Ti 5.4.2011, HIFK-Lukko, 5. välieräottelu

  • 26 536
  • 88

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lukko ei siis kertaakaan ole johtanut vielä tätä sarjaa.

Lukko vei ensimmäisen ottelun, joten johtivat sarjaa toisen ottelun päättymseen saakka. Vai tarkoititko sitä, ettei Lukko ole johtanut yhtään ottelua missään vaiheessa, jos jätetään se 1. ottelun jatkoaikamaali pois?

Kyllähän tilanne on se, että tänään sarja on katkaistava ja se myös katkeaa. Tuskin HIFK sortuu pelailuun tai varmisteluun, vaan jyrää voittoon suvereenilla esityksellä. Toisaalta Lukolla ei ole muuta kuin voitettavaa, joten uskon yritystä riittävän raumalaisillakin. Mutta Lukolla on myös pakkovoiton paikka, mikäli aikovat elätellä finaalihaaveita. Se voi aiheuttaa lievää mailan puristamista, joka voi näkyä edelleen jäätymisenä maalipaikoissa.

Lopputulos 5-1 ja HIFK finaaliin.
 

Samppub

Jäsen
HIFK - Lukko, välierät, Game 5. IFK johtaa 3-1 - suht' suvereenilla esityksellä. Lukko ei siis kertaakaan ole johtanut vielä tätä sarjaa. Kolme edellistä ottelua HIFK:lle 3-1, 5-2, 3-0. Mitä v*ttua oikeasti? IFK? .

Hieman pitänee korjata :D Lukkohan voitti tuon ensimmäisen matsin jatkoajalla siellä Nordiksella!

Periksi ei anneta vieläkään, vaikka hieman jo kylmä hiki alkaa valua otsalohkolle :( Perkeles ku tänään yllättävästi haetaan voitto, perjantaina kotivoittoa jatkoksi niin ollaankin 3-3 tilanteessa ja jälleen edessä game seven :D:D

Edit: Hidas..
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Koskas Haataja on näin sanonut? Tällä kaudella? Rauman vuosina? Ehkä se on sitten niin, että Jalonen on ämmä. Jos kerran Hadekin on niin sanonut. Muista nyt puhumattakaan.

Onneksi teillä on siellä Rauli, tuo jääkiekkokenttien taktinen nero! Plussaa vielä urheilullisesta olemuksesta. Aito lätkäjätkä. Nimestä en viitsi edes sanoa, kun eihän se sille itse mitään voi ;).

En ymmärrä, miksi sinun pitää mennä henkilökohtaisuuksiin Uramaa ajatellen, vain ainoastaan siksi, että Haataja on (jos nyt ihan tarkkaan muistan lehtijuttua) niin tituleerannut Jalosta ainakin jokatilanteessaitkijäksi tms.

Todella ala-arvoista kohdistaa kuittia toisen ulkomuotoon, aivan kuten en itse koe tarvetta huudella vastapuolen siviiliasioista... :)
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Jos IFK ottaa yhtä vähän jäähyjä kuin eilen, ei tässä ole juurikaan mitään hätää.

Tämä kyllä riippuu todella paljon tuomareista. Eilisessä pelissä jäi selkeästi parantamisvaraa kyllä parivaljakko Rönn-Rantalalle. Peli ei kuitenkaan tähän ratkennut, vaan siihen omituisuuteen, ettei Lukko tehnyt maalia.


Tänään maaleja taas tulee ja Lukko vie 1-7. Siihen tilin verran kiinnitystä ja voin siirtyä ammattiveikkaajaksi... :)
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on ehdottomasti otettava voitto ja lyötävä sarja poikki. Muuten voi tulla vielä tukalat paikat Lukon kanssa.

Hyvä ratkaisu ottaa Wärn nelosketjuun Nyholmin tilalle. Maalista huolimatta nelonen oli eilen usein pahoissa ongelmissa ja Wärn tuo ketjuun tuoreita jalkoja, nopeutta, kokoa ja taisteluvoimaa.

Go IFK!
 

Ramses

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käsittämättömän upea ajatus että tämän illan jälkeen voidaan olla finaalissa !
Ei muuta kun Game on ja jatketaan samalla kaavalla kun muutenkin tänä keväänä niin hyvä tulee.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä, miksi sinun pitää mennä henkilökohtaisuuksiin Uramaa ajatellen, vain ainoastaan siksi, että Haataja on (jos nyt ihan tarkkaan muistan lehtijuttua) niin tituleerannut Jalosta ainakin jokatilanteessaitkijäksi tms.

Todella ala-arvoista kohdistaa kuittia toisen ulkomuotoon, aivan kuten en itse koe tarvetta huudella vastapuolen siviiliasioista... :)

Jaa, että lehdessä on Haataja oikein näin sanonut. Mä odotin jotain ihan muuta. No, pyydän anteeksi Raulilta. Oli asiaton kommentti. Tosin olen ollut tätä mieltä jo monta vuotta, että kaveri ei ulkoisesti oikein ole sieltä urheilullisimmasta päästä ja ikää on noinkin vähän. Että paasaa siinä sitten pelaajille terveistä elämäntavoista. Mutta ehkä Rauli ei paasaakaan, en tiedä. Eikä oikeastaan kiinnosta. Mutta sivuseikkojahan nämä. Sori vaan, Rale!

Jos on tarvetta huudella meikäläisen siviiliasioista niin anna palaa vaan! Niistä kun saa varsin kokonaisvaltaisen kuvan täältä palstalta :).
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tänään on sitten lupa odottaa tuomareilta ensimmäistä kertaa tässä sarjassa edes jokseenkin pitävää linjaa, kun kaksikko Boman-Levonen luistelee kaukaloon jakamaan oikeutta. En voi sanoa koskaan olleeni mikään Levosen linjan ystävä, mutta mies sentään uskaltaa viheltää selvät tilanteet pois. Jäähyjä tuskin tullaan paljon tänään näkemään, vaan linja lienee se tutun salliva. Paremmin roikkuva ja blokkaileva joukkue tuosta tulee hyötymään ja toivon mukaan se olisi Lukko. Nyt voi meikäläisen puolesta pelata aivan niin rumaa ja tylsää kiekkoa kuin huvittaa, kunhan tulosta syntyy.

Edit. Viestin tarkoitus ei ollut selitellä Lukon aiempia tappioita tuomarilinjoilla.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Jaloselle propsit. Erinomainen veto nostaa Max Wärn pelaavaan kokoonpanoon. Nyholm on selvästi tällä hetkellä se heikoin lenkki tuosta nelosketjusta (ei kyllä ole pelannut hänkään huonosti, mutta heikoin näistä kolmesta) ja nyt saadaan kotipeliin tuoreita jalkoja ja ennen kaikkea taklausvoimaa.

Wärnistähän ei voi olla pitämättä. Mutta nelonen on pelannut kokonaisuutena niin hyvin, että vähän mietityttää tämä vaihto. Pöystihän on ollut aivan liekeissä ja Siimi erittäin hyvä. Saapa nähdä tekeekö Pöysti yhtä monta maalia Lukkoa vastaan kuin koko runkosarjassa yhteensä. Silti ei Nyholmi, ole ainakaan heikentänyt ketjua. Hyvä kai sinänsä, että Kojokin kierrättää pelaajia :)

Lukko tuhri eilen mahdollisuutensa. Saivathan ne näyttävän, joskin todella tehottoman, pyörityksen aikaan. Kankaanperä ja Järventie vähän huolestuttavat mua, alkaa olla aika kovat minuutit takana ja eilen alkoi tulla jäähyjä vähän turhaankin. Lepo tekisi koko joukkueelle muutenkin hyvää, joten sarjaa ei saisi antaa pitkittää yhtään.

Melart sai eilen anteeksi, vaikka koomaili pari kertaa aika vaarallisen oloisesti. Samoin Riksmanilta putoili kiekot, vaikka mitä sitten. Tyylipisteiden jakaminen on aina ollut tylsää, joten se siitä. Jos ei mene yhtään omiin, niin ei se nyt liian huonosti ole mennyt.

Lukko vaihtaa Aaltosen, joka ei ole esittänyt yhtään mitään ja parhaan pakkinsa Aallon. Aa ei selvästi ole Uraman suosiossa, lieko kierrättäminen tehty puhtaasti nimilistaa katsomalla. Aallon vaihtaminen Rantaseen ei käy järkeen, jos Aalto on kunnossa, joten tuskin on. Elo tulee kentälle ja eipä kai se huonommin voi mennä kuin Aaltoselta. Elon laukaus on kova, jos se jaksaa luistella vetopaikalle.
 

Lexa

Jäsen
Minä lähtisin Uraman housuissa peluuttamaan tähän peliin ”sumppukiekkoa”, jossa yksi nopeajalkainen kaveri (Petruzalek, Bertrand jne.) kyttää koko ajan keskialueella läpiajo/vastahyökkäyspaikkaa ja neljä jannua puolustaa kulmiin höntyilemättä omaa maaliaan.

Näin toimien HIFK ei missään vaiheessa saa omaa puolustuspeliänsä toimimaan kun kaikki Lukon hyökkäykset ovat vain nopeita vastaiskuja eikä kulmapeliä pelata omalla puolustusalueella käytännössä ollenkaan.

Lukon ainoa mahdollisuus lepää siinä mitä pidempään se saa pidettyä HIFK:n nollilla ja sudittua vielä puolivahingossa jonkin ”ansaitsemattoman” maalin vastahyökkäyksestä.

Lukon aikaisemmissa peleissä noudattama pelitaktiikka ei toimi, ellei onnistumisia tule maalien muodossa heti pelin alkuun. HIFK:n viisikkopuolustus on kuitenkin ollut tässä sarjassa niin hyvässä vedossa, että minusta tämä pelin ”näennäishallintakortti” on Lukon osalta nähty ja huonoksi todettu.

Kun mitään menetettävää ei ole, niin rohkeasti vaan kokeilemaan jotain muuta lähestymistapaa kun jo tutuksi tullutta pään hakkaamista seinään.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Jos on tarvetta huudella meikäläisen siviiliasioista niin anna palaa vaan! Niistä kun saa varsin kokonaisvaltaisen kuvan täältä palstalta :).

Ei missään nimessä ole tarvetta puuttua toisen ihmisen siviiliasioihin, tarkoitin HIFK:n joukkuetta. Kuten varmaan ymmärsitkin...

Toivottavasti ette menetä tänää hermoja, arvon IFK:laiset. Lukko on tänään terästä... vähän niinku Tapparakin joskus, tai vaikka KooVee.

KYÄNÄIO!!
 

Carlos83

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, LeKi, Jarkko Ruutu, AS Roma, Azzurri
Lukko oli lapanen. Liigapörssi kiittää.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika murskaava lopputulos huomioiden molempien joukkueiden hirveä pelitahti. Ilmeisesti Lukon bensa ja usko loppui, lopputuloksena antautuminen oli koko lailla täydellinen. Nyt huilia päivä pari ja sitten keskittymään finaaleihin, jotka alkavat kahdeksan päivän kuluttua. Näillä esityksillä kannu kosahtaa HIFK:lle. Pitkää ja uuvuttavaa sarjaa JYPille ja Bluesille.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Suosikki #1

IFK teki nyt itsestään selkeän mestarisuosikin. Vakuuttava esitys. Ottelussa oli Joukkue vs. kentällinen lukkolaisia.

Onnittelut IFK:lle.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tänään maaleja taas tulee ja Lukko vie 1-7. Siihen tilin verran kiinnitystä ja voin siirtyä ammattiveikkaajaksi... :)

No ei kannata vielä sitä ammattiveikkaajan työtä alotella ennen kun saa joukkueet oikeinpäin.
Mulla oli päivällä sellanen fiilis, että IFK kävelee Lukon yli ja onneksi teki niin koska nyt on aivan ruhtinaallinen määrä lepopäiviä! Tää homma kun pelaa jokatapauksessa meidän pussiin kun JYP-Blues sarjassa tulee vähintään 3 peliä,toivottavasti vielä enemmän.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
IFK teki nyt itsestään selkeän mestarisuosikin. Vakuuttava esitys. Ottelussa oli Joukkue vs. kentällinen lukkolaisia.

Onnittelut IFK:lle.

Mikä tässä on,että kaikki tulee huutelemaan kuka on suosikki ja kuka ei. Jos esimerkiksi Blues tulee finaaleissa vastaan pidän ehkä IFK:ta lievänä
ennakkosuosikkina taas Jypiä selvänä suosikkina,Blegi kumminkin elää ikuista Tuhkimotarinaansa. IFK vaan oli nyt Lukkoa valovuoden edellä ja nimenomaan joukkueena. Lukko ei ansainnut finaali paikkaa.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
laskuoppia

No ei kannata vielä sitä ammattiveikkaajan työtä alotella ennen kun saa joukkueet oikeinpäin.
Mulla oli päivällä sellanen fiilis, että IFK kävelee Lukon yli ja onneksi teki niin koska nyt on aivan ruhtinaallinen määrä lepopäiviä! Tää homma kun pelaa jokatapauksessa meidän pussiin kun JYP-Blues sarjassa tulee vähintään 3 peliä,toivottavasti vielä enemmän.

Vähintäin kaksi peliä on pelattava, ei kolme. Kaksi jos Blues vie loput putkeen ja kolme, jos JYP. Silti saatat olla oikeassa!
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kuka idiootti heittää rantapalloja välieräsarjan jälkeen?
 

Schadowan

Jäsen
Tekiköhän Granlund ennätyksiä noiden pisteiden suhteen? 3min23sekuntia toivat tehot 1+3. Vajaassa 13 minuutissa tuli tehot 2+3. Tai sitten mukana viidessä perättäisessä maalissa yhdessä erässä tms... Mitä näitä ennätyksiä nyt voikaan keksiä.

Onnea HIFK:lle, toivotaan, että viette mestaruuden.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Rahat takaisin!

Näin kun neutraalina tarkkailijana tulee katsomaan jääkiekkoa, niin on tämmöinen lapsen lyöminen kauheaa katsottavaa ja yllätys. Lukko oli tullut häviämään, sen näki kaikesta. Edes ylivoimalla ei yritetty tosissaan. Ketään ei kiinnostanut. Kuinka uskomattoman paska se KalPa oli, kun kerran Lukko sen voitti? No eipä tarvitse Raumalla lörpötellä joutavia "moraalisesta finaalista".
 

Ramses

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tän pelin lopputulosta jos veikkaa, niin HIFKille 5,6 ja 7 ja Lukolle 0,1 ja 2.

Toivottavasti vedit ton kiinni =)
Huikea fiilis hallissa ja jengissä ei ole kyllä yhtään vapaamatkustajaa. Todella hienoa peliä ja kirsikkana kakun päällä Lennun ja Miken huikeet otteet.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Että sellasta...

Tämmönen peli tällä kertaa ja täytyy sanoa, että ei naftakoneella tule menestystä ja vieressä kiihdyttää turboahdin.

Patongille maali ja kovaa yritystä, näytti hiukan mallia muulle porukalle ja osoitti kykenevänsä tasapäiseen pelaamiseen, oli sitten vastassa kuka tahansa.

Ei näitä montaa fransmannia ole liigassa kukkoillut, taisi viimeksi olla HIFK:ssa tämä Treille. Hieno pelaaja hänkin;)

Lennu jatkaa siitä mitä on tehnyt ja tulee todennäköisesti jatkamaan kauttaan myös MM-tasolla tänä vuonna ja tiukkaa tekee ensi kaudella SM-liigassa jatkaminen.

Granlundilta pari näppärää pelinlukua ja samat sanat, kuten Lennullekin... Jatkoa tuskin nähdään HIFK:ssä ensi kaudella.

Noronen ei enää pystynyt kuromaan kiinni eroa Riksmaniin ja hyökkääjät eivät auttaneet av:llä. Mitä siinä enää voi odottaa... Toivottavasti kukaan ei ole Raumalla tyytyväinen 4 parhaan joukkoon yltämisestä. Homma olisi ollut käännettävissä vielä eilen, ei tänään.

Tuli muuten Lukon pelistä mieleen eräs maajoukkue joka sinivalkoisissa on onnistunut pyörimään kulmissa tasokkaitakin joukkueita vastaan, mutta ei nousemaan taistelemaan tosissaan maailman parhaita vastaan. Pelataan ainakin suomalaistyyppistä lätkää ;)


Kiitos riittää pelit tältä kaudelta. Voisko sitä pronssipeliä mitenkään perua?
 

Drogba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Joka helvetin kevät yhtä raskasta olla Lukko-kannattaja. En muista hetkeen nähneeni noin surkeaa esitystä yhdessä pleijari-sarjassa kuin mitä Lukko oli HIFKta vastaan. Ai niin, paitsi viime vuonna Lukko Tepsiä vastaan.

Onnittelut HIFKille ja faneille finaaliin! Nauttikaa! Teillä on hieno ja tasapainoinen joukkue ja todellakin kaikki eväät nostaa kannu ilmaan muutaman viikon kuluttua!
JYP jää jalkoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös