Ti 7.10.2014 CHL: Lukko - Luleå HF

  • 2 794
  • 10

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko jatkaa CHL-taivaltaan tänään kun Rauman Äijänsuolle saapuu vieraaksi Luleå HF Ruåtsin maalta. Kyse on alkulohkon viimeisestä kierroksesta ja lohkokakkosen sekä -ykkösen kohtaamisesta. Luulaja on koko CHL:n kovakuntoisin porukka eikä Lukko vieraistaan paljon jälkeen jää, tällä hetkellä nimittäin näyttää siltä että Lukon jatkopaikkakin on jo melkeinpä kirkossa kuulutettu.

Voitto tietysti olisi mukava tästä ottaa, ja samalla vaikka lohkovoittokin. Siihen nimittäin on täydet mahdollisuudet, vaikka Luulajan maaliero on Lukkoon verrattuna murskaava: 32-4 vs. 19-7. Tällä ei CHL:ssä ole merkitystä, sillä keskinäiset pelit ratkaisevat ja mikäli kahden pelin jälkeen keskinäisten pelien pisteet ovat tasan, ratkaisee maaliero, jos maalitkin ovat keskinäisissä peleissä tasan ratkaisee lohkovoiton edellisen kauden sijoitus omassa kansallisessa liigassa. Ja se on Lukolla parempi, eli käytännössä tänään riittää kun Lukko voittaa kahdella maalilla, olivat numerot sitten 10-8 tai 3-1.

Kaksi viikkoa takaperin tosiaan Lukko oli alakynnessä jopa enemmänkin kuin loppunumeroista voisi päätellä. Oskari Setänen Lukon maalilla pelasi loistopelin ja piti silloin Lukkoa pystyssä joutuen kuitenkin lopulta ylivoiman edessä taipumaan. Tuolloin puhuttiin että Äijänsuon pienempi kaukalo ei ehkä sovi niin hyvin Luulajan tapaiselle hyvin luistelevalle joukkueelle ja kun Lukko on muutenkin saanut pelinsä kulkemaan viime aikoina, voi kotijoukkuetta ainakin pienenä suosikkina pitää.

Pari viikkoa sitten puhutti myös hiukan tuomarilinja. Ainakaan vieraskoreita eivät raitapaidat tuolloin olleet tippaakaan, jos nyt eivät kovin pahasti kotiinpäinkään tuomioissaan vetäneet.

Illan kokoonpanoista ei ole vielä tässä vaiheessa mitään tietoa, ei myöskään tuomareista. Mutta eiköhän ne siitä ennen pelin alkua selviä. Radiosta ajattelin tämän matsin kuunnella kun en sitä telkustakaan näe, Äijänsuolle en nyt viitsi raahautua. Tuskinpa siellä tänään paljon muitakaan katsojia on?
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Illan kokoonpanoista ei ole vielä tässä vaiheessa mitään tietoa, ei myöskään tuomareista. Mutta eiköhän ne siitä ennen pelin alkua selviä. Radiosta ajattelin tämän matsin kuunnella kun en sitä telkustakaan näe, Äijänsuolle en nyt viitsi raahautua. Tuskinpa siellä tänään paljon muitakaan katsojia on?

Jostain syystä Lukon muuten paremmin toiminut tiedottaminen on nyt jäässä eikä kokoonpanoista ole kuulunut mitään. Nyt kun kerrankin olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka tosissaan lohkon kärkipaikkaa lähdetään hakemaan. Itse kyllä säästelisin molempia Villejä ja laittaisin Setäsen maaliin.

Katsomokartan perusteella alle 3000 :n jäädään mikä nyt ei yllätä. Perjantaina Porissa matsi mihin lähdössä paljon raumalaisia ja heti lauantaina kotimatsi. Eikä CHL totuuden nimissä, ainakaan vielä, herätä minkäänlaista kiimaa katsomossakaan.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noniin, nythän ne kokoonpanot olivat vihdoin Lukon sivuille ilmestyneet: http://www.raumanlukko.fi/ajankohtaista/uutiset/kokoonpanot-luulaja-otteluun-7-10

Näillä siis mennään:
1.kenttä
#47 Janne Lahti - #11 Aaron Gagnon - #54 Jesper Piitulainen
#6 Ilkka Mikkola - #51 Jesse Virtanen

2.kenttä
#23 Olavi Vauhkonen - #80 Henrik Koivisto - #20 Teemu Nurmi
#28 Janne Niskala - #55 Harri Tikkanen

3.kenttä
#22 Toni Koivisto - #21 Jerry Ahtola - #15 Toni Suuronen
#25 Henrik Forsberg - #43 Antti Jaatinen

4.kenttä
#39 Olli Sipiläinen - #3 Jonne Virtanen #24 Filip Riska

7.puolustaja: #12 Roni Sevänen

Maalissa: #32 Oskari Setänen
Varalla: #32 Ryan Zapolski
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Voi taivahan talikynttilät mutta toivottavasti tosiaan Villet ovat vain levolla tai minimaalisella paikkojen hoivaustauolla eikä mitään sen vakavampaa käynyt siinä viime pelin lopussa kun Vaha sai kovan laukauksen jalkaansa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaaha, Lukolta on poissa siis Vahalahti ja Nieminen sekä Kousa. Muutenhan nyt on ihan sama miehistö kuin Ruåtsissa pelatessa paitsi että Kousa pelasi silloin.

Eiköhän noi kaikki ole ihan lepovuorossa vaan.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
2-0 Lukolle ja sehän riittää lohkovoittoon. Mikäs sen hienompaa.

Kuten sanottu, pelin kuuntelin radiosta joten sen enempää en sen tapahtumiin puutu mutta kaikesta päätellen Oskari Setänen oli kahdessa Luulaja-pelissä melkoinen peikko ruåtsalaisille. Hyvä näin.

Muistan kyllä elävästi sen kahden viikon takaisen älynväläykseni sen kertaisessa Luulaja-Lukko-pelin otteluketjussa, mutta onhan se nyt merkillistä ettei Oskari saa liigassa pelata lainkaan. Kun kerran ruotsalainen, tälläkin hetkellä omassa sarjassaan toisena oleva huippujoukkue jää Oskaria vastaan nollille niin kyllä tämmöiselle pojalle voisi liigassakin jonkun pelin antaa.

No tuo on ehkä toisen ketjun asioita.

Hienoa oli myös Jesper Piitulaisen onnistuminen maalinteossa.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olipas Lukolta tasapainoisen vahva peli tänään. Ei suuremmin näkyny Villejen sekä Kousen puuttuminen. Setäseltä taas erinomaisia otteita maalilla ja siitä palkintona ansaittu nollapeli. Ihmetyttää vaan, miksi Oskari ei pääse pelaamaan Liigassa. Positiivisina juttuina pisti silmään myös Suurosen hyvä peli-ilme ja Piitulaisen maali.

Pillipiiparien linja oli jälleen tuttuun tapaan CHL-tyyliin varsin keskinkertainen. Useampi heppoinen jäähy tuli molemmille joukkueille ja vastaavasti monta selkeää jäähyä jäi myös viheltämättä. Liigassa alkukaudesta ollut mielestäni paljon parempi tuomarilinja.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ostin vajaalla viidellä eurolla kuvan peliin, mikä olikin parempi kuin liigapeleissä ruutu.fi on pystynyt välittämään. Selostusta ei ollut, oli vain erätauoilla pelaajahaastattelu suomeksi. Vaikka yleisöä ei juuri ollut, niin koko ajan oli kentällä vauhtia. Lukko pelasi erityisen fiksusti ylivoimaa (yllätys?) ja alivoimaa ja kokonaisuudessaan puolusti hyvin. Setänen oli vallan loistava. Nollapeli.

Lukon otteista huokui kauas varma tekeminen erittäin hyvin luistelevaa joukkuetta vastaan. Ja menihän peli lopulta erittäin jännäksi, sillä Luulaja yritti saada sitä yhtä häkkiä pinnistääkseen lohkovoittoon. Mutta ei onnistunut. 2-0 ja sillä siisti.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuomarit oli tosiaan suurimman osan ajasta täysin kuutamolla. Esim. Vauhkonen 2min koukkaaminen, siinä saa jo etsiä erikoisempaa koukkua. Tai Luulajan pelaajan ryntääminen jolloin Lukko selvisi siitä ettei tarvi pelata alivoimaa vaan tasavajaata, se oli enemmänkin pieni tönäisy vihellyksen jälkeen mutta yleisön reaktio sai tuomarin paniikkiin.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Tuomarit oli tosiaan suurimman osan ajasta täysin kuutamolla. Esim. Vauhkonen 2min koukkaaminen, siinä saa jo etsiä erikoisempaa koukkua. Tai Luulajan pelaajan ryntääminen jolloin Lukko selvisi siitä ettei tarvi pelata alivoimaa vaan tasavajaata, se oli enemmänkin pieni tönäisy vihellyksen jälkeen mutta yleisön reaktio sai tuomarin paniikkiin.
Luulenpa, että tuomari huomasi antaneensa Vauhkoselle täysin vitsin tasoa olevan jäähyn ja teki tässä kohtaa melkein näkymättömän paikkauksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös