Mainos

Ti 27.9.2011 KalPa - Ässät

  • 15 819
  • 54

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Sekavan, mutta suhteellisen viihdyttävän pelin jälkeen Ässät vei kaksi pistettä ja kotijoukkue sai yhden pisteen. Kumpi hyvänsä olisi voinut voittaa tämän. Eka erä oli hienokseltaan KalPan, toinen erä suvereenisti Ässien ja kolmas erä niukasti taas KalPan. Jatkoajalla joukkueet pelasivat rohkeaa peliä: Salmisella oli miljoonan punnan paikka ratkaista peli, mutta ei maistunut. Lopulta Ässät sitten teki ja voitti.

Ihan hyvä, että KalPa hävisi vihdoinkin, niin joukkue ei ala leijumaan liikaa, mitä oli nyt jo havaittavissa erityisesti toisessa erässä. Kautta pelin KalPan puolustuspelaaminen oli heikkoa ja sitä väritti lukuisat virheet; joka kerta, kun Ässät tuli KalPan puolustusalueelle, pelotti.

Sakari Salmisen peliä heijastaa tällä hetkellä yksin yrittäminen ja muutama apina on jo tullut selkään kirkumaan: siitä selvä merkki epäonnistuminen jatkoerän avopaikassa. Muutenkin ketjun Salminen-Miettinen-Hentunen -peli ei oikein tahdo mennä uomiinsa, vaan peli menee sekaisin Salmisen yksin yrittämisen johdosta.

Vaikka ykkösketju oli jälleen KalPan paras ketju, niin Kapanen tuhlaili jälleen ainakin kaksi avopaikkaa, jotka Kiiskinen järjesteli. Muutenkin ketjun peli meni välillä sooloiluksi.

Onnittelut joka tapauksessa Ässille: olitte juuri tuon verran parempia!
 

Mättövuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPalta kaksi todella heikkoa erää. Ässille yritettiin tarjoilla maaleja aktiivisilla kiekosta luopumisilla omalla alueella ja välistä jo vetämällä kohti omaa maalia. Kolmas erä oli huomattavasti parempaa. Neljällä neljää vastaa hyviä paikkoja molemmilla. Piste hyvä saavutus tuolla pelillä.

Salminen yritti liikaa ja tuhlasi monta paikkaa. Kapasenkin tuhlattujen paikkojen lista alkaa olemaan todella pitkä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
vaikka Kupru tekikin juuri maalinedustalta 3-2 maalin.

Tilanteessa kentän kingi teki juuri klassisen virheen: piti näennäisesti miehen mutta unohti mailan. Toisaalta Kupru on tällä hetkellä sen verran kovassa pistevireessä että olisi varmasti tehnyt maalin vaikka väkisin.

Hyvältä näyttää joka tapauksessa ja kahden pisteen keskiarvolla mennään eteenpäin!
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Pettynyt pitää olla, mutta eipä ansainnut KalPa tänään tuon enempää. Toisaalta ihan hyvä, että välillä tulee turpaankin, kunhan nyt ei tavaksi tule. Eipähän nouse harhaluulot ja kuvitelmat liian suuriksi. Jotenkin oli ponnetonta surffailua KalPan peli tänään, kolmannessa erässä oli vähän taas jo ajatuskin mukana, mutta eihän se yhden erän näennäinen pelaaminen mihinkään riitä.

Katsojatkin oli jääneet tänään kotiin, vain 3583 katsojaa Niiralassa.

Onnittelut Ässille, ansaittu voitto hyvällä vieraspelillä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä te vain olette kova joukkue, Porin Ässät :) ei pelkästään kaksi pistettä, vaan ennen kaikkea se tapa jolla ne tulivat. Ja vieläpä tämän hetken kuuminta joukkuetta vastaan.. tärkein yksittäinen asia voiton ulkopuolella on se, että Dixon sai vihdoin myös sen ensimmäisen maalin aikaiseksi

Homma pysyy raiteillaan mainiosti, ja fanipojan elämä jatkuu mielekkäänä.. tästä on erittäin hyvä jatkaa
 
Pakko olla tyytyväinen kahteen pisteeseen. Kaksi kertaa noustiin takaa ja vielä voittoon jatkoajalla. Tuossa 3-2-tilanteessa tuli jo itsekseen manailtua, ettei tämä sakki saatana kykene lainkaan venymään.

Puolustuksessa tuli virheitä, mutta niin tuli KalPallekin, varsinkin Masuhrin rystyheitto tolppaan. Ei vaan kelvannut Santavuorelle.
Armialta typerä rangaistus toisen erän loppuun, vaikka tulikin ehkä hivenen kevyesti. Tuossa tilanteessa ei kuitenkaan pitäisi antaa edes aihetta. Vielä ottelun lopussa menetti kiekon hyökkäysalueella ja siitä KalPalle mahdollisuus iskeä voittomaali. Nyt olisi pojalla syytä hetki miettiä, kenelle pelaa. Itselle vai joukkueelle.

Mainitaan nyt sekin, että Honkanen ei ottanut yhtään jäähyä.
Smolenakin suhteen olen ollut varsin skeptinen, samoin Dixonin. Hienoa, että molemmat onnistuivat tänään hyökkäyspäässä.
KalPalle ensimmäinen tappio ja neljä maalia. Kyllä sitä voi pitää kelpo suorituksena, näin ässälinssien läpi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sakari Salmisen peliä heijastaa tällä hetkellä yksin yrittäminen ja muutama apina on jo tullut selkään kirkumaan: siitä selvä merkki epäonnistuminen jatkoerän avopaikassa.

Pieni deja vu Salmisen viimeisen patakauden alusta. Silloin pääsi gorillat pahasti selkään, eikä peli alkanut kulkea muistaakseni kunnolla ennen Joulua.

Mutta siis, itse pelistä sen verran että molemmat joukkueet pelasivat tänään mielestäni hyvin, joskin Kalpa oli pahasti purjeessa toisen erän. Kolmanteen petrasivat jälleen, mutta lopulta padan yritys palkittiin tasoituksella.

Ässien kakkonen oli tänään selvästi paras kenttä, eikä muutkaan kolmikot huonosti pelanneet. Armialla ei ollut paras mahdollinen päivä, ja nyt pitää saada nopeasti apinan poikanen selästä pois, niin eiköhän se siitä taas lähde. Järvenpää ei ollut huippuvedossa, mutta ei tuo ottelu ollut kyllä molarille helppokaan.

Tästä on hyvä jatkaa.
 

IkuinenPata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Williams, Mogilny, Afinogenov.
Pettynyt pitää olla, mutta eipä ansainnut KalPa tänään tuon enempää. Toisaalta ihan hyvä, että välillä tulee turpaankin, kunhan nyt ei tavaksi tule. Eipähän nouse harhaluulot ja kuvitelmat liian suuriksi. Jotenkin oli ponnetonta surffailua KalPan peli tänään, kolmannessa erässä oli vähän taas jo ajatuskin mukana, mutta eihän se yhden erän näennäinen pelaaminen mihinkään riitä.

Ponnetonta surfailua? Me taidettiin katsoa eri peliä sitten. Todella vahva liike ja alati vaarallinen kalpa oli mielestäni. Hyvätasoinen ottelu kaikinpuolin.
 

marston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onnea Poriin, Ässät oli taas kerran erittäin hankala vastus Niiralassa. Ensimmäisen erän perusteella näytti vielä, ettei KalPalla ole hätäpäivää, mutta ote siirtyi todella selvästi toisessa erässä Ässille. Ahonen pelasi taas upeasti huolimatta siitä että tänään kiekkoja meni selän taakse enemmän kuin neljässä aiemmassa pelissä yhteensä. Joka tapauksessa ilman Ahosen pelastuksia olisi voinut jäädä tuo pistekin tulematta.

KalPan ykkönen jatkoi vahvaa pelaamistaan, ja onneksi myös Miettisen kenttä sai kiekon tänään pariin kertaan verkkoon. Sakella alkaa lievä tuska jo nyt näkyä otteissa, uskon kuitenkin että tehoja tuossa kentässä vielä tulee. Tosin Kerman ja Pakarinen ovat kai vähitellen palaamassa, joten erittäin mielenkiintoista nähdä miten kentät pyöräytetään uusiksi ja kuinka Salminen reagoi mahdolliseen tiputukseen ketjuhierarkiassa.

Ässistä vielä hehkutettava Zaborskya, silmä lepää katsellessa kaverin menoa ja tekemistä jäällä. Suuri ihme jos ei keväällä mm-jäillä nähdä.
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olipahan ihan helvetin sekava peli. Molemmilta joukkueilta järkyttävä määrä harhasyöttöjä omalla alueella ja kiekkokin tuntui pomppivan koko ajan. Ässät oli parempi, ei kahta sanaa. Varsinkin toisessa erässä porilaiset tuntui painavan hyökkäystä hyökkäyksen perään, mistä kertovatkin laukaukset. Kuparinen oli hyvä vanhaa joukkuettaan vastaan, Sakella peli taas meni lähes järjestään yksin yrittämiseksi ja näpertelyksi, yritys oli kyllä kova mutta jonkunnäköistä orankia taitaa pukata selkään pikkuhiljaa. Riekkiseltä myös hyvä peli KalPalaisista.

Ässillä Armia oli kyllä aivan surkea, toivottavasti löytää paremman vireen. Ulkkariketju Smolenak-Dixon-Zaborsky tuntui saavan joka kerta kovan myllytyksen KalPan päätyyn, olivat todella vaarallisia. Pakko vielä erikseen mainita Ville ''jokuvitun'' Uusitalo, oli todella hyvä. Nopeita, peliä avaavia syöttöjä ja hyökkäysten katkoja. Pisti sääntöjen rajamailla Miettisen selkäpuolelta laitaan KalPan lopun yv:ssä, pieni rottamaisuus on vain hyvästä :) erinomainen kapteeni teillä. Kaikkea hyvää muutenkin Poriin, diggaan teidän joukkueesta todella.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toisen erän huonous henkilöityi (minun silmissä) puolustuksessa Kukkoseen. Askeleen perässä ihan kaikki vaihdot. Ahosen ja pakkien yhteistyöhön tarvitaan lisää selkeyttä. Turhalta säätämiseltä näyttää helpohkotkin tilanteet kun odotellaan vastustaja iholle.

Riikola seuraavaan matsiin kokeilemaan, ei se ainakaan huonone. Laurila pommittaa ylivoimalla putket maalittomiksi.
Kuparinen oli hyvä, hyökkääjistä ei jäänyt oikein muita mieleen, hyvässä.
Salminen piti varmaan vartin verran kiekkoa pelin aikana.

Muita huomioita: Kudrockilta koominen Kapasen halaus, kun Sami toimitti kiekon maalille reilusti vihellyksen jälkeen.

Tuolla kotijoukkueen toisella erällä ei kuulu saada pistettä enempää keneltäkään tässä sarjassa. Mitään Ässiltä pois ottamatta, siisti peli ja ansaitut vieraspinnat viemisinä.
 

Mättövuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ponnetonta surfailua? Me taidettiin katsoa eri peliä sitten. Todella vahva liike ja alati vaarallinen kalpa oli mielestäni. Hyvätasoinen ottelu kaikinpuolin.

Aivan erilaista peliä on nähty aiemmissa otteluissa. Tämä oli huono peli KalPalta eikä huonous johtunut vastustajasta. Ahonen sentään jatkoi hyviä otteitaan kun puolustus vuosi ja antoi hakata maaleja suojien alta sisään. Maaleja sentään tulee pelillä kuin pelillä. Kovat taklaukset Masuhrilta ja kumppaneilta jäivät tässä pelissä puuttumaan. Ponneton surffailua peli siis oli kahden ensimmäisen erän osalta.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Ponnetonta surfailua? Me taidettiin katsoa eri peliä sitten. Todella vahva liike ja alati vaarallinen kalpa oli mielestäni. Hyvätasoinen ottelu kaikinpuolin.

Verrattuna neljään aiempaan otteluun tämän iltainen oli juurikin sitä. KalPan pelistä oli jollain tavalla ajatus kateissa ja kaikki tekeminen oli sellaista puolittaista. Lopputuloksena hirveä määrä harhasyöttöjä ja muuta sekoilua.

Edelleenkään tämä ei kuitenkaan vie mitään pois Ässiltä. Vierailta hieno peli ja varsinkin ulkomaalaiskenttä oli elementissään, ansaittu voitto paremmalle.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Veskat vaihtoon!

Eipä olis tullut pistettäkään, jos olis pistetty veskat vaihtoon puolessa välissä vanhaan kunnon pihapelityyliin. Järvenpää oli todella epävarma koko ottelun ajan, kun taas Ahonen piti joukkuetta pystyssä vaikka neljä häkkiä maalin edestä pata painoikin.

Muuten miltei kaikki oleellinen pelistä sanottu, mutta Jokisen peliä ei ole vielä kommentoitu. Aiheutti tänään Ässien kolmannen maalin, kun ei saanut kiekkoa omissa liikkeelle (ei missään nimessä ainoa keltamusta tänään), menetti paljon kiekkoja eikä saanut oikeen mitään aikaan myöskään hyökkäyspäässä. Minun mielestä ensimmäisenä vilttivaihtoehtona, kun Kerman ja Pakarinen palaavat.

Yksi positiivinen asia kuopiolaisittain katsottuna ottelussa oli se, että vaikka oltiin pitkiä aikoja potku perässä ja jouduttiin pyörimään paljon omissa vastustajan perässä, niin vain pari jäähyä koko ottelussa.

Porilaisille onnittelut ansaituista voitosta ja toivottavasti Armia nostaa tasoaan tuleviin peleihin.

ps. Jäätävissä seteissä oli porilaiset kannattajat pahan pukin johdolla
 

Dängleri

Jäsen
Salminen yritti liikaa ja tuhlasi monta paikkaa. Kapasenkin tuhlattujen paikkojen lista alkaa olemaan todella pitkä.

Laurilakin pommitti kiekon kahdesti tolppaan, joten eipä menetetyistä pisteistä voi KalPalaiset syyttää kuin itseään.

Päällimmäisenä ottelusta jäi kuitenkin mieleen Armian ja Salmisen vaisuus. En tiedä mitä keittoa on Kivi ja Tuokkola nuorille suojateilleen tarjonnut, mutta syystä tai toisesta nämä kaverukset ovat kuin haamuja viime vuotisesta. Sophomore jinx ja niin pois päin.

Ässien valmentajalla oli myös hieman arkipäiväisestä poikkeavaa palautetta ottelusta.

– Täytyy sanoa että tuomarit olivat hyviä. Tätä lisää, kiitteli Kivi.

Oli syytäkin kiitellä, sillä Kudroc säästyi 1.erässä suihkukomennukselta, ja 3.erässä pakki pisti alivoimalla kiekon katsomoon, mutta päätuomari Keränen antoi tuolloinkin armon käydä oikeudesta.
 
Viimeksi muokattu:

JTK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Kama
Oli syytäkin kiitellä, sillä Kudroc säästyi 1.erässä suihkukomennukselta, ja 3.erässä pakki pisti alivoimalla kiekon katsomoon, mutta päätuomari Keränen antoi tuolloinkin armon käydä oikeudesta.

Eikös Ässien pakki lyönyt alivoimalla kiekon vaihtoaitioon, siitähän ei tule nykysäännöillä jäähyä. Tämä radiosta nähtynä, korjatkaa te, jotka paremmin näitte.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Oli syytäkin kiitellä, sillä Kudroc säästyi 1.erässä suihkukomennukselta, ja 3.erässä pakki pisti alivoimalla kiekon katsomoon, mutta päätuomari Keränen antoi tuolloinkin armon käydä oikeudesta.

Kudrocin tilanteesta kaipaisin vähän lisätietoja. Ja kolmannessa erässähän kiekko meni aitioiden kohdalta ulos, ei tästä jäähyä kuulu antaakaan.

Muuten kyllä Padalta erittäin mallikasta pelaamista. Käytännössä kaikki KalPan vahvuudet pelattiin pois. Jäljelle jäi vain tehoton kulmissa pyörintä. Sikäli selvää jatkoa viime kauden peleihin, joissa tilanne oli aivan sama.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
3.erässä pakki pisti alivoimalla kiekon katsomoon, mutta päätuomari Keränen antoi tuolloinkin armon käydä oikeudesta.

Niin paitsi että tuo sääntö muuttui täksi kaudeksi niin että vaihtoaitio ei ole katsomo ja sinne saa kiekon purkaa omalta alueelta. Turhaa itkua muutenkin, kyllä Kalpaltakin jäi useampi jäähy puhaltamatta, mutta linja oli aika löysä ja linjaan kuulumattomia vihellyksiä ei juuri tullut.

Se on mukava kuulla että Kalpa pelasi tänään niin paskan pelin että kaikki muutkin liigajengit olisi sen voittanut. Ei vaan taida kenelläkään Kuopiossa välähtää että Ässien pelityyli on sellainen että se voi saada vastustajan näyttämään paskalle kun puolustus toimii ja ajoittain nostetaan karvausta todella rajusti että puukätisimmät kaverit joutuu tekemään hätiköityjä ratkaisuja. Mut ei täs mitää, samaa kuuli viime kaudella jokaisen vieraspelin jälkeen.
 

Willis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo
Se on mukava kuulla että Kalpa pelasi tänään niin paskan pelin että kaikki muutkin liigajengit olisi sen voittanut. Ei vaan taida kenelläkään Kuopiossa välähtää että Ässien pelityyli on sellainen että se voi saada vastustajan näyttämään paskalle kun puolustus toimii ja ajoittain nostetaan karvausta todella rajusti että puukätisimmät kaverit joutuu tekemään hätiköityjä ratkaisuja. Mut ei täs mitää, samaa kuuli viime kaudella jokaisen vieraspelin jälkeen.

Täältä (ja varmaan monelta muultakin) tunnustus Ässille - ei kantsi yleistää. Pelasi hyvin ja sai KalPan näyttämään heikolta. KalPan pelin taso oli mielestäni about samalla tasolla kuin SaiPaa vastaan, josta tuli voitto.

Samin hukatuista paikoista en ole huolissani, tuolla tahdilla kun tulee pelistä toiseen paikkoja niin osumiakin kertyy ihan mukavasti.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Se on mukava kuulla että Kalpa pelasi tänään niin paskan pelin että kaikki muutkin liigajengit olisi sen voittanut.

Se lukutaito... Lähes järjestään jokainen KalPa-lasein varustettukin on myöntänyt, että parempi voitti tänään ja ihan ansiosta. Omia saanee kuitenkin kritisoida, kun siihen on syytä.

Ei mulla enää muuta. Etiäppäin ja perjantaina jatkuu Oulussa.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
No tuli ehkä hieman yleistettyä ja sori siitä. Tämä ketjuhan on ollut todella asiallinen, tuo otteluseurannan itku parilta nimimerkilta oli vaan syöpynyt päähän siten että tuli yleistettyä.

Mielestäni Kalpa pelasi tänään myös ajoittain hyvin ja etenkin Laurilan pommi oli jäätävässä tikissä. Ässät kuitenkin riisui Kalpan hyvin aseista ja pakotti kulmiin.
 

marston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muuten miltei kaikki oleellinen pelistä sanottu, mutta Jokisen peliä ei ole vielä kommentoitu. Aiheutti tänään Ässien kolmannen maalin, kun ei saanut kiekkoa omissa liikkeelle (ei missään nimessä ainoa keltamusta tänään), menetti paljon kiekkoja eikä saanut oikeen mitään aikaan myöskään hyökkäyspäässä. Minun mielestä ensimmäisenä vilttivaihtoehtona, kun Kerman ja Pakarinen palaavat.

Vahva sama. Edelleen sitä samaa Jokista mitä tässä nyt on pari kautta nähty. Ihan kivaa liikettä, kikkoja ja yritystä, mutta niin tehotonta kuin olla osaa. Tietysti nöyrästi tekee töitä, mutta ei se vaan riitä kun nuoremmat painaa jo ohi. Onko vaan niin ettei peliäly ja -nopeus riitä kuitenkaan liigassa nousemaan isompaan rooliin. Olisiko kannattunut ottaa Hyvärisestä mallia ja lähteä kokeilemaan kausi vaikkapa SaPKossa?

Ainiin, pitää antaa iso buu taas kuopiolaisyleisölle. Toivoin varovaisesti, että nelosella alkaa yleisömäärä mutta paskanmarjat. Kai se on sama vaikka Crosby pelaisi KalPassa ja joukkue voittaisi kaikki pelit niin tiukkaa tekisi päästä tuohon kauden katsojatavoitteeseen.
 

shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Eipä mennyt niinkuin eilen ounastelin, yleisömäärän sentään arvioin 70 hengen tarkkuudella, saako siitä mitään?

Mutta pelistä, Ässät oli kyllä hyvä ja käänsi järkiään vastahyökkäykset jonkinlaisiksi ylivoimahyökkäyksiksi, monesti vaan nuo hyökkäykset jäivät sitä viimeistä silausta vaille, kiitos KalPan puolustuksen. Tuli vähän mieleen että kentällä oli kaksi aikalailla samanlaisen pelitavan joukkuetta, nopeaa ja hyvin luistelevaa.

Jotenkin vaan KalPasta paistoi hienoinen hermostuneisuus, törkeä määrä huonoja purkuja viivaan ja keskelle, ja monesti näiden takana näytti olevan Mashur. Muutenkin se normaali rento tekeminen näytti loistavan poissaolollaan, ottamatta mitään pois porilaisilta + jampalta.

Muutama nostettava nimi kotijoukkueesta:
+ Laurila. Jumalaut jätkähän on ihan liideri puolustuksessa, viivalla ja välillä piikkinä hyökkäyksessäkin. Uskomaton ja tarkka on pommi, aina osuu tolppiin.
+ Junnila. Liike ja vauhti ihailtavaa, ihan viittä vaille paikkoja oli eilenkin. Tykkään!
+ Lannon. Ensimmäinen liigamaali lämmitti. Perusvarma aina.

- Salminen. Mikä mättää? Yritystä kyllä on, mutta jotenkin tuskaisen oloista. Hymyä edes vähän huuleen
- Miettinen. Pelasiko? Hyvän kauden alun jälkeen "palannut tasolleen", valitettavasti

+ Ässät. Ei eilen erottunut heikkoa lenkkiä.. Noh, moke vähän pomputteli.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muutama nostettava nimi kotijoukkueesta:
+ Laurila. Jumalaut jätkähän on ihan liideri puolustuksessa, viivalla ja välillä piikkinä hyökkäyksessäkin. Uskomaton ja tarkka on pommi, aina osuu tolppiin.
+ Junnila. Liike ja vauhti ihailtavaa, ihan viittä vaille paikkoja oli eilenkin. Tykkään!
+ Lannon. Ensimmäinen liigamaali lämmitti. Perusvarma aina.

- Salminen. Mikä mättää? Yritystä kyllä on, mutta jotenkin tuskaisen oloista. Hymyä edes vähän huuleen
- Miettinen. Pelasiko? Hyvän kauden alun jälkeen "palannut tasolleen", valitettavasti

Näkemättä eilistä peliä, pakko kommentoida noihin Shinemanin pointteihin 10 nähdyn (livenä tai tietsikalta) pelin perusteella.

Laurila on toisiaan varmaan tähän mennessä suurin tason nostaja joukkueessa. Ilo ollut katsoa miehen kehitystä. Tässä suhteessa propsit myös valmennukselle. Toisaalta myös Junnila on ollut hyvä mutta en ole varma onko päässyt oikein oikeuksiinsa, saanut ansaitsemaansa pelipaikkaa. Tässä valmennuksella on miettimistä. Lisäksi eiliseen peliin peräänkuuluttamani kakkosen tehoihin ainakin Hentunen vastasi lupauksia herättävästi. Tiedä häntä sitten kuin muuten kakkosen peli sujui?

Sen sijaan Salmisen kauden avaus harkkapelejä lukuunottamatta on kyllä ollut vaisu. Onneksi vielä on paljon pelejä ja aikaa petrata. Myöskään Toma ei ole päässyt vielä kunnolla vauhtiin mutta tämä selittyy varmaan ainakin osaltaan myös pitkällä toipumisella leikkauksesta ( niin ja missähän kunnossa lie viime kauden viilettänyt kun leikattiin heti kauden päätyttyä). Mutta joka tapauksessa myös minun mielestä Toma ei ole päässyt omalle tasolleen joten olisikohan aika kokeilla seuraavassa pelissä esimerkiksi Rissasta Toman paikalla.

Ettei menisi täysin ohi otsikon pakko todeta että pelistä tuli niin tiukka KalPalle kuin osasin odottaa. Perkele kyllä noista Ässistä alkaa tulla jonkinlainen peikko KalPalle. Tosin kyllä pakko myöntää että on hattua nostettava ja ihailtava tuota Ässien nykyistä peli ilmettä ja tasonnostoa. Siinä suhteessa tappio ei ehkä ihan niin paljon kiukuta vaikkei sen kohtaaminen koskaan helppoa ole.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No eikö Hentunen ollut tahmea jo Jokereissa? Itse en ainakaan odottanut että esitykset paranisivat yhtään KalPassa. Päinvastoin. KalPa taitaa olla miehelle suojatyöpaikka. No tiedä häntä. Yleensä olen väärässä.

Eilen hallilta nähtynä Hentunen oli Kapasen ohella KalPan parhaimmistoa. Tästä jo pelkät pisteetkin antaa osviittaa. Hentusen 2-0 maali oli upea näyte konkarilta nuoremmille, miten sitä annetaan painetta kiekolliselle puolustajalle (Uusitalo) täräyttämällä katolleen, tästä seurauksena irtokiekko omille ja mies onkin jo kohta ujuttamassa vanhanaikaisella limppua verkkoon. Tällä hetkellä Hentunen on suojatyöpaikassaan 36 maalin vauhdissa. Kelpaa minulle.

Kokonaisuutena peli oli varsin viihdyttävää, koska molemmat joukkueet pyrkivät hyökkäämään ja kahvaamiset sekä huitomiset loisti lähes kokonaan poissaolollaan. Molemmilta joukkueilta runsaasti harhasyöttöjä, jonka seurauksena vaarallisia vastahyökkäyksiä. Tuomarilinja oli pääosin tyydyttävää, joskin kummastutti Laurilan kampitusjäähy 1vs1 -tilanteessa. Eihän tuon puhtaammin oikeastaan voi enää pelata miestä tilanteesta pois. Noh, se siitä. Ottelun tulos oli oikeudenmukainen, joskaan ei olisi suuri vääryys ollut vaikka lisäpiste olisi Kuopioonkin jäänyt. Tällä kertaa näin, tasaista mittelöintiä oli. KalPalta vähän verkkainen esitys. Ässiltä hyvää peliä, tosin vähän yhden kentän varassa.

Tähdet:

*** Smolenak
** Hentunen
* Zaborsky
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös