Tipaton tammikuu help desk

  • 5 721
  • 41

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
01.01.2007 klo 14.00 0,2‰

Tähän on tultu, uusi vuosi 2007 aukeaa sumuisessa säässä ja lievässä krapulassa, pahempiakin on ollut mutta tämän myötä korkki sulkeutuu kuukaudeksi. Laskennallisesti se alkaa noin tunnin kuluttua, selvä tammikuu. Sen verran annan itselleni anteeksi että sallin pullon ykköstä saunomisen tai sitä vaativan ruuan yhteydessä, voihan sitäkin sitten teoretisoida että eipä ollut vesiselvä sekään jakso, mä en jaksa. Alkoholi ei ole koskaan ollut mikään ongelma, sitä on aina riittänyt kun on ollut tarpeen, yhden rokulipäivän olen töistä viettänyt mutta sekin oli lähinnä protestimielellä tehty ja homma alkoi työpaikan tarjoamista viinoista, mitäs tarjosivat heikolle, muutaman kerran on joku lupaus ja joku harrastusjuttu jäänyt väliin kun on kieriskellyt krapulassa sängynpohjalla. Ei siis mitään vakavaa. Joulunpyhinä, välipäivinä ja mennenä viikonloppuna tuli taas otettua, harmittaahan se isoa miestä kun ei muuta keksi ja siksi mä ajattelin että nyt kuviot vaihtuu ainakin hetkeksi. Pitäisihän sen olla terveellistäkin. Se on vaan ongelma että mitä sitten tekisi, millä korvata mukava nousuhumala ja pikkukuppilan savuinen tunnelma, suussa purskahteleva olut ja yökerhon jytke. Voi olla että edellisistä on tainnut tulla vähän liian kaunis kuva, kuva joka ei ehkä sittenkään pidä paikkaansa, yhdenkäden sormilla on laskettavissa ne kerrat jolloin oikeasti tapahtui jotain jonka aion muistaa vielä kauan, enemmän meni helvetisti rahaa ja paidasta napit.

Asiaan, mä otan täyden arsenaalin käyttöön ja valjastan internetinkin mukaan tähän tekemällä virtuaalisen vertaistukiverkon kaikille tipatonta tammikuuta viettäville. Tässä voi jakaa mahdollisia vinkkejä kuinka aika kuluu ilman säännöllistä viikonloppudokailua. Pitäisikö ruveta urheilemaan, lukemaan vai käymään kahvilla jossain kahviloissa kaljoittelun sijaan tai alkaa vierailla säännöllisesti leffavuokraamon nätin myyjätyttösen tiskillä, sitä ennen pitäisi kyllä kytkeä dvd-soittimen piuhat. Mulla on yksi kaveri jonka kanssa vähän mietittiin tätä juttua, että pitäisikö sitä olla selvin päin, sitäkin mä aion käyttää vähän hyväksi jos hän ruodussa pysyy. En muista koska olisin ollut selvin päin baarissa, jos ei lasketa sitä että on tullut sinne selvin päin mutta vetänyt sitten heti kohta hyvät pohjat. Edellisellä säästää vähän itseään mutta ei kukkaroa, lisäksi on kiva kokea juuri mainittu nousuhumala ravintolassa ihmisten keskellä, tasainen jurri onkin sitten paikasta riippumatta vissiin aika tylsää, yksi hyvä pitää breikkiä. Tammikuu on mahdollisimman epäsuotuinen ajankohta, ulkona on pimeää ja mikään ei oikein tunnu edistyvän, keväällä tai kesällä voisi olla helpompaa kokeilla tälläistä. Yksi idea olisi ottaa vaikka sellainen projekti että seuraisi oman suosikkijoukkueen matkaa ympäri suomea kuukauden ajan, kävisi siis vieraspeleissäkin niin paljon kuin mahdollista. Siinä olisi jonkinlainen porkkana tai vastike baarielämälle, näkisihän siinä sivussa uusia paikkoja. Toisaalta, lauantaina olin Helsingissä kovin odotuksin Hifk-Lukko matsissa ja ryyppäilyyn sekin ilta sitten kymmenen jälkeen kotiin päästyäni meni. Yhden jutun mä aion kanssa kokeilla, mennä sinne ravintolaan ja yökerhoon juomaan vaikka kupin kahvia pahimman rytäkän keskelle… että miltä siellä oikein oikeasti näyttää ja kuinka kirkkaat ne valot on?

Lopuksi mä haastaan Pete2004:sen ja Repolaisen tipattomaan tammikuuhun! Kestääkö kantti?

Tsemppiä!
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minun mielipiteeni on, että kaikki tällaiset "teennäiset" raittiustempaukset ovat naurettavia. Itse otan kun siihen on sopiva tilaisuus, mutta en oikeastaan koskaan niin, etten hallitsisi täysin tekemisiäni. Uudenvuoden juhlimiseenki meni pari olutta ja puoli pulloa kuohuviiniä. Sopivat "viikolopputapahtuman" yhteydessä saattaa alkoholia mennä hyvässä seurassa melkoinenkin määrä, mutta minusta ei ole mitenkään mukavaa olla tiedottomassa kunnossa, tai oksennella.

Minun ohjeeni tipattoman tammikuun sijaan olisikin se, että kerran kuussa mentäisiin viikonloppuna viihteelle "ajokunnossa". Ravintolassakin voi helposti pitää hauskaa hyvässä seurassa, vaikka joisi ykköskaljaa. Tätä kautta voisi oivaltaa, että ei hauskanpitoon mitään viinaa tarvita, mutta oikein käytettynä se toki sitäkin piristää.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täyttä pelleilyä. Mitä vitun hyötyä olla kuukausi ensin väkisin selvinpäin ja sitten vetää kahta kauheammin? Jos oikeasti haluaa jotain maksaansa suojella niin eikö sitten olisi parempi olla vaikka joka toinen viikonloppu selvinpäin.

Ei ymmärrä.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kettu666 kirjoitti:
Täyttä pelleilyä. Mitä vitun hyötyä olla kuukausi ensin väkisin selvinpäin ja sitten vetää kahta kauheammin? Jos oikeasti haluaa jotain maksaansa suojella niin eikö sitten olisi parempi olla vaikka joka toinen viikonloppu selvinpäin.
Kyllä. Lisäksi yleensä tipattomasta tammikuusta touhottavat ne, ketkä eivät sellaista edes tarvitsisi. Saavat uudenvuodenyönä jonkin morkkis-/ täydellinen ihminen-kohtauksen ja sitten leikkivät luterilaista ja keksivät kaikenlaisia raittiustempauksia.

Kaiken lisäksi vituttaa suunnattomasti, kun tammikuussa joka toisessa keskustelussa tulee eteen "no, onkos tipaton tammikuu menossa?".
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Heti kun minun pitää alkaa suunnitella omaa alkoholinkäyttöäni etukäteen, lopetan koko touhun.

nimim. ihan tarpeeksi alkkareita katsellut
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Joulun ajasta eiliseen on tullut rankaistua kroppaa oikein huolella; syötyä tod. kunnolla eikä juomisessakaan ole tullut kitsasteltua. Liikuttua on tullut suht välttävästi. Mutta ei sen väliä, pohjakunto on kohtuullinen eikä se nyt reilussa viikossa rapaudu. Tilanteen tiedostaen, nautiskelin elämästä huolella. Eilen piti ottaa vielä loppukiri, jonka sivuvaikutukset tuntuvat vielä lievästi. Voi sydän parkaa...

Itte kyllä ajattelin, ihan kokeilumielessä, olla juomatta ja polttamatta tovin. En koe kumpaakaan harrastelua sen kummemmin ongelmana, mutta täysin ilmankaan en ole ollut...aikoihin. Tiettyä kurinalasuutta haluan ainakin kohentaa; kyllä se muutaman oluen tissuttelu taas maistuisi viikon lopussa, mutta kyllä sen voisi yhtä hyvin väliinkin jättää.

Alan kehittämään itseäni uusilla tavoilla ja pyrin muuttumaan paremmaksi ihmiseksi.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
1Timer kirjoitti:
Mitapa mielta olette tipattomasta tammikuusta?

Ei käy. Syy on selvä, tammikuussa on kahdeskymmenes seitsemäs(27) päivä. Enkä muutenkaan moisiin ala. Tosin jos alettaisiin pilkkua nus... fiilaamaan, sopisi tipaton, mikä tahansa kuukausi. Tipoittain en ole koskaan mitään ottanut, kunnon astiallinen kerrallaan.;)
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tuossa edellä tuliki ettei välttämättä järkeä olla kuukautta juomatta ja sen jälkeen "kahta kauheammin". Sen sijaan jättää esim mäyriksestä muutaman kaljan pois ja koittaa sillä tyylillä vetää koko vuoden.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ma ajattelin vetaa tipattoman tammikuun (joka kylla loppuu 29. paivan iltana) ihan vaan sen takia, etta alkkomahoolissa on aikalailla kaloreita. Kaloreita tuli ahmittua tassa Joulun aikaan muutenkin, joten pieni neljan viikon paussi tekee teraa. Saattaa sit nayttaa jopa hieman paremmalta siella Mauin rannoilla...
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
1Timer kirjoitti:
Ma ajattelin vetaa tipattoman tammikuun (joka kylla loppuu 29. paivan iltana) ihan vaan sen takia, etta alkkomahoolissa on aikalailla kaloreita. Kaloreita tuli ahmittua tassa Joulun aikaan muutenkin, joten pieni neljan viikon paussi tekee teraa. Saattaa sit nayttaa jopa hieman paremmalta siella Mauin rannoilla...

Itelläni osittain samat syyt, eli kokeilumielessä katson mitä hivenen lisätty liikunta/urheilu ja alkoholittomuus aiheuttaa kropassa. Enpä ole koskaan ollut mikään viinaksien suurkuluttaja, tosin mennyt vuosi oli muuttuneen elämäntilanteen takia vähän normaalia railakkaampi ja lähes joka lauantai tuli vedettyä kunnon kumarat..;) Viikolla en kyllä tapaa juoda yhtäkään, edes hyvien urheilusuoritusten ja saunan päälle. Joskus kiekkomatsissa menee yksi ihan sponsorointina rakkaalle seuralle.

Asia on vähän niin, että jokaisen oma asiahan kyseinen kampanja on. Itse sain vittuilua kaveripiirissä viimeksi, kun toukokuussa testasin itseäni. Kuitenkaan asian ei pitäisi aiheuttaa muissa niin suuria tunteita, mikäli tuo "tipattomuus" on niin piece of cake. Jos tuo kuukausi tuottaa tuskaa, on alkoholi silloin aika isossa roolissa ihmisen elämässä, jopa liian isossa, mielestäni?

Lisäksi asialla on nuo terveydelliset vaikutukset, eli kunnon kuukauden kestävä 0-toleranssi parantaa ja palauttaa maksaa huomattavasti. Samaa vaikutusta ei saa sillä, jos juo mäyriksestään vaan 11 pulloa. Eikä touhussa mitään järkeä silloin ole, jos kuukauden jälkeen pitää kostoksi juoda kahta kauheammin, ikäänkuin olisi jäänyt jostain paitsi.

Lisätään vielä se, että itse ajattelin siirtää kuukauden baaribudjetin johonkin hienoon ja pysyvään ja käytinkin tammikuun "ylimääräiset" jo etukäteen alennusmyynneissä. Baarissa kannattaa muuten oikeasti mennä käymään selvänä, se touhu on äärettömän koomista ja jopa hauskaa seurattavaa. Koin tämän jo uudenvuodenaattona. Tietysti jos alkoholi on ainoa keino saada suunsa auki ja juttua aikaan, ei kantsi mennä.

Eikä nämä tipattomat tietenkään sovi millekään alkoholisteille, vaan juurikin terveyttään ja terveitä elämäntapoja vaaliville ihmisille. Sehän on selvä että jos alkkis pidetään kuivilla kuukausi ja annetaan lupa vetää kun aika on täysi, lähtee mopo käsistä ja seuraamukset on huonot.

Mielenkiinnolla odotan lauantaita, etenkin iltaa, mitä vattua sitä keksisi silloin.. hattrick-bileet kamun kanssa, kahvia ja jätskiä!
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Raipe
Eilen tuli haettua kaupasta noin 50 eurolla alkoholitonta olutta. Ensin piti hyllyltä viedä kaikki Nikolait mitä löytyi ja sitten Holsteinit ja sitten piti vielä lopuksi täydentää lastia Bucklerilla. Nikolai on selkeästi parasta, mutta se on kaupoista aina loppu. Eiköhän tämä tammikuu alkoholittomana pysy.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tipaton tammikuu on kyllä niin nössöjen touhua ettei mitään rajaa. Ja en tarkoita, että viinasta kieltäytyminen olisi sinällään nössöjen touhua, jos on ongelmia oman viinankäytön suhteen/muuten omissa elämäntavoissa, niin ideahan on periaatteessa ihan ok. Mutta se, että pitää alkoholivapaan ajanjakson nimenomaan tipattomana tammikuuna kertoo jotakin ko. henkilöiden individualismin tasosta (=nolla). Sopiihan tämä tietysti sille porukalle, joka tekee tuulipuvuissaan ryhmämatkoja kanariansaarille ja kuuntelee Mambaa ja Radio Novaa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Suosittelisin sitä, että kaikki tipatonta tammikuuta harkitsevat vetäisivät nyt pe-la-akselilla kunnon perseet ja sitten alkaisivat vähentelemään. Tällä tavoin saisi työrauhan, kun kukaan ei tule enää kyselee mistään "tipattomista" mitään, kun "olihan se viime viikonloppunakin baarissa" ja sitten kun ei ole mitään tiettyyn ajankohtaan sidottua pakkoa olla ilman viinaa, niin on kätevää venyttää päihteetöntä ajanjaksoa vaivihkaa helmikuun puolelle. :P

edit: Vaikkakin tämän juuri tuossa seuraavassa postauksessa näytän kumoavan.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
VT kirjoitti:
Kaiken lisäksi vituttaa suunnattomasti, kun tammikuussa joka toisessa keskustelussa tulee eteen "no, onkos tipaton tammikuu menossa?".

Tämä kyllä ottaa päähän. Sanotaan, että vaikka kieltäytyisin iltakalja-kutsusta, tai olisin baarissa selvinpän, niin eiköhän sieltä salettii tulisi tuo "ai oletko tipattomalla?" "Vittu, en ole tipattomalla. Lähdenkin tästä suoraan Alkoon ostamaan korin kossua ja tulen sitten juoppohulluuspäissäni pistämään sen sunkin kämpän uuteen uskoon!"

Hemmetti sentäs. :D
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
05.01.2007

Täällä taas. Ensiksi totean että en halua lukea juttuja siitä kuinka älytöntä toimintaa tipattoman tammikuun viettäminen on ja että kaikki sitä viettävät ovat täysiä rappioalkoholisteja ja hakevat hyväksyntää loppuvuoden ryyppäämiselle. Tipanton tammikuu ketjussa joku jo ansiokkaasti selvitti että tipaton tammikuu voi olla paljon muutakin kuin vain alkoholittomuutta. Omalla kohdallani se tarkoittaa enemmänkin monimuotoista elämäntapojen kohennusta jonka toivon jatkuvan myös kuluvan tammikuun jälkeen. Propsit myös Nässelle joka näytti ymmärtän kahden tammikuusta kertovan ketjun erot, tässä voitte jakaa kokemuksia miten homma hoidetaan. Itse päätin sisällyttää tammikuuhun ainakin muutaman sporttikerran viikossa, tätä olen koittanut ylläpitää ennen tammikuutakin mutta näin talven pimeinä päivinä jää helposti lähtemättä mihinkään. Tällä viikolla olen uinut puolisen kilometria, mikä on minun uimataidollani ihan kivasti suoritettu, tänään läiskinyt tunnin sulkapalloa. Huomenna taas uimaan ja sunnuntaina yleisöluisteluun surffailemaan. Ajatuksena on myös tehdä viikonloppuna jotain hyvää ruokaa, tai sitten mennä ravintolaan syömään tänä iltana säästyvillä rahoilla. Kuppilaan ajattelin mennä heti tänään, katselemaan meinikiä puhtailla papereilla. Kokeilin kaverianikin äsken puhelinsoitolla, näytti olevan vielä juonessa mukana. Iltapäivällä käväisi kyllä mielessä että illalla pitäisi ottaa pari rentouttavaa bisseä, siksi vittumainen juttu kävi ilmi duunissa, tuntuu että sen hoitamiseen tarvitaan aika paljon selvittelyä ja sitäkin enemmän hyviä sanavalintoja. Käänsin asian toisin päin ja totesin että sekin homma on helpompi hoitaa selvinpäin vietetyn viikonlopun jälkeen kuin vielä ohuesti viipyvässä krapulassa.

Mitäs te muut olette tehneet, tai aiotte tehdä?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
1Timer kirjoitti:
Mitapa mielta olette tipattomasta tammikuusta?

Jokerifaneille täysin tuntematon käsite. Tipallinen tammikuu alkoi eilen ja jatkuu ensi lauantaina Rauman reissulla. Typerää hömpötystä tällaiset "perinteet".
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Aivan turhaa. Jos alkoholista ei pysty olemaan erossa kuin väkisin väännettynä tipattomana tammikuuna ja sen jälkeen taas vedetään kaksi seuraavaa kuukautta menetettyjä tippoja, niin mieluummin sitten jakaa juomansa tasaisemmin.

Onko joku oikeasti lopettanut alkoholinkäyttönsä tipattoman tammikuun ansiosta? Kuka pystyy olemaan sen helmikuun tipattomana?

Ja tää oli vittuilua...

Nimimerkki "Liköörikonvehdin syönyt".
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tasan vietä mitään tipattomia. Jos tekee mieli, niin silloin aukeaa kaljatölkki, that's it.
 

ditrim

Jäsen
Ärsyttää tää Tipaton Tammikuu paska niin paljon että on melkein pakko alkaa dogaan teidän puolesta. Pitäkää tipaton Heinäkuu, se se vasta olisi kuulkaas jotain :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös