Mainos

Ti 4.1.2011 Kärpät-TPS

  • 10 477
  • 37

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Engren tarvitsi tänään yhden todellisen huipputorjunnan kärppien 50 maalia kohti tulleesta laukauksesta, mielestäni kertoo pelistä paljon.

Kyllähän Engren teki usemman erittäin hyvän torjunnan. Vastapainoksi teki myös "huonoja" torjuntoja, pomputteli vissin huvikseen ja hukkaili kiekkoja. Toki Kärppien vässykät oli ihan lampaita maalin edessä ja iso osa niistä todella hyvistä paikoista kustiin omaa kädettömyyttä.

St. Pierre vaikuttaa siltä että sitä ei kiinnosta pelata SM-liigassa ollenkaan. Ara vois penkittää äijän pariksi peliksi, jos vaikka asennettakin alkais löytymään. Taitoa on, mutta se jää käyttämättä paskan asenteen vuoksi. Onneksi edes Rosa alkaa heräilemään.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Tuosta Sicakiin kohdistuneesta vielä... Sicak siis menetti tasapainonsa ja TPS-pelaaja päätti käyttää tilaisuutensa ja huitaisi, tai ennemminkin työnsi kyynärpäätään sicakin päähän. Vaikka teko olikin rottamainen ja täysin tahallinen, niin kakkosen arvoinenhan se vain oli, eikä mikään ihmeellinen teko. Idioottimainen, mutta ei ihmeellinen. Yhtä idioottimaista olikin sitten Sicakin filmi siihen perään.

Tästä toki samaa mieltä, ei siitä kakkosta enempää ois tarvinutkaan antaa. Koko juttu jäi tuomareilta täysin näkemättä ja eipä montaa hetkeä mennyt kun tilanne oli 1-4. JOS tuomarit olis nähny jotain, JOS Kertsi ois laittanu läpiajonsa sisään heti kavennuksen jälkeen, jos jos jos.
Aivan hirveä peli. Pakko kai se on uskoa että torstaina ois jotain raivoa laittaa kroppaa likoon.

Kreps oli mun mielestä erittäin hyvä, mutta tuo on totta että mies ei ole vieläkään saanu oikeanlaisia wingereitä rinnalle. Kuusela on ihan turisti, toiveissa ois että Ara kokeilis Donkkaria ykkösessä.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tärkeät pisteet Tepsille ja ihan hyvällä pelillä. Ekassa erässä TPS rakensi paikkoja paremmalla tahdilla kuin Kärpät, ja TPS meni ansaitusti parin maalin johtoon. Toisessa erässä Kärpät sai otteen pelistä osittain Tepsin jäähyjen kautta. Ottelu jatkui loppuun saakka Kärppien komennossa. Tepsin neljäs maali tuli erittäin sopivaan rakoon, ja se katkaisi Kärppien orastavan kirin lopullisesti. Engren oli maalilla kuin muuri, ja koppasi Kärppien yritykset varmasti kerta toisensa jälkeen.

Mikäköhän logiikka siinä oli, että ottelun tuomarinelikko oli kotoisin Oulusta? Tuollainen ei ole SM-liigassa käsittääkseni sallittua. Eivät he sentään peliä ratkaisseet, vaikka antoivatkin vieraille enemmän jäähyjä.

Itsekin tein sen huomion jo ennen maalia, että Körkkö oli Kärppien miljoonamiehistön paras pelaaja.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuosta Sicakiin kohdistuneesta vielä... Sicak siis menetti tasapainonsa ja TPS-pelaaja päätti käyttää tilaisuutensa ja huitaisi, tai ennemminkin työnsi kyynärpäätään sicakin päähän. Vaikka teko olikin rottamainen ja täysin tahallinen, niin kakkosen arvoinenhan se vain oli, eikä mikään ihmeellinen teko. Idioottimainen, mutta ei ihmeellinen. Yhtä idioottimaista olikin sitten Sicakin filmi siihen perään.

Niin, ajattelevatkohan tuomarit niin että mikäli selkeä filmi näkyy, ei kyseistä tilannetta lainkaan vihelletä? En lainkaan käy kiistämään tuon teon turhuutta tai rottamaisuutta (tosin on mustakin hyvä että meiltä kerrankin tuollainen löytyy), mutta Sicakin filmaaminen oli jäätävintä pitkään aikaan, ja vasten eettisiä ja moraalisia sääntöjä, en itsekään viheltäisi tuollaisesta mitään juuri siksi että vituttaa joku maailman älyttömin filmaaminen aivan suunnattomasti. Mitenköhän tuo menee oikeiden tuomareiden silmissä ? Ajattelin vaan, koska tuo tilanne mun mielestä näkyi selvähkösti myös pillipiipareille, eikä siitä mitään tullut meidän rotalle. Ja tämäkin tilanne saanut täällä palstalla aivan liikaa mediahuomiota, itsekin provosoituneena moisesta turhuudesta kirjoittelen.

Ja mun mielestä on myös lievästi sanottua typerää mollata Palloseuraa jostain tuurista täällä kun jätkät pelasivat mukiinmenevän vieraspelin, rankaisi kadehdittavan hyvin paikoista ja vei pinnat Åboon. Onko se vierasjoukkueen vika että kotijoukkueen dollarihirmut sontivat housuunsa maalipaikoissa eikä tosiaan saanut loistopaikoista sisään ? Onko se edes tuuria toiseen suuntaan, ottaen huomioon että leijonanosa noista tilanteista päättyi Engrenin torjuntaan ? Tällä logiikallahan maalivahdit torjuvat pelkästään tuurilla, mun mielestä asia ei ihan näin mustavalkoinen ole.
 

12961

Jäsen
Kyllähän Engren teki usemman erittäin hyvän torjunnan. Vastapainoksi teki myös "huonoja" torjuntoja, pomputteli vissin huvikseen ja hukkaili kiekkoja. Toki Kärppien vässykät oli ihan lampaita maalin edessä ja iso osa niistä todella hyvistä paikoista kustiin omaa kädettömyyttä.

Teki toki hyviä torjuntoja, mutta lasken ainoaksi todelliseksi huipputorjunnaksi sen Tenkratin? paikan poikittaissyötöstä. Tuosta paikasta maali oli ennen laukausta katsottuna jo varma. Hyviä suoria vetoja tuli toki paljon, osan Engren otti toki huonohkosti pomputtaen. Selkeitä maalipaikkoja, joissa jo ennen kudin lähtemistä olisi voinut sanoa paikan olevan "varma", ei Engren mielestäni tuota yhtä enempää popsinut.

Laukausten huonosta laadusta mainitsin, koska varmaan puolet noista kärppien kudeista oli erittäin ponnettomia tai kohdistui suoraan veskarin syliin. Lisäksi irtokiekoissa oli lähes aina TPS:n puolustava pelaaja. TPS myös heittäytyi uhrautuvasti suureen osaan viivakudeista. Rosa saa vapautuksen moitteistani laukausten laatua kohtaan, veto oli aina lähtiessään todella tiukka.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koko juttu jäi tuomareilta täysin näkemättä ja eipä montaa hetkeä mennyt kun tilanne oli 1-4.

Jos näin oli niin ylläoleva spekulointi on osittain turhaa, mutta mun mielestä tuo tilanne ei mitenkään hirveän epäselvään saumaan tullut, joten ainakin linjatuomareista toinen ja omasta mielestäni toinen päätuomareistakin havaitsi tilanteen sen syntymishetkestä alkaen.
 
Suosikkijoukkue
Gouged Eye, Eddie Shore
Olihan ottelu. Pitkän tauon jälkeen paikalla livenä Oulussa.

Onhan Raksilan tunnelmassa muutenkin ollut viime vuosina toivomisen varaa, mutta tänään aisti, että kyllä kotijoukkueen esitys veti hallin todella hiljaiseksi. Luistelun äänet kaikuivat hallissa. Onneksi joku fanikatsomosta murti ns. jään huutamalla "mitä xxxxx te oikein teette siellä" tai vastaavaa.

Jos vaikka kokeilisi "lyhyttä tiivistelmää" itse ottelusta:
- Kiekollinen hallinta kotijoukkueen, joka realisoitui maalintekopaikoiksi aika harvoin.
- TPS vahti oli tarvittaessa hyvin kiekkojen tiellä, vaikkakin reboundeja tuli aivan älyttömästi, mutta kun omat kerkesivät ensin niin eipä siinä mitään.
- Vierasjoukkue pelasi viisaasti vieraspelisapluunalla ja hyödynsi paikkansa, joskin kotijoukkueen maalivahti ei ollut joka tilanteessakaan hereillä.
- Kaikki IS tähdet Turkuun, aivan oikein. Kotijoukkueen parhaimmistoon kuuluivat Keränen ja omaksi yllätyksekseni Hebling, kuvaavaa että kotijoukkueen ainokaisen järkkäsivät Alikoski, Koponen ja Körkkö (Kaksi jälkimmäistä siirtynevät kai takaisin Mestikseen kun junnut palaavat).
- Tuomarit aika tasaisesti pihalla, ei etua kenellekään.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ensimmäinen Tepsin peli tällä kaudella paikan päällä nähtynä, eikä mennyt tämä reissu hukkaan.

Tepsihän pelasi erittäin viisaan vierasottelun, hätä oli tosin jokaisen erän alussa, mutta mitäs sitten, kun Engren ja puolustajat hoitivat homman maalin edessä. Tepsillä oli kenties enemmän todellisia maalintekopaikkoja, mutta kyllähän totuuden nimessä Kärpät painoi kaksi jälkimmäistä erää kovaa.

Onni pitää ansaita ja TPS sen ansaitsi olemalla selkeästi parempi maaleja tekevä joukkue. Kärpät ei voi selittää tappiota tuomaripelilläkään, sillä sen verran kotituomarit jälleen kerran SM-liigakaukalossa. Engrenin gamesaver toisessa erässä Tenkratin laukaukseen oli todellinen gamesaver, siitä maali ja peli olisi ollut aivan uusi. Nyt joku tshekkiläinen hippi joutui jälleen toteamaan Ylösen akatemian mahdin.

Sicak kompuroi aivan yksinään ja Tepsin mies lähinnä tönäisi kaverin pois edestä, kerrankin oikea tuomio vaikka yksi pelaaja kuoli kentälle. Hyvä tuomaristo!

Odotettu rutiinivoitto.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Mikäköhän logiikka siinä oli, että ottelun tuomarinelikko oli kotoisin Oulusta? Tuollainen ei ole SM-liigassa käsittääkseni sallittua. Eivät he sentään peliä ratkaisseet, vaikka antoivatkin vieraille enemmän jäähyjä.

No kysypä tuota SM-liigalta. Varmasti joka ikinen Kärppäkannattaja olisi valmis luopumaan Keränen & Sorakangas -kaksikosta, jos saataisiin päättää. Kyseessä on huonompi kaksikko kuin neljä Tom Laaksosta yhdessä.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
No kysypä tuota SM-liigalta. Varmasti joka ikinen Kärppäkannattaja olisi valmis luopumaan Keränen & Sorakangas -kaksikosta, jos saataisiin päättää.

Se miten tämä kaksikko voi viheltää missään liigakiekkoa on vääryys suomalaista jääkiekkoa kohtaan. Kaikki suomisarjaa Pietarsaaren pohjoispuolella seuraavat kannattajat olisivat olleet valmiita hautamaan molempien urat tuomareina jo vuosia sitten näiden pillipiipareiden vielä pätiessä pohjoislohkossa. Ei noita tuomareita vain näytä olevan tarpeeksi kun paskakin nousee ylöspäin.

Itse pelistä sen verran, että Kärppien parhaimmisto Koponen ja Körkkö ansaitsevat paikkansa monen ns. vahvistuksen edestä, joten mielenkiintoista nähdä pystyisikö tai uskaltaisiko Aravirta pistää pakkaa täysin uusiksi. Ite laittaisin Kemppaista, Koskenkorvaa ja etenkin St.Pierreä hakemaan vauhtia Mestiksestä ja antaisin nuorille vastuuta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maalipaikkojen tuhlailua ja huonolla asenteella puolustamista. Siinä Kärppien pelinkuva eilen. Eikä tuo rosteri Kärpillä niin kovalta näytä, kun K-Vantaan mies pyörii ykkösylivoimassa. Ja mikä tissukka tämä huippuvahvistus St.Pierre on? Ei kovuutta, ei liikettä, ei asennetta, ei pisteitä, ei mitään.

Tps ansaitsi voittonsa. Toivottavasti pääsevät säälien kautta pudottamaan jyppihypin puolivälierissä. Onnea voitosta Turkuun.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Ja mikä tissukka tämä huippuvahvistus St.Pierre on? Ei kovuutta, ei liikettä, ei asennetta, ei pisteitä, ei mitään.

Olihan niitä sillon, kun viitsi pelata, eli 15 kierrosta taakse päin. Jokaisesta vaihdosta huomasi, että halusi tehdä vaikutuksen ja meno oli silloin hyvää, vaikka siihen aikaan oli joukkueen peli vielä enemmän sekaisin, kuin nyt. Tämä Kanadalainen kiekkoilija ei ilmeisesti pysty keräämään itseään ja auttaan joukkuetta. Ei ollenkaan sitä, mihin ollaan totuttu. Sadan pisteen AHL-kausi.. joopajoo.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Ja mun mielestä on myös lievästi sanottua typerää mollata Palloseuraa jostain tuurista täällä kun jätkät pelasivat mukiinmenevän vieraspelin, rankaisi kadehdittavan hyvin paikoista ja vei pinnat Åboon.

Typeräähän se, eilen vitutti vaan vielä enemmän ku tänään. Eihän se toki vieraiden vika ole että kotijoukkue omaa avuttomuuttaa lahjoittaa pisteet. Tsori tästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös