Kymmenen
1. HIFK.n pelin intensiteetti on nyt hyvä. Sillä mennään ehkä pitkällekin.
2. töpselin kakkoskoutsi kertoili Peto Klubissa ennen ottelua, että TPS.n joukkue oli todella hyvin latautunut tähän otteluun ja, että jätkistä huomasi, että nyt tulossa kova peli......taitaa jätkä hävetä sanomisiaan nyt..
3. Olipa aneeminen TPS, mutta oli myös aneeminen Kärpät viime lauantain ekassa erässä. Kärpät vaan jaksoi taistella, TPS:llä ei ollut mitään energiaa tai edes voitonhaluja. HIFK oli niin paljon parempi kaikilla osa-alueilla, että TPS.n selkä katkesi jo 3-0 tilanteessa.
4. HIFK pelasi n. 57 minuuttia, huonompaan on menty. Kärppiä vastaan pelattiin 58 minuuttia.
5. Ajjajajaai, että tykkään myös meidän nelosesta. Fyysistä, peräänantamatonta taistelua Fagulta, Jermulta ja Turolta. Sai joka kerta jäälllä ollessaan aikaan hässäkkää TPS.n puolustusalueella. Tästä jengistä on vielä iloa POFFeissa.
6. Ykkönen on todella kiekollisena ihan liekeissä. Guolla parantaa kuin sika juoksua. Ja tuo kakkonen on kyllä todella hienossa vedossa.
7. Ihme juttu, että tuo kolmonenkin pelaa noin hyvin, vaikka Laakkonen ei juuri suuria esitä. Mutta Keräsen johdolla tuntuu syntyvän tulosta. Hienoa, kun oma junnu on noin liekeissä. Eikun pahvia käteen ensi kaudeksi.
8. Jere ja Pössykkä olivat tänään oivalla pelipäällä. Pasi kyllä tänään Stadin Kingi, ja Jere taitaa viimein innostua, kun pelien merkitys nousee.
9. Levoselta ihan hyvä visslaus tänään, pikku juttuja sinne tänne, mutta muuten todella hyvin piti pelin linjassa.
10. Jannen pienen haparoinnit tänään saa mennä vaisun TPS.n ja pikkasen ylimielisen puolustuksen piikkiin. Toivotaan, että mies skarppaa kunhan taistot tiivistyy.
Blues on 2 pisteen päässä, enkä silti oikein jaksa uskoa viidenteen sijaan. Joten kuudentena kohtaamme HPK.n POFFeissa. Torstaina otetaan siis tuntumaa todennäköisestä POFFsarjavastustajasta. Ennakoasetelmia haetaan siis. Sen lisäksi olisi kyllä naamanpesun aika. Edellinen häviö Nordiksella pitäisi jotenkin kuitata.