Ti 9.3.2010 KalPa - HIFK

  • 78 054
  • 293
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nyt se sitten nähdään missä mennään. Lukko-matsi oli hyvä mittari, mutta tällä hetkellä väitän, ettei liigasta löydy kovempaa mittaria kuin KalPa kotihallissaan. Edellisen Kuopion pelin nähneenä voisin hyvin näin sanoa. Ja samalla toivon, ettei yhtä paskaa IFK:ta tällä kertaa nähtäisi.

Vastakkain kaksi aivan erilaisiin asioihin pelinsä perustavaa jengiä, ja siinä onkin meillä se suurin haaste tänään. Viimeksi Helsingissä pystyttiin haastamaan KalPa, mutta merkkausvirheistä tulivat ne maalit, joilla kuopiolaiset pelin veivät. Tänään vastaavaan ei ole enää todellakaan varaa.

KalPa tulee kovaa ensimmäiset 10 minuuttia, se on täysin selvä. Ja tulee toki varmasti kovaa koko ottelun, mutta tuo ensimmäinen kymppi tulee ratkaisemaan koko ottelun. Siinä on myös IFK:n paikka iskeä. Jos kestetään ilman takaiskuja, niin mahdollisuudet voittoon varmasti kasvavat tuntuvasti.

HIFK on pelannut viime aikoina erinomaisesti. Lukko-pelin kaksi erää osoittivat ainakin sen, että hyvät ovat mahdollisuudet tänä vuonna, eikä vähemmän hyvin mennyt kolmas eräkään tuottanut kuuleman mukaan sellaista tunnetta, että aivan älytön paniikki olisi ollut päällä.

Voittoon toivoen ja uskoen.
 
Masterpiece

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Blackburn, Real Madrid, Vimpelin Veto
Auttakee rahvasta!

Mikä Helsingin radioasema tuon selostaa, jos selostaa? Siis HIFK:n aisankannattaja? Oikea Asema vai mikä lie se nykyään on ei KalPan kotiotteluita tietenkään selosta.

Erinomaiselta vaikuttaa KalPan taas kerran uusitut ketjut. Kiiskinen-Laakso-Pakarinen ratkaisee ottelun, näin on.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche

http://www.metrofm.fi/

Sieltä löytyy siis myös nettiradio, joka toimii muistaakseni winampilla, Real Playerilla jne. Varoituksen sanana, että selostus on kohtuu punaväritteistä, joskaan ei niin paljon kotiinpäin kuin joissain paikallisradioissa olen kuullut.
 
VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
http://www.metrofm.fi/
...Varoituksen sanana, että selostus on kohtuu punaväritteistä, joskaan ei niin paljon kotiinpäin kuin joissain paikallisradioissa olen kuullut.

Viimeksi kiinnitin huomiota just tuohon. Alkuun ahdisti kun selostaja haukkui koko savolaisen identiteetin, mutta ottelun kestäessä suorastaan jo odotti seuraavaa sutkautusta..Hyvin se kaveri sen homman osasi, propsit siitä ;) Mutta kun KalPa latoi maaleja niin oli kaverilla herjat harvassa.Josko tänäänkin näin :)

Ottelusta uskoisin tulevan vähän sellainen kyttäystaistelu. Tarkkaa pelaamista ja armottomasti isketään vastaan kun paikka tulee. Niistä tulee maalitkin jos on tullakseen. Toivotaan että KalPa pärjää, kova on vastus tänään. Toivotaan halliin hyvää tunnelmaa ja kannustusta, se voisi auttaa tänään vaikka voittoon asti! Kova peli tulossa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
HIFK matkusti jo eilen Kuopioon, joten bussijalat ei ainakaan pelaajia vaivaa. Haverinen jatkaa Clarken pakkiparina. Itse olin lauantaina Nordiksella ja aina hirvitti, kun Haverinen kiekkoon koski. Mies on melkoinen riski omassa päässään. Lukon eka maali meni Haverisen piikkiin. Onko Kurvisella joku vamma vai miksi mies ei ole kokoonpanossa?? radiosta täytyy ottelua seurata. Äsken en saanut metro fm:n nettiradiota toimimaan, onko muilla ollut vastaavia ongelmia??
 
Visnovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid. Vaahteralehdet. HCK.

No worries, matsia kuunnellaan ja hyvin toimii. Harri "Edu" Hinkkanen jauhaa, normaaliin tahtiin.

Uskon, että tässä saa ihan oikeasti jännittää, toivotaan että voitto tulee himana!
 
Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Olen nähnyt kaksi niin eriskummallista himamatsia ihan lähimenneisyydessä, että olen aivan 100-varma tämän illan IFK-voitosta.
Erikoiset matsit: IFK-TPS ja IFK-Lukko.

Erikoista näissä molemmissa oli se, että vaikka vastustaja päästettiin iholle (vanhaan tuttuun tyyliin) kolmannessa erässä ei IFK:n voitto ollut uhattuna KERTAAKAAN 3. erän loppupuoliskolla. Ai mitä erikoista siinä sitten on?
Se, että viimeiseen 10:een vuoteen ei IFK-fanilla ole ollut yhtä levollista fiilistä kuin nyt.

LT: KalPa 1,2 - IFK 4,5,6
 
Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko

Hyvin piti sinun fibat paikkaansa :-)

1. KalPa 53 103
2. Lukko 53 101
3. JYP 53 98
4. HIFK 54 95
5. HPK 53 84
6. TPS 53 79
7. Tappara 53 76
8. Kärpät 54 76
9. Blues 54 73
10. Jokerit 53 72
11. SaiPa 53 72
12. Ässät 53 69
13. Pelicans 53 67
14. Ilves 54 54

Oih tämä näyttää ihanalta. Illan paras anti oli kuitenkin kunnon suomalaiset otteluseurantaketjun stadilaiset, jotka ovat kunnon ihmisiä ja joita taas kerran kierot yhteiskuntakelvottomat savolaiset epäihmiset ovat kaltoin kohdelleet. Irtosi tuossa ottelun ratkettua muutamat hyvät naurut.

IFK on säälittävän huono jengi. Ei pärjää edes kieroilussa junteille. KalPan pienet velliperseet taklailivat hifkin isoja velliperseitä, niin että kupolin käämit kärähtivät joka toisella punanutulla. No Niiralanamontun vierasjoukkueen pukukopissa ei tule kuin kylmää vettä suihkusta ja ovikin on otettu kokonaan pois, joten kyä siä jäähtyy nopeesti. Olisi niin kiva saada teidät vastaan pudotuspeleissä. Jatkoon pääsy hifkiä vastaan on kuitenkin kohtuullisen varmaa.
 
Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Radiosta osittain kuultuna erittäin mielenkiintoinen, tapahtumarikas ja tunteikas peli. Sehän on vain hyvä asia näin kevään korvilla. Itseäni kiinnostaa nuo videolinkit ulosajoista, polvitaklauksista sekä tietysti juuri näillä hetkillä alkava "juupas-eipäs"-jauhanta, jossa IFK tulee ottamaan voiton koska se on isompi ja niillä on paremmat argumentit kuin meillä.

Runkosarjan kärkisija hallussa toistaiseksi. Sitä voi hetken jo mentaalisesti juhlia, koska siihen ei kovin usein tarjota mahdollisuuksia. Jeh. Siirryn taustalle, mukavia tunteenpurkauksia!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK on säälittävän huono jengi. Ei pärjää edes kieroilussa junteille. KalPan pienet velliperseet taklailivat hifkin isoja velliperseitä, niin että kupolin käämit kärähtivät joka toisella punanutulla. No Niiralanamontun vierasjoukkueen pukukopissa ei tule kuin kylmää vettä suihkusta ja ovikin on otettu kokonaan pois, joten kyä siä jäähtyy nopeesti. Olisi niin kiva saada teidät vastaan pudotuspeleissä. Jatkoon pääsy hifkiä vastaan on kuitenkin kohtuullisen varmaa.
Tämä avautuminen ei varmasti ollut viimeinen laatuaan, siis tuollainen perinteinen ns. hyvän voittajan kirjoitus. Itse asiassa ihan vain joidenkin Jatkoajan KalPa-fanien takia haluaisin minäkin, että nämä kaksi joukkuetta kohtaisivat pudotuspeleissä, niin ei jäisi ainakaan mitään hampaankoloon. Ei tuo IFK:n viimeinen erä tänään (tilastojen valossa) ihan paskalta vaikuta, varsinkin kun ukkoa kävi kuumana ja lensi suihkuun tuolla tavalla. Kuten jo todettua, asetelmien hakua kevään tosipeleihin. Onneksi pudotuspeleissä saa pelata kovempaa kuin runkosarjassa.

Yhä edelleen, onnittelut KalPalle kärkipaikasta ja toivottavasti kohdataan vielä tällä kaudella.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paikallaolleet voisi vähän kertoa harrastiko IFK aktiivista taklauspelaamista kahdessa ensimmäisessä erässä? Hinkkasen puheista sai sellaisen käsityksen, että vasta kolmannessa alettiin pommittamaan ja KalPa oli hätää kärsimässä. Tähän kun saisi joltain rehellisen ja puolueettoman näkemyksen.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
En gång IFK, aldrig kestää pää

- Lupa jäi puoleksi minuutiksi makaamaan jo jäätyä Hartikaisen niitin alle, mutta Kapasen pommi taisi pistää viimeisetkin älyn jämät kiertoradalle. Päällekarkaus ja satavarmasti pelikieltoa. Älytön teko hakata nyrkein päähän vastustajaa, joka makaa kasvot jäätä vasten.
- Järventien "taklaus" taisi sitten olla samaa sarjaa jäljempänä seuranneeseen Kankaanperän turhautumiseen, ei siinä muuten mitään mutta KalPa sentään haki ykkösmiehityksellä 4-2 -maalia loppuun asti. Ei kai näissä peleissä kuitenkaan ole tarkoitus oikeasti vahingoittaa vastustajaa? Päähän kohdistunut taklaus ja selästä pää edellä laitaan, tämäkö on sitä fyysistä IFK:ta?

Muuten erittäin viihdyttävä ottelu, KalPa tuhlaili ja jos HIFK olisi jostain paikastaan saanut kiekon perille niin vielä tiukempaa olisi ollut.

+ Jalonen haki vielä tasoitusmaalia 3-2 -tilanteessa ottamalla veskarin pois ja rauhoittamalla vierasjoukkuetta jollain tavoin, ainakin tuohon palaveriin vahingoittamisyritykset loppuivat.

Vittu lähtisivät hanskaamaan muutenkin kuin selästäpäin maassamakaavaa jos oma peli ei kulje.

E: IFK haki pommeja aktiivisesti läpi ottelun, mutta kyllähän 2 ensimmäistä erää menivät minuutein laskettuna KalPalle ~ 32 - 8. Granlund on oikeasti huikea, ketjukaverit sai monta irtokiekkoa maalin eteen niiden soolojen ansiosta mutta kudit ohi / yli maalin.
 
Viimeksi muokattu:

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Paikallaolleet voisi vähän kertoa harrastiko IFK aktiivista taklauspelaamista kahdessa ensimmäisessä erässä? Hinkkasen puheista sai sellaisen käsityksen, että vasta kolmannessa alettiin pommittamaan ja KalPa oli hätää kärsimässä. Tähän kun saisi joltain rehellisen ja puolueettoman näkemyksen.

Heh, tämän täytyy olla vitsi. Harvoin olen nähnyt noin yksipuolista näytöstä, edes KalPalta, vaikka KalPa pyöriikin kulmissa. Aivan uskomatonta myllytystä vaihdosta toiseen.
 
Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
Olipahan viihdyttävä peli! KalPa oli TÄYSIN suvereeni ekassa erässä, eikä koko ottelun aikana ollut epäselvyyttä kumpi homman vie. Muutama hyvä jakso Helsinkiläisillä oli, mutta kokonaisuudessaan homma oli meidän hallussa.

Mielestäni kotijoukkue oli taklauspelissä vähintään samalla viivalla HIFK:n kanssa. Viimeisessä erässä yritti vierasjoukkue kovasti koventaa peliään, mutta lopputulos on luettavissa jäähypöytäkirjoista. Tälläkin saralla siis 100-0 voitto Kuopiolaisille.

Tällä pelillä ollaan todella pitkällä keväällä. En haluaisi olla se joukkue, joka meidät saa vastaansa.

"Kiekko liikkuu, miehet liikkuu, HifkiPifki jäykistyy, KalPa voittaa"

Siinä runo vielä muistutukseksi. Olitte huonompia pelin kaikilla osa-alueilla.
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Harvemmin näitä otteluita nyrkkeilemällä voittaa. Sitä tietysti tasoittaa, kun tuomioita ei vihelletä oikein. Alkaa kieltämättä vituttamaan tuollainen neiteily, että vedetään selästä laidan vieressä jne., eikä ole tarkoitustakaan kuin vahingoittaa.

Kieltämättä sarjataulukko näyttää "ihan hyvältä". Torstaina vielä Ässät ja silloin ei Lukko pelaa. Voi siis pian olla 5 pistettä eroa. Ja se on uskomatonta.
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Ottelun seuraamisen teki paradoksaaliseksi Metro FM:n umpisurkea selostaja, jonka ulosanti oli sen verran hyvää, että jokaisen maalintekopaikan jälkeen sai odotella 30-60 sekuntia tietääkseen, että tuliko maali vai ei.

Eikä siinä vielä kaikki: selostajan ja studioisännän mielestä Varakas polvitaklasi Granlundia sen vuoksi, että Varakas on katkera kasvattajaseuralleen. Ihan paras oli, kun studioisäntä laukoo: "Kyllä muakin vituttaisi, jos olisin niin paska pelaaja, kuin Varakas..."

Siis mitäh ... itkupotkuraivarit tuli sitten niin.

Kaverusten keskustelu oli niin korkealentoista, että olisi voinut luulla, että ottelua on laitettu selostamaan kaksi tavallista kadunmiestä Stadista, ja katsotaan, mitä miehet saavat aikaiseksi.

Selostajan vuoksi jokainen tilanne, niin maalintekopaikat kuin taklauksetkin, jäivät täysin epäselviksi, mitä todellisuudessa tapahtui.

Yritin jopa nauraa näille amatööreille, mutta en minä osannut. Ei tuo enää naurattanut, suututti vain. Näiden kaverusten vuoksi onkin sitten ihan mahdotonta sanoa, mitä pelissä oikeastaan tapahtui. Varmaan, kun raportteja alkaa tulla muistakin medioista, niin alkaa kuva selkiytymään.

Todella mahtavaa on toki se, että KalPa on nyt liigan kärjessä. Pohjamudista tähtiloistoon. Tällaisista tarinoista minä pidän.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkaa kieltämättä vituttamaan tuollainen neiteily, että vedetään selästä laidan vieressä jne., eikä ole tarkoitustakaan kuin vahingoittaa.
Toisaalta teikäläinen näki Lupaschukin sijasta Clarken Kapasen perässä, vaikka kaikki toitottivat seurantaketjussa, että Lupa se siellä kuumenee. Joten ei liene luottamista noin huononäköisen kaverin tulkintoihin. Mutta hyvin tiedetty toisaalta sekin, että on tahallaan yritetty vahingoittaa. Jospa odotellaan niitä videoklippejä pelistä ja voidaan sitten aloittaa molemminpuolinen, puusilmäinen tulkinta ja huuto.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä juttu tämä varakkaan polvitaklaus MG:hen oli? Paikallaolleet kalakukot vois neutraalisti kertoa..

Parempi voitti, sillä selvä(samoin kuin viimeks). Hinkkanen on ihan ok selostaja mutta se studioisäntä on täys pelle.
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paikallaolleet voisi vähän kertoa harrastiko IFK aktiivista taklauspelaamista kahdessa ensimmäisessä erässä? Hinkkasen puheista sai sellaisen käsityksen, että vasta kolmannessa alettiin pommittamaan ja KalPa oli hätää kärsimässä. Tähän kun saisi joltain rehellisen ja puolueettoman näkemyksen.

Kyllä kalpa vei kaks ekaa erää, myös fyysisesti, kaksinkamppailut ja taklaukset meni Kalpalle aika selvästi. Pelinopeus oli luokkaa kovempi, mitä IFK:lla, joka tuli pelin alkuun aktiivisesti, mutta kun Kalpa sai pelin käyntiin, se vei kyllä peliä.
Kolmannessa erässä nähtiin kamppaileva ja taklaava IFK ja ote saatiin meille. Ylivoimista olisi pitänyt kuitata, nyt vedot jäi aika paljon pakkeihin, näytti kun olis ollu kentällinen samisaloja vetämässä.
Tuomareilta jäi päivänselvä estäminen viheltämättä IFK:n ylivoiman aikana, josta Kalpan mies läpi, mutta ei enää jaksanu polkea.
Pahin Levosen aivopieru oli Turon jäähy 2 min ennen loppua, Turo tavoitteli kiekkoa Ahosen kanssa, mailat kolahti yhteen ja Turo ulos. Vittu, mikä juntti!!
Järventien taklausta en kunnolla nähny, mutta arvon kalpalaiset, oliko kaveri taas pää alhaalla laidan vieressä kiekon kanssa. Jos näin oli, niin miks vastustajalle pitäis antaa etu pyöriä kiekon kanssa kaikesa rauhassa? Jos oli selästätaklaus, niin ymmärrän vähän paremmin tuomion.....
 
Zigismund

Jäsen
Ottelun seuraamisen teki paradoksaaliseksi Metro FM:n umpisurkea selostaja, jonka ulosanti oli sen verran hyvää, että jokaisen maalintekopaikan jälkeen sai odotella 30-60 sekuntia tietääkseen, että tuliko maali vai ei.

Eikä siinä vielä kaikki: selostajan ja studioisännän mielestä Varakas polvitaklasi Granlundia sen vuoksi, että Varakas on katkera kasvattajaseuralleen. Ihan paras oli, kun studioisäntä laukoo: "Kyllä muakin vituttaisi, jos olisin niin paska pelaaja, kuin Varakas..."

Hahaa, täytyypä joskus kuunnella, jos sieltä tulee noin hyvää settiä joka pelissä. Ei noita matsi-selostuksia vissiin jälkikäteen voi mistään kuunnella? Kiinnostaisi kyllä kuulla.
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toisaalta teikäläinen näki Lupaschukin sijasta Clarken Kapasen perässä, vaikka kaikki toitottivat seurantaketjussa, että Lupa se siellä kuumenee. Joten ei liene luottamista noin huononäköisen kaverin tulkintoihin. Mutta hyvin tiedetty toisaalta sekin, että on tahallaan yritetty vahingoittaa. Jospa odotellaan niitä videoklippejä pelistä ja voidaan sitten aloittaa molemminpuolinen, puusilmäinen tulkinta ja huuto.

Pahoittelinkin jo siitä. Tapaus sattui toisessa päädyssä, vaikka sinänsä näin tilanteen ihan hyvin. En tullut ajatelleeksi ja siinä meni vain samantyyppiset pelaajat sekaisin.

Toivottavasti tämä Kapasen selkääntaklaus näkyy videolla. Kapanen selkä kentälle päin ja pakki lähtee ryntäämään suoraan selkään.

Varakas-Granlundkin oli enemmän toisessa päässä, mutta se näytti enemmän mailakampilta kuin polvitaklaukselta. Toki se meni nopeasti, voi olla, että siinä osui luistimet vastakkain.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ettei nyt liikaa paskaa mene MetroFM:n selostajan niskaan, niin painotetaan että tuon Varakas-kommentin päästi se studiohemmo. Sama kaveri, joka kesken Lundellin hyvän kauden ja matsia näkemättä heitti kuolemattoman kommentin "HIFK hankki itselleen vaikeuksia jo laittaessaan Lundellin maaliin".

Ja studioisännän kommentiksi se mainittiin jo aiemmin. Luetun ymmärtämistä kertaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Paikallaolleet voisi vähän kertoa harrastiko IFK aktiivista taklauspelaamista kahdessa ensimmäisessä erässä? Hinkkasen puheista sai sellaisen käsityksen, että vasta kolmannessa alettiin pommittamaan ja KalPa oli hätää kärsimässä. Tähän kun saisi joltain rehellisen ja puolueettoman näkemyksen.

Omasta mielestäni, IFK ei kyllä mitenkään kummoisesti pommittanut. Taklaili toki siellä ja täällä, mutta KalPan ahdinko taklausten takia on kyllä hatusta temmattu juttu.

Taklauspelissä Kapanen veti kuivalla kangella Lupaschukkia ja muutamaa muuta IFKlaista tänään perseeseen. Lisäksi, oli hauskaa huomata Kapasen hymy Kankaanperseen turhautumisen jälkeen viimeisillä minuuteilla.

Granlund on kova kaveri, mutta jäi tänään KalPan junnujen, Härskin ja Pakarisen varjoon.

Sitä kyllä ihmettelin, että miten IFK oli suorastaan seisovilla jaloilla liikenteessä ja kuitenkin on sarjan kärkipaikoilla? 4-2 oli mielestäni KalPan huonoutta tänään. Sen verran löysästi IFK pelasi ajottain.
 
Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
Se oli sitten sellainen peli. Harvoin olen nähnyt yhtä suvereenia kahta erää kuin tänään. HIFK oli purjeessa molemmat erät ja KalPalla oli ensimmäisessä erässä paikkoja ainakin kuuteen osumaan. Pakarinen takoi tolppaan ja Kiiskinen ampui vaaksan ohi. Härski ei osunut tyhjiin. Peli olisi pitänyt tappaa jo ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin.

Toisen erän alussa KalPa sitten harrasti niitä Virran kuuluttamia pitkiä hyökkäyksiä. Erän alussa KalPalla kävi kolme(?) kenttää pyörittämässä samoja HIFKin jannuja, mahtoi olla heillä jalat hapoilla, kun painoivat sen kolme minuuttia kiekon perässä.
Muutenkin toinen erä oli samanlaista näytöstä kuin ensimmäinen. Kiekko liikkui ja laukauksia tuli, mutta kun ei osuttu tolppien väliin, helvetti. Ylivoimaakin oli, mutta taaskaan ei päästy tolppaa lähemmäksi.
Erän kliimaksi olikin Lupan täydellinen pimeneminen helvetin komean taklauksen jäljiltä. Mahtoi tuntua hyvältä takoa selkään pygmiä joka ei osannut aavistaa tapahtuvaa? Ei siitä sen enempää.

Kolmas olikin sitten ihan erilainen. KalPa ei jatkanut samalla drivella kuin kahdessa ensimmäisessä ja HIFK alkoi päästä hieman peliin mukaan. 3-1 maali siihen erän alkuun ja peruuttelu alkoi. Loppuerä onkin sitten legendojen kamaa, kaksi HIFKiläistä sikaili itsensä ulos ja Nokka ottaa veskarin 5vs3 tilanteessa pois, siitä Nokalle rispektit. Kisu saikin sitten maalinsa tyhjiin, kun ei muuten tolppien väliin osunut.

Varakkaan "polvitaklaus" oli tilanne, missä Granlund toi kiekkoa alueelle, Vito tuli vastaan ja heillä osui jalat toisiinsa. Granlund heitti komean sukelluksen ja Vito istumaan. Muuten ei Granlund kyllä saanut mitään kummempaa aikaan koko pelin aikana, Mustalla Verkostolla oli ainakin hauskaa, kun kiekko poltteli junnun lavassa Viton rangaistuksen aikana.

Sitten sananen Kapteenista. On se huikea jamppa. Pisteitä tulee liukuhihnalta, taklailee ja raastaa. HIFK oli selvästi merkannut Samin ja pelaajat yrittivät kaikkea mahdollista Samin pysäyttämiseksi. Joku HIFK-fani huuteli, että pygmi rupeaa pelkäämään, kun vähän ajellaan. Jumankauta, Kapanen painoi 900 matsia NHL:ssä jossa pyöri pikkuisen kovemmat jannut. Ei Samia saa pelkäämään mitenkään, sellainen puupää hän on.

Yleisö oli mukana varsin kiitettävästi, suuri osa kiitoksista meneekin illan tuomaristolle, joka vihelsi itsensä savolaisten sydämiin. Tunnelmaa oli ja porukka kannusti todella hyvin. Siitä kiitos heille.

Huomio: Pelin loputtua kävi Söde heittämässä kiekon jollekin vaahtosammuttimen kokoiselle KalPa-fanille, hieno ele, propsit siitä.

Ja lopuksi tärkein: Me ollaan sarjakärjessä!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös