Mainos

Ti 29.9.2015 TPS - KalPa

  • 4 874
  • 35

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS palaa reilun viikon jälkeen kotiin ja vastaan kauden kolmannessa kotiottelussa asettuu siis KalPa. Kauden kotiavauksessa kaatui HPK lukemin 3-1 ja reilu viikko takaperin lauantain "hegemonia-ottelussa" KooKoo jätti Tepsin nollille ja vei matsin jatkoajalla 0-1. Tänään on siis kasvojenpesun paikka.

KalPa on pelannut ainakin numeroiden valossa tasaisia matseja, myös vieraissa. Maalin tappiot ovat tulleet mestarisuosikkeja Kärppiä ja HIFKiä vastaan ja maalin voitto HPKsta. Kaikki KalPan ottelut ovat ratkenneet maalin erolla.

Tepsin pelillinen ilme on ollut pääosin hyvä, mutta etenkin otteluiden alut ovat olleet hankalia. Loppuviikon peleissä torstaina Kallio sai 2+2 korkeasta mailasta ensimmäisessä vaihdossa ja HIFK käytti heti molemmat kakkoset hyväksi ennen kuin kahta minuuttia oli pelattu, Tepsin AV-neliön ihmetelessä passiivisena vastustajan syöttökuvioita. TPS kuitenkin nousi mukaan taisteluun ja oli pariin otteeseen lähellä tasoittaa pelin 3-2 tilanteessa, mutta peli päättyi 4-2. Perjantaina Tappara näytti pitkään vievän kolme pistettä, mutta niin vain TPS kampesi tasoihin kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä 1:08. Kallio ampui voittomaalin kun aikaa oli jäljellä 27 sekuntia, tehden ottelusta yhden makeimmista TPS-voitoista pitkään aikaan. Peleissä silmiinpistävää on ollut juuri tuo tasonvaihtelu, mm. heikoista aluista hienoihin venymisiin lopussa. Toinen merkille pantava asia on suorastaan murhaava YV, luku 37,5% on melko harvinaista, vaikka toki otteluita ja siten ylivoimia ei vielä kovin paljoa olekaan.

Liigan kuumimman Tukonen-Perrin-Kallio ketjun takana toimivia ketjukoostumuksia on ollut hankala löytää, mutta perjantaina uransa ehdottomasti parhaan ottelun pelannut 21-vuotias Elias Karvonen löysi yhteisen sävelen Ahtolan ja Kumeliauskasin kanssa, ja Karvosen tarjoilusta alkukaudella täysin pimennossa ollut Ahtola avasi maalitilinsä. Tämä ketju melko varmasti pysynee kasassa myös illan otteluun. TuTo-lainoista Virta ja Setänen palaavat takaisin mustavalkoisiin, Setänen todennäköisesti avaamaan luukkua mutta Virta pelannee tänään ensimmäisen Liiga-pelinsä TPS-paidassa.

Tepsiltä kannattaa erityisesti seurata jatkuvatko Karvosen erinomaiset otteet ja realisoituuko Spinan kova työ vihdoin myös tehopisteiden muodossa.

Luottoa on että tänään kolme pistettä jää Turkuun, mutta alussa ei ole varaa antaa tasoitusta viime otteluiden malliin. Tulosvetoon 3-2.

E: pari typoa
 
Viimeksi muokattu:

G-dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan kokoonpano suht vitsi:

#29 Harjama - #28 Rissanen - #71 Davis
#46 Timonen - #7 Mikkola

#4 Lauritzen - #22 Bengtsson - #12 Piipponen
#50 Riikola - #57 Lyytinen

#20 Hämäläinen - #13 Ruohomaa - #73Mankinen
#16 Kinnunen - #3 Lukka

#10 Nikko - #41 Sebok - #40 Nuutinen

7. puolustaja #25 Leskinen

#37 Kilpeläinen (#40 Perhonen)
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS tänään

#32 Lauri Tukonen - #10 Eric Perrin - #71 Tomi Kallio
#60 Tero Koskiranta - #91 Ville-Vesa Vainiola - #12 Dave Spina
#22 Jerry Ahtola - #17 Tadas Kumeliauskas - #44 Elias Karvonen
#78 Patrik Moisio - #29 Jonne Virtanen - #37 Patrik Virta
13. hyökkääjä #50 Niklas Salo

# 7 Henrik Tallinder - #36 Elmeri Eronen
#20 Jani Forsström - # 3 Petteri Nummelin
# 4 Toma Mojzis - #55 Harri Tikkanen

#35 Teemu Lassila
(#30 Aleksander Georgiev)

Eli Setänen nostettiin TuTosta vain mussuttamaan poppareita (ainakin tässä vaiheessa) ja Virta ottaa paikkansa nelosesta. Liigan sivuilla tähän on virheellisesti merkattu Niklas Salo, joka on 13. hyökkääjä. Ainakin jos Tepsin Facebookkiin voi luottaa...
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
On aika arvoituksen! Mitä yhteistä on TPS:n kotiotteluissa Jatkoajan otteluketjuilla ja Turkuhallin yläkatsomoilla?
V: molemmat ovat hankalia avata

Maanantaina 28.09.2015 TPS ilmoitti kotisivuillaan, että Turkuhallin koko yläkatsomo pysyy kiinni tiistaisessa KalPa-ottelussa - ja todennäköisesti myös torstaisessa SaiPa-matsissa. Kausi 2015-16 on vasta pyöräytetty käyntiin, mutta TPS:n toimistolla tuntuu olevan jo luovuttamista ilmassa - "ei näis' Tepsin matseis' kuitenka' kettä' käy!".

28.09.2015 - TPS: Korjaus matsimainokseen
"Viikonlopun lehtimainoksiin on valitettavasti eksynyt väärää tietoa tiistain KalPa-ottelusta. Tuossa ottelussa HK Areenan yläkatsomot ovat suljettuina, vaikka lehtimainoksessa lukee, että myös yläkatsomot ovat avoinna. E-katsomoon, eikä muihinkaan yläkerran katsomonosiin, ei siis pysty ostamaan lippuja. HC TPS pahoittelee virhettä, mutta toivottaa kaikki tervetulleeksi matsiin."

Noh, näillä mennään ja meikäläinenkin jää kotiin hakkaamaan tattia hallille menemisen sijaan. Radio Auran Aallot ja mustavalkoinen ääni Markku Silvennoinen toimii - ja loput sitten Jatkoajan otteluseurantaketjusta!

Aiemmin tapahtunutta:

07.10.2010 TPS - KAL 2- 5 4548
24.02.2011 TPS - KAL 2- 1 4881
22.11.2011 TPS - KAL 0- 5 5010
- Mikko Koskinen 22/22
26.01.2012 TPS - KAL 1- 4 6111 - Matti Kuparinen 0+3
20.11.2012 TPS - KAL 7- 3 6029
02.02.2013 TPS - KAL 0- 4 5318
- Pekka Tuokkola 32/32
31.10.2013 TPS - KAL 6- 3 4019 - Niclas Lucenius 3+1, Francis Paré 1+2
29.12.2013 TPS - KAL 1- 3 4910
18.09.2014 TPS - KAL 2- 1 4029
13.01.2015 TPS - KAL 0- 5 3819
- Samu Perhonen 16/16, Michal Birner 1+2

Ottelut: 10
Maalit (60min): 21-34
Perinteisen kaavan mukaan: 4-0-6 - pisteet 8-12
Nykyisen pelleilyn mukaan: 4-0-0-6 - pisteet 12-18

Melkoista vuoristorataa kyllä olleet nämä TPS-KAL -matsit Turussa. Edellisten viiden kauden aikana savolaiset ovat peräti kolmasti nöyryyttäneet turkulaisia jättämällä kotijoukkueen tylysti nollille ja mättämällä itse 4-5 maalia. Vastaavasti pari kertaa KalPa on lähtenyt kotimatkalle ilman pisteitä rökäletappio (7-3 ja 6-3) niskassaan. Jotenkin huomionarvoista on se, että näiden joukkueiden kohdatessa jatkoille ei olla menty kertaakaan edellisten viiden kauden aikana. Mielenkiintoista on myös se, että viimeksi nollapelin Turussa pelannut Samu Perhonen tullee avaamaan KalPa:n vaihtoaition luukkua Eero Kilpeläisen hoitaessa torjuntatyöt.

TPS tänään:

#32 Lauri Tukonen - #10 Eric Perrin - #71 Tomi Kallio
#60 Tero Koskiranta - #91 Ville-Vesa Vainiola - #12 Dave Spina
#22 Jerry Ahtola - #17 Tadas Kumeliauskas - #44 Elias Karvonen
#78 Patrik Moisio - #29 Jonne Virtanen - #50 Niklas Salo

# 7 Henrik Tallinder - #36 Elmeri Eronen
#20 Jani Forsström - # 3 Petteri Nummelin
# 4 Tomas Mojzis - #55 Harri Tikkanen

#35 Teemu Lassila
(#30 Aleksandar Georgiev)

Eli eipä siellä edelliseen Tappara-matsiin (25.09.2015) nähden suuria muutoksia ole tapahtunut. Oikeastaan ainoa muutos on Julius Vähätalon tipahtaminen pois nelosen vasemmalta laidalta, ja Patrik Moision nousu pelaavaan kokoonpanoon. Jopa Turun Sanomien matsiennakossa ennakoitiin Niklas Salon ottaneen sen verran tälliä viikonlopun A-junnumatsissa, että hän ei pystyisi tänään pelaamaan. Ainakin kokoonpanoon Salo on kuitenkin merkattu. TuTo:sta hätiin kutsuttiin jo Patrik Virta, mutta eipä häntä ole kokoonpanoihin listattu. Myös Oskari Setänen palasi TuTo:sta TPS:n rinkiin, mutta ainakin toistaiseksi mennään vielä Lassila-Georgiev -kombolla.

Ainoat poissaolijat lienevät siis Ilkka Pikkarainen sekä jostain pikkuvammasta kärsivä Niklas Friman. Joku epäili Frimanin kärsivän jostain kroonisesta pelisilmätulehduksesta tai jopa kokonaan puuttuvasta pelisilmästä tms. ja toipumisaika voi olla pitkäkin. Myös Julius Vähätalon puuttuminen rosterista ihmetyttää hieman - ainakaan mun silmiini ei ole sattunut mitään lisätietoja.
 
Viimeksi muokattu:

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
.Oikeastaan ainoa muutos on Julius Vähätalon tipahtaminen pois nelosen vasemmalta laidalta, ja Patrik Moision nousu pelaavaan kokoonpanoon.

Onko Vähätalo ollut niin huono, ettei enää mahdu rosteriin? Itse odotin häneltä tälla kaudella vähintään vakiintumista pelaavaan kokoonpanoon. Potentiaalia on, eikö se nyt millään realisoidu?
 
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings
On kyllä aika kauhean näköinen kokoonpano Kalpalla, alkaa olla ukkoja sivussa jo aika "hyvin". Sama olisi ollut heittää tähän peliin Perhonen maaliin ja säästellä Kilpeläistä, ettei sekin nyt heti mene rikki.

Yksikin piste olisi saavutus tänään.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On aika arvoituksen! Mitä yhteistä on TPS:n kotiotteluissa Jatkoajan otteluketjuilla ja Turkuhallin yläkatsomoilla?
V: molemmat ovat hankalia avata

Hörähdin tälle.

Patrik Virta ON merkattu kokoonpanoon sinun kokoonpanoosi nähden Salon paikalle ja Salo 13. hyökkääjäksi, jostain syystä liigan sivuilla oli hetken virheellinen tieto.

En kyllä ymmärrä, mikä idea on tulosyksikköön kasvava pelaaja nostaa kokoonpanoon pelaamaan jonkun vitun Moision kanssa, mutta empä mä kaikkea ymmärrä muutenkaan.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
KalPan kokoonpano suht vitsi:
Vemppaosaston äijistä saisi ihan kohtuullisen kentällisen aikaiseksi:
Tammela - Mutanen - Keränen
Jokela - Halonen

Niillä mennään ketä on käytössä, mutta onhan tuo materiaali kyllä niin kapea, ettei paljon hampaita naurata näillä loukkaantumisilla. Eipä olisi suunnaton ihme jos tämäniltainen matsi ratkeaisi ensimmäistä kertaa yli maalin erolla.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vemppaosaston äijistä saisi ihan kohtuullisen kentällisen aikaiseksi:
Tammela - Mutanen - Keränen
Jokela - Halonen

Niillä mennään ketä on käytössä, mutta onhan tuo materiaali kyllä niin kapea, ettei paljon hampaita naurata näillä loukkaantumisilla. Eipä olisi suunnaton ihme jos tämäniltainen matsi ratkeaisi ensimmäistä kertaa yli maalin erolla.
Pekka Virralle sopiva, vahvasti junnupainotteinen kokoonpano. Luokkaretkiä on männävuosina tehty nimekkäimmilläkin ukoilla ja niille on ollut ihan turha penkin takaa pienemmällä palkkapussilla huudella vittua, luistele, käännä jne.
Katsotaan mihin keskenkasvuisten kiima riittää Kallioita ja Nummelinejä vastaan. Em. huomioon ottaen pakisto saa olla hereillä pystysyöttöjen kanssa.

Henkilökohtainen tavoite olisi että KalPa saisi luotua 3,7 maalipaikkaa/erä, joka tarkoittaa n. 15 laukausta maalia kohti 60min aikana. Niillä pitäisi taistella maalintappiosta viimeiseen asti.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Jaahas..jos nyt oltaisiin siinä, missä TPS on viime kaudet vetänyt, niin se tarkoittaisi suunnilleen sitä että KalPa hoitaisi raajarikkoisella rosterilla selvänumeroisesti voiton kotiin Davisin paukuttaessa vähintään kaksi maalia.

Mikään ei onneksi tällaiseen enää viittaa, joten kunhan TPS saa pidettyä alusta alkaen paketin kasassa, niin olisiko tässä Lassilalle tarjolla kauden ensimmäinen nollapeli ja Spinalle 2+0 tilastot?

Tulosvetoon taidan lyödä TPS 3,4 ja KalPa 0,1

(Tällainen "arroganssi" on valitettavan usein kääntynyt TPS:ää vastaan, joten todettakoon vielä viestiä kirjoittaessani koputtaneeni puuta ja kovaa)
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko ei tänään pelaa, joten tämä ottelu menee seurantaan, koska a) TPS:ssä on monta entistä Lukko-peluria, b) Lukko kohtaa perjantaina KalPan. Koko syyskuun ajan on ollut mielenkiintoista seurata, miten Tepsin alkukausi lähtee käyntiin ja kyllähän tuo turkulaisten kannalta hyvältä näyttää. Kallio on osoittautunut ikävuosista huolimatta pelimieheksi ja Tukonen on iskussa - kunhan nyt vain pysyy ehjänä. Kun vielä Spina löytää tehonsa ja Ahtola saa enemmän onnistumisia, niin pitäisin Tepsiä jopa tämän kauden mustana hevosena, niin rutinoitunut tuo ryhmä on.

Tänä iltana erityisesti kiinnostaa seurata, millainen tunnelma Turkuhallissa on. Yläkatsomojen sulkeminen kieltämättä kuulostaa luovutusmentaliteetilta yleisön suhteen (miten muuten onko lippujen hinnat tästä syystä halvemmat alakatsomoihin?) eikä vuoden -91 finaalivastus käsittääkseni ole muutenkaan ollut kiinnostavin vierasjoukkue Turun suunnalla.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Sen verta huumoripitonen kokoonpano on taas tänään, että eiköhän se KalPa ota sieltä sen 0-5 voiton, kun isännät tulee takki auki.
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
4-0 Hieno voitto Tepsiltä - kiva pitkästä aikaa nähdä voittavaa kiekkoa!

Mikä siinä tepsin viimeisessä ylivoimassa kävi? Kallio ei meinannut pysyä tolpillaan ja sitten olin näkeväni että joku jäi auttamaan hänta laidan viereen samalla kun Kalpa lähti hyökkäämään alivoimalla.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä siinä tepsin viimeisessä ylivoimassa kävi? Kallio ei meinannut pysyä tolpillaan ja sitten olin näkeväni että joku jäi auttamaan hänta laidan viereen samalla kun Kalpa lähti hyökkäämään alivoimalla.

Näytti lähinnä sille että oli luistimen terän kanssa jotain ongelmaa.

KalPalla karmea määrä poissaoloja ja se kyllä näkyi. Näennäistä yritystä oli, mutta siihen se jäikin. Kohtuu vaivaton voitto Tepsiltä.

Eniten kuitenkin mielestäni voi heitellä kysymysmerkkejä tuon pelitavan ympärille. Aivan karmean näköistä jääkiekkoa, ja nyt on pelattu kaksi ottelua putkeen vailla maaleja. Otantani luonnollisesti liian lyhyt, mutta heitinpähän nyt ilmoille kuitenkin.

Tepsiltä hyvää perustekemistä mutta ei mitään loistokkuutta millään osa-alueella. Petu pelasi jälleen hyvin, samoin ykköskenttä ja Kumen kenttä. Spina oli jälleen todella liukas ja onneksi sai jo sen yhden pisteen sieltä. Maaleja seuraavaksi odotettavissa. Temelle myös ansaittu nollapeli, on ollut pääosin hyvä tällä kaudella.

Paljonko yleisömääräksi kuulutettiin? En kuullut, mutta melko tyhjää vaikutti olevan. Tai no, odottikohan joku yleisöryntäystä tiistai-illan KalPa-spektaakkeliin? Tuskinpa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Paljonko yleisömääräksi kuulutettiin? En kuullut, mutta melko tyhjää vaikutti olevan. Tai no, odottikohan joku yleisöryntäystä tiistai-illan KalPa-spektaakkeliin? Tuskinpa.
Ti 29.09.2015 TPS-KAL
Yleisöä 4.025

Toivottavasti siellä alakatsomoissa oli sitten hemmetin hyvä ja tiivis tunnelma - radion kautta se ei ainakaan välittynyt.
 

Turnipsi

Jäsen
Kalpa toi välillä kiekkoa todella hyvin omista ylös ja aina hyökkäysalueelle asti, mutta sitten meni näpräämiseksi. Välillä menivät suoraviivaisemmin, mutta kovin usein tuli jätön jättöä ja kiekon maalille toimittaminen meinasi unohtua kokonaan. Tuntuuko kenestäkään kotijoukkueen kannattajasta tutulta...?

Lehdistössä oli aika keila kysymys joltain Pekka Virralta, "miltä tuntuu tulla takaisin Turkuun". Virta kuittasi kysymyksen aika fiksusti, mutta ehkä tuon kysymyksen olisi voinut jättää väliin...

Tepsiltä ihan OK peli, tosin numerot eivät anna täyttä kuvaa tuosta. Mutta pakko se on myöntää että pitkästä aikaa tuntuu mukavalta katsoa jääkiekkoa, tuossa on jonkunlaista ideaa pelaamisen osalta.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kalpa toi välillä kiekkoa todella hyvin omista ylös ja aina hyökkäysalueelle asti, mutta sitten meni näpräämiseksi. Välillä menivät suoraviivaisemmin, mutta kovin usein tuli jätön jättöä ja kiekon maalille toimittaminen meinasi unohtua kokonaan. Tuntuuko kenestäkään kotijoukkueen kannattajasta tutulta...?

Lehdistössä oli aika keila kysymys joltain Pekka Virralta, "miltä tuntuu tulla takaisin Turkuun". Virta kuittasi kysymyksen aika fiksusti, mutta ehkä tuon kysymyksen olisi voinut jättää väliin...

Tepsiltä ihan OK peli, tosin numerot eivät anna täyttä kuvaa tuosta. Mutta pakko se on myöntää että pitkästä aikaa tuntuu mukavalta katsoa jääkiekkoa, tuossa on jonkunlaista ideaa pelaamisen osalta.
Löytyykö lehdistötilaisuutta mistään, tai tuleeko TPSltä näistä videokuvaa minnekkään ?
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Tepsille ansaitut pisteet.

Minkäpä mahdat, jos miehet on lasista tehty. Noilla mennään. Toivottavasti Keränen & Rissanen olisi askissa jo perjantaina.

Kilpeläinen teki mitä pysty. Davis oli kanssa ihan hyvä. Nuutinen taas ei oikein vakuuttanut. 4 minuuttia boksissa ja 100-0 alotustappio Kumelle ja 3-0- Game Over.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suvereeni esitys neljän maalin erolla. Ottelun voittajasta ei ollut tänään missään vaiheessa epäselvyyttä. TPS teki sen, mitä ottelun voittamiseen vaadittiin.

Maalit tulivat hyvään saumaan. Ensimmäinen ylivoima ja siitä maali. Toisen erän loppuun kaksi maalia ja ansaittu 3-0 -johtoasema kolmanteen erään lähdettäessä. Ahtolan tekemä 3-0 -maali on ottelun lopullinen ratkaisu.

Tokikin KalPan kokoonpanosta puuttui tekijämiehiä. Se ei voinut olla näkymättä.

Tästä on erinomaista jatkaa kohti torstain SaiPa-ottelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös