Ti 7.1.2014 Jokerit - SaiPa

  • 21 298
  • 62

DefenceX

Jäsen
Tänään kello 18:30 kiekko putoaa jäähä Helsingin Hartwall Areenalla, kun illan ainoassa Liiga-kierroksen ottelussa toisistaan ottaa mittaa kotijoukkue Jokerit, sekä vierasjoukkue SaiPa. Joukkueet taistelevat samoista sijoista, sillä piste-eroa joukkueilla on tällä hetkellä ainoastaan yksi piste, toki vierasjoukkue on pelannut kaksi ottelua vähemmän.

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti ja molemmilla kerroilla kotijoukkue on juhlinut voittoa. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Lappeenrantaan jäi kaksi pistettä, kun SaiPa voitti kotiottelunsa voittolaukauksilla 3-2 lukemin. Joukkueiden kauden toisessa kohtaamisessa kotijoukkue Jokerit voitti ottelun 2-1 lukemin, joten joukkueet ovat pelanneet todella tasaisia otteluita tuloksellisesti kuluvan kauden aikana.

Joukkueet ovat menossa vastakkaisiin suuntiin tuloksellisesti tällä hetkellä, sillä joulutauon jälkeisistä neljästä ottelustaan Jokerit on kerännyt kymmenen pistettä, kun puolestaan SaiPa on jäänyt pisteittä kolmessa pelaamassaan ottelussa tauon jälkeen. Kotijoukkue kärsii edelleen lukuisista poissaoloista, mutta miltä tilanne näyttää vierailijoiden kannalta, ilmeisesti edellisessä ottelussa olivat liikkeellä jo lähes parhaalla kokoonpanolla?


Poissaolot kotijoukkue: Ossi Väänänen, Teemu Eronen, Jeremy Dehner, Esa Lindell, Teuvo Teräväinen, Teemu Henritius, Matti Lamberg ja Saku Salminen.

Poissaolot vierasjoukkue: Rony Ahonen, Roope Hämäläinen ja Stefano Gilliati.
 

Bacon

Jäsen
Kuuluisa tiistainen Jokerit - SaiPa peli, joka ei jo valmiiksi kiinnosta ketään, mutta varsinkaan nyt kun porukka elelee vielä MM-kullan huumassa. Näinköhän ketään ilmestyy halliin peliä katsomaan. No okei ehkä sinne saattaa pölypallojen lisäksi eksyä muutama ihmisen näköinen olentokin ihan vain siitä syystä, että hallille meno tulee selkäytimestä. Sitähän tietysti ei tiedetä ketä vastassa on ja kun vierustoveri sanoo, että se jengi sieltä Venäjän rajalta niin alkaa hämärästi tulla mielikuva jostain Shaibu... SaiPu eiku perkele sehän olikin SaiPa!

Sit ruvetaan miettimään, että ketäs siellä pelaa. Ei perhana ei kyllä pysty yhtään pelaajaa sieltä luettelemaan. Hetkinen! Olihan siellä se joku Hämäläinen, jonka Ruutu kolasi pystyyn. Muista pelaajista paha sanoa mitään ja tilannetta ei ainakaan auta se, että Hjalmari on keksinyt uuden mainoskampanjan: Tiedä yksi SaiPan pelaajan nimi, maksa kahden lipun hinta. Tällä siis pyritään saamaan kiinnostusta siirrettyä enemmän ja enemmän seuraavan kauden KHL peleihin, koska SaiPa ei yksinkertaisesti kiinnosta edes Tiivi-Taavia.

Nojoo jos vähän asiaakin. SaiPalta kolme viimeisintä peliä todella aneemista. Maalille ei pyritä millään vaan hyökkäykset menee kulmissa pyörimiseksi ja sieltä enemmän kuin todennäköisesti menetetään kiekko. Tirkkonen ihmetellyt sitä, että ennen maajoukkuetaukoa jääpussit oli kovassa käytössä, mutta nyt niitä jäitä on korkeintaan käytetty Piitulaisen Long Island Iced Tea:hin.

Tässä kyllä todella aletaan tarvitsemaan pisteitä, jos halutaan kuuden joukossa pysymisestä haaveilla ja tämä pelihän olisi taas hyvä paikka niitä pisteitä ottaa. Helppoa se ei tule olemaan ja pelaajien onkin ruvettava kaivamaan niitä työhanskoja taskusta. Pahoin kyllä pelkään joukkueiden nykyvirettä vertaamalla tästä jäävän käteen 0 pistettä ja monen maalin voittoa Jokereille en myöskään pidä suurena yllätyksenä. Tosin jos äijät alkaa pelaamaan ja Markkanen tekee paluun maalille, niin mitä vaan voi tapahtua. Eihän tässä auta kuin uskoa, että kurssi käännetään.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Wild
Jahas, SaiPa saapuu taas tänne pk-seudulle, tällä kertaa taustalla on kulkenut vähän heikommin.

Tässä pelissä ei oikein voi odottaa muuta kuin SaiPalta isoa tason nostoa taannoisesta Barona Areenan pelistä Bluesia vastaan jota kävin katsomassa. Täytyy sanoa että tämän tavoitteen täyttäminen pitäisi olla triviaalia, sillä sen verran surkeaa SaiPan esitys oli silloin. Ja ilmeisesti lähes samanlainen meininki on ollut myös sen pelin jälkeen.

Toiveita pelistä:
- Mennään perkele sinne maalille eikä meinata. Suoraviivaisuutta mukaan
- Jussi voisi palaa ryminällä ja antaa joukkueen pelata voitosta tässä pelissä
- Jokereiden pelaajat lähtee takki auki kun vastassa "2-13 kolmessa ottelussa"-SaiPa kotipelissä ja helpottaa SaiPan tappioputken katkaisua.
 

Matsimamma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, sympatiat Jokereille
Tosin jos äijät alkaa pelaamaan ja Markkanen tekee paluun maalille, niin mitä vaan voi tapahtua. Eihän tässä auta kuin uskoa, että kurssi käännetään.

Tähän täytyy uskoa ehdottomasti. Villen on otettava Tirkkosen kanssa pojat puhutteluun ja sellainen asenne päälle, että taklaukset viedään perille, jokaiseen kaksinkamppailuun mennään veren maku suussa sekä maalille ajetaan välittämättä kivusta ja särystä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Paikan päälle pääsen tätä touhua todistamaan tänään.

Jos SaiPa ei olisi pelannut niin surkeasti joulutauon jälkeen, ja jos en olisi auringonvarma siitä että tänään nähdään murheellinen näytös jonka jälkeen keltapaitaisia itseluottamuksensa ja ihmisarvonsa menettäneitä ihmisraunioita keräillään hallin nurkilta rikkakihvelillä, voisi kyseessä olla haikeakin tapahtuma. Ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti menty Jokerit-SaiPa matseja katselemaan erään tietyn kaveriryhmittymän kanssa siitä päivästä lähtien kun UFO pystytettiin, ja tämän päivän jälkeen niitä ei sitten enää ainakaan hetkeen ole tulossa.

Mutta koska peli päättyy tänään karmaiseviin 9-2 lukemiin, niin helvettiäkös tässä haikeilemaan. SaiPan maalit tekee Glenn ja Mankinen, mutta ne tulevat vasta kun Jokerit on sitä ennen pommittanut 5 maalia. 5-2 tilanteen jälkeen Jokerit napittaa taas takkinsa ja ryöpytys jatkuu. Kaikkia saatanan Hännikäisiä ja Mannisia lukee maalintekijöiden listoissa. Karalahti kerää 5 syöttöpistettä maalinsa lisäksi, Nagy ottaa tehot 2+2. Peli keskeytetään kolmannessa erässä jotta Hjallis voi astella keskellä kenttää osoittelemaan SaiPan vaihtoaitiota sormella ja naureskelemaan.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Jokerit tänään

47 Janne Lahti – 32 Riku Hahl – 27 Ladislav Nagy
82 Henrik Koivisto – 9 Ben Walter – 12 Steve Moses
43 Nichlas Hardt – 22 Juhani Tyrväinen – 28 Jani Rita
18 Semir Ben-Amor – 14 Tomi Mäki – 25 Jarkko Ruutu

77 Niko Peltola – 10 Jere Karalahti
41 Oskari Manninen – 33 Mikko Kousa
4 Ossi Väänänen – 7 Antti-Jussi Niemi

35 Leland Irving AM
62 Miika Wiikman

Kapteeni Ossi takaisin saikulta ja viime pelin huilanneet Lahti, J.Tyrväinen ja Hardtkin mukana. Hyvännäköiset ketjut kaikenkaikkiaan, tosin olisin halunnut nähdä Lindbohmin Niemen tilalla.

Poissa maailmanmestariosasto Lindell, Mustonen, Teräväinen ja loukkaantuneet/puolikuntoiset Dehner, Eronen, Hännikäinen, Rekonen, Lamberg ja Tyrväinen.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Narrit tänään:
47 Janne Lahti – 32 Riku Hahl – 27 Ladislav Nagy
82 Henrik Koivisto – 9 Ben Walter – 12 Steve Moses
43 Nichlas Hardt – 22 Juhani Tyrväinen – 28 Jani Rita
18 Semir Ben-Amor – 14 Tomi Mäki – 25 Jarkko Ruutu

77 Niko Peltola – 10 Jere Karalahti
41 Oskari Manninen – 33 Mikko Kousa
4 Ossi Väänänen – 7 Antti-Jussi Niemi

35 Leland Irving AM
62 Miika Wiikman

Edelleisetä pelistä on saikkulista lyhentynyt ja mukana Ossi Väänänen, Janne Lahti, Nichlas Hardt sekä Juhani Tyrväinen.

Kuntopuntarit ennustaa Jokereiden voittoa, toivotaan että Saipa ei ole löytänyt viisasten kiveä ja pisteet jää Ilmalaan. Kova luotto kotijengiin.

E: äärimmäisen hidas
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Koiviston ja Hardtin paikat vaihtaisin. Muuten ihan jees kokoonpano.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Paljon mukavammalta näyttävä kokoonpano kuin oli Kerhoa vastaan, omalta kohdalta ainoa pieni nillityksen aihe on se että Lindbohm on tippunut kokoonpanosta. Manninen on tosin onnistunut hyvin mutta silti olisi voinut olettaa että Oskari on se joka tippuu ensimmäiseksi pois kun saadaan pakkeja takaisin. Joka tapauksessa Väänäsen, Lahden ja Hardtin paluut on erittäin tervetulleita. Mitä tulee Hardtin pelipaikkaan niin mielestäni Hardt sopii Koivistoa paremmin noihin alempiin kenttiin joten näin saadaan käytettävissä olevista pelaajista enemmän irti kun roolit on kykyjen mukaiset. Kun Teräväinen palaa kokoonpanoon laittaisin tosin Hardt-Teräväinen-Moses koostumuksen yhteen ja katsoisin jatkuisiko se ennen Mossen loukkaantumista nähty ketjun lento.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Paljon mukavammalta näyttävä kokoonpano kuin oli Kerhoa vastaan, omalta kohdalta ainoa pieni nillityksen aihe on se että Lindbohm on tippunut kokoonpanosta. Manninen on tosin onnistunut hyvin mutta silti olisi voinut olettaa että Oskari on se joka tippuu ensimmäiseksi pois kun saadaan pakkeja takaisin.

Mannisen pelipaikka on täysin ansaittu viime pelien hyvillä otteilla. Lindbohm on ollut ajoittain suurissa vaikeuksissa omassa päässä, joten sikäli Mannisen valinta kokoonpanoon ennen Lindbohmia on täysin perusteltu.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Yep, kyllä maalitykki Manninen kuuluu pelaavaan kokoonpanoon. Jokerit alkaa pikkuhilaa hivuttautumaan sille kuuluvalle paikalla sarjataulukossa ja niin ilmeisesti myös Saipa. Mitään murskavoittoa Jokerit ei tänään ota vaan pienellä marginaalilla pisteet jäävät Stadiin. Hienoa saada tärkeitä kavereita saikulta kehiin ja ehkä jo ensi kuussa kaikki ketjut ovat suht lopullisesti kasassa.

Voitto himaan ja Saipan ohi sarjataulukossa. Siinä illan teemat yksinkertaisuudessaan.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saas nähdä onko MeidänPojat palautuneet kovasta treenistä jo! Toivotaan näin sillä muuten saattaa tulla rumat lukemat. Ennustan silti tiukkaa peliä, joka voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. En varsinaisesti jännitä peliä tai odota voittoa vaan toivoisin SaiPan osoittavan, että voimat alkaisivat palautua pikkuhiljaa ja joukkue pelaisi hyvän pelin ja näyttäisi suunnan olevan taas parempaan. Saas nähdä mitä Ruutu tänään keksii! Toivon mukaan ei ainakaan mitään niin törkeää mitä teki Roope Hämäläiselle taannoin. Mikäli Ruutu jotain vastaavaa tekee niin sitten kyllä voi vaikka hänen omakin joukkuekaverinsa ottaa tältä hampaat pois ja lähettää vituksi Ruotsiin.

Tänään SaiPalle 1-4 voitto ja 3 vieraspistettä nuuhkittavaksi matkalle TPS:n vieraaksi ja 4:n pisteen etumatkalle Jokereista 2 peliä vähemmän pelanneena.

Terveyttä molemmille joukkueille illan matsiin, että vältyttäisiin puolin ja toisin loukkaantumisilta ja parempi voittakoon.
 

ahal

Jäsen
Saas nähdä mitä Ruutu tänään keksii! Toivon mukaan ei ainakaan mitään niin törkeää mitä teki Roope Hämäläiselle taannoin.

Terveyttä molemmille joukkueille illan matsiin, että vältyttäisiin puolin ja toisin loukkaantumisilta ja parempi voittakoon.
Tämä on mielestäni tärkein pointti illan matsissa. Ei enää yhtään uutta vempulaukkoa kummallekaan puolelle. Pelataan sisäsiisti matsi eikä haeta pystynoutoja. Ruutun syksyisen töötin jälkeen Roope Hämäläinen ei ole pystynyt vieläkään pelaamaan, eikä edes harjoittelemaan kunnolla. Jokereilla on jalkeilla sen verran hyvä kokoonpano ja otteluvire hyvä, ettei ylilyöntejä tarvita telaketjukenttä neloseltakaan. Vaikka on tiistaimatsi ja vastassa SaiPa, jonka virettä voi vain arvailla. Toivotaan kuitenkin tasaista koitosta.

Bussiretken tärkeämpi peli otellaan kuitenkin huomenna Turuus. Siellä on syytä olla iskussa.
 

Maanmittari

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KPK, asuinpaikkasympatiat VG-62
Kai sitä jonkin sortin hullu on, kun vapaaehtoisesti matkaa parina peräkkäisenä päivänä SaiPan vieraspeliin. Tänään siis alkupaloina Jokerit. Lähtökohtaisesti Jokerit suursuosikki, suurilukuinen voittokaan ei yllätä, jos SaiPa edelleen keskittyy joululahjojen aukaisuun.

Luulisi kuitenkin, että pahinkin idiootti on herännyt siihen, että tällaisilla peliesityksillä ei tule mitään keltamustaa kevättä. Tänään siis toivottavasti nähdään sitä keltamustaa hurrikaania, joka pistää itsenä likoon tilanteessa kuin tilanteessa. Jos pystytään sumputtamaan Jokerien hyökkäyspeli ja saamaan aikaan avausmaali, niin voitto ei ole kaukana.

Pahalta tämä silti näyttää, mutta avoimin mielin Jaffalaan pitämään hauskaa...
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
SaiPa tänään:

Tavi - Koho - Davis
Glen - Maalahti

Vauhkonen - Rissanen - Mankinen
Backman - Savilahti

Jokinen - Hämäläinen - Piitulainen
Spang - Taipalus

Leivo - Flinck - Venäläinen
 
Suosikkijoukkue
Liiga: Kärpät&SaiPa NHL: Kings&Hurricanes
Molempien joukkueiden pistesarakkeeseen tulee tänään täydennystä, eli ainakin yksi yllätyspiste lähtee Markkasen huippupelin seurauksena karjalaisten matkaan.

Toivottavasti kehari-Jarkko saa tänään Savilahden painavan lyöntilaukauksen kasvoihinsa heittäytyessään av:lla Pärren moukarin eteen. Mieluiten viisi senttiä visiirin alle.
 

theref

Jäsen
Toivottavasti kehari-Jarkko saa tänään Savilahden painavan lyöntilaukauksen kasvoihinsa heittäytyessään av:lla Pärren moukarin eteen. Mieluiten viisi senttiä visiirin alle.

Tämä tuskin edustaa koko SaiPa-kannattajakunnan mielipidettä asiasta?

SaiPa ainakin on muutellut ketjujaan. Mielenkiintoista nähdä miten homma toimii.

Kotijoukkueen hyökkäyskalusto näyttää kyllä aika vahvalta ilman kulta-Teuvoakin.

Jokerit lähtee ennakkosuosikkina otteluun.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivottavasti kehari-Jarkko saa tänään Savilahden painavan lyöntilaukauksen kasvoihinsa heittäytyessään av:lla Pärren moukarin eteen. Mieluiten viisi senttiä visiirin alle.

Täähän vaatisi sen että Savilahti saisi ainakin yhden kerran laukauksen suuntautumaan maalia kohti, tai vastavuoroisesti Jarkko päättäisi jostain syystä heittäytyä uhrautuvasti muikkuverkkoihin roikkumaan suojellakseen päätypleksejä ikävän näköiseltä mustalta jäljeltä.

Ei oo kyllä helppoa, siellä vastapuolella on uunituore olympiajoukkueeseen valittu pakki kolmosparissa yhdessä toisen kokeneen olympiajoukkueen pakin kanssa, ja vielä yksi kokenut olympia-edustaja pörrää nelosessa.

No, onhan meilläkin onneksi Stanley Cup -finalisti maalilla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Kierroksen kärkikamppailu pakottaa tänäänkin hallille lokakuisesta tiistaista huolimatta. Jokereilla alkaa pikkuhiljaa olla pullia uunissa ja kuten on jo monta kertaa todettu, SaiPa ei ole enää SaiPa, vaan aidosti vaarallinen ja vaikea joukkue voitettavaksi. Odotan tasaista vääntöä, ja pelkään hieman lapuskilaisten ykkösnyrkkiä. Markkanen lienee liekeissä juhlaottelussaan, mutta niin lienee kotipaluunsa tekevä Merenjakajakin, joka paukuttaa tänään tehot 2+2 Jokereiden voittaessa maalein 5-3.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa on pelannut joulutauon jälkeen kolme matsia, maaliero huikea 2-13.

Jos tänään halutaan muutosta tuohon maalinteko-ongelmaan, niin sinne maalille pitää vaan perkele mennä eikä jäädä neppailemaan kulmiin. Pelicans- ja Blues-peleissä oli sitä kuuluisaa pyöritystä, mutta ei niistä todellisia maalipaikkoja saatu.

Jokereilla on helkkarin kova puolustus (poissaoloista huolimatta), joten sinne sota-alueelle ei ilman mustelmia päästä. Joten sikäli tämäniltainen ottelu on aika hyvä mittari SaiPan joukkueen yleiselle asenteelle tällä hetkellä.

Jos ensimmäisestä erästä selvitään suht. tasaisin numeroin ja mielellään yksi maali vieraiden tekemänä, niin tiukka matsi on ihan mahdollinen. 2-0 heti alkuun tarkoittaisi taas perinteistä 4-1 tai 5-1 tulosta kotijoukkueelle.

Toivottavasti jätkät antaa kaiken tänään, tappioputki täytyy saada katki.

edit. ajatuskatko korjattu, kiitos veli juhanalle!
 
Viimeksi muokattu:

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
SaiPa on pelannut joulutauon jälkeen kolme matsia, maaliero huikea 1-13.
Eikös se ole kuitenkin 2-13, kun tarkkoja ollaan...vai oliko tässä joku "miina"?

Joka tapauksessa kyllähän SaiPan pitäisi nyt äkkiä saada tuo tappioputki poikki, periaatteessa joukkueella on varaa hävitä, kun pisteitä on tullut mukavasti. Mutta jos halutaan välttää se, ettei tule "petriskrikot" eli kausi 2002-03, niin siksi tulisi saada käännettyä edes piste tänään Lappeenrantaan.

No, Tirkkonen vaikuttaa ihan eri luokan valmentajalta kuin Pantteri Skriko joka tapauksessa...

Onko tämä sitten SaiPan viimeinen vierailu Areenalle? Runkosarjassa ei tainnut olla kohtaamisia enää, play offeissa sitten kaikki mahdollista. Monia hienoja kamppailuja on vuosien aikana nähty, vaikka joidenkin mielestä SaiPa tiistai-illan vastustajana on vähemmän kiinnostava. No on siellä joitain heikkotasoisiakin pelejä, mutta tänään ei toivottavasti niitä nähdä.

Jokerien osalta kokoonpano näyttää aika hyvältä ja muutenkin turha selitellä poissaolijoilla. Tosin itse laittaisin A-J Niemen tuolta katsomon puolelle ja Lindbohmin tilalle, #3 petrasi hyvin peliään Porin keikan myötä.

Uskotaan, että Jokerit jatkaa taisteluilmeellä, ei välttämättä ihan parasta ja laadukkainta Jokeri-kiekkoa, mutta voitto tulee 3-1. Ruutu ei ota yhtään jäähyä ja sitäkös Lappeenrannassa ihmetellään pelin jälkeen. Tirkkonen kommentoi, että peli oli jo paljon parempaa kuin Bluesia vastaan.

Kaikki kunnia SaiPAlle ja Etelä-Karjalan kiekolle!
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Pakkipareissa ei taaskaan ole mitään järkeä. Väänänen-Niemi ei osaa hyökätä, Manninen-Kousa ei osaa puolustaa. Lindbohmin olisin pitänyt kokoonpanossa Niemen sijasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös