Ti 28.12.2010 Pelicans-Lukko

  • 7 452
  • 29

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joulutauko päättyy ja Lahdessa ottavat toisistaan mittaa Pelicans ja Lukko. Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta 12. ja 7., mutta tällä on harvoin ollut merkitystä juuri näissä Lahden peleissä. Usein Pelicans on antanut Lukolle oikein isän kädestä vaikka on ollutkin sarjassa alempana. Saas kattoo miten tänään käy. Lukko on kuitenkin pelannut vieraskaukalossa paremmin kuin kotonaan, mutta viimeksi lokakuun loppupuolella joukkueiden edellisessä pelissä Pelicans ratkaisi pelin tekemällä kolme maalia ensimmäisen kuuden minuutin aikana Lukon pelaajien keskittyessä senkin ajan nenän kaivamiseen.

Lomat on siis lomittu ja pikku hiljaa aletaan olemaan siinä mallissa että esimerkiksi vierasjoukkueen ailahtelua ei voi enää pistää sen piikkiin että "kevääseen tähdätään", ja sama koskee tiettyjä pelaajiakin, nimiä en nyt viitsisi mainita mutta jos on pakko niin Nolan Pratt on yksi tällainen jonka pitäisi kohtapuoliin päästä sinuiksi ison kaukalon ja liigan pelityylin kanssa. Tähän mennessä häneltä ei juuri muuta ole nähtykään kuin haahuilua ja vastapuolen junnujen hiekkasäkkinä olemista.

Lukolta puuttuu kovassa kuumeessa käpristellyt Perttu Lindgren, jonka tilalle ykkösketjuun nousee Juuso Rajala. Ja Urama lupaa Rajalalle myös ylivoima-aikaa: "Juusolla on samat taidot kuin Pertulla mutta vähemmän kokemusta" sanoo Urama päivän sanomalehdessä. Niinikään paluun kokoonpanoon tekee lokakuun alkupäivinä polvensa loukannut Janne Keränen, jonka pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pelata Kauvosaaren ja Nurmen ketjussa. Jokohan tänään on myös Anssi Rantasen vuoro tehdä kauden debyyttinsä?

Niinhän siinä joulutauolla sitten kävi kuten hieman ennakoitiinkin eli neljä peliä Pelicansissa lainalla pelannut puolustaja Aaron Brocklehurst purki sopimuksensa Lukon kanssa ja siirtyi Pelicansiin. Brocklella on varmasti kovat halut näyttää osaamistaan Lukolle. Ilvekseen siirtynyt Miika Wiikman kävi jo nolaamassa Lukon Äijänsuolla enkä ihmettelisi jos Brocklekin tänään tekisi ylivoimapelissä pisteen tai pari. Riittääkö se voittoon, sitä on paha ennalta arvioida kun näissä tauon jälkeisissä ensimmäisissä peleissä tuppaa muutenkin tulemaan yllätyksiä silloin tällöin.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Lukko tänään:

Petruzalek - Rajala - Tukonen
Aalto - Honkaheimo

Kivimäki - McLean - Morrison
Tikkanen - Pettinen

Keränen - Kauvosaari - Nurmi
Kuukka - Pratt

Tuomainen - Jasu - Kangasmäki

Noronen (Raanta)

Lukon kokoonpanossa siis Aki Kangasmäki, mikä aiheuttanee muutamille Lukkokirjoittajille pienen ilopissan housuihin. Elo puuttuu, samoin Lindgren. Rantanen ei pelaa vieläkään. Keränen aloittaa kolmosessa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Perttu siis sairaana ja Elo huilaa kaiketi muuten vaan. Rajala ottaa Pertun paikan ja Keränen palaa onneksi kokoonpanoon. Kangasmäki saa nyt näyttää miten homma toimii ja sitä täytyy yrittää tarkkailla. Lisäksi Honkaheimo nostettu ykköspariin ja Kuukka passitettu kolmoseen. Tuo siirto kyllä hyvä, sillä Kuukka pelannut luokattoman huonosti viime otteluissa.

Paljon on siis tehty muutoksia sitten viime pelin, mutta eiköhän tuollakin ryhmityksellä pisteistä taistella.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Vaikea peli tulossa, sillä ykköspyssy Perttu Lindgrenin puuttuminen on isoin vaje mitä jokkueessa voi olla. Keräsen paluu on hieno juttu, mutta pitkä pelaamattomuus yleensä näkyy suorituksissa usean pelin ajan.

Kangasmäkeä monet ovat Lukon piirissä huudattaneet kentälle, joten seurataan tarkoin ja toivotetaan kaveri tervetulleeksi.

Pelicans pääsee peliin ilmeisesti parhaalla kokonpanolla. Näyttääkö Aaron entisille joukkuetovereilleen närhen munat? Yleensä Lahdesta ei pisteitä ole mukaan herunut, joten olisi iloinen yllätys, jos tällä kertaa tulisi edes yksi tai kaksi matkaan.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Kaanit tänään:

S Blomqvist - Helminen - Sindel
Jalvanti - Latvala

Dickenson - Loppi - York
Brocklehurst - Marttinen

Tavi - Paakkolanvaara - Pöyhönen
Hurri - Forsström

A. Tyrväinen - Heino - Rohtla

Hovinen
Kuusela


Blomqvistille ja Dickensonille yritetään näemmä antaa jonkunlaista uutta starttia kauteen, ja Tyrväistä on "rankaistu" nelosketjun paikalla. No, Heinon ketju tuossa muodossaan voi olla yllättävän pelaava yhdistelmä hyökkäyssuuntaankin.

Uskotaan että Lukon Lahti-kammo jatkuu, mihinpä se yhtäkkiä häviäisi kun on vuosia jatkunut. Nyt tietysti jinxasin koko homman tämän illan osalta...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minulle on jäänyt sellainen kuva että Pelicans on aina Lukolle jotenkin vaikea vastustaja ja Lahti paha paikka pelata, joten välttämättä ei voiton suhteen ole tänään odotukset korkealla. Ja perinteisestihän Brocklehurstin pitää nyt rankaista Lukkoa parilla maalilla. Mutta mielenkiintoista on kyllä nähdä miten Kangasmäki pärjää liigassa. Ja mielenkiintoista on myös nähdä miten Lukko pärjää ilman Lindgreniä ja miten Rajala selviytyy ykkösen keskellä.

Positiivista on Keräsen paluu vaikka varmaan ei ihan täydessä iskussa vielä olekaan, mutta Keräsen kaltaista taistelijaa tuo joukkue tarvitsee ja siksi on hyvä että mies tekee paluun.

Honkaheimon nostaminen ykköseen on tavallaan ihan hyvä juttu mutta nyt siellä on kyllä sellainen hasardipari kolmosessa että pelottaa jo nyt. Toivottavasti Pratt ja Kuukka olisivat molemmat saaneet juonesta kiinni tauon aikana ja alkaisivat pelaamaan omalla tasollaan.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ketjuthan on samat, kuin ennen taukoa. Ainoastaan Rohtla on Sihvosen tilalla, kun Karilla on jotain pientä vaivaa. Hyvinhän ketjut toimi silloinkin, joten mikseivät voisi jatkaa samaan malliin.

Tuo Pelicansin nelonenhan on vain lainausmerkeissä "nelonen". Pienimmät peliminuutit tulee tänäänkin saamaan Blomqvist, Rohtla, Dickenson, Pöyhönen ja Tavi, vaikka äijät jakautuvat joka ketjuun 1-4.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Shejbal kirjoitti:
Ketjuthan on samat, kuin ennen taukoa. Ainoastaan Rohtla on Sihvosen tilalla, kun Karilla on jotain pientä vaivaa.

Näinhän tuo on. Ja hyvä ettei muuttamaan lähdetty, sillä viimeiset pelit ennen taukoa oli kumminkin parasta hokia tällä kaudella ja ketjut toimivat loistavasti.

Sihvonen tosiaan sairastui tai sai jotain pientä vammaa eilen, sillä mies poistui eilisiltä aamujäiltä kesken kaiken..

YV:tä, AV:tä ja kiekollista peliä on ainakin tauolla rutkasti reenattu, ja nähdyn perusteella tänään odotuksessa kotivoitto, ja Hoviselta huikea peli.
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Pelaako Lukko aina Lahdessa tiistaisin? Minusta tuntuu, että tässä jo monien vuosien aikana Lukon ollessa Lahdessa päivä on ollut jatkuvasti tiistai, tälläkin kaudella jo nyt toista kertaa.

Ihan kiva päästä taas pitkästä aikaa peliin, tänään olisi sitten jo kiikarissa neljäs kotivoitto putkeen. Pelistä on kyllä poikkeuksellisen vaikea ennustaa juuri mitään. Pitempi tauko takana ja Lukko tuntuu jostain syystä vastustajana sellaiselta, että kaikki murskavoiton ja -tappion väliltä on hyvinkin mahdollista.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Ketjuthan on samat, kuin ennen taukoa. Ainoastaan Rohtla on Sihvosen tilalla, kun Karilla on jotain pientä vaivaa. Hyvinhän ketjut toimi silloinkin, joten mikseivät voisi jatkaa samaan malliin.
Sen siitä saa ku kattoo kaljapäissään matseja :)

Pelaako Lukko aina Lahdessa tiistaisin? Minusta tuntuu, että tässä jo monien vuosien aikana Lukon ollessa Lahdessa päivä on ollut jatkuvasti tiistai, tälläkin kaudella jo nyt toista kertaa.
Siltä muuten vaikuttaa, Ässät on toinen mitä ei muistaakseni ole paljon viikonloppuna Lahessa näkynyt. Liekö sitten niin, että seurajohto ei halua "tuhlata" lauantaipelejä näihin (suurta yleisöä) vähiten kiinnostaviin joukkueisiin.
 

Wluh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pienet ja sympaattiset
Elo jälleen kerran penkitettynä. Sääliksi käy Eloa Uraman alaisuudessa.

Rajalan näytönpaikka kestää tasan niin kauan kun Lindgren on kuumeessa. Vaikka Rajala tekisi sata maalia, ei hän ohita sentterihierarkiassa Lindgreniä tai McLeania, mikä onkin ymmärrettävää. Hyödytöntä Kauvosaarta, Uraman käänteis-Eloa, hän ei myöskään ohita missään tapauksessa, mikä on täysin käsittämätöntä. Ainoa, jonka Rajala voisi edes teoriassa syrjäyttää on Jasu.

Jos Keränen on vielä puolikuntoinen, tulee kolmonen imemään maaleja.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Plussaa nollapeli ja kolme pistettä. Muutoin oli kaksi ensimmäistä erää aika karmeaa kuraa molemmilta. Lukko paransi kyllä loppua kohden.

+++ 4. kenttä, Tuomainen ja Kangasmäki hyvää fyysistä peliä.
++ Noronen, vähät paikat varmasti. Toinen nollapeli putkeen.
+ Keränen, hyvä paluu.
+ Nousujohteinen peli.

-- Rajala, ei onnistunut poika.
- McLean & Morrison, kovin vaisua.
- Kauvosaari, avopaikan hassaus.
- Pratt, edelleen huono.

Torstaina sitten vähän tehokkaampaa hyökkäyspeliä kiitos.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mika Noronen pelasi toisen peräkkäisen nollapelinsä ja Miikka Tuomaisen maali riitti kolmeen pisteeseen. Jalkapallolukemat 0-1, kelpaa kyllä.

Radioselostuksen perusteella peli ei kovin tasokasta ollut. Puolustuspeli on hyvän maalivahtihankinnan jälkeen saatu toimimaan joten kuten, nyt riittää joskus yksikin maali voittoon ja se on sitä kevättä ajatellen juuri hyvä asia. Tosin ylivoimapeli takkuaa pahasti, pelin aikana laskeskelin että Lukko on nyt pelannut 13 ylivoimaa peräkkäin ilman maalia ja se taas ei ole kevättä ajatellen hyvä asia.

Pääasia nyt kumminkin oli se että voitto tuli.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noroselle toinen nollapeli peräkkiäin. Tuomaisen voittomaali, Kangamäelle syöttöpinna. Kolme pistettä joukkueelle. Ihan okei. Mutta ei nyt riemuita liikaa. Joten hys hys ja pelko perseessä kohti torstain "perinnepeliä".
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Varsin mielenkiintoista peluutusta Uramalta. Hyökkäyksessä Kangasmäki, Rajala ja Petruzalek kaikki pelasivat alle 10 minuuttia. Puolustuksessa Pettinen, Honkaheimo, Tikkanen ja Aalto kaikki 22,5 ja 24 minuutin väliin kun taas hasardit Kuukka & Pratt jäivät noin 14 minuuttiin. Tulos oli 1-0 voitto, joten voidaan kai sanoa että oikein peluutettu. Noroselle toinen nolla putkeen. Hyvä hyvä. Torstaina sitten kovakuntoinen (tehokas) Tappara vastassa.
 

luimuri

Jäsen
Kyllähän tuo peli oli lähes toisinto taukoa edeltäneestä Kärpät -pelistä, eli todella surkeaa, ainakin hyökkäyspelin osalta. Norosen pitää pystyä näköjään joka ilta loistopeliin, jotta joukkue voi voittaa.
Plussat myös Tuomaiselle maalista. Miksei kaveri voi pelata koko peliä tuollaista röyhkeää ja rohkeaa peliä, oli maalia ennen todella löysä.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Miten nuorimies Rajala pärjäsi paikallaolijoiden mielestä? Lindgrenin tasoa nyt ei varmaankaan, mutta edes sinne päin?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Alku lupasi hyvää ja Lukko ekat minsat ihan pirteästi liikkeellä, mutta sitten homma meni kyllä ihan tervan juonniksi.

Onneksi Conanilta löytyi rohkeutta ja voimaa nousta maalille ja ratkaista peli. Kenttäpelaajista selkeästi Conan tänään joukkueen paras. Pienen miikan saa siitä kun kolmanen lopussa teki av:lla hienon katkon ja polki läpi eikä yrittänyt itse ratkaisua. Tosin siirto viereen oli ok ja oikeastaan tuo lukkopeluri mokasi jonka luistimiin kiekko tuli, kun kerran meni liian ahnaasti maalille eikä porrastanut(vähän rauhallisemmin olisi tullut niin olisi voinut pistää kiekon tyhjään rysään).

Noronen myöskin totutun hyvä ja Wiikmanilla olisi varmaan tänään tullut sellaiset 5-0 turpiin.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eipä tuo peli kyllä kummonen ollut. Kummatki joukkueet roiski aikalailla jatkuvasti kiekkoa ja maalipaikat tuhlattiin. Pelsuilla oli lopussa hyvä paikka mennä 1-0 johtoon, mutta Sindel pamautti tolppaan ja siitä heti perään lukko iskee voittomaalin. Tuomari Rantala oli totutun hyvä ja hoiti hommansa lähes moitteettomasti! Pisti kyllä silmään lukon hirveä kahvaaminen :O En tiedä milloin viimeks oon nähny lukon pelaavan tollein.

Niin ja Noronen oli hyvä, vaikkei mitään maagista joutunutkaan esittämään kun änäri-York pistelee tyhjistä yli ja ohi.

Ehkä ne pisteet olisi voitu jakaa toistekkin. Tasuri olisi ollut oikeudenmukanen mutta ei auta valittaa kun omat ukot ei tee maaleja.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Miten nuorimies Rajala pärjäsi paikallaolijoiden mielestä? Lindgrenin tasoa nyt ei varmaankaan, mutta edes sinne päin?
Ei riittänyt Rajalan potku tänään ja ei pystynyt paikkaamaan Lindgreniä juuri mitenkään. Pelin rakentelu jäi lähinnä Tukosen vastuulle ja sen tietää mitä siitä seuraa. Rajalalla on kyllä huima matka siihen kuntoon, että pelaisi illasta toiseen liigatasolla, ikävä kyllä. Enemmän ilahduttaa Keräsen taistelu loukkaantumisen jälkeen, sekä Kangasmäen ennakkoluuloton esitys. Tuosta kun Keränen kuntoutuu täyteen tikkiin, niin hyvä homma kevättä ajatellen. Kangasmäki taklaili muutaman kerran ja esitti ihan suht´ hyvää peliä. Vielä kun saa jalan liikkumaan sutjakammin ja kunnon sille tasolle, kuin liigapelaajalta vaaditaan, niin selkeä vahvistus Lukolle. Nyt kannattaa peluuttaa Kangasmäkeä, mutta säästellen. Voi olla kova luu tiukoissa ja agressiivissa väännöissä.

Tuomainen pelasi tänään varmaan yhden kauden parhaista peleistään, ellei jopa parasta. Luistin liikkuu ja taklasikin muutaman kerran. Vielä vähän lisää kusta aamumuroihin, niin tuota pakettia ei pysäytä mikään. Muita onnistujia Lukolta oli tietenkin Noronen. Jäätävää suorittamista koko ajan. Ei uskoisi, että on ollut pelaamatta pitkään. Hyvä hankinta Lukolta. Myös Kuukka oli tänään ok. Ei valittamista.

Pelicansista jäi mieleen Sindel, joka on nopea ja taitava. Paremmalla onnella olisi tehnyt voittomaalin Pelicansille, kenties? Isä Sindel oli ihan saman näköinen kuin ennenkin. Komeat patjat koristivat edelleen ylähuulta. Tyrväinen oli aika zoukki tänään. Ihme itkemistä ja makoilua kentän pinnassa. Keskittyisi pelaamiseen, niin hyvä tulee. Ei missään nimessä tänään maajoukkuepelaajan tasolla, ei lähelläkään.

Aaron oli tänään heikko. Harhasyöttöjä ja muuta sähellystä riitti. Taisi poika jännittää kohtaamista, koska maila tuntui tärisevän käsissä ihan kohtuullisesti. Tämän iltaisen perusteella ei ikävä tule, mutta oli toki parempi kuin miedän "prätti". On se vaan saatanan sukka koko perkeleen kanukki. Suihkun kautta Tempoon harjoittelemaan ja U20:sistä Virtanen turnauksen jälkeen edustukseen tai sitten Anssi pitämään jöötä maalille.

Kotijoukkue hallitsi peliä näennäisesti tänään, mutta viimeinen puristus jäi puuttumaan. Paljon ohilaukauksia Pelsuilta tai sitten ammuttiin päin kettulogoa. Noronen oli kuitenkin suurin syy Lukon voittoon tänään lahtelaisten huonosta viimeistely taidosta huolimatta. Jos tästä lukkolaiset saavat jonkun ylemmyyden tunteen torstai-iltaiseen, niin Tappara vie pelin varmasti 0-6. Sen verran paskaa oli Lukon peli. Edelleen ihmeellistä kähjäämistä ja pelin rakentelusta ei ollut tietoakaan. Eipä tuo sen puoleen Pelicansiltakaan putkeen mennyt. Joku taitavampi porukka niputtaa linnut mennen tullen tuollaista esitystä vastaan.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Eetska kirjoitti:
Tuomari Rantala oli totutun hyvä ja hoiti hommansa lähes moitteettomasti!....Niin ja Noronen oli hyvä, vaikkei mitään maagista joutunutkaan esittämään kun änäri-York pistelee tyhjistä yli ja ohi.

Toivottavasti nämä on sarkasmilla heitettyä, varsinkin ylin kommentti ?
No, voihan sen hyvänäkin nähdä, jos katsoi silmät ummessa suhteellisen monet tilanteet kun jäi kahvaukset viheltämättä, tai tilanteen jossa McLean löi millälie mailalla vai kyynärpäällä Tyrväistä kasvoihin selviten kakkosella, kun kyseessä kumminkin oli selvä kosto kun Tyrväinen edellisessä väännössä ajoi McLeania laitaan. Ja muutama muu heppoinen jäähy, Rantala nuo suurimmaksi osaksi vihelsi.

Noronen oli varma, ja hoiti roolinsa täydellisesti. Siihen Pelicans kaatui.
Mutta mitä Yorkiin tulee, niin eipä mies yhtään avopaikkaa kyllä missannut, mutta senkin edestä tarjoili muutaman loistavan syötön, mistä pari kohtalaista maalipaikkaakin tuli. Lisäksi Michael pelasi tutun hyvää AV:ta

Muutoin pelin onnistujia Lahtelaisittain olivat perusvarma Hovinen, Joonas Hurri, Sindelit Jakub ja Jaromir sekä Jyri Marttinen.

Lukolta nyt Norosen lisäksi onnistui tuo Tuomainen-Jasu-Kangasmäki, kun taas tätä 1.sentteri Rajalaa ei tuntunut kentältä erottuvan.

Kokonaisuutena kai ne pisteet oikeaan suuntaan lähtivät, vaikkakin Pelicans näennäisesti ottelua hallitsi, mutta jotenkin nyt ei Pelsut siltikään moottoreita saanut käyntiin, ja kun maalinteko ei maistu niin eipä silloin voittoakaan tule.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Puolustuksessa Pettinen, Honkaheimo, Tikkanen ja Aalto kaikki 22,5 ja 24 minuutin väliin kun taas hasardit Kuukka & Pratt jäivät noin 14 minuuttiin. Tulos oli 1-0 voitto, joten voidaan kai sanoa että oikein peluutettu.
Samaa mieltä. Oikein peluutettu. Puolustajalle ei 22-23 minuutin peliaika ole liikaa. Oton nosto ykköspariin oli oiva veto, nyt kolmosparissa on Lukon kaksi heikointa puolustajaa, joita voidaan suoraan peluuttaa muita vähemmän ja antaa neljälle muulle enemmän vastuuta. Kolmosparin äijiä voidaan sitten kierrättää esim. Virtasella ja Rantasella.

Aaroni pelasi muuten 27 minuuttia ja hyvin kaveri jaksoi vetää. Hermoili kyllä muutaman kerran pahasti, taisi vähän jännittää, mutta ei nyt pahemmin mokaillut. Muutaman vaarallisen paikan loi, mutta Lukon hyvä koko joukkueen puolustuspelaaminen piti yleensäkin Pelsut aika hyvin pois maalipaikoilta. (Tosin ei Lukollakaan liikoja maalipaikkoja ollut)
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
No, voihan sen hyvänäkin nähdä, jos katsoi silmät ummessa suhteellisen monet tilanteet kun jäi kahvaukset viheltämättä, tai tilanteen jossa McLean löi millälie mailalla vai kyynärpäällä Tyrväistä kasvoihin selviten kakkosella, kun kyseessä kumminkin oli selvä kosto kun Tyrväinen edellisessä väännössä ajoi McLeania laitaan. Ja muutama muu heppoinen jäähy, Rantala nuo suurimmaksi osaksi vihelsi.
Omiin silmiini tämä McLeanin temppu näytti aika rumalta. Rotta oli juuri ajellut tämän puhtaasti laitaan. Pian perään näytti siltä, ainakin omiin silmiini, että McLean vetää käsillä Tyrväistä vastapalloon päähän. Vieressä ollut tuomari katsoin tilannetta, mutta tätä tilanne ei alkuun kiinnostanut.

En tiedä säännöistä sen tarkemmin, mutta oikeustajuni mukaisesti olisin hyväksynyt kyllä ulosajon tästä tempauksesta. Tai sitten se vain näytti törkeämmältä kuin olikaan.

Tilannetta ei toki parantanut Tyrväisen kuoleminen. Levyksi jäähän ja käsillä naamasta kiinni. Piti oikein maata liikkumattomana ja pelikin katkaistiin sen takia. No, eihän siellä oikeasti mitään ollut käynyt, naurettava neitimäinen filmaaminen, joka ei kyllä yllättänyt. Näitä ei juuri haluaisi nähdä (kuten ei tietysti tätä edeltänyttä tilannettakaan, mutta ei se tämän jälkimmäisen tempun arvoa poista).

Tyrväisen toiminnan huomioon ottaen oikeus voitti varmaankin. Ehkä olisin viheltänyt Macin ulos ja Tyrväiselle 2 min filmaamisesta.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Eilen kahden erän jälkeen olin aivan varma ettei tuliaisina ole pistettäkään. Pelicans sai sentään joitain hyviä paikkoja, Lukko ei oikeastaan kuin yhden (Petruzalekin puolittainen läpiajo). Mietinkin siinä miten huonosti silloin on mahdettu pelata kun avauserän jälkeen oli viimeksi 4-0 taululla?

Ihmeellisen vaikeaa ja järjetöntä tuo hyökkäyksiin lähteminen vaan tuntuu olevan. Eilen nosteltiinkin enimmäkseen roikkukiekkoja keskialueelle ja toivottiin parasta. Sellaista merkillisen tahmeaa peliä kauttaaltaan...ehkä taas on treenattu enemmän kuin koskaan tai sitten huilattu, mikä syynä nyt sitten milloinkin on.

Pelicansilla oli muuten mielenkiintoinen tapa lähteä ylivoimahyökkäyksiin. Hyökkääjä oli välillä pitkällä Lukon puolustusalueella saakka ja tämä aiheutti voimakasta hämmennystä Lukon pakeille. Etenkin Pratt:ille.

Kattellaan. Ei ollut ansaittu voitto, mutta tärkeät pisteet joka tapauksessa kun varmaan olisi kiva aloittaa pudotuspelit ilman "villi kortti" kierrosta. Vai sellainenko se oli?
 

TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Itse luulen että tuo oli vain Lukon taktiikka peliin lähdettäessä ja hyvinhän se toimikin.

Jos noin hyvin puolustetaan ja pelataan varmasti omassa päässä, syö se väistämättä tehoa hyökkäyspäässä.

Eikä Lukko yksin siellä ollut, Pelicans pelasi hyvinkin pitkälti puolustuksessa juuri niin kuin pitää. Omat hyökkäykset lähtevät pienellä viiveellä ja ne on helpompi puolustaa, eri asia olisi jos puolustajat avaisivat peliä pienellä riskillä. Tulisi ylivoimahyökkäyksiä ja sitä mukaan enemmän tilanteita...

Itseä tilanne miellyttää koska puolustus on juuri se ykkösasia joka pitää olla kunnossa, sekä toinen positiivinen ajatus on että Urama osaa sittenkin muuttaa pelitapaansa tilanteen/vastustajan mukaan...?

Eilinen peli pelattiin pääasiassa nurkissa ja vahvimmat miehet nousivat esiin. Pisteet mielestäni menivät juuri oikeaan paikkaan näin ollen.

Jos parannettavaa tarvitsee mainita, on se ehdottomasti ylivoimapeli. Muuten homma on hyvin kasassa ja tähtäin edelleen keväässä (toivon mukaan:)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös