SaiPalla on oma playofftaistelu tällähetkellä omissa käsissä ja tänään olisi mahdollisuus ottaa 6 pisteen ero viivan alapuolella olevaan Pelicansiin, kun Kisapuistoon saapuu TPS. Kotijoukkue kävi pelaamassa viikonloppuna Ässiä ja Ilvestä vastaan, joilta tuotavana Lappeenrantaan oli yhteensä 3 pistettä. TPS pelasi viimeksi torstaina, kun HIFK kävi hakemassa pisteet Turusta 5-3 lukemin. Joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat täysin erilaiset. TPS:n pudotuspelihaaveet ovat menneet ja joukkue on sarjataulukossa sijalla 13. Vastaavasti SaiPa taistelee edelleen sijalla 10 ja pudotuspelit ovat edelleen realistinen tavoite illan isännille. TPS pystyy lähtemään otteluun täysin paineitta, kun taas SaiPalla on käytännössä pakkovoiton paikka, jotta torstaina voisi lähteä Ouluun ilman suurempaa peikkoa.
Joukkueet ovat kohdanneet tälläkaudella 3 kertaa ja edellinen ottelu pelattiin 31.1.2013, jolloin TPS otti 3-1 voiton. Muut ottelut ovat päättyneet SaiPan 2-1 ja 3-2 voittoihin. Loukkaantumisia on molemmilla joukkueilla. SaiPalta poissa ovat Anssi Löfman, Ville Paalanen ja Ville Koho. Mahataudista kärsinyt Miika Wiikman palasi joukkueen vahvuuteen eilen ja Jesse Mankinen saattaa tehdä paluun tänään. TPS:ltä poissa ovat ainakin Antero Niittymäki, Hannu Pikkarainen, Travis Ehrhardt, Timo Salo, Timo Seppänen ja Marko Virtala.
SaiPa on yleensä jatkanut voittavalla kokoonpanolla, joten suuria muutoksia lauantailta ei ole odotettavissa. Tämäniltainen ottelu on jälleen ns. "6 pisteen ottelu" ja SaiPa lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina. Kuitenkin joukkueen peliotteet ovat ailahtelevaisia (verraten Ässät-ottelun 3. erä ja Ilves-ottelun 1. erä), joten en pitäisi ihmeenä vaikka voittajaa haettaisiin tänään jatkoilta. Tasainen ottelu, josta toivottavasti pisteet jäävät Lappeenrantaan. Oma veikkaukseni on SaiPa 2,3,4 ja TPS 1,2,3
TPS:n tämänhetkisestä tilanteesta saa joku muu kertoa paremmin.