Mainos

Ti 31.1.2017 KalPa - HIFK

  • 7 412
  • 38

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Tiistaina Niiralan montussa kohtaavat viime aikoina alisuorittaneet joukkueet KalPa ja HIFK. Kummallakin joukkueella viimeisimmät kymmenen peliä ovat tuottaneet vain viisi voittoa. KalPa saa kiittää tästäkin KooKoota, jonka voitti viikonlopun tuplaotteluin kummassakin pelissä. Muuten KalPan käyrä on ollut tasaisen varmasti laskeva ja JOS joukkue selviää pudotuspeleihin, tulee se lentämään jo ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon, sillä tosipeleissähän ei mikkihiiret juhli. HIFK sen sijaan on juuttunut sinne säälipleijaripaikoille vaikka ennen joulua joukkueen suunta oli vahvasti ylöspäin. Joulun jälkeen pistepussi ei ole kuitenkaan lihonut odotetulla tavalla ja joukkueen vi**tusketjuun on kertynyt paljon viestejä. Innokkaimmat ovat jo potkimassa joukkueesta pois lähes kaikkia muita, paitsi Lankista.

Kauden keskinäisistä otteluista pisteet ovat menneet IFK:lle 5-4 ja KalPalla onkin varmaan jotain hampaankolossa näistä otteluista. Kauden ensimmäinen peli päättyi IFK.lle viimeisten hetkien aikana ja edellinen peli ratkesi Mikkolan kyseenalaiseen 5 min rangaistukseen jatkoajalla. Veikkaankin, että tänään nähdään Kuopiossa viihdyttävä ottelu, jossa KalPa haastaa IFK:n myös fyysisellä pelillään ja Junnila & co heittelevät Finleytä ja muita helsinkiläispelaajia jatkuvasti seinälle.

Parempi voittakoon!
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Saa nähdä tarvitaanko ottelun jälkeen taas ämpäriä : D
 

Feliks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KalPa, KuPS
Viimeaikoina Kalpalla on tökkinyt sekä viimeistely, että viimeistelypaikoille pääseminen. Syksy raikas tuulahdus on vaihteeksi jäänyt ja peliä haetaan riskittömästi oman maalin takaa. Kevättä kohden pienet asiat tulevat ratkomaan pelejä. Etenkin viime tisstain pelissä Kalpa puski väkisin JYPin keskialueen sumppuun. HIFK tulee varmasti karvaamaan kovaa Kalpan päätyyn sopivan tilanteen tullen. Viime aikoina on tullut aivan liikaa huolimattomuusvirheitä etenkin omassa päässä ja vastustajat ovat saaneet täysin lahjamaaleja.

HIFK:lla joukkueessa on kuitenkin edelleen nähtyä parempaan potentiaalia, mutta vaivaako jumi vai lentokeli alkaa vasta 10 kierrosta ennen runkosarjan loppua. Alkukaudesta varmasti myös loukkaantumiset sotkivat. Viime Kuopion pelissä kapteeni Petrell lahjoitti KalPalle voiton avaimet jäähyillään. Mikä on kunto tänään?

Veikkaan 3-2 varsinaisella peliajalla.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on kyllä ollut kummallinen kausi. Se tästä tietysti vielä puuttuisikin, että saataisiin KalPaa vastaan enemmän pisteitä ja voitettaisiin vielä Kuopiossakin. Ilmeisesti KalPalle on tuottanut vaikeuksia, kun vastustajalla ei ole minkäänlaista hyökkäyspelikirjaa.

IFK:n osalta on luvassa jälleen käsittämättömän huonoa kenttätasapainoa hyökkäyspäässä, jossa pakit eivät tue hyökkäystä juurikaan. IFK:n pakit meinaan eivät anna tällä kaudella lainkaan painetta hyökkäysalueella. IFK:n hyökkääjät pelaavat jostain ihmesyystä niin, että kaksi pyörii kulmassa ja kolmas on maalin takana. Tai jos Aaltosella on kiekko, niin se on sitten kiekon kanssa viivalla pakkien välissä vetämässä kiemuroita. En oikein millään voi käsittää miksi näin on. Toinen seikka, mikä IFK:n pelissä on pistänyt silmään on se kuinka helposti suorissa hyökkäyksissä tyydytään menemmään kulmiin. Ilmeisesti sitten KalPalla on ollut ongelmia pelata joukkuetta vastaan, joka jauhaa pitkiä aikoja kulmapyöritystä.

Tästä matsista odotan ja toivon, että uskallettaisiin kokeilla jo jotain uusia kuvioita, sillä vanhat on nähty.

Kauden ensimmäinen peli päättyi IFK.lle viimeisten hetkien aikana ja edellinen peli ratkesi Mikkolan kyseenalaiseen 5 min rangaistukseen jatkoajalla.
Minusta tuo tuomio meni täysin oikein. Bäckström ei muuten ole pukenut tilanteen jälkeen yhteenkään otteluun ja on ilmeiseti tuon seurauksena edelleen loukkaantuneena.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
KalPan kokoonpano illan otteluun
Keränen – Rissanen – Ilomäki, Timonen – Mikkola
Jokinen – Myttynen – Mankinen, Riikola – Lukka
Mutanen - Luostarinen - Knuutinen, Seppälä – Lyytinen
Pitkänen – Ruuttu – Nuutinen, Leskinen

Maalissa aloittaa Kilpeläinen ja vaihdossa Godla

Missä IFK:n joukkueesta Puustinen, popcorneilla?
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK tänä iltana:

#28 Ikonen, Jasse - #10 Hintz, Roope - #50 Aaltonen, Juhamatti
#42 Eronen, Teemu - #4 Kaski, Oliwer

#38 Mieho, Panu - #85 Johansson, Mikael - #88 Rask, Joonas
#47 Salmi, Juuso - #8 Grillfors, Daniel

#39 Luttinen, Arttu - #62 Leino, Robert -#27 Tamminen, Henri
#3 Finley, Joe - #11 Salmela, Saku

#45 Åsten, Micke-Max - #51 Jääskä, Juha - #32 Petrell, Lennart
#43 Teppo, Miihkali

Maalivahdit
#30 Lankinen, Kevin
#37 Bäckström, Niklas

Eli Bäckström on ensimmäistä kertaa mukana sitten edellisen KalPa-matsin. Muuten kokoonpano näyttää taas melko heikolta. Puolustuksesta puuttuu edelleen Heiskanen, joka vie mennessään puolet pakiston kiekollisesta varmuudesta.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Eli Bäckström on ensimmäistä kertaa mukana sitten edellisen KalPa-matsin.

Oli penkillä jo lauantaina.

Puustinen poissa, erittäin hyvä. Mutta toisaalta Mieho kakkosen laidassa ja Juuso Salmi... No, kentällä. Todennäköisesti turpaan tulee niin että tukka lähtee. Toisaalta, parhaat esitykset on nähty vieraissa.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Toisaalta, parhaat esitykset on nähty vieraissa.

Itsellä ei oo kokemusta, mutta niin ne isot pojat sanovat.
On kyllä IFK:lla nimettömin joukkue sitten vuosiin kehissä, aika paljon neverhööd -pelaajia.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Itsellä ei oo kokemusta, mutta niin ne isot pojat sanovat.
On kyllä IFK:lla nimettömin joukkue sitten vuosiin kehissä, aika paljon neverhööd -pelaajia.

Joo mutta nimimerkki JHag:ia lainatakseni: "yhtä kallis se sentään on kun aina ennenkin"
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo mutta nimimerkki JHag:ia lainatakseni: "yhtä kallis se sentään on kun aina ennenkin"
Onneksi tämä kalleus on huomioitu lippujen hinnassa. http://www.kalpa.fi/liput3

KalPa ei ole pelannut viime kauden KalPaa vastaan joten en osaa sanoa olisiko se ongelmissa joukkueen kanssa joka jauhaa pitkiä kulmapyörityksiä. Mahdollisesti.
Jos KalPalla riittää jalkoja kolmeen erään niin lentokentän turvin pitäisi riittävästi pystyä paikkoja luomaan viimeistään ylivoiman kautta.

Ongelmissa on oltu jos vastustaja pystyy puolustamaan jäähyttömästi ja itse otetaan hölmöjä jäähyjä (väärävaihto, kiekko katsomoon jne). Etenkin kun alivoimat pelaava kakkosvahti Junnila näkyy olevan sivussa. Toivottavasti on vain kuntoisuusloma tai vastaava.

Mutaselta odotteli kalakukkoparlamentti kauden avausmaalia, samoin minäkin. Ruuttu voisi tällätä myös kauden toisen täysosuman mikäli Kilpeläinen ei nollaa onnistu pitämään. Minimitavoite 1 piste, tyytyväinen kahteen ja keväisen iloinen kolmesta lisäpisteestä KalPan sarakkeessa ottelun jälkeen.
 

tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
Helppo peli. HIFKillä ei ole muuta asetta kuin kiekko Hintzille vauhtiin tai tilaa ja aikaa Aaltoselle hyökkäyspäässä ja Juhamatti taikoo hatustaan jotain. Joku oikea valmentaja osaisi ehkä organisoida tuon hesalaisten hyökkäys & ylivoimapelin paremmin. Puolustaa HIFK osaa kyllä joten vähämaalinen halaaminen on luvassa kun KalPalle ei enää maistu viimeistely niinkuin ennen joulua. 3 pistettä HIFKiltä maistuu paremmalta kuin 5 KooKoo:lta.

HIFK on aina brändinsä vanki joten pelissä sattuu ja tapahtuu muuten kuin maalien muodossa. Voisiko ilmassa olla jopa Joe-pojan suorittama Mikkolan nouto? Ilmeisesti Bäckström piti huilia useamman pelin sen "törkeän" maalivahdin päälleajon seurauksena. Viihdyttävää matsia odotellessa tulosvetoon pistetään rahat kiinni 1,2,3 ja 1,2.

KalPasta Lyytisen voisi heittää seiskapakiksi ja Leskisen pelaavaan kuusikkoon. Muuten kokoonpano on täydellinen ja toivotaan että ukot eivät hajoilisi ennen playohveja.

Lisäkysymys HIFK faneille, miksi Petrell on aina neloskentässä? Yksi vmäisimmistä ja vaarallisimmista hyökkääjistä liigassa. Luulisi tuon tason ukolle olevan käyttöä muualla kuin Åstenin ja Jääskän rinnalla.
 

Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Helppo peli.

Lisäkysymys HIFK faneille, miksi Petrell on aina neloskentässä? Yksi vmäisimmistä ja vaarallisimmista hyökkääjistä liigassa. Luulisi tuon tason ukolle olevan käyttöä muualla kuin Åstenin ja Jääskän rinnalla.
Tiivistin lainattavaa. Ensimmäiseen vastauksena: kyllä, ei jää IFK:lle kun känsät käteen tältä reissulta.
Mutta mitä Petrelliin tulee niin välillä paikka olisi kyllä kokonaan kokoonpanon ulkopuolellakin. Niin alta riman pelit on menneet herralla. Tosin suoritus on ollut joukkueen suorittamista peilaava.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäkysymys HIFK faneille, miksi Petrell on aina neloskentässä? Yksi vmäisimmistä ja vaarallisimmista hyökkääjistä liigassa. Luulisi tuon tason ukolle olevan käyttöä muualla kuin Åstenin ja Jääskän rinnalla.

Yhtään korkeammalle ei ole asiaa, ei pitäisi olla edes kokoonpanossa. Hitautensa vuoksi ei mitään käyttöä. Veemäisyys ja vaarallisuus lienee jäänyt sinulla mieleen kuusi vuotta sitten. On ollut viimeiset 5 vuotta joka jengissä nelosketjun pelaaja ja nyt SHL:ssä ja liigassa vieläpä aika heikko sellainen.

Onnea Kalpalle, teillä hyvä kausi menossa. Tämä peli ei kiinnosta IFK-leirissä varmaan ketään. Eiköhän Kalpa voita 2-1, laukauksia tuskin tulee kumpaankaan päähän kovin montaa. Tosin jos Kalpa pääsee suht ajoissa 2-0 johtoon niin voi tulla rumatkin lukemat.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Missä on Finley? Ei ainakaan näy Liigan sivujen kokoonpanossa.

Tulee varmasti viihdyttävä matsi. 3 pojoo kelpais, että pysyttäs Tepsin kyydissä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Rutiinivoitto kovin keskinkertaisella pelillä heikosta vastustajasta. Pari räkämaalia maalin edestä vielä kaupan päälle. Miinukset yleisölle, niille ketkä ei päässeet paikalle taaskaan.
 

HokiHero

Jäsen
Ihan mukava voitto ja suorastaan loistava suoritus kun ottaa huomioon että peli oli puolivälissä 0-2. Ruuttun tärkeä maali oli kiistanalainen, en tiedä voiko molarin syliin noin ajautua vaikka sillä hetkellä kiekko olikin jo molarin alueella. No viimeksi Mikkolan kiistanalainen keissi meni stadilaisten laariin joten nautitaan tästä.
 

Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Ekalla tauolla mietin ettei IFK olekaan ihan paska, noo olin hieman hätäinen analyysini suhteen. Kolmannessa erässä totuus tuli ja toi Möttöset & Töppöset. Jotenkin kuvaavaa tasoerolle on se, että KalaPa surffaili kaksi erää ja sitten lopussa neppaili helpot pinnat. Surullista on kyllä tuo IFK:n taaperrus ja sellainen hengettömyys. Pelaajat ovat kuin kaupungin työntekijät, tulevat ajoissa työpaikalle katsomaan kun muut tekee töitä. Se on suurin murhe ettei mene ylitöiksi ja pääsee työaikana himaan eikä tuu hiki.
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Huomaa kyllä joukkueen tilan ihan kotisohvalta asti kun vastustajan maalit eikä voitto aiheuta minkäänlaista reaktiota.
Voidaan vähätellä vaikka ikuisuuteen Kalpankin Möttösiä ja Töppösiä (kuulostaa muuten aivan saatanan tyhmältä), mutta niin ne vaan ratkoo pelejä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Peli oli tasaisempi kuin mitä numerot kertovat (tottakai kun kaksi viimeistä tulee tyhjiin). Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin - tai jopa vitsiltä - niin Kalpalle tuo pelitavan epätavallisuus toi oikeasti ongelmia. Jatkuvasti pakkien takana oli hyökkääjiä kun puolustajat valmistautuivat ottamaan vastaan hyökkääjän hyökkäysmuodostelmaa. En tiedä liittyikö se tuohon, mutta Kalpa sitten vastaavasti omat maalinsakin teki aika epätyypillisistä tilanteista ja enemmänkin yksilösuorituksella. Mitään joukkuepelaamisen juhlaa tuo ei siis ollut kumpaankaan suuntaan. Maalintekijöinä junnut ja Ruuttu. Ja Timonen.

Jussi Timoselle siis onnea uran maaliennätyksen rikkomisesta! (ulkomuistista kauden kolmas)
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Olipa kauniitten maalien ilta. Petrell ja Teppo IFK:lta. KalPalta Myttynen ja Luostarinen. Kovin moni ei KalPalainen ei tuosta Luostarisen paikasta maalia olisi tehnyt. Hienosti nosti rystyltä maaliin. Ja ihan hienon 6-3 -maalin JuTikin teki.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Ekalla tauolla mietin ettei IFK olekaan ihan paska, noo olin hieman hätäinen analyysini suhteen. Kolmannessa erässä totuus tuli ja toi Möttöset & Töppöset. Jotenkin kuvaavaa tasoerolle on se, että KalaPa surffaili kaksi erää ja sitten lopussa neppaili helpot pinnat. Surullista on kyllä tuo IFK:n taaperrus ja sellainen hengettömyys. Pelaajat ovat kuin kaupungin työntekijät, tulevat ajoissa työpaikalle katsomaan kun muut tekee töitä. Se on suurin murhe ettei mene ylitöiksi ja pääsee työaikana himaan eikä tuu hiki.

Möttöset ja töppöset tekee tuollaiselle epäorganisoidulle paskalle tepposet. Ei se voi olla mitenkään yllätys. Jotenkin tasoeron kuvaa se kun meidän 18v hyökkääjä laittaa Lankisen ihan kahville...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös