Mainos

Ti 27.12.2011 HIFK-Pelicans

  • 16 701
  • 33

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aika lyhyesti kiteytettynä:

-Pelicans törmäsi Endrasiin. Sellaisia paikkoja meinaan oli.

Jos nyt jotain lisäksi, niin aika hyvin HIFK tappoi Pelicansin pelin ja eväät kolmannessa erässä. Pelicansilla oli 1 ja 2 erässä paikkansa melkeenpä lyödä peli pakettiin (jos ja jos x 1000).

Jossittelut kuitenkin sikseen, ja ansaitusti IFK:lle 3 pistettä.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei saatana pystytä IFK:ta voittamaan, vaikka miten peliä hallittaisiin ja vaikka siellä olisi F-junnut vastassa.

Ei löydy jengistä maalinteko voimaa muuta kuin vähän Laschista ja Luttisesta, kun Wärn on poissa. Nyt olisi jo korkea aika siirtyä laiturikaupoille.

Kivasti vetivät tuomaritkin tänään taas vähän soveltaen, kuten Levosella on tapana. Seikola pääsee kiskaisemaan siirretyn rangaistuksen aikana laatan pussiin, mutta samalla Hirso kolaa Laschin maalipuihin. Maalia ei tietenkään hyväksytä, kun maali on pois paikoiltaa, mutta Hirsolle ei myöskään tule tilanteesta jäähyä. Fiksusti toki pelattu Hirsolta ja välttyivät näin tasoitusmaalilta.

Ja mikä helvetti se Wirtasen kakkonen oli? Joko ei vihelletä jäähyä ollenkaan, jos ollaan sitä mieltä, ettei tilanteessa tapahdu rikettä. Mutta jos tilanne nähdään polvitaklauksena, niin silloin se on PRK, kun kerran Pöyhönen loukkaantui. Näin se menee siinä sääntökirjassa, jota SM-liigassa pitäisi noudattaa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Tuohan oli kunnon arpomisjäähy Levoselta. Tumppu ei meinaan noussut heti törmäyksen jälkeen pystyyn, vaan vasta siinä vaiheessa, kun Pöyhönen jäi jäähän makaamaan. Siinä sitten varmaan tajusi Levonenkin, että tuli nostettua turhaan, koska mitään rikettähän tuossa yhteentörmäyksessä ei oikeasti tapahtunut. Pelaajien jalat osuivat yhteen, vaikka törmäys tapahtui suoraan kroppaan muuten. Tämän takia varmaan antoi vain kaksi minuuttia. Ja menihän se jotain söpertämään Matikaisellekin, että nyt on vähän kakkaa pöksyissä, mutta älä siitä välitä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hieno voitto! Tämä peli oli Matikaisen karvaperse-kiekkoa parhaimmillaan. Oltiin hyvin suuri osa pelistä aikamoisessa sillassa, mutta Endras piti onneksi meitä pystyssä vaikeilla hetkillä.

Muutama huomio pelistä:

- Endras oli huikeassa vireessä, ja ansaitusti toinen nollapeli putkeen. Nybari on löytänyt hyvän äijän Riksmanin korvaajaksi.

- Melartista ei voi olla pitämättä! Pietilä ja Hodgman lensivät molemmat kuin rääsynuket, kun menivät tilanteen jälkeen tökkimään IFKn pelureita. Söde veti vielä hienosti puhtaalla taklauksella rotta- Hodgmanin levyksi kulmassa.

- Lasch on kyllä kovan luokan peluri tähän liigaan. Lasch oli jatkuvasti vaarallinen kiekon saadessaan, ja loi muutaman todella vaarallisen paikan Pelicansille.

- Pessi otti hyvin roolia, kun MG ja Peltonen olivat sivussa.
 
TimanttiLada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen kiekko ylipäätänsä
Tuohan oli kunnon arpomisjäähy Levoselta. Tumppu ei meinaan noussut heti törmäyksen jälkeen pystyyn, vaan vasta siinä vaiheessa, kun Pöyhönen jäi jäähän makaamaan. Siinä sitten varmaan tajusi Levonenkin, että tuli nostettua turhaan, koska mitään rikettähän tuossa yhteentörmäyksessä ei oikeasti tapahtunut. Pelaajien jalat osuivat yhteen, vaikka törmäys tapahtui suoraan kroppaan muuten. Tämän takia varmaan antoi vain kaksi minuuttia. Ja menihän se jotain söpertämään Matikaisellekin, että nyt on vähän kakkaa pöksyissä, mutta älä siitä välitä.

Jep, Levonen kävi sanomassa tilanteen jäljeen Suikkaselle, ettei edes nähnyt tilannetta. Ilmeisesti loukkaantumisen takia oli pakko antaa edes kaksiminuuttinen.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep, Levonen kävi sanomassa tilanteen jäljeen Suikkaselle, ettei edes nähnyt tilannetta. Ilmeisesti loukkaantumisen takia oli pakko antaa edes kaksiminuuttinen.

Ei vaan, kävi sanomassa, ettei nähnyt rikettä, koska sellaista ei ollut. Levonenhan seisoi metrin päässä ja näki kyllä törmäyksen.
 
Dogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko nää Levosen sanomiset nyt jotain faktoja? Miten voi kokenut tuomari mennä noin solmuun SM-liigan selkeiden sääntöjen kanssa... Eipä ollut tuomaritoiminnassa kehumista koko iltana muutenkaan. Esimerkiksi monta paitsiota vihellettiin ihan tyhjästä.
 
Oli tosiaankin surkea ottelu. Oikeutettu lopputulos olisi ollut 0-0. Sen verran surkeaa nysväämistä peli oli, ja dumarit todellakin oli vielä joululomalla, mewikäläiset tosin hyötyivät tästä sekoilusta pelsuja enemmän. Fanikatsomosta nähtynä taisi olla muistaakseni tokassa erässä kun Söde taklasi omassa päässä jotain pelsua laitataklauksen arvoisesti, mutta se meni ohi dumareilta, Toka maali oli oikeastaan hyvä mixi dumarien sekoilua ja Pesosen? loppuunpelaamista. Kiekko tulee toisesta päästä ja itsekin odotin pitkää kiekkoa kun dumari oli käsi pystyssä, samoin näytti pelsut lopettavan pelaamisen, mutta vihellystä ei tullut ja syöttö kulmasta maalille ja Eero pääsee vapaasti pistään ohi Hovisen. Tuo loukkaantumisepisodi oli hankala nähdä meidän päästä, mutta vitutti taas kerran nää meidän juntit, jotka buuasi kun kaveria talutettiin pois, kiesus, mistä näitä lapsen tasolle jääneitä aikuisia riittää? Endras sylki paljon eteen, mutta ei siinä mitään jos jatkaa nollien pitämistä. Kaikista kenttäpelaajista ylivoimaisesti näkyvin oli pelsujen Lasch, näppärän oloinen kaveri.
 
Scharnhorst

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, tai sitten siellä vihellettiin Levosen ratkaisulle antaa jäähy tuosta tilanteesta. Viheltäminen ja buuaminen jatkui koko Wirtasen jäähyn ajan kun Pelsuilla oli kiekko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös