Mainos

Ti 25.4.2017 Otteluseuranta (Liiga)

  • 61 048
  • 713

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
No sitä minäkin olen ihmetellyt jo pitkään. Vastaus lienee, ettei paljon mitään.

Ihme homma, kuitenkin aikoinaan ihan hyvissä joukkueissa aina Tapparaa myöten pelannut ja pärjännytkin. Liikaa iskuja päähän?
Kimmo Kuhta ja Mika Kortelainen myös väärässä?

Hankala uskoa, että kolme kohtalaisen mittavan uran tehnyttä pelaajaa olisi kuitenkaan ihan täysin väärässä, ja vastaavasti sitten "rikkeen" kärsineen joukkueen kannattajat oikeassa. Mutta mistäs näitä tietää.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutanen ollut viime pelien parhaita, näkyy siis tuomarivirhe muussakin kuin pitkässä alivoimassa.

Hyvältähän peli muuten näyttää, joten energiat mukaan isosta taposta ja eteenpäin
 
Aamulehdessa (tai jossain) oli kartta mihin oli merkattu kaikki Ilves / Tappara kausikorttilaiset suurinpiirtein. Tasan meni niin keskustassa, kuin muuallakin. Eli legendaa nää "mouhijärvi" setit.

Mouhijärvellä oli itseasiassa enemmän Ipan kuin Tapparan kausikortteja. Keskusta oli sitten 70%-30% Tapparalla.

Tosin Tapparalla on 1000 kausikorttia enemmän, niin vähän vääristää tuota lukemaa.
 

Kalix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koo-Vee, LeKi
TV:stä Nelonen päälle ja ensimmäisenä mitä näin niin Haapala naama löysänä ja verta valuu. Ensimmäinen reaktio, että nyt tuli kunnolla kupoliin kun jäällä pelaajat nahistelevat.

Uusinta tilanteesta niin puhdas taklaus on tuo. Mikä tuossa on vikana?
 

kepardi

Jäsen
Niin mitä ne oli studiossa ja radiossa taklauksesta mieltä? Ei oo oikein käyny vielä selväks.

Hallissa oltiin vieruskaverin kanssa sitä mieltä että kevyt oli ulosajo. En tiedä onko minkälainen peluri tää viereinen kaveri. Itte en ainakaan ihan liigatasoa.
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jonkun tutkielman mukaan se oli kaupungissa jakautunut aika fifty-sixty, mutta ympäryskunnissa sitten Tappara-fanit on selkeähkösti enemmistönä.

Oho. Kiitti tiedosta. :)

Jaa, nyt näkyi taklaus uusina. Liian kova tuomio mun mielestä, ku eihän tuo taklaus ees osunut päähän. Mutta en olekaan tuolla jäällä oleva tuomari.

Enivei, lopetetaan tästä jauhaminen. Monta sivua taas tekstiä. Iso joukkue käyttää nämä hyödyksi, kun osataan pelata tässäkin mielessä. Näin Kärppien kannattajana hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että Kärpätkin olisi yrittänyt hommata vitosen vastaavassa tilanteessa, jos oma ukko oltaisiin taklattu. Turhaan tässä Tapolaa syytetään - isoilla seuroilla isot pelurit puikoissa. ;)
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sehän meni täysin sääntöjen mukaan.

Laitataklauksesta syntyy loukkaanuminen -> automaattinen ulosajo.

Säännöt ovat tässä harvinaisen selkeät. Ei ole mitään jossiteltavaa.

Vaikka se kovalta tuomiolta tuntuukin.
Onko tämä vitun STT joka kaksi päivää sitten kertoi että polvitaklauksessa ei ollut mitään rangaistavaa sillä perusteella kun vastaanottaja otti sen huonosti vastaan? Olisiko loukkaantuminen nyt mitenkään voinut johtua huonosta vastaanotosta? Ihan siis automaattisista ulosajoista puheenollen.

Kiiraa kuivalla kakkoseen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ai niin, Kiirakin on Tapparan kasvatteja. Nyt selvisi sekin miksi se oli aina jään pinnassa turvallaan niiden flippien ja tulppien jälkeen.
 

Flagger

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Columbus Blue Jackets
Toivottavasti Virta erätauolla painottaa makoilun ja bambikatseen merkitystä. Pää alhaalla pojat!

Onko tämä vitun STT joka kaksi päivää sitten kertoi että polvitaklauksessa ei ollut mitään rangaistavaa sillä perusteella kun vastaanottaja otti sen huonosti vastaan? Ihan siis automaattisista ulosajoista puheenollen.
Se osui reiteen ja Ruuttu yritti väistää.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Mikä kana sinne nyt raahattiin kaakattamaan.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Ihana Kiira!
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tapparan pelaajat tiesivät itekin, että nyt tuli todella kevyt ulosajo, eivätkä viittineet ratkoa vitosen aikana...
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tässä kuvastuu kyllä huikea arvostus vastustajaa ja ylipäänsä pelaajaa kohtaan. Itseäni vituttaisi jos Haapalan tasoinen taituri seurasta riippumatta joutuisi jättämään kauden huipennuksen kesken.
Siltä se kuulosti Tapparan puolellakin kun Rantakin teloitti Ruutun.
Jos Haapala ei pysy puhtaan taklauksen jälkeen pystyssä niin onko se Mutasen vika?
Ruuttu on KalPalle erittäin tärkeä pelaaja mutta kummasti sitä ei vaan Tapparan puolella juuri valiteltu.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kunnon huumorijäähy tuo Mutasen ulosajo :D

Sinänsä ikävää että tuollaisia virheitä tuomareille tulee.

Haapalalle puhtaat paperit, kyllähän se iskua otti, joskin puhdasta.

On se kyllä erikoista.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
"Järkyttävän huono tuomio"
"Ei edes jäähyn paikka"

Asiantuntijoiden mielestä, tapparalaisten mielestä meni oikein. Kertonee jotain kyseisen tiimin faneista.

Meinaatkos että Mutanen haetaan kopista takaisin jos täällä tapparalaiset kirjoittavat että väärin meni? Tuomarit tuomitsevat ja sääntökirja on aika yksiselitteinen tuollaisissa tilanteissa, kannattaa tutkia sitä niin ymmärrys lisääntyy.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Kimmo Kuhta ja Mika Kortelainen myös väärässä?

Hankala uskoa, että kolme kohtalaisen mittavan uran tehnyttä pelaajaa olisi kuitenkaan ihan täysin väärässä, ja vastaavasti sitten "rikkeen" kärsineen joukkueen kannattajat oikeassa. Mutta mistäs näitä tietää.

Siinähän olisi kolme täydellistä tuomaria, jotka voisi ensi vuonna ottaa viheltämään kaikki pelit, ja kaikki tuomarivirheet voitaisiin unohtaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös