joltakin jengiltä pelit loppuisivat tuon saamarin kulkutaudin takia.
No eihän ne koronaongelmat tuohonkaan sitten jääneet, vaan myös Laser HT:n pelaajisto sai oman osansa ja pelejä jouduttiin jälleen siirtelemään.

Hunters-ottelulle on nyt muutettu jo viidesti(!) pelipäivää, joten on hauska nähdä pelataanko vielä ensi keskiviikkonakaan, vai tuleeko jälleen joku syy esiin, jonka takia peli siirtyy tai jää jopa kokonaan pelaamatta.

 

The Rock

Jäsen
Titaanit, KooKoo ja Kiekkoympyrät ovat hienosti yhdistäneet voimansa sekä hakevat yhteispalkkauksella junioripäällikköä Hamina – Kotka-alueelle.

Tämä on tosiaankin hyvä juttu, sillä niin Titaanien kuin Kiekkoympyröidenkin junioritoimintaan olisi vähän pakkokin saada jonkinlaista ryhtiä sekä säpinää, sillä muuten uhkaa toiminta näivettyä ja edustustason kiekkoilu kärsiä siinä sivussa oikein huolella.

Toivottavasti sopiva kaveri tehtävään löydetään, joka puhaltaa uutta ja tuoretta ilmaa seurojen toimintatapoihin yms., jotta myös jatkossa Etelä-Kymenlaaksossa kiekkoiltaisiin sekä eri junioritasoilla että edustustoiminnan parissakin.
 

The Rock

Jäsen
Saatiinhan se kauden toinenkin paikallispeli Huntersin kanssa vihdoin ja viimein pelattua, joskin harmittavasti kyseinen kamppailu kääntyi Titaanien vahvan alun jälkeen isäntien nimiin maalein 3-2.

Titaanit kuitenkin osoitti jälleen sen, että joukkue kyllä pystyy haastamaan aivan sarjan terävimmän kärjenkin oikein kunnon vääntöön, mutta ero tullee edelleen siinä, ettei kotkalaisten paketti pysy aivan täysin koko ottelua kasassa ja huonojen hetkien sattuessa kohdalle ne näkyvät ikävän kovalla prosentilla sitten valotaululla.

Joka tapauksessa ylpeä voi tuosta nuoresta jengistä kuitenkin Hunters- ja D-Kiekko-pelien myötä olla, sillä se on omalla tekemisellään, toiminnallaan ja kypsymisellään tehnyt kuluvasta keväästä erittäin mielenkiintoisen, jossa jännitystä riittää taas kerran aivan runkosarjan loppumetreille saakka.

Toivottavasti Titaanien taistelun olisi myös se hieman ”suurempikin yleisö” huomannut ja nyt viikonloppuna pelattaviin kotipeleihin (Laser HT & Raahe-Kiekko) kansa löytäsi tiensä hallille, sillä sen tuo punapaitainen joukkue on totisesti ansainnut.

KE 9.3. Hunters – Titaanit 3-2 (0-2, 3-0, 0-0) otteluraportti:

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös