Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

  • 4 146
  • 47

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus=?

  • Maailman paras yhtye!

    Ääniä: 5 4,1%
  • Suomen paras yhtye!

    Ääniä: 12 9,8%
  • On se loistava, muttei kuitenkaan edes suomen paras

    Ääniä: 58 47,5%
  • Huono ja/tai turha yhtye

    Ääniä: 24 19,7%
  • Tiedän kyllä tuon yhtyeen olevan olemassa, mutta heidän musiikkia en ole (käytännössä) kuullut

    Ääniä: 20 16,4%
  • Mikä tuo tuommoinen yhtye oikein on?! En ole ollut aiemmin edes tietoinen tuon yhtyeen olemassaolost

    Ääniä: 3 2,5%

  • Äänestäjiä
    122

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos

Minun mielestäni yhtye ei ole juuri muuta kuin Yö särökitaroilla varustettuna. Turhanpäiväistä tuubaa, joka on jo kertaalleen tehty. Sanoituksiin en ole tutustunut, mutta yksitoikkoiset sävellykset eivät juuri innosta edes ottamaan niistä selvää.

Uni tulee silti simmuun orkesteria kuunnellessa.

Ihan fiksulta vaikuttaa kuitenkin tämä nokkamies, ainakin lukemieni haastatteluiden perusteella. Olisiko ollut koulutukseltaan jonkin sortin erityisopettaja?
 
Huuhaa

Jäsen
Re: Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos

Viestin lähetti bystander
Minun mielestäni yhtye ei ole juuri muuta kuin Yö särökitaroilla varustettuna.

Ihan fiksulta vaikuttaa kuitenkin tämä nokkamies, ainakin lukemieni haastatteluiden perusteella. Olisiko ollut koulutukseltaan jonkin sortin erityisopettaja?

Ilmankos kyseisestä yhtyeestä sitten pidän, kun Yö on yksi suosikkiyhtyeistäni myöskin.... ;)

Joo, ja kyllä Rautiainen opettaja on.
 
Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Sanotaan, että "Kakkaa musiikkia", kuten myös nämä CMX:t ja YUP:t.
No vielä rasittavampaa "musiikkia" on (onneksi jo lopetettu) Ultra paska, eikun Bra. Ainoa huono puoli tuossa UB:n hajoamisessa on se, että samasta bändistä tuli nyt monta todella huonoa musiikkia esittävää "artistia/bändiä"...

Tämä ei ollut mikään provosointiyritys, vaan rehellinen mielipiteeni.
 
Laudo

Jäsen
Täytyy kyllä sanoa, että kun ensi kertaa kuulin niin silloin kolahti. Nykyään kuulostaa todella säälittävältä. Sanoitukset todella syvältä ja biisit toistavat itseään. Kuunnelkaa mielummin Kotiteollisuutta ja biisi on Jos sanon.
 
luistimet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Darlington FC
Kyllähän tämä Niskalaukaukauksen uusin tekele on mitä mainoin jatko edelliselle mestariteoksille. Bändi todellakin on hiukan melankolinen, mutta mielestäni tämä tekee bändistä huikeaakin huikeamman. Rautiainen pukee sanoiksi sen, mitä moni sisällään miettii. Rajaportilla virailevana tähtenä toimiva Jarkko Martikainen on huitanut sanoituksensa enemmän kuin hyvin. Kaikinpuolin tämä uusin levy on taattua laatua, mutta kuten mainittua hiukan lyhyen puoleinen. No eipä makeaa mahdan täydeltä. Kerrassaan upea levy ja kappaleissa mukavasti vaihtelua. Jos jokin kappale pitää nostaa ylitse muiden, niin biisistä Elegia pidän ainakin todella paljon.

Mitä Kotiteollisuudeen uutukaiseen levyyn tulee, niin pakko on sanoa, että Tomusta ja tuhkasta vie ns. sata-nolla. Tomusta ja tuhkastakaan ei ole mielestäni bändin paras, vaan uskaltaisin väittää Eevan perinnön olevan parempi. Erittäin hyvä bändi on Kotiteollisuuskin ja eiköhän se tuo Kuolleen kukan nimikin ajan myötä aukea.
 
tsei_tsei

Jäsen
Väitin parhaimmaksi suomalaiseksi. En tiedä onko se sitä, mutta ei heti tullut mieleen selvästi parempaa. Kotimaisista yhtyeistä mulla on kuitenkin materiaalia eniten Rautiaiselta. Tosin muutaman kotimaisen pumpun materiaalin vähyys selittänee osallaan tätä. Timppa ei ensikuulemalla uponnut, mutta lainasin kaverilta joskus levyn ja kerta kerran jälkeen upposi paremmin. Paljon hyviä biisejä löytyy. Mä en kyllä sitten pidä Yöstä, CMX:stä, enkä YUP:stä, joten sen suhteen en osaa sanoa. Timon yksoikoinen laulu kuuluu mielestäni tyyliin ja orkesteri pätkii musiikillisesti ja etenkin livenä jonkun Kotiteollisuuden helposti.
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Re: Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos

Viestin lähetti bystander
Minun mielestäni yhtye ei ole juuri muuta kuin Yö särökitaroilla varustettuna. Turhanpäiväistä tuubaa, joka on jo kertaalleen tehty. Sanoituksiin en ole tutustunut, mutta yksitoikkoiset sävellykset eivät juuri innosta edes ottamaan niistä selvää.

Uni tulee silti simmuun orkesteria kuunnellessa.

Ihan fiksulta vaikuttaa kuitenkin tämä nokkamies, ainakin lukemieni haastatteluiden perusteella. Olisiko ollut koulutukseltaan jonkin sortin erityisopettaja?

Lisäksi kolmen lapsen isä. Kesällä oli Betonirokissa keikka, siellä oli varmaankin Timon nuorin poika, se on n. 4-vuotias. Äitinsä selässä heilutti käsiä isälle :D Isä soittaa!

Hyvä levy, ainakin alkukuulemalta.

Niskalaukaus kotisivut:

http://netti.nic.fi/~mattlar/niskalaukaus/frames.html
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Viestin lähetti Clark Kent
Sanotaan, että "Kakkaa musiikkia", kuten myös nämä CMX:t ja YUP:t.
No vielä rasittavampaa "musiikkia" on (onneksi jo lopetettu) Ultra paska, eikun Bra. Ainoa huono puoli tuossa UB:n hajoamisessa on se, että samasta bändistä tuli nyt monta todella huonoa musiikkia esittävää "artistia/bändiä"...

Tämä ei ollut mikään provosointiyritys, vaan rehellinen mielipiteeni.

te ette tiedä mitään
minä tiedän kaiken!

:D

Ote Nyt on Mies! Biisistä
 
Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Onhan se ihan loistavaa, täryjyräkitarat toimii aina. Muualle Suomeen ja varsinkin rannikon maalaiskunnille tiedoksi että Rajaportti on manselainen yleinen sauna jossa kyseiset jannut käyvät. Tai olen ainakin itse kerran heidät siellä nähnyt...
 
Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
MAHTAVA yhtye, ja etenkin sanotukset porautuu päähän!
Ja se ihana kitaran jyllytys! :p
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Minun ehdoton suosikkini on Itku pitkästä ilosta - levyltä löytyvä Lintu, joka ei nyt ole kuitenkaan Timpan oma kappalle, mutta aivan loistava siltikin. Uutta rajaportti-levyä ei vielä ole, mutta kohta se on hyllyssä..:D
 
Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Lintu kuuluu minunkin suosikkeihin. Siinä on oikeasti koskettavat sanat. Tuo uutukainen on tullut nyt katsastettua, ja kelpo kamaahan se on. Täytyy kuitenkin minunkin myöntää, että välillä junnaavat riffit ovat liian samanlaisia. Ei niitä aina jaksa kuunnella, ja joskus toivoisi enemmän mielikuvitusta. Sellanen "tönt-tö-tö-töö, tönt-tö-tö-töö" puuduttaa nopeasti. Siksi se levy varmaan onkin niin lyhyt: tiivis ja ankara paketti.

Se "positiiviset pellet" kalskahti minunkin korvaani. Ja entä "vielä ei ole selvinnyt, miksi lapaseni roikkuu alla hihansuun"? Mitä hittoa? Eipä ole kielikuvista onnistunein, mielestäin. Nuo ovat kuitenkin vain yksittäisiä kömmähdyksiä, ja Timpan musassa on omanlaistansa karuutta, joka vetoaa.

Se levyn pituus ei sinänsä ole ainakaan minulle mikään itseisarvo. Itse nautin Dream Theaterin monista pitkistä eepoksista. Se, mikä monille on turhaa kikkailua, on minulle musiikin suola. Kolme sointua on hyvä intro... :p .Sen kun makaa sängyllä eikä tee muuta kuin kuuntelee musiikkia ja antaa sen viedä matkassaan. Silloin ei toivokaan, että levy loppuisi.
 
Huuhaa

Jäsen
Kun tässä on ollut puhetta, että Surupuku on joidenkin mielestä ns. Levoton Tuhkimo 2, niin tällaisen huomasin Niskalaukauksen kotisivujen kysymyspalstalta:

Oletteko huomanneet, että uuden kappaleenne "Surupuku" kertosäe muistuttaa erehdyttävästi Dingon kappaleen "Levoton tuhkimo" kertosäettä? Onko kyseessä vahinko?

Timo vastaa: On huomattu. Kyseessä on ehdottomasti vahinko. Melodiahan ei ole sama, mutta soinnut taitavat olla. Olen kuitenkin vakuuttunut, että samaa sointukulkua on käytetty muissakin kuin näissä kahdessa biisissä.

http://netti.nic.fi/~mattlar/niskalaukaus/frames.html
 
Huuhaa

Jäsen
Viestin lähetti Taito-Ojanen
Se "positiiviset pellet" kalskahti minunkin korvaani. Ja entä "vielä ei ole selvinnyt, miksi lapaseni roikkuu alla hihansuun"? Mitä hittoa? Eipä ole kielikuvista onnistunein, mielestäin. Nuo ovat kuitenkin vain yksittäisiä kömmähdyksiä, ja Timpan musassa on omanlaistansa karuutta, joka vetoaa.

Mielestäni nuo mainitsemasi kohdat ovat mainioita, varsinkin "positiiviset pellet" sopii just osuvasti.

Lintu tosiaankin on erinomainen kappale, suosikkejani Niskalaukauksen tuotannosta. Muita suosikkejani ovat Häpeän Lävistämä, Kuusikymmentäkaksi, Nyt On Mies!, Kehtolaulu. Uudelta levyltä varsinkin Surupuku, Elegia, Minulla On Sanottavaa, Älä Enää Lyö, Hämmennys ja Viha, Lumessakahlaajat, sekä Jäähyväiset.
 
Huuhaa

Jäsen
Jaha, Rautiaisen & "Niskiksen" Rajaportti-levy meni sitten suoraan heti ekalla viikolla suoraan suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Mainioita. Singlelistan ykköspaikka "Surupuku" -singlellä muuttui kyllä tosin kakkossijaksi The Rasmuksen mentyä odotetusti ohi. Rautiainen oli listassa suorassa haastattelussa Mafian studiossa.
 
Viimeksi muokattu:

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Kuunnelkaapa kappale LINTU. Raskaaksi slovariksi lyriikkaa unohtamatta aika sanova raita.
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Ihan mukava bändi, ainakin tuo uusin biisi eli se Surupuku, on hyvä biisi. Mutta en voi sanoa miksikään ykkössuosikiksi, mutta kuuntelen jos radiosta esimerkiksi joku biisi tulee. Vanhempaa tuotantoa en niinkään ole kuullut, mutta kyllä sieltäkin muutama helmi löytyy.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olisivat voineet pitäytyä lopettamispäätöksessään, vaikka on se tietysti ymmärrettävää tehdä comeback. Bändin muista jäsenistä ei ole hirveästi kuulunut välivuosina ja Rautiaisenkin yritykset tehdä soololevyjä (kauheasta Neljännestä Sektorista puhumattakaan) alkoivat hiipua pahemman kerran. Vanhoilla hiteillä ja saman kaavan toistolla saa taas mukavasti tuloja, eikä siitä voi ketään syyttää. Täytyy sitä elääkin.

Plussaa toki siitä, että Niskalaukaus 2.0 kuulostaa enemmän alkuperäiseltä itseltään eikä YUP:n sivuprojektilta jossa Valtteri Tynkkynen ja Jarkko Martikainen vastaavat biiseistä.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisivat voineet pitäytyä lopettamispäätöksessään

Ööh, tuota, miksi? Levy on kuitenkin saanut hyviä arvioita. Ja jos se sinun mielestäsi on huonoa musiikkia, niin kiinnostaisi kuulla tähän perusteluja, varsinkin jos siis olet aiemmista jollain tasolla tykännyt. En oikein ymmärrä mitä tekemistä sillä on tämän kysymyksen kanssa, mitä herrat ovat tauolla tehneet. Jos levy olisi väsynyttä ja huonoa musiikkia, niin voisi toki pohtia mitkä comebackin motiivit ovat olleet, mutta kai tässä tapauksessa pitäisi ensiksi perustella sen musiikin huonous eikä toisin päin.

Ei voi välttyä ajatukselta, että ylläolevan, ainakin toistaiseksi tyhjänpäiväisen viestin kirjoittamiseen on vaikuttanut pääasiassa se, että tietyt sanoitukset ovat hieman vastoin kirjoittajan kantoja...
 
Erilaiset comeback-veivaukset ja jäähyväiskiertueiden pitkittämiset vuosikausia ovat musiikillisesti tylsiä bändin kuin bändin kohdalla, vaikkakin toki taloudellisesti ymmärrettäviä kuten sanoinkin. Niskalaukaus pisti aikoinaan pillit pussiin hyvän sään aikana, silloin jäi hyvä maku. Ei sitä pizzaakaan kannata montaa kertaa uudestaan mikrossa lämmittää, vaikka siinä hyvät ainekset alun perin olisivatkin. Eikä kannattaisi esimerkiksi Teemu Selänteen enää tehdä paluuta NHL-jäille vaikka kuinka fanit huutaisivat "one more year" ja ukko jaksaisi vielä jotenkin mukana keikkua.

Sama se tietysti minulle on, mitä kukin muusikko tekee ja ymmärrän oikein hyvin sen, että raha ja keikkaliksat motivoivat paljon, mutta ei minun tarvitse kaikista "kauan odotetuista paluulevyistä tai -keikoista" innostua. En innostuisi oikeastaan minkään jo kunnialla lopettaneen yhtyeen paluusta, arvostan tässä kierrätyksen, jatko-osien ja rahastuksen maailmassa lopullisia loppuja.

Sanoitukset eivät tähän asiaan vaikuta, tosin en sinänsä arvosta erityisesti kovinkaan monen yhtyeen avoimen poliittisia sanoituksia, olivat ne sitten mihin suuntaan kallellaan tahansa. Kantansa saa toki ilmaista ja yhteiskunnallisestikin ottaa kantaa vaikkapa siihen, että itkevät kristityt palaisivat seipäissä Seivästetyn Nasaretilaisen kappaleissa, mutta yleisesti ottaen musiikki musiikkina.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Täältä taas vahva peukku paluulle vaikka epäilyksiä oli minullakin. Kesällä tuli todettua, että keikoilla meininki on kunnossa vaikkakin Kuopio Rockin keikalle pieniä teknisiä ongelmia mahtuikin. Suurempi arvoitus oli toki tämä uusi levy, mutta sanoisin sillä bändin vähintäänkin oikeuttavan tämän paluun. Jos kyseessä oli tylsä ja kunnianhimoton lätty, huutelisin varmaan minäkin vain euron merkit silmissä tehdystä paluusta. Sen sijasta olen hyvilläni, että päättivät palata ja innolla jo odottelen Jyväskylän Lutakon joulukuun keikkaa.

Ei tuo uusi levy toki Rajaportille vedä vertoja, mutta on vähintäänkin Kylmän tilan tasoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös