Mainos

Ti 31.1.2012 Pelicans - KalPa

  • 13 267
  • 37

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
No, eihän siellä ollut kuin yksi jääkiekkojoukkue tänään. Vaikutti siltä, että KalPa oli jo valmiiksi alistunut itseään paremman vastustajan edessä. KalPa oli todella aseeton, eikä sitä auttanut se, ettei KalPalla ole tällä hetkellä veskaria, joka voisi kannatella tuota joukkuetta. Ahosta on ikävä.

Harmillista, että KalPaa koetellaan nyt loukkaantumisilla. Tilanne on jo surkuhupaisa. Kai KalPa ajatteli, että neppailulla voitaisiin välttää lisäloukkaantumiset, mutta vielä mitä. Arttu Luttinen taklaa TODELLA TODELLA rumasti kiekotonta miestä puskan takaa ja Tuomas Kiiskinen loukkaantui siinä tilanteessa. NHL:ssa Luttinen olisi tapettu, mutta kun ei KalPassa ole kuin noita mikkihiiriä, niin vastustajat saavat tehdä kentällä ihan mitä hyvänsä. No, eipä lahtelaisten tarvinnut tänään esittää edes parastaan. Tekivät perusduunin ja veivät pisteet.

Kiiskisen lisäksi loukkaantui Kauppinen, joka sai kiekon suuhunsa.

Huolestuttaa tuo KalPan loukkaantumissuma, taitaa Pelicans vielä kiriä ohi - ei voi mitään. Neljä voittoa putkeen KalPasta lahtelaisille. Onnittelut. Te tai Ässät viette mestaruuden tänä vuonna.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Onnittelut Pelicansille, parempi voitti. Pitäkäähän hyvät bileet Latvalan kunniaksi viikonloppuna. Hieno mies kyseessä.

KalPalta kaukalon jättivät kesken pelin tänään ainakin Kiiskinen ja Kauppinen. Tästä on helvetin huono jatkaa. Siirtoraja menee reilun kolmen tunnin päästä umpeen ja käytännössä melkein puoli joukkueellista paikkaajia pitäisi ostaa.

Ei muuta kuin lauantaina jatkamaan Ässiä vastaan. On tää surkuhupaisa tilanne.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sellainen tarina tällä kertaa. Ainut toive oli, että ei loukkaantuisi enää pelaajia, mutta se oli liikaa toivottu. Kauppinen sai kiekon naamaan ja ei pelannut enää. Kiiskinen vedettiin pystyyn keskialueella puuntakaa kiekottomana miehenä. Pelasi jonkun vaihdon, mutta ei ollut lopussa enää kentällä edes ylivoimalla.

Lannon, Laurila, Kauppinen, Masuhr, Glenn, Kapanen, Hentunen, Kiiskinen... Kukapa noita kaipaa. Ei voisi parempaan paikkaan maaottelutauko tulla. Tai voisi, jos se olisi alkanut jo ennen tätä ottelua.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Oisivat jääneet kotiin...

... niin olis seuraavaan peliin edes joku pelimies kentällä. Kauden paskin matsi keltamustien lasien takaa katsottuna ja huolettaa se, että mitä pidemmälle kausi etenee, niin sitä veltommalle toi peli paikka paikoin näyttää. Tänään vain Salminen sai jotain aikaan ja kaikilla muilla oli kirjaimellisesti paskat housussa jo ennen kuin matsi alkoi. Samilla ainakin.

Toivottavasti saadaan parsittua porukkaa ja peli-iloa kasaan ennen lauantain toista kärkiottelua ettei taas tule pataan.

Pelicansilta vakuuttava suoritus vaikka tänään ei kyllä tarvinnut mitään esittää. Järvinen jäi positiivisesti mieleen, kun heitteli Pakarista pariin otteeseen pitkin laitoja. Myös Marttinen jäi jostain syystä mieleen pelillisesti parempana tapauksena kuin nimi selässä muistutti.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onnittelut Pelsuille ansaitusta voitosta. Numerot kertovat kaiken, peli oli käytännössä ohi jo toisen erän jälkeen. Sanotaan nätisti että aseeton ja pelokas esitys KalPalta. Vaikka todella vajaalukuisena peliin jouduttiin niin niillä on pelatava ketä kehiin saadaan, ei voi mittään eikä sen taakse voi mennä. Tänään joukkueiden tasoero oli tämmäinen. Itseasiassa myös runkosarjan kohtaamiset selvästi Pelsuille eli aika pahan niskalenkin Pelsut KalPasta saanut kauden mittaan. Tuskin sattumaa. Siinäpä Tuokkolan joukoille mietittävää.
'
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Eipä tuossa loppunumeroissa oikeastaan mitään ihmeellistä ollut. Ne kuvastaa ihan tasan sitä kun 8 parasta ukkoa on vakiokokoonpanosta kerralla pois eikä mitään muuta.Samassa tilanteessa olisi mikä tahansa porukka kun pelillisestä rungosta ja sitämyöten pelitavan toteutuksesta on väkisin paras puhti poissa.

Maalivahtiakaan on turhaa kivittää tässävaiheessa edes niistä illan parista helposta kun sillä on koko kuopion vittumaisin työ vielä hyvän aikaa eteenpäin ennenkuin sairastupa tyhjenee ja tilanne edes jotenkin normalisoituu tosipeleihin.
 

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niiltä osin mitä ottelua pystyin katsomaan niin kyllähän Pelsut vie hyvin KalPalta tilan agressiivisella karvaamisellaan. Myös Koskisen otteet maalilla vaikuttivat, ettei kaveri ole parhaimmassa tikissään. Ihan kuin ei olisi hirveesti kiinnostanut pelata. Kauppisen ja Kiiskisen loukkaantumisia en nähnyt mutta toivotaan taas ettei käynyt pahemmin.

Onnittelut Lahteen. Kova joukkue teillä.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Arttu Luttinen taklaa TODELLA TODELLA rumasti kiekotonta miestä puskan takaa ja Tuomas Kiiskinen loukkaantui siinä tilanteessa. NHL:ssa Luttinen olisi tapettu, mutta kun ei KalPassa ole kuin noita mikkihiiriä, niin vastustajat saavat tehdä kentällä ihan mitä hyvänsä.
Oletko tosissas ? Kyseessä oli hallilta katsottuna ja screeniltä muutamaan otteeseen kelattuna puhdas vahinko jossa molemmat keskittyivät kiekon sijaintiin ja sattuivat törmäämään.

Luttinen on yksi viimeisimpiä pelaajia jotka tuossa vaiheessa sikailisi tahalteen. Tuomaritkin taisivat vahingon huomata kun hetken neuvonpidon jälkeen tuomittiin vain kakkonen, vaikka loukkaantuminen tuli ja rangaistusta ei oikeen voinut peruakkaan kun tuli se käsi nostettua pystyyn.

Kokonaisuutena peli oli juuri sitä mitä lukemat taululla näyttivät ja missään vaiheessa ei kotijoukkueella hätää ollut. Sakari Salminen oli ainoa joka pystyi Lahtelaiskatsojan mielenrauhaa järkttämään.
Koskinen oli maalissa heikko ja voi ainakin kaksi ensimmäistä ottaa piikkiinsä ja muutenkin pudotteli kiekkoja jatkuvasti.
Erottui kyllä selkeästi maalivahti ja maajoukkuemaalivahti, vaikkei Hovinen suurempiin töihin joutunutkaan.

Hankinnoista Smolenak oli hyvä, eikä missään vaiheessa näkynyt mitään ongelmaa työmoraalissa. Pisteet vielä kannattajien muistamisesta pelin jälkeen. Hyvä avaus.

Platilista ei saanut oikeen tarkkaa kuvaa vielä, sillä toinen erä meni melkein lasaretissa tuon taklauksen jälkeen. Muutoin suhteellisen varmaa työskentelyä ilman hienouksia.

Sopanen ja Marttinen pelasivat kauden parhaat pelinsä ja Hodgmanilla oli tänään taas tuo "will dominate" vaihde päällä. Toivoa sopii että viimeksi mainitulla on jatkosoppari tehtynä ensi kaudesta.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Oletko tosissas ? Kyseessä oli hallilta katsottuna ja screeniltä muutamaan otteeseen kelattuna puhdas vahinko jossa molemmat keskittyivät kiekon sijaintiin ja sattuivat törmäämään.

Luttinen on yksi viimeisimpiä pelaajia jotka tuossa vaiheessa sikailisi tahalteen. Tuomaritkin taisivat vahingon huomata kun hetken neuvonpidon jälkeen tuomittiin vain kakkonen, vaikka loukkaantuminen tuli ja rangaistusta ei oikeen voinut peruakkaan kun tuli se käsi nostettua pystyyn.
Kyllähän Luttinen tuossa nimenomaan tahallaan veti Kiiskistä aikaa ja tilaa oli väistää mutta Luttisella ei nuppi toiminut, niin piti teloa Kiiskinen.
Jos kerrankin otteluvalvoja on hereillä niin tästä pitää lähteä Liusjärvelle raportti tai kyseiset herrat voidaan poistaa kokonaan peleistä.
Tahallisempaa vahingoittamisyritystä saa hakea kun kiekotonta pelaajaa taklataan tuolla tavalla ja itsellä on aikaa ja tilaa vaikka kuinka väistää.

Kyllähän Pelicans pääsi helpolla kun KalPalta puuttui ennen peliä top6 pakeista kokoonpanon mukaan 4, joista Timonen vielä toipilaana ja pelin jälkeen viisi.
Mikään joukkue ei kestä tuollaista aukkoa puolustuksessa ja kun vielä hyökkäyksestä puuttui Hentunen ja Luttinen teloi Kiiskisen niin voitanee KalPan kausi taputella jos Kauppiselle tai Kiiskiselle tuli pahempia vammoja.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siinä oli Pelicansilla ylivoimalla haku käynnissä, Luttinen katseli mihin pakilta kiekko tulee ja Kiiskinen peruutteli eteen. Luttisella ei todellakaan ollut mitään syytä taklata tuossa tilanteessa ketään, eikä hän myöskään taklannut.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ottakaa nyt jumalauta jo nuo värilasit pois päästä. Luttinen ei todellakaan TAKLANNUT Kiiskistä, kaverit törmää keskialueella ja that's it. Harmi jos Kiiskisellä kävi jotain vakavempaa, mutta tilanne oli vahinko ja sen kanssa saadaan elää.

Muuten ottelusta ranskalaisilla:

- Hodgman oli huikean hyvä, voisi edelleenkin laukoa itse.
- Jormakka pelasi kanssa hienosti tauon jälkeen.
- Ykkös YV ei toiminut.
- Paakkis taas todella hyvä.
- Hovinen pelasi varmasti ja ei liiemmin pomputtelut kiekkoa, toisin kuin Koskinen.
- Ääriliike oli kekannut uuden laulun.
- Lihis oli hyvä, vaikka hieman liimautukin kiinni paperiin.
- Perus tiistai-illan läpsyttely, yleisö ei oikein lähtenyt mukaan missään vaiheessa kun tuntui pelin olevan selvä jo ekan kympin jälkeen.
- 3 pistettä rikkaampi.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo KalPa oli puolivillaisella jengillä mukana joten eipä tuota jaksa paljon analysoida. Puolustaminen oli aika vaikeaa välillä Pelsujen tehokenttiä vastaan, joita tällä hetkellä näyttäisi olevan jopa kolme.

Mitä ihmettä on tapahtunut Mikko Koskiselle? Kaksi ensimmäistä maalia olivat aikamoisia hörppyjä tuon tason maalivahdille. Muihin maaleihin ei sitten ehkä ollut arpaa, mutta käsittämättömän paljon miehen peli on tippunut siitä mitä se oli aikaisemmin. Toivottavasti saa itseluottamuksensa kuntoon kevääseen mennessä.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä ihmettä on tapahtunut Mikko Koskiselle? Kaksi ensimmäistä maalia olivat aikamoisia hörppyjä tuon tason maalivahdille. Muihin maaleihin ei sitten ehkä ollut arpaa, mutta käsittämättömän paljon miehen peli on tippunut siitä mitä se oli aikaisemmin. Toivottavasti saa itseluottamuksensa kuntoon kevääseen mennessä.
Olisi varmaan hyvänä päivänä ottanut jonkun kiinni, hyvistä paikoista tyhjään paikkaan suuntautuneet laukaukset, ei mitään tykkejä mutta ilkeisiin paikkoihin mv:n kannalta. Ekassa liian keskellä maalia, haisteli varmaan syöttöä tai kylmä sijoittumisvirhe.

En ole aikoihin nähnyt niin hipaisusta tullutta rankkaria kuin minkä Pelicans sai ja Lasch tuhri. Ilolla otan kyllä vastaan sen että kaikki selvältä takamatkalta suoritetut huitomiset ja koukkaukset vihelletään tarkasti pois.

Pelicans vei selvästi kun KalPasta ei ollut kiekolliseen peliin saati kuskin paikalle. Jos jotain positiivista haetaan niin Kauppiselta hieno avaus Salmiselle, näitä tarvitaan variaatioiksi niin hitaisiin lähtöihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös