Ti 29.10. 2013 Lukko-TPS

  • 9 115
  • 35
Suosikkijoukkue
KK
Värilasittomana voin jotain pelistä kertoa. Lukko pelasi hyvin, mutta mielestäni ei TPS:kään niin munaton ollut kuin tulos antaa kertoa. Mielestäni TPS:n peli kaatui tuomarintoiminaan. Anteeksi kiroiluni, mutta voi helvetti mitä pelleilyä tuomareilta. Muutama esimerkki jäähyistä: Lukon pelaaja rikkoo, jäähy TPS:n pelaajalle. Lukon pelaaja pääsee yksin läpi, TPS:n pelaaja yrittää huitoa takaa mutta ei juuri edes koske läpi menevää Lukon pelaajaa eikä se häiritse yhtään läpiajoa, mutta Lukon pelaaja saa läpiajon jälkeen rangaistuksen koukkaamisesta. Siis jos siintä jäähyn antaa niin eikö sen pitäisi mennä rangaistuslaukaukseksi automaattisesti, kun Lukon pelaaja oli kuitenkin metrin edellä? Muutenkin jäähyt TPS:lle olivat todella kyseenalaisia ja Lukolle jäi taas muutama viheltämättä. Lisäksi Lukon ensimmäinen maali olisi tullut hylätä. Kun mentiin videotuomarille, niin videotuomari katsoo vain, meneekö kiekko maaliin vai ei? Mielestäni Lukon pelaaja painoi Norrenan sivuun ko tilanteessa ja sitähän ei video tuomari päätä. En väitä, etteikö Lukko olisi voittanut matsia ilman TPS:n jäähyjä, mutta peli ainakin olisi ollut tasaisempi. Lisäksi jäähyn jälkeen menee aina tovi ennen kuin peli normalisoituu. Täten TPS oli kiitos tuomarien, täysin altavastaajana ottelussa.

Tämä toki oma näkemykseni ja kumpikaan joukkue ei merkkaa minulle mitään.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Olen sanaton. Vaikeaa on.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Eiköhän tämä voitto perustunut siihen, että Lukko oli hanakampi voittamaan. Kummallista kyllä Lukolla riitti energiaa läpi koko ottelun. En ole yhtään Tepsin peliä tällä kaudella nähnyt, mutta ei tolla syöttöpelillä saa mitään aikaan.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tuliko tuo Tepsin koukkujäähy toisen erän läpiajotilanteessa kuitenkin siitä Vahalahden kaatamisesta Lukon siniviivalla? Tuo oli kuitenkin aivan selvä rike, kun taas läpiajossa ollutta ei rikottu millään tavalla. Tuomarilinja oli tosiaan vaihteleva ja heikko, mutta aika hyvin oikeassa suhteessa minuutit menivät. Tepsi tuntui vetävän tilanteet överiksi heti pelin alusta saakka, mikä näkyi sitten lopulta jäähyminuuteissa. Alussa tosin toiselta piiparilta oli pilli tukevasti hukassa.

Ei kovin laadukas, mutta erittäin viihdyttävä matsi. Lukko laukoi hanakasti läpi pelin ja ripareita tuli runsaasti. Vähän vaan kaipaisi Tukosta ja Nurmea lyömään irtopalat sisään.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
TPS oli Hifkin ohella huonoin Raumalla vieraillut joukkue. Hidas, haluton, kuriton.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko laukoi hanakasti läpi pelin ja ripareita tuli runsaasti.

Tänään tuo toimi, kun Norrenaa ei kovin paljon torjuminen edes kiinnostanut. On Norrenankin taso iän myötä pudonnut aika rajusti. Perustorjunnoissakin vaikeuksia ja keskittyminen herpaantuu vähän väliä. Eikö Norrenan pitänytkin jo lopettaa, mutta pyörsi päätöksen kun Engren lähti?

Lukko oli selvästi parempi ja ansaitsi voittonsa, mutta kiistatta tuomarilinja suosi tänään Lukkoa. Tuo Gagnonin maali oli tosiaan sellainen, mikä olisi kuulunut hylätä. Hidastuksen perusteella Gagnon runnoi lopulta kädellään kiekon yli maaliviivan. Toki Gagnonilta hienosti pelattu loppuun asti, kun vihellystä ei kuulunut.

Pelin nähneenä ei tarvitse ihmetellä, miksi TPS on sarjajumbona ja Lukkokin odotuksiin nähden alisuorittanut. Niin sekavaa koohottamista oli molempien peli. Lukko pystyi pelamaan yksinkertaisemmin kiekkoa suoraan päätyyn ja yritys+asenne oli paria luokkaa parempaa. Riistoja Lukko sai tänään varmasti ennätysmäärän, kun TPS sortui Liigatasolle todella helppoihin virheisiin ja lopussa käsittämättömiin kuljetuksiin.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos nyt tuomarityöskentelyyn pitää ottaa kantaa, niin olihan se melkoisen heikkoa. En kuitenkaan näe, että se olisi millään tavalla ollut TPS:n munattoman esityksen syynä.

Kolmannessa erässä meni ainakin pari aivan selkeää TPS-rikettä läpi. Tämä ei tosin yllättänyt, sillä vierasjoukkueelle vihellettiin juuri näitä tilanteita ennen pari erittäin kevyttä jäähyä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensimmäinen erä oli kyllä huonoa peliä puolin ja toisin. Kiekko poltteli lavassa molemmilla joukkueilla ja kyllä selvästi näki ettei kumpikaan sarjan kärkikastiin kuulu. TPS kyllä oli alussa lievästi niskan päällä voittaen paljon kaksinkamppailuja, ja avausmaalia voidaan pitää ihan ansaittuna, vaikka tuurilla verkkoon menikin. Suomisen bulgarialainen meni suoraan sisään vaikka ensikatsomalta luulinkin sen muuttaneen suuntaa. Ei tuollaisia kyllä saisi mennä, vaikka siinä maskia olikin.

Onneksi Lukko pääsi nopeasti tasoihin ja vielä merkillisemmällä maalilla. Aaron Konjakki punnersi maalin kulmalle, kiekko jäi siihen tolpan ja Norrenan luistimen väliin näkyviin ja sitten siinä olikin helvetinmoinen kasa miehiä kiekon päällä. Jostain se kai maaliin meni, Konjakille se merkittiin ja videotarkistuksen kautta hyväksyttiin. Paha sanoa potkiko Norrena omiin vai tekikö Konjakki kädellään maalin.

Siinähän oli koko pelin alun ajan yleisö antanut tuomareille huutia kun Lukko sai alussa jäähyn ja Suominenkin teki maalinsa siirretyn rangaistuksen aikana. Lopulta tuomarit sitten Palmrothille lätkäisivät kakkosen kun tämä kiskaisi maalinedusruuhkassa Sipiläiseltä kypärän pois, ja kohta kiekko olikin toistamiseen Norrenan takana. Jesse Virtanen oli orkesterinjohtajana Nummelinin puuttuessa, ja hienon syötön Virtanen antoikin josta Uusikartano kiskaisi tyylikkäästi maalin kattoon.

Juhani Jasu puolestaan hankki Lukolle toisen ylivoiman. Mielestäni se oli Norrena joka Jasun maalin edessä kampitti, Vittasmäki sinne lopulta kuitenkin komennettiin. Maalia ei tullut, mutta Tepsin tasoitus oli lähellä kun Sexton polki läpi ja laukoi ja ehti tuulettamaankin mutta Zapolski sai hiukan hanskaansa väliin ja kiekko meni ohi. Näytti kyllä katsomoonkin ihan varmalta maalilta ensin.

Toinen erä oli sitten jo selkeää Lukon hallintaa ja TPS putosi kyydistä. Ilkka Mikkola osui hurjan ylivoimapyörityksen päätteeksi Sextonin jäähyn aikana, ja olihan se aika merkillinen tilanne mistä jäähy tuli. Kiekko karkasi keskialueelle, Vahalahti polki perään ja häntä rikottiin Lukon puolustussinisellä. Tästä ei kuitenkaan käsi noussut, vaan vasta sitten kun Lukon pelaaja oli jo maalintekopaikassa, siinähän ei rikettä enää ollutkaan mutta siitä se jäähy annettiin. No hyvä näin, kun hyötyjänä oli Lukko ja Mikkolahan siinä tulitti 3-1.

Norrenan piikkiin meni Kangasmäen tekemä 4-1. Kainalosta livahti ja olin ihan varma että TPS vaihtaa maalivahtia mutta ei.

Lisämaaleihinkin oli paikat, mm. Ahtola latasi pienestä kulmasta tolppaan ja Jaatinen ylärimaan mutta kolmen maalin johdossa lähdettiin taukoa viettämään.

Kolmas erä jatkui samaa tahtia kuin toinenkin eli Lukko vei ja TPS ei edes vikissyt. Sanalla sanoen, TPS oli toisen ja kolmannen erän ajan huonoin Äijänsuolla vieraillut joukkue, jopa HIFKiä huonompi. Niin vaan kumminkin TPS sai kavennuksen Kameliauskasin toimesta, ensimmäinen maali vissiin kun kiekko korjattiin talteen. Tärkeää oli se että Lukko iski heti perään viidennen maalin, Vahalahti niittasi Norrenan ohi Konjakin sata-nolla-aloitusvoitosta eikä Norre ehtinyt edes päätä kääntää. Lopussa tuntui siltä että TPS:llä alkaa pipo kiristämään hiukan liikaa ja Lukko pääsi vielä ylivoimalla kaunistelemaan numeroiksi 6-2, Matt Generous teki mutta Tepsin pakista se omiin pomppi Norren torjunnan jälkeen. Olihan siinä maalien lisäksi paikat mm. Koivistolla ja Konjakilla lisämaaleihin mutta turhan karkella kädellä jätkät maalin edessä operoivat.

Hyvä voitto loppujen lopuksi siitä tuli, vaikkei Lukonkaan peli mitenkään erikoista ollut. Tänään olisi kyllä ollut paikat tehdä vaikka 10 maalia ja korjailla maalieroa kerralla, Tepsistä ei toisessa ja kolmannessa erässä vastaamaan olisi ollut.

Lukon maalivahtia on syytetty tuosta kiekkojen eteen torjumisesta, ja niinhän hän torjuukin, mutta Norrena se vasta sylkikin. Vasta kolmannessa erässä taisi ensimmäinen veto jäädä hanskaan, järjestään jokainen kohti tullut kiekko putosi eteen pelattavaksi mutta pakit siivosivat ne hyvin pois.

Ville Vahalahti ja Aaron Gagnon olivat ne jotka Lukosta parhaiten tänään onnistuivat. Kovasti on Konjakki saanut huutia, aiheetta ja aiheestakin varmasti, mutta tänään ainakin tuntui kulkevan. Maali plus kaksi syöttöä ja samaan pääsi Vahalahtikin. Puolustajista paras oli Jesse Virtanen, Ryan Zapolskia ei tänään tositoimissa testattukaan mutta ainakin se ensimmäinen olisi pitänyt torjua.

Tuomarilinja oli alussa Tepsille suosiollinen, sitten ehkä kääntyi hiukan Lukon puolelle mutta tällaista se on. Perjantaina ja lauantaina linja oli päinvastainen, silloin ei ainakaan Lukko siitä hyötynyt eli vuoroin vieraissa ja pulinat pois.

Voipi olla että joskus 90-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa on ollut Tepsi-peleissä vähemmänkin katsojia mutta ei tuo vajaa 3300 katsojaa kyllä mairittele. Olkoonkin että kyse oli huonoimmasta mahdollisesta pelipäivästä eli tiistaista. Jokohan lauantaina tulisi enemmänkin väkeä, siihen peliin on nyt aika kiva lähteä reilun voiton myötä.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Hienoa katsottavaa

Vahalahti syöttää, Vahalahti syöttää ja Vahalahti tekee maalin. 1+2.
Ei huono peli ollenkaan eli illan luulisi olevan onnistunut.

Kas perkele, pelaakin vastustajalla. Kohta varmaan joku kertoo Nummelininkin pelaavan siellä.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Hienosti meni kyllä Tepsiltä. BAUKS-ketju järkkäsi pari maalia, eiku vittu, se Uusikartanokin pelaa Lukossa. No, onneksi pakit saivat sentään tehtyä maalin, hyvä Mikkola! Eiku ei sekään ole tainnut Tepsissä vuosikymmeneen pelata.

Tiedä sitten mistä se kertoo että nykyisin tulee lähinnä tällä mentaliteelilla seurailtua pelejä..
 

halftime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ansaittu voitto eilen Lukolle. Jos Tapparaa vastaa Lukko jäi tylysti jalkoihin, niin eilen se oli kuskin paikalla lähes koko ottelun. Aktiivisuudessa ja energisyydessä oli iso ero joukkueiden välillä. Lukko onnistui luomaan maalipaikkoja enemmän kuin kolmessa edellisessä pelissä yhteensä. TPS pelasi hieman sekavasti ja koetti välillä kontrolloida kiekkoakin. Siihen ei kuitenkaan eilen joukkueen taidot riittäneet vaan usein Lukon prässin ja TPS:n heikkojen syöttöjen takia kontrollointi päättyi Lukon maalipaikkaan. Jotenkin haluttoman oloista oli TPS:n pelaaminen. Yllävän usein tepsiläisiä vietiin 1-1-tilanteissa ja paljon tuli myös tilanteita, joissa TPS-pelaaja oli ajautunut väärälle puolelle puolustaessaan kiekollista Lukkolaista, kuten Lucenius Gagnonin tekemässä maalissa. Norrenakaan ei joukkuetta tule kannattelemaan eilisen kaltaisilla otteilla. Tuomaritoiminta oli Lukolle suosiollista, mutta se ei peliä ratkaissut, vaan muutenkin Lukko oli selkeästi parempi.

Lukko pelasi tyypillisen pelin ja tulee tuolla aktiivisuudellaan voittamaan sarjan häntäpäähän jämähtäneet joukkueet. Organisoituja joukkueita vastaan en usko tuon kuitenkaan riittävän, vaan silloin pitäisi pystyä itsekin pelaamaan monipuolisemmin. Lauantaina Lukkoa vastaan luistelee Ässät ja silloin nähdään taas miten energisellä pystysuunnan jääkiekolla pärjätään monipuolista ja organisoitua "meidän peliä" vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös