Taitaa mennä Tikkiseltä ensimmäinen kausi Liiga-SaiPa oy:n toimitusjohtajana täysin ns. koulutuslitteroihin. Ei riittänyt Tikkiselle, että haastattelussa piti haukkua etelä-karjalainen kiekkoyleisö, selittää joukkueen toiseksi ja kolmanneksi parhaimman pistemiehen myyminen samalla tavalla kuin edeltäjänsä, niin nyt pitää Etelä-Saimaan tämän päiväisen lehden jutussa taas ylimielisesti v*ttuilla omasta turvallisuudesta huolestuneille kaupunkilaisille.
Olen itse asunut aikoinaan yli kymmenen vuotta Alakylässä ja nykyisinkin kävelen SaiPan peleihin tätä "tilapäistä" reittiä pitkin. Tämän kyseisen tienpätkän poikki menee talvisin latu kahdesta kohtaa. Tien auraus hoidettu miten sattuu. SaiPan peleihin kävelee itseni lisäksi kyseistä reittiä pitkin myös moni muu, jotka joutuvat poukkoilemaan auton renkaiden uria pitkin. Tämä kausi ei ole suinkaan ainoa, jolloin puomien laskeminen pelin jälkeen on ollut hämmästyttävän vaikeaa. Yhden tieyhteyden varassa Kisapuiston parkkialueesta muodostuu melkoinen sumppu. Paras ratkaisu olisi alikulkutunnelin rakentaminen Harapaisentielle ja jättää Mäntymäenkadun kautta kulkeva reitti jalankulkioille ja pyöräilijöille. On sitä alikulkutunnelia turheempiinkin tienrakennushankkeisiin Lappeenrannassa rahaa syydetty.

Viimeksi muokattu: