Ti 9.12.2008 Pelicans - Jokerit

  • 10 165
  • 72

smasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Djurgårdens IF, Eintracht Frankfurt
Kuuden tunnin päästä tätäkin matsia jo höntsätään, joten avataan keskustelu. Taitaa olla muuten Canal+:n illan ottelu.

Jokereilla pohjilla kolme tappiollista ottelua (1 piste), Pelicans onnistui katkaisemaan oman tappioputkensa perjantaina Lappeenrannassa. Kotonaan Pelicans on voittanut viimeksi kai joskus lokakuussa. Toisaalta Pelicans on aina ollut vaikea vastustaja Jokereille. Tänään halli on varmaan melkoisen täynnä ja pisteitä varmasti kaipaavat molemmat. Pelicansin uusi hankinta Jakub Sindel pelaa ensimmäisen kerran turkooseissa vasta lauantaina.

Jatkoajan ennakko
SM-liigan nettisivujen ennakko
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sindelin debyytti kiinnostaa sen verran, että tämän matsin voisi skipata hyvinkin. Pisteitä tuskin on kuitenkaan kotikentällä luvassa, vaikka Jokerit onkin menettänyt pisteitä viime peleistä. Toivottavasti peli sentään näyttäisi siltä, että ainakin astetta heikommat vastustajat kaatuisivat jatkossa myös kotikentällä.

Jantunen taas sivussa. Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, ettei se selkävamma ollutkaan ihan pieni ja harmiton. Toivottavasti on joulutauon jälkeen kunnossa. Ykkösketju Birner-Komarov-Saarinen oli kuulemma Lappeenrannassa hyvä ja itsekin odotan tältä ketjulta paljon, enemmän kuin Kauppilan johtamalta ketjulta. Sindelin "paluun" myötä saadaan Kakekin omalle paikalleen, kolmosen sentteriksi.

Birnerin takia taas hallille tulee mentyä, vaikka Canaliltakin näkisi. Kotivoittoa en uskalla edes toivoa, mutta toivotaan silti positiivista esitystä.

Edit: Jos on Jokereilla tärkeitä poissaolijoita, niin on niitä edelleen myös kotijoukkueella. Jantunen, Pirjetä, Koivunen, Haakana (+ Sindel).
 
Viimeksi muokattu:

yyz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
No johan on Jokereilla kokoonpano!

Poissa pitkäaikaispotilaiden (Tomek, Varis) lisäksi Tenute, Bishai, Koivisto ja Lahti.
Noh ainakin saa junnut peliaikaa, äkkisältään laskien mukana peräti kuusi junnuikäistä.


Riksman saa kyllä panna parastaan tai muuten on kyyti kylmää.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
1. kenttä:

Tenute-Bishai-Lahti
Koivisto-Kuparinen

Ei kun eihän se ihan noin olekaan tällä hetkellä...

Tietenkään ei noille loukkaantumisille voi mitään, mutta syöhän se miestä kun ne osuu vielä parhaimpien pelaajien joukkoon, kysykää vaikka Blueslaisilta.

Pelicans vie peliä, ja Jokerit yrittää taas rajulla puolustamisella ja vastahyökkäyksillä saada pari maalia aikaiseksi. Ilta näyttää kuinka käy, mutta tuossa todennäköinen käsikirjoitus ottelulle.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Laitetaan tuo Jokerien kokoonpano vielä ihan tekstimuodossa:

Saarinen - Hancock - Kerman
Eronen - Jokela

Rita - Hauhtonen - Louhi
Kauppinen - Kulmala

Lind - Mäki - Veistola
Kalteva - Hulkkonen

Rinne - Helenius - Vauhkonen
Pikkarainen - Helenius

Riksman
(Hallikainen)

Omien laskujeni mukaan Jokereilla on siis 14 omaa kasvattia rosterissa tänään. Jokohan viimein lopetettaisiin ne paskapuheet, ettei Jokereissa nosteta omia jätkiä kehiin loukkaantuneiden tilalle? Toki vähän sääli, ettei Pulkkinen pelaa, mutta toisaalta liiallinen pelikuorma on iso riski 16-v kundille...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Omien laskujeni mukaan Jokereilla on siis 14 omaa kasvattia rosterissa tänään. Jokohan viimein lopetettaisiin ne paskapuheet, ettei Jokereissa nosteta omia jätkiä kehiin loukkaantuneiden tilalle?

Ihan ei auennut että miten on paskapuhetta ollut se ettei Jokereissa nosteta omia jätkiä loukkaantuneiden tilalle? Virmasen vastatessa jostain vudesta 1000 eKr/eaa Jokerien junioritoiminnasta enemmin hankittiin pentikäistä, ronttia ja 1000 vastaavaa kuin Jokerien juniori olisi päässyt edustukseen pelaamaan keskimäärin yli 5 minuutin peliajalla. Vasta Lehkonen käänsi kurssin ja pakotti Virmasen tekemään liigasopparit nuorten kanssa.

Mutta asiaan. Tuollakin kokoonpanolla pitäisi Pelsut kaatua. Itse olisin tosin peluuttanut Hallikaista maalilla.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Mielenkiintoista, ettei Nielikäinen mahdu tuohon porukkaan. Onkohan loukkaantumista vai alkaako Pasin pelit olla pelattu? Parin ihan pirteän matsin jälkeen alkukaudesta, Nielikäisellä ei tosin ole vähään aikaan juuri minkäänlaista roolia ollutkaan.

Kaks vikaa ketjua tosiaan täysin jokerikasvateista, kun Pikkarainenkin sellaiseksi lasketaan.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ihan ei auennut että miten on paskapuhetta ollut se ettei Jokereissa nosteta omia jätkiä loukkaantuneiden tilalle? Virmasen vastatessa jostain vudesta 1000 eKr/eaa Jokerien junioritoiminnasta enemmin hankittiin pentikäistä, ronttia ja 1000 vastaavaa kuin Jokerien juniori olisi päässyt edustukseen pelaamaan keskimäärin yli 5 minuutin peliajalla. Vasta Lehkonen käänsi kurssin ja pakotti Virmasen tekemään liigasopparit nuorten kanssa.

Ei mulla olekaan tarkoitus kiistää edellisten vuosien toimintaa, mutta tälläkin kaudella on saanut mm. Bishain ja Erosen hankintojen ohessa lukea, kuinka maalla ollaan huolissaan meidän junioriprojektin etenemisestä.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei mulla olekaan tarkoitus kiistää edellisten vuosien toimintaa, mutta tälläkin kaudella on saanut mm. Bishain ja Erosen hankintojen ohessa lukea, kuinka maalla ollaan huolissaan meidän junioriprojektin etenemisestä.

Ja vähemmän yllättäen nämä samat nimimerkit jotka julistivat Jokereiden junioreiden paskaa peliaikaa ovat kadonneet täysin näistä ketjuista tai jos jotain kirjoittavatkin niin ei sanallakaan mainita sitä että ollaan oltu väärässä tai että oltaisiin iloisia niiden niin kovin omaa sydäntä lähälle olevien junnujen puolesta.

Eiköhän tästä tule taas aika vähä maalinen peli joka ratkeaa maalin tai parin erolla vasta kolmannessa erässä.
 

Perushoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Jokerit, Spurs
Viime viikon alkupuolella laskeskelin Jokereilla olevan mahdollisuudet n. 9:ään pisteeseen sen viikon neljästä pelistä. Sunnuntain pelin jälkeen kasassa oli 4 pistettä, ja pakka oli aika sekaisin. Loukkantuneiden lista piteni entisestään, ja tosiaan nykyisen sm-liigatason huomioon ottaen voidaan sanoa, että Jokereilta puuttuu "ykköskenttä". Asettamastani tavoitteesta siis jäätiin huomattavasti.

Tänään on aika lähteä korjaamaan asiaa Lahteen. Helpolla voitto ei tule, vaikka Pelicansin kausi ei odotetun lailla ole sujunutkaan. Hyökkäyskentät ovat sekaisin, ja Riksman raataa illasta toiseen. Nyt on syytä alkaa ratkaisijoita löytymään, jos todella halutaan runkosarjan voitosta taistella.

Asiaaa mutkistaa vielä se, että Pelicansilla hyvä peli SaiPaa vastaan alla, joten töitä joutuu junnupitoinen joukkue tänään tekemään kiikuttaakseen pisteitä Ilmalaan. No, eiköhän Jokereilta sentään tänään jokunen ratkaisija löydy, ja näin ollen saadaan ainakin allekirjoittaneen hermoja raastanut kolmen ottelun tappioputki poikki.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei mulla olekaan tarkoitus kiistää edellisten vuosien toimintaa, mutta tälläkin kaudella on saanut mm. Bishain ja Erosen hankintojen ohessa lukea, kuinka maalla ollaan huolissaan meidän junioriprojektin etenemisestä.

Kun on nähnyt ne kaksi aiempaa ja alkuperäistä osaa Omat Pojat Kotiin/Omat Pojat Junnuista Edustukseen -elokuvista ja huomannut, että elokuvat olivat lavastuksesta alkaen pelkkää feikkausta, ei nyt heti usko Erosen ja Pikkaraisen kesken kauden hankinnan jälkeen hommien oikeasti muuttuneen. Kausia jatkunut kusetus vaatii veronsa ja vaikka en kaikkein herkkäuskoisin olekaan, liian monta kertaa on tullut petyttyä.

Nyt voi kuitenkin vähitellen uskoa siihen, että Ika on tuonut kaivatun ryhdin Jokerien organisaatioon ja nyt oikeasti annetaan kyvykkäille junnuille ja muille nuorehkoille omille kasvateille kuten Mäelle mahdollisuus kehittyä Jokereissa. Epäilin alkukaudesta juuri Erosen ja Pikkaraisen takia. Mutta eipä tämän suhteen ole enää epäilyjä kun Ika on pistänyt Virmasen toimintatavan kuriin tässä asiassa.

Hieno homma, että Jokerien juniorituotannosta voi pitkästä aikaa ponnistaa oikeasti edustukseen muutkin kuin maailmanluokan pelaajat :)
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näyttäisi siis siltä että Tenutenkaan vamma ei ollut ihan lievä ja Lahden nivusvammakaan ei näytä miestä päästävän peliin mukaan vaan sairasloma venyy. Perseestähän tämä on että sairastuvalla olevilla miehillä taidettaisiin voittaa helposti nämä jäljellä olevat miehet. No ei ihan koska pakisto sentään on suhteellisen terve, Kuparista en sinne edes laske kun miehen ura päättyi loukkaantumiseen ja Koivisto ei nyt yksinään tuota hyökkäystä pysäyttäisi vaikka ei siellä niitä vaarallisia hyökkääjiä enää oikeastaan edes ole. Hyökkäyksestä on terävin kärki kokonaan poissa, yllätys on jos tuolla kokoonpanolla pysytään edes erä Pelicansin mukana, Kaanithan nyt tunnetusti pelaa kauden parhaan pelinsä aina Jokereita vastaan, Jokereilla taas näillä märkäkorva junnuilla pelatessa edes se paras suoritus ei välttämättä riitä.

Hyvähän se on että junnuja nostetaan loukkaantuneiden tilalle, mutta kyllä se hiukan naurettavalta (no todellisuudessa melkein itkettää kun katsoo loukkaantuneiden määrää) alkaa näyttää kun hyökkääjistä lähes puolet on junnuja.

Riksmanin unelmaillalla (yli 50 torjuntaa) ehkä pisteeseen mahdollisuus, hyvä että peli tulee Canal+ näkee edes miten nuo junnut pelasi.

Jokereista poissa tällä hetkellä:
Tenute - Bishai - Lahti (aika paljon vaarallisempi kolmikko kuin yksikään jäljellä olevista hyökkääjistä, taitaisi mennä myös jokaisen SM-liiga joukkueen ykkös/kakkos ketjusta)
T.Koivisto (pakki) - Varis - Valtonen
 
Viimeksi muokattu:

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Pelicans on minulle ollut suurin pettymys tällä kaudella yhdessä Tapparan kanssa. Joukkue on jäänyt aivan muille sijoille, kuin ennen kauden alkua minäkin uskoin, toki sarja on tasainen ja vielä nousu on mahdollista. Lisäksi joukkueen peli on ollut raporttien mukaan väkinäistä eikä ollenkaan sitä tuttua lennokkuutta ole ollut kuin esim. viime kaudella parhaimmillaan. Vain yhden pelin olen lahtelaisilta nähnyt livenä, joten tämä perustuu täysin mm. Jatkoajan kirjoituksiin.

Toki joukkueella on ollut paljon loukkaantumisia, tänäänkin on molemmilta monta hyvää pelaajaa pois. Totta on myös se, ettei Jokerien peli ole ollut kauhean säkenöivää, tosin Blues Fan New...anteeksi IS Veikkaaja on tosin vetänyt taas täysin pohjat tällä viikolla dissatessaan Jokerit täysin. Väärin voitettu, taas kerran.

Sikäli Jokereille haastava peli, että alla on kolme peliä ilman voittoa ja Lahti on aina ollut vaikea paikka Jokereille. Tosin mielenkiintoa illan peliin lisää se, että myös Pelicansille Lahti on tällä kaudella ollut enemmän kuin vaikea, käsittääkseni viimeinen kotivoitto on lokakuulta! Tänään on kuitenkin taas legendaarinen kaikkien mahdollisuuksien peli, toivottavasti yleisö näkee hyppyrien juurella hyvätasoisen kiekkomatsin, parempi voittakoon. Mielellään olisin yksi noista katsojista tänään, muttei taaskaan käynyt niin kuin haaveillaan. Haaveillaan nyt vielä kolmen pisteen vierasvoitosta...
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lind - Mäki - Veistola
Kalteva - Hulkkonen

Rinne - Helenius - Vauhkonen
Pikkarainen - Helenius

Jokohan viimein lopetettaisiin ne paskapuheet, ettei Jokereissa nosteta omia jätkiä kehiin loukkaantuneiden tilalle?

Etenkin tuo kolmoskenttä lämmittää sydäntä, eikä tietysti nepassakaan mitään vikaa ole.

Kyllä tuosta voi jo johtopäätöksen vetää että Ikan kädenjälki näkyy, joten kaikki Jokereitten omavaraisuusasteesta huolissaan olevat maalaiset ja luopiot voivat nyt hetken vetää henkeä.
Mistäs Hjallista nyt haukuttaisiin, Areenan käytävien kapeudesta vaiko kenties jostain muusta yhtä tähdellisestä ja Jokereihin liittyvästä?
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Mikäs on Juutilaisen tilanne, kun ei ole poikaa paljon kentällä tai kokoonpanoissa näkynyt? Onko muut junnut ollut vain niin paljon parempia ja vienyt pelipaikan, vai onko kaveri tötöillyt jotain siiviilipuolella?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Jokereista täytyy nostaa esiin kaksi nimeä: Juuso Riksman ja Ossi Saarinen.

Juuso piti taas kerran Jokerit pelissä vaikeina hetkinä. Tosin tasapainottavana tekijänä oli lahjoittaa Pelsuille maalin, mutta ei noita kannata muistella... ;) Totuus on, että Pelsuilla oli tänään riittävä määrä laatupaikkoja voittaa peli, mutta Riksman oli loistava!

Ossi Saarinen oli matkassa loistavalla liikkeellä tänään. Esityö Hancockin maaliin oli hieno ja Ode pelasi loistavalla liikkeellään ja yrityksellään itselleen ja muille muitakin tekopaikkoja. Toivottavasti saa jatkaa ylemmissä ketjuissa jatkossakin!
 

Toleranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitos Pelicans, kiitos Kauppila!

Mihin katosi ote ensimmäisen erän jälkeen. Peli oli järkevää, ei annettu keskialueella seisovin jaloin poikkittaissyöttöjä! Homma meni höntyilyks ja Jokereiden av-maalin jälkeen maila ja pääkoppa alko puristamaan ihan liikaa.

Muutamia välähdyksiä lukuunottamatta puhtaat paperi voi antaa ainoastaan Nikkilälle.

Jokerit pelas tappavan tylsästi ja pokukasta ei oikein kukaan erottunu kummemmin. Riksman oli tietenki hyvä.

Olispa Jakub "29" Sindel se puuttuva tekijä...
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuskaahan tämä on. Pelkkää tuskaa. Taas kaikki avaimet annetaan pelin voittamiseen, mutta ei vaan kyetä. Ei tämä nyt enää ole pelkästään pelisysteemistäkään kiinni. Tyhjiä maaleja, yläputkia... tuskaa.

Onnea tietysti Jokereille. Pelicans sai kyllä tapreeksi todellisia maalipaikkoja voittaakseen, mutta muuten Jokerit puolusti hyvin. Hyökkäyspeli oli vaisua, mutta enempää ei tarvinnut tehdä ja totta kai loukkaantumiset vaivaavat. Riksman oli hyvä, Nikkilä myös.

Nyt eletään todella vaikeita aikoja, mutta viime aikojen ilme kyllä antaa ainakin itselleni uskoa, että täältä tullaan vielä. Mihin se sitten riittää on eri asia, mutta Pelicans tulee vielä voittamaan kotonaankin.

Ensin täytyy käydä läpi tämä tuska. Huoh.

Edit: Sihvosen taklaus ei mitenkään erityisen törkeä, mutta OR toki ainut vaihtoehto. Ihmettelen, jos tulee lisäpelejä.
 
Viimeksi muokattu:

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Ei kyllä taaskaan tv-katsojia eikä hallissa olleita hemmoteltu millään erikoisen hyvällä pelillä. Ei tarvi ihmetellä, että Jokerit Ässillekin hävisi viime viikolla. Pelicansin peli nyt on ollut koko kauden tuollaista. Ehkä viime aikoina edes pientä parannusta vaikka se ei tuloksissa näy. Ainakin paikoja on ollut. Olihan siinä paikkoja ratkaista ottelu, kuten Birnerin tyhjä maali, mutta totuus on että jos ei tuollaisista tilanteista tee niin ei kyllä voittoakaan ansaitse.

Ratkaisumaali oli kyllä taas niin tyypillistä tunarointia mitä on tällä kaudella saanut ihan riittävästi katsoa. Meille varmaan tehdään yhtä paljon av-maaleja kuin itse tehdään yv:lla.

Sihvosen taklauksesta sen verran ettei kyllä kovalta niitiltä näyttänyt uusinnoissakaan. Töppäsikö siinä Erosella luistin jäähän vai mistä syystä lensi noin komeasti laitaan. Oikeutettu ulosajo kumminkin SM-Liiga säännöillä kun vertakin tuli jäälle varsin runsaasti. Johan Sihvonen 56 minuuttia oli pelissä mukana viime OR:n jälkeen.
 

Outsider

Jäsen
Jokereista täytyy nostaa esiin kaksi nimeä: Juuso Riksman ja Ossi Saarinen.

Juuso piti taas kerran Jokerit pelissä vaikeina hetkinä. Tosin tasapainottavana tekijänä oli lahjoittaa Pelsuille maalin, mutta ei noita kannata muistella... ;) Totuus on, että Pelsuilla oli tänään riittävä määrä laatupaikkoja voittaa peli, mutta Riksman oli loistava!

Ossi Saarinen oli matkassa loistavalla liikkeellä tänään. Esityö Hancockin maaliin oli hieno ja Ode pelasi loistavalla liikkeellään ja yrityksellään itselleen ja muille muitakin tekopaikkoja. Toivottavasti saa jatkaa ylemmissä ketjuissa jatkossakin!

Tässäpä ne tulikin omat ajatukset jo valmiiksi kirjoitettuna. Muuten itse pelistä sen verran, että kyllä näkyi selvästi loukkaantuneiden poissaolot. Aivan järkyttävää sohlausta oli Jokerien peli, mutta minkäs teet kun juuri se kädellisin osasto puuttuu. Tänään oli kuitenkin tuurikin puolella.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereista täytyy nostaa esiin kaksi nimeä: Juuso Riksman ja Ossi Saarinen.
Nuo voi hyvin nostaa pelillisten ansioiden osalta esille, mutta muun show'n vei Juha Lind canalin haastattelussa. Lintu selvästikin edelleen tietää, kuka on kaikkien kuninkaiden isä, prinsessojen päiväunien ikuinen haave ja armoitettu kaikkivaltias ajanlaskun alusta lopulliseen päätökseen. Lind totesi maalistaan, että Wahlstenin Jalin vanha kikka ottaa syöttöpisteetkin himaan, ammutaan alas ja lyödään ribarit sisään. Lausunnosta Lindille 10 pistettä ja oikeus pitää Jalin kuvaa seinällään kahden viikon ajan.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Sihvosen taklauksesta sen verran ettei kyllä kovalta niitiltä näyttänyt uusinnoissakaan. Töppäsikö siinä Erosella luistin jäähän vai mistä syystä lensi noin komeasti laitaan. Oikeutettu ulosajo kumminkin SM-Liiga säännöillä kun vertakin tuli jäälle varsin runsaasti. Johan Sihvonen 56 minuuttia oli pelissä mukana viime OR:n jälkeen.
Eihän siinä varsinaisesti mitään törkeää ollut, mutta selkeästihän tuossa oli kyse selästä taklaamisesta, jonka seurauksena vastustaja loukkaantui. OR siis ainoa vaihtoehto sääntöjen mukaan.

Sitä minä ihmettelin, ettei TV-porukasta kukaan osannut yli kaksi vuotta voimassa olleita sääntöjä koskien maalivahdin estämistä. Hancockin maali oli niin selkeästi säännön 470 7. kohdan mukainen, ettei siitä juuri parempaa esimerkkiä voisi keksiäkään:

Sääntökirja kirjoitti:
Maali katsotaan tehdyksi... jos hyökkäävän joukkueen pelaaja on maalialueella kiekon ylittäessä maaliviivan eikä hän millään tavoin vaikuta maalivahdin mahdollisuuksiin torjua kiekkoa eikä kyse ole säännössä 471 kuvatuista tilanteista.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sitä minä ihmettelin, ettei TV-porukasta kukaan osannut yli kaksi vuotta voimassa olleita sääntöjä koskien maalivahdin estämistä. Hancockin maali oli niin selkeästi säännön 470 7. kohdan mukainen, ettei siitä juuri parempaa esimerkkiä voisi keksiäkään:
Sääntökirja kirjoitti:
Maali katsotaan tehdyksi... jos hyökkäävän joukkueen pelaaja on maalialueella kiekon ylittäessä maaliviivan eikä hän millään tavoin vaikuta maalivahdin mahdollisuuksiin torjua kiekkoa eikä kyse ole säännössä 471 kuvatuista tilanteista.

Minä olen ainakin ymmärtänyt tuon säännön niin, että tämä koskee pelaaja, joka ei ole maalintekijä, vaan hän ainoastaan on maalivahdin alueella. Kaipa pelaaja vaikuttaa maalivahdin mahdollisuuksiin torjua kiekkoa, jos hän ohjaa sen maaliin. Tuo säännössä 471 kuvattu tilanne on tämä seuraava, jossa maali pitää hylätä:

sääntökirja kirjoitti:
471 - MAALIN HYLKÄÄMINEN
4. jos hyökkäävän joukkueen pelaaja on maalialueella tai pitää mailaansa maalialueella, kun kiekko menee maaliin, ellei puolustavan joukkueen pelaaja ole toiminnallaan fyysisesti estänyt kyseistä hyökkäävän joukkueen pelaajaa poistumasta maalialueelta, kun kiekko menee maaliin ellei hänellä erotuomarin mielestä ollut riittävästi aikaa poistua maalialueelta tai ellei sovelleta sääntöä 470,

Harvinaisen sekavia nämä säännöt ovat. Eikö näitä kukaan osaa kirjoittaa selkokielellä.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisikohan täällä ketään, kuka osaisi tuohon maalin hyväksymis/hylkäysjuttuun ottaa kantaa. Nimimerkin eh mielestä Jokereisen maali piti hyväksyä, vaikka maalin tehnyt pelaaja oli maalialueella ennen kiekkoa. Minä olen taas eri mieltä. Kukaan ei käsittääkseni estänyt tai edesauttanut hyökkäävän pelaajan maaliauleelle menemistä tai sieltä poistumista. Mikä on oikea tulkinta (sekavista) säännöistä?
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Itse olen ymmärtänyt säännön tulkittavan juurikin siten, että vaikuttaako pelaaja maalialueella nimenomaan veskarin toimintaan.

Nythän Hänkok on veskarin takana ja vaikuttaa ainoastaan kiekon suuntaan, ei millään tavoin veskarin mahdollisuuteen ottaan Saarisen vyötärön korkuista roikkua kiinni.

Mut kaipa nää on tulkintajuttuja, ei siinä kukaan tosiaan hirveämmin protestoinut, eikä Arajuurikaan jaksanut kitistä dumareista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös