Ti 9.2.2016 CHL-finaali: Kärpät - Frölunda Indians

  • 25 861
  • 213

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Lauantaista asti olen ihmettellyt kovasti tätä Pitkäsen hehkutusta ja voi voivottelua, kun hän ei pelaa. Kävin katsomassa Kuopiossa tuon paluuottelun ja mielestäni hän oli ennemmin riippakivi joukkueelle kuin joukkueen voittoon vievä pelaaja. Kyllä, luistin liikkui hyvin ja olihan se hienoa saada hänet takaisin ammattilaiskiekkoilun pariin. Kaikesta Jonin tekemästä työstä paluun eteen nostan hattuani ilmaan, ei varmasti moni olisi tässä tilanteessa tuollaisen loukkaantumisen jälkeen.

Mutta tuolla riippakivikommentilla tarkoitan mm. seuraavia asioita. Pelitaktisissa asioissa Joni ei ollut läheskään koko aikaa samalla sivulla muun joukkueen kanssa. Kärpät elää sitä, että kaikki toimivat kuin kone. Pakit pelaavat niitä hitaita lähtöjä tunnollisesti eikä lähde puskemaan liian aikaisin. Joni teki monesti hyvin epäkärppämäisiä ratkaisuja, joihin muut eivät ihan olleet varautuneet ja tällöin esim hyökkäysten lähtöjen ajoitukset kusivat. Tämä ei ole se mitä Marjamäki varmastikaan haluaa pidemmän päälle. Lisäksi Joni oli omissa paikoin aivan hukassa. Omat miehet karkasivat, merkkaukset olivat paikoin epäselvät ja se tuotti sitten vaikeuksia kaikille muillekin pelaajille omissa. Eli hän ei vielä ollut tarpeeksi luotettava puolustussuuntaan ja tämän Late&co huomasivat ja pistivät miehen penkin päähän viimeisiksi minuuteiksi täysin ansaitusti. Kaiken kaikkiaan Jonin otteista huomasi, että lauantaina oli enemmän intoa kuin järkeä pelaamisessa. Mies yritti tehdä kaiken vaikka vähempikin olisi riittänyt.

Tänään tarvitaan jäälle yhtenäinen joukkue mikäli Frölundan meinaavat kaataa. Siihen kuvaan Joni ei vielä tuon yhden pelinkään perusteella olisi sopinut ja siksi pidän parempana ratkaisuna, että Joni hoivaa kintun kuntoon eikä lähde tänään jalka puudutettuna tms pelaamaan. Olen ihan varma, että pelitempo nousee lauantaista potenssiin tänään ja varmasti luistelunsa puolesta olisi voinut olla ihan hyvä, että Joni olisi ollut kehissä, mutta mikäli se sekoittaa pakkaa paikoin liikaa niin parempi antaa miehen olla sivusta vielä tänään ja jatkaa torstaina sitä pelitempoon totuttelua ym. asioita mitkä tulevat selkäytimeen ainoastaan pelaamalla.

Tämän tarkoitus ei ollut olla mikään Jonia maahan lyttäävä postaus. Hänestä on toivottavasti vielä pitkään iloa niin meille täällä Suomessa kuin toivottavasti yleisölle rapakonkin takana. Mielestäni vaan tänään on parempi, että siellä on täysin yhtenäinen jengi jäällä, eikä joukkue ja se yks pakki, joka tekee vähän kaikkea.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Kauden kohokohta on käsillä ja innolla odotan illan ottelua. Junno on panostanut illan näytelmään ja Raksilassa tullaan näkemään hienoja valoja ja muuta kivaa.

CHL maistuu erittäin hyvin itselleni ja toivottavasti tulevaisuudessa ringistä saadaan karsittua kaikki ne joukkueet pois, jotka eivät ota hommaa tosissaan. Tuote paranisi selvästi tällä tapaa.

Parempi voittakoon!
 

Neitikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lauantaista asti olen ihmettellyt kovasti tätä Pitkäsen hehkutusta ja voi voivottelua, kun hän ei pelaa. Kävin katsomassa Kuopiossa tuon paluuottelun ja mielestäni hän oli ennemmin riippakivi joukkueelle kuin joukkueen voittoon vievä pelaaja. Kyllä, luistin liikkui hyvin ja olihan se hienoa saada hänet takaisin ammattilaiskiekkoilun pariin. Kaikesta Jonin tekemästä työstä paluun eteen nostan hattuani ilmaan, ei varmasti moni olisi tässä tilanteessa tuollaisen loukkaantumisen jälkeen.

Mutta tuolla riippakivikommentilla tarkoitan mm. seuraavia asioita. Pelitaktisissa asioissa Joni ei ollut läheskään koko aikaa samalla sivulla muun joukkueen kanssa. Kärpät elää sitä, että kaikki toimivat kuin kone. Pakit pelaavat niitä hitaita lähtöjä tunnollisesti eikä lähde puskemaan liian aikaisin. Joni teki monesti hyvin epäkärppämäisiä ratkaisuja, joihin muut eivät ihan olleet varautuneet ja tällöin esim hyökkäysten lähtöjen ajoitukset kusivat. Tämä ei ole se mitä Marjamäki varmastikaan haluaa pidemmän päälle. Lisäksi Joni oli omissa paikoin aivan hukassa. Omat miehet karkasivat, merkkaukset olivat paikoin epäselvät ja se tuotti sitten vaikeuksia kaikille muillekin pelaajille omissa. Eli hän ei vielä ollut tarpeeksi luotettava puolustussuuntaan ja tämän Late&co huomasivat ja pistivät miehen penkin päähän viimeisiksi minuuteiksi täysin ansaitusti. Kaiken kaikkiaan Jonin otteista huomasi, että lauantaina oli enemmän intoa kuin järkeä pelaamisessa. Mies yritti tehdä kaiken vaikka vähempikin olisi riittänyt.

Tänään tarvitaan jäälle yhtenäinen joukkue mikäli Frölundan meinaavat kaataa. Siihen kuvaan Joni ei vielä tuon yhden pelinkään perusteella olisi sopinut ja siksi pidän parempana ratkaisuna, että Joni hoivaa kintun kuntoon eikä lähde tänään jalka puudutettuna tms pelaamaan. Olen ihan varma, että pelitempo nousee lauantaista potenssiin tänään ja varmasti luistelunsa puolesta olisi voinut olla ihan hyvä, että Joni olisi ollut kehissä, mutta mikäli se sekoittaa pakkaa paikoin liikaa niin parempi antaa miehen olla sivusta vielä tänään ja jatkaa torstaina sitä pelitempoon totuttelua ym. asioita mitkä tulevat selkäytimeen ainoastaan pelaamalla.

Tämän tarkoitus ei ollut olla mikään Jonia maahan lyttäävä postaus. Hänestä on toivottavasti vielä pitkään iloa niin meille täällä Suomessa kuin toivottavasti yleisölle rapakonkin takana. Mielestäni vaan tänään on parempi, että siellä on täysin yhtenäinen jengi jäällä, eikä joukkue ja se yks pakki, joka tekee vähän kaikkea.
Hölynpölyä. Kummasti Marjamäki kehui, että Joni oli omaksunut hyvin Kärppien pelitavan. Noh, sinä olet päätellyt asian omalla tavallasi. Johtuu puhtaasti siitä, että Joni piti 3 vuoden tauon jälkeen 3 tuntia luistimia putkeen jalassa jonka vuoksi jalka hieman oikutteli.
 

Meeps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Frölunda
Nyt tuli Frölundan kokoonpano. Vesalainen ei pelaa.
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aaltoselta pari kiekonmenetystä, mut jospa korvais myöhemmin pelissä. Täytyy sanoa, että harvoin jännittää näin paljoa lätkämatsi!
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi nää pelit on yhdestä poikki. Ei tommosta Frölundan jengiä voittais ikinä paras seitsemän sarjassa.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei vissiin ole omaa liveseurantaketjua pystytetty tälle pelille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös