Mainos

Ti 25.10.2011 TPS-Lukko

  • 8 643
  • 27

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään tiistaina visiitille viljasiiloon saapuu Rauman Lugu. Joukkue, jonka suoritustaso heittelee enemmän kuin illan kotijoukkueen. Tämä ottelu on todellinen vedonlyöjän painajainen, ja myös näiden joukkueiden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen tällä kaudella. Äärimmäisen mielenkiintoista nähdä Lukko livenä, telkusta nähtynä ei oikein voi mielipiteitään ohjata suuntaan tai toiseen kun on tullut nähtyä välillä hyvää kiakkoo, ja välillä surkeaa. No, tää tunne on Palloseuran kannattajille tuttu, eihän tuo omakaan jengi ole ailahtelustaan päässyt ainakaan toistaiseksi eroon.

Lukolla alla jatkoaikavoitto Kerhosta, jonka jälkeen kävivät häviämässä Ilvekselle Tampesterissa. Kaksi sarjan heikointa joukkuetta siis olleet vastassa kahteen viime matsiin. Palloseuran viime viikko oli hyvä, vaikkakin Bluesin tasoitus ilman maalivahtia pistikin vituttamaan. Positiivista oli, että ratkaisijoita alkoi löytyä laajemmalta rintamalta, ja että esim. grindereiden kuningas Tapio Laakso sai tartutettua oman, aivan kaistapäisen tsemppinsä, myös muihin pelaajiin. Taklauksia satelee, luistin liikkuu, ja vaikka verkko voisikin heilua tehokkaammin, heiluu se ainakin sinnepäin tällä hetkellä. Vahalahdella ja Plihalilla petrattavaa maalinteossa, sekä Birnerillä. Ainakin.

Schwarz oli Bluesia vastaan mediahuomiota saaneen kämminsä takia vähän sylkykuppimaisessa asemassa, mutta totuus on, että tuosta huolimatta oli joukkueen parhaita suorittajia. Muutaman loistopelastuksenkin teki, ja sai jokatapauksessa huomattavan määrän scheissea niskaan. Ahlqvist oli sitä edeltävässä Blues-mittelössä ihan ok, joten itselleni on aika sama kumpi siellä tänään seisoo, ei me siihen kaaduta. Joukkueen reaktio Schwarzin päästämään freak goaliin oli kuitenkin silmiinpistävä, kaveri toisensa perään kävi katkoilla tsemppaamassa ja joukkue löi yhden vaihteen lisää silmään välittömästi. Tasoitus tulikin melko pian. Muutenkin Blues-matseista tuttu hyökkäysalueen painostus ja vastustajan uuvuttaminen saisi jatkua tänään.

Meidän kenttäpelaajista Mojzis on vireessä, Scalzokin sai ensimmäisen maalinsa tehtyä, ja pakeista lisäksi Seppänen on parantanut huomattavasti omaa peliään tuon pikkukanukin asetuttua vierelle. Stone teki häkin Espoossa, ajelisiko se tänään Lukkolaisia kanveesiin ja painaisi siitä sota-alueelta lisää mualeja? Hope so. Äijän syöttötyöskentelyäkin kannattaa seurata, tekee fiksuja pelinrakenteluja, antaa oivaltavia ja helppoja passeja ja rytmittää peliä hyvin. Tähän kovin moni ei varmaan ole vielä kiinnittänyt huomiota. Ne Ari Vuoren mainostamat "tarpeeksi hyvät pelinrakentelukyvyt" (hekotusta tälle kuvaukselle, meniköhän se edes noin?) näkyvät jo! Birnerin tsemppi matsista toiseen on ihailtavaa, samoin Laakson. Ensinmainittu kaipaisi peliinsä kuitenkin lisää tehoja. Kapteeni Vahalahtikin saisi vähitellen alkaa kantamaan myös tuloksellista vastuuta.

Lukko sijoittaa ilmeisesti Norosen tolppiensa väliin, muuten mielenkiintoinen osa tuota joukkuetta on Beechin muodostama ketju, jossa tän hampaattoman kanukin seurana hyökkäilevät Bertrand ja Bomersback. Erityisesti Bertrand on ollut itselleni positiivinen yllätys tällä kaudella. Pakeista Robar on kiistatta luupin alla (johtuen mm. Scalzo-Robar polemiikista, Uraman jutuista yms), sekä myös tuo hassuniminen mr. Generous. Antaakohan se avokätisesti keppiä selkään maalin edessä, heheh.

Joku kahden-kolmen maalin voitto kotijoukkueelle kelpaisi, mutta alituisena pelkona Lukon kyläillessä on aina vieraiden ryöstöretki. Tilastollisia faktoja tästä ei ole hallussa, mutta tuntuu että jos itse olen raahautunut TPS-Lukko- matsia katsomaan, on vierasjoukkue lähtenyt pojot mukanaan tien päälle. No, toivotaan että näin ei tänään käy. Toivotaan myös tuomareita, jotka eivät halua olla shown keskipisteessä, nämä pelithän kuitenkin lähtökohtaisesti kuuluu pelata pelaajien toimesta.

Mikäli Palloseura liikkuu yhtä hyvin kuin Bluesia vastaan, ja taistelee hampaat edes puoliksi yhtä irvessä, on lupa odottaa hyvää tulosta. Tehokkuutta saisi löytyä myös niihin lukuisiin paikkoihin, sekä sunnuntaisen pelin alun jäähysuma saa myös jäädä toistamatta. Mennään vaikka tällaisilla teeseillä etiäppäi, Lukolle ja sen faneille tervetuloa!
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ihanaa ettei TPS:n tarvitse enää lähteä etukäteen häviämään yhtäkään ottelua vaan, kuten tänäänkin, ollaan jopa ennakkosuosikkeja. Lukko on ollut vieraissa surkea mutta Turku taitaa olla heille se toinen kotikaupunki Porin ohella joten kotiedusta ei merkittävää hyötyä Tepsille ole.

Kiinnittäkääpä kaiken Scalzo/Robar- väännön keskellä huomiota herraan nimeltä Tomas Mojzis. Tätä Lukkoonkin taannoin huhuttua pakkia ei kentällä juuri huomaa ainakaan virheistä ja hyökkäyspäässäkin on ollut varsin tehokas. Erittäin rauhallinen mutta tarvittaessa nopea. On tehnyt pakkikaveristaan Palmrothista astetta paremman pelaajan.

Lukosta mielenkiintoa herättää tietysti Robar mutta myös Turkuun aiemmin huhuttu Jussi Pesonen. Kausi on tähän mennessä ainakin tuloksellisesti ollut ilmeisesti floppi joten kiva nähdä onko miehestä mitään hyötyä Lukolle.

Tänään mennään pilkuille saakka, Lukko tasoittaa viimeisellä minuutilla tasan 3:een.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suht luottavainen olo TPS:n suhteen. Silti sellainen kutina, että näyttää liiankin optimistiselta tilanne. Siinä mielessä haiskahtaa hankalalta peliltä. Toivottavasti joukkueen tekemisessä säilyy nöyryys viime aikaisista onnistumisista huolimatta. Pieni kysymysmerkki tepsin kohdalla on aina tuo maalinteko. Yhden maalin marginaalilla mennään pelistä toiseen ja se kahden maalin kaulan saaminen tuntuu olevan vaikeaa. Siihen on ollut kuitenkin paikkoja eri otteluissa.

Täytyy myöntää, että tämän kauden Lukosta ei juuri mitään kuvaa itsellä. Taulukon perusteella ihan jees on mennyt. Jännä nähdä pelanneeko Lindgren. Varmasti suuri vaikutus onko Perttu mukana vai ei. Tainnut Lukko myös kärsiä hiukan loukkaantumisista, joten ihan täyttä iskukykyä ei taida olla vielä tällä kaudella nähty.

Tästä pelistä tarttis saada 3p vaikka helppoa ei tule missään nimessä olemaan. Luottavainen olen tällä hetkellä tepsin pakiston pelaamiseen, mutta hyökkäyspää yhä pieni kysymysmerkki. Monen muun tepsin kannattajan tavoin odottelen meidän ykkösen tehojen löytymistä. Ihan vihkoon ei ole todellakaan mennyt, mutta suurempaa vastuuta maalinteosta odottelen.

Paha sanoa kumman molarin toivon pelaavan. Luottoa löytyy molempiin. Schwarzin kohdalla jännittää hiukan pelin alku. Liian monesti omissa on soinnut ensi minuuteilla. Ahlqvist siellä varmaan tänään pelannee.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Lukon kokoonpano:

Bomersback - Beech - Nurmi
Robar - Generous

Keränen - Jasu - Bertrand
Rantanen - Tikkanen

Huhtanen - Laaksonen - Pesonen
Honkaheimo - Aalto

Kangasmäki - Kauvosaari - Elo

Noronen

Huomionarvoista on Pesonen tippuminen kahdesta ensimmäisestä kentästä, mikä on ihan oikein viime pelien esitysten perusteella. Jasulla on ainakin liikettä nyt molemmilla puolillaan, toisin kuin Nurmen ja Pesosen kanssa viime peleissä. Pettinen huilaa pakeista. Merkillistä myös Laaksosen pelaaminen keskellä, onko hän oikeasti sentteri? Alkukauden ainakin laidassa pelannut.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
TPS samalla kokoonpanolla liikenteessä kuin edellisessä pelissä lukuunottamatta maalivahtia, eli Aleksis Ahlqvist pelaa tänään maalissa.

Birner - Plihal - Vahalahti
Suominen - Laakso - Anttila
Stone - Hauhtonen - Mäkiaho
Hattunen - Virtala - Cerny

Mojzis - Palmroth
Seppänen - Scalzo
Vittasmäki - Tuominen

Ahlqvist (Schwarz)

TPS:n ja Lukon tämänhetkiset rosterit ovat muuten äärimmäisen tasaväkiset. Kun aletaan pelaaja pelaajalta vertailemaan pelipaikoittain niin aikalailla +-0 on erotuksena.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
TPS:n ja Lukon tämänhetkiset rosterit ovat muuten äärimmäisen tasaväkiset. Kun aletaan pelaaja pelaajalta vertailemaan pelipaikoittain niin aikalailla +-0 on erotuksena.

Näinhän se on, kun vielä Lukko antaa tasoitusta sillä, että kentällisen verran on huippumiehiä sivussa (tai hankkimatta;). Näkisin silti, että se tärkein eroavaisuus näiden joukkueiden välillä seisoo maalin suulla ja sieltä löytyy myös se syy siihen, että tänään laitan pitkävetoon kakkosen.
 

senilix

Jäsen
Kyllä Laaksonen sentteri on. A:ssa yksi hänen "vakiolaitureistaan" joku vuosi sitten oli Kangasmäki.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Kyllä Laaksonen sentteri on. A:ssa yksi hänen "vakiolaitureistaan" joku vuosi sitten oli Kangasmäki.

Näin itsekin muistelin, mutta liigassa on mielestäni koko ajan pelannut laidassa. Kangasmäki taas on päässyt keskelläkin pelaamaan liigassa, vaikka mielestäni enemmän on laiturityyppiä.

Toivotaan Lukolle vierasvoittoa ja ennen kaikkea pirteää esitystä. Taisteleva ilme olisi erittäin positiivista.
 
Suosikkijoukkue
Lukko (Inter)
Kummallinen ja hektinen otteluviikko Turussa: tänään TPS-Lukko Turkuhallissa ja TuTo-JyP-Akatemia Kupittaalla, huomenna futiksen paikallisottelu TPS-Inter, lauantaina kello 14 Inter-JJK Kupittaalla ja klo 17 taas TPS-Lukko. Kiirettä pitää! Lukko on voittanut vieraissa vain Ässät ja HPK:n, mutta pärjännyt viime vuosina hyvin Turussa, joten tiistai on täynnä toivoa.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos Lukon meno kentällä jatkuu edellisten pelien tyyliin, ei Turusta ole kyllä odotettavissa ainuttakaan pistettä. Paljon on joukkueen peli-ilmeessä parannettavaa, että tämänhetkinen kuutossija saadaan pidettyä.

Voiton sijaan toivon, että Lukon pelissä nähdään harppaus parempaan suuntaan. Taistelevampaa ilmettä ja röyhkeämpiä hyökkäyksiä maalia kohti kulmissa pyörimisen sijaan.

Positiivista on, että vastassa on TPS, jota ei ole vielä tällä kaudella kohdattu. Ihan mielenkiintoista nähdä Tepsin tämänhetkinen peli-ilme.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Nämä lähekkäiset pelit tuovat yllättävän paljon lisämaustetta piirakkaan. Ainakin sunnuntain höntsä Bluesia vastaan oli paljon mielenkiintoisempi kun tuoreessa muistissa oli perjantain tiukka peli. Puhumattakaan jos tänään pelissä sattuisi joku huomattava ylilyönti, filmaus, tuomarivirhe tai mitä vaan puhuttavaa, niin tunne siirtyy laimentamattomana suoraan seuraavaan peliin. Mä tykkään!

Sarjataulukosta ja viikon ohjelmasta vielä sellaiset huomiot, että molemmat kohtaamiset siis Turussa. Perjantai-iltana molemmilla kova peli, Tepillä vieraissa JYP ja Lukolla kotona tutun kuuma Ässät. Veikkaan väsytysmomentin olevan aika samoissa.

Voimasuhteissa Lukko tuntuisi olevan nyt vähän heikompi, mutta Lukko on ollut runkosarjassa niin hankala viime vuosina, että en taida nuolaista yhtään ennakkoon. Pessimistisenä veikkauksena pelkään Tepsin vieläkin yskivän viimeistelyn tökkäävän viimeistään Noroseen. Koska taidolla ei maalia saada, niin haluan nähdä vetoja, VETOJA ja lihaa maalilla enemmän kuin koskaan. Stonen perseen kautta tehdyt kelpaa nyt hyvin.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuten pelkäsin, Lukko jatkoi samaa touhua mitä on nähty edellisissä matseissa. Täytyy silti kyllä sanoa, ettei Tepsikään vakuuttanut tänään, vaan voitti lähinnä Lukon umpisurkeuden takia.

Sen verran pitää tosin kitistä, että Lukon hylätystä maalista en löytänyt kyllä potkua sitten millään. Nurmi vain käänsi luistimet niin, että kiekko ohjautui maaliin. Tosin harvemmin sitä kahdellakaan maalilla ja näillä peliesityksillä voittoja revitään, joten siltä osin aivan sama.

Vituttaa katsella tällaista paskaa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Olipa erikoislaatuinen matsi. Kaksi erää pelkkää erikoistilannetta, osittain ihan aiheesta jäähyt, osittain kummallekin kummallisia vihellyksiä. Viimeisessä erässä ei tullut mistään enää jäähyjä.

TPS sai maalinsa aika helpolla, Norosen piikkiin kaksi ensimmäistä maalia - varsinkin ensimmäinen. Kolmas maali oli TPS:ltä todellinen pulla, jota ennen oli Lukon tasoitus todella lähellä.

Siihen jäi sitten Lukon tsemppi, kolmannessa erässä ei oltu enää lähelläkään voittoa. Ihan hyvää 6-5 peliä, mutta ei muuta. Ei kyllä hymyillyt onnetarkaan tänään.

Jyrkästi alaspäin näyttää Lukon tie vievän. Saa nähdä tuovatko Lindgren ja Melin jotain tolkkua tuohon. Ainakin radikaalisti muuttuu tuo kokoonpano.

++ Jasu ja Bertrand, pirteimmät.
+ Kangasmäki, ensimmäinen liigamaali.

--- Erikoistilanteet, uskomatonta kuraa ylivoima. Ei mielikuvitusta, ei malttia, jalalla ei saada kiekkoa alueelle. Ainoa vaihtoehto lyödä kiekkoa päätyyn ja koittaa voittaa kaksinkamppailu. Niissä jäätiin jälkeen. Jos peli saatiin pyörimään niin aivan uskomattoman paljon haetaan Aallolle vetopaikkoja, jonka suupaisut aivan järjestään a) vastaantulevan karvaajan polvariin b) päätypleksiin tai c) haltuun ja menettää kiekon viivalla.

-- Aalto, em. asiat. Omassa päässä ok.

- Pesonen, totaalisen turha. Sen verran siimaa, että katsotaan onko laukaukselle käyttöä kun Perttu palaa ja toiseen laitaan asettuu Melin. Muussa tapauksessa puremaan tuppea, jopa Elolla on parempi meininki.

Edelleen on Lukon otteet hengettömiä, tai ei viedä tilanteita loppuun asti.

Olemme kriisijoukkue.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kovin tuskaisia nuo Lukon vieraspelit nyt ovat. Yhdellä tehdyllä maalilla ei niin kovin usein pelejä voiteta, ja varsinkaan jos maalivahti imaisee längistä pari peliä kohti. Mutta en minä Norosta moiti, ilman häntä Lukko ei olisi kotipeleissäänkään pärjännyt.

Toinen erä taisi ratkaista tämän matsin. Ensin TPS meni kahden maalin karkumatkalle, sitten Lukko heräsi pelaamaan ja sai runsaasti ylivoima-aikaakin, kiekkokin meni maaliin mutta ilmeisesti potkusta joten sitä ei killattu. Heti tämän jälkeen kolisi omissa kun kiekko muutti suuntaa Robarin jalasta ja yllätti Norosen ja peli oli 3-1.

Kuten sanottu, kotipeleistä Lukko rääpii kiitettävästi pisteitä pelillä kuin pelillä mutta mikähän näihin vieraspeleihin sopisi lääkkeeksi? Pertun paluu ja toivo siitä että Melin pistää ne passit verkkoon, siinä on yksi lääke mutta tiedä sitten missä vaiheessa tuo toteutuisi.

Eipä siinä kummempia. Tepsi meni tällä voitolla kolmen pisteen karkumatkalle taulukossa. Lauantaina jatketaan taas samassa paikassa eri aikaan, kiitos liigan sarjaohjelman suunnitelleen älykkään alkometrin.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Sen verran pitää tosin kitistä, että Lukon hylätystä maalista en löytänyt kyllä potkua sitten millään. Nurmi vain käänsi luistimet niin, että kiekko ohjautui maaliin. Tosin harvemmin sitä kahdellakaan maalilla ja näillä peliesityksillä voittoja revitään, joten siltä osin aivan sama.

Niin no peliä näkemättäkin voisi olettaa tuolla hylkäyksellä (ja varsinkin sen perään tulleella osumalla) olleen melkoisen tärkeä osuus ottelun lopputulokseen. Peli kuulosti tuossa vaiheessa olevan varsin hyvin Lukon hallussa. Korostettakoon kuitenkin sanaa kuulosti, koska radion varassa oltiin tällä kertaa.

Joka tapauksessa onnittelut tällä kertaa Turun suuntaan pisteistä. Lauantaina uusinta, jossa Lukon ylivoimapeli on toivon mukaan monta pykälää tämän iltaista tehokkaampaa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Näkisin silti, että se tärkein eroavaisuus näiden joukkueiden välillä seisoo maalin suulla ja sieltä löytyy myös se syy siihen, että tänään laitan pitkävetoon kakkosen.

Tartutaan nyt sitten tähän kun tilaisuus tarjoutui. Ahlqvist hoiti hommansa loistavasti ja Noronen oli melkoisen epävarma seikkailuineen. Ei peli maalivahteihin ratkennut vaan TPS:n jäätävään alivoimapeliin ja kiekkokontrolliin. VIHDOIN se näkyy tuolla kentällä voittavana tekemisenä.

TPS kontrolloi touhua läpi pelin enkä minä ainakaan ollut huolissani kuin siinä vaiheessa kun Lukko teki sen potkumaalin.

Kiitos TPS! Tuntuu hyvältä!
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
++ Jasu ja Bertrand, pirteimmät.

Minä lisäisin tuohon myös Keräsen. Tuolta ketjulta oli hyvää taistelua läpi pelin, harmi vaan että yhtä tehotonta kuin muultakin joukkueelta.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Tuomarit tappoivat ensimmäisen puolikkaan 5vs5 pelistä, surkeaa toimintaa. Järkyttävän rikkonaisen ensimmäisen 30 minuutin jälkeen TPS johti 2-0. Lukon paikka tulla peliin mukaan oli 2-1 maalista 3-1 maaliin. Aiheellisesti (potkuliikehän siinä selkeästi oli) hylätty maali tappoi raumalaisten momentumin. Sen jälkeen TPS oli selkeästi parempi ja kontroloi peliä.

TPS ei tosin tänään esittänyt mitään erikoista. Rutiinisuoritus. Edelleen erikoistilanne pelaaminen on hyvällä tasolla, varsinkin alivoima. Huikea muutos alkukauden rutiiniin on ollut jo hieman pitempään tosiasia, itseluottamus huokuu joukkueesta ja onnistumiset ovat vain ruokkineet niitä. 4 ottelun voittoputkessa mennään ja viimeiset 10 peliä sarjalla 5-2-1-2.

Seppäsen voisi nostaa esiin jälleen. Scalzon tulon jälkeen piristynyt huikeasti. Samoja ongelmia edelleen, mutta nyt on tehoja alkanut löytyä ja lunastelee niitä kiekollisen pakin lupauksia. Tänään jälleen maali ja syöttö. Joka tapauksessa "kääpiö, joka ei osaa puolustaa" on tuonut hyvän latauksen "uljaalle pakkiparilleen", ovat paukuttaneet todella hyvät tehot; Seppänen 2+3 ja Scalzo 1+1.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan 6 sakissa. Ei olisi 10 kierrosta sitten vielä uskonut, että näinkin nopeasti voi homma kääntyä.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Se olikin ensimmäinen kahden maalin voitto sitten 20.9. pelatun Ilves pelin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Maistuvat pisteet Lukolta. Jos noin rikkonainen on ensimmäinen erä niin vaikea siinä on kummankaan joukkueen saada omaa peliään suunnitellusti toimimaan. Nyt Tepsi sai onneksi Anttilan kudista sen tarvittavan 1-0 johdon tuon sirkuksen jälkeen. Lukolla oli toisessa erässä hetkensä ja sai jännittää kyllä sitä videotarkistus-tilannetta, varsinkin kun Lukolla oli ollut jo aiemmin lievää otetta pelistä. Maalia ei hyväksytty ja seuraavassa vaihdossa Suomisen suupaisusta TPS sai ehkä halvan maalin, mutta tällaista on jääkiekko.

Peksi oli tyytyväinen 3. erän pelaamiseen ja ihan syystäkin. Vieläkin on kiekkokontrollin kanssa tekemistä ja yleisessä liikkeessä kentällä muutenkin, mutta kyllähän tuo peli on jo sen näköistä mitä sen suurinpiirtein pitää ollakin. Tolpat kolisivat joten olisi sinne epävarman nortin taakse voinut pari häkkiä lisääkin heilauttaa.

Tärkeät pisteet ja oikea joukkue voitti. Kiitos TPS!
 

12961

Jäsen
Tartutaan nyt sitten tähän kun tilaisuus tarjoutui. Ahlqvist hoiti hommansa loistavasti ja Noronen oli melkoisen epävarma seikkailuineen. Ei peli maalivahteihin ratkennut vaan TPS:n jäätävään alivoimapeliin ja kiekkokontrolliin. VIHDOIN se näkyy tuolla kentällä voittavana tekemisenä.

Kyllä oli myös Ahlqvist todella epävarma tänään. Jatkuvasti sylki eteensä, mutta sekä Lukon saamattomuus palloseuran maalinedustalta että TPS:n hyvä peli omalla sota-alueella jättivät onnistuneet vedot pompuista vähiin.

Peli näytti alkuun vauhdikkaalta ja intensiiviseltä, mutta toistuvat vihellykset tappoivat pelin luonteen. 25 minuuttiin vihellettiin 12 kpl 2min bokseja, mitä vittua? Lukon kavennuksen jälkeen pilli sitten jäikin aika hyvin taskuun. Mahtoivatko tajuta, ettei 50min kakkosia pelissä kelpaa edes tuomaritarkkailijalle.

No, pääasia on, että keskinkertaisellakin pelillä tulee pisteitä. Erityisesti tepsin oman alueen puolustuspeli ja taistelu oli miellyttävää katsottavaa.

Lukon YV:ssä silmiinpistävää oli Aallon vetojen paukkuminen puolisen metriä maalin yli päätyplekseihin. Tepsin viivamiehistä Tuominen oli yli-innokas tuhlaten muutaman rauhoittamiskelpoisen tilanteen lukkohyökkääjän sääreen.



Kyllä tepsin pelissä potentiaalia on. Nyt jäävät jo peräsuolen uloimmat päätykappaleet kentälle. Jahka kiekollinen pelikin alkaa toimia, voi tämä joukkue sijoittua liigassa vielä yllättävän hyvin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
TPS:stä pitää muuten sellainen huomio tehdä, kun Lukko-puolellakin tämän Scalzon perään itkettiin, että on kyllä vähän köykäisen ja hasardin näköinen omassa päässä tuo kaveri. Mutta kiekkoa liikuttaa kyllä todella nätisti ja Scalzon hyvästä avauksestahan tuo avausmaalikin lähti liikkeelle.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
JIIHAA, hyvä Tepsi! Ei peli varmaan kaunista ollut, mutta pisteet kelpaa ja näin tasaisessa sarjassa ne tulee olemaan todella tärkeitä! Varsinkin nyt kun ollaan pelattu eniten matseja!

Seppänen on todellakin kokenut uuden kevään Scalzon tulon jälkeen, aivan loistavaa! Vastaavasti Tuominen on todella surkea!

Myös Hattunen, Virtala ja Laakso pelaavat hyvin, sekä Anttila. Ei mitään valtavia taidonnäytteitä, mutta niin se vaan iskee pojon per matsi, hyvä Marko!

Alhqvist pelaa hyvin maalilla. Hyvällä molkella on myös tuuria ;)

Tps - Lukko 3p - Done
Jyp - Tps 1-2p - x
Tps - Lukko 3p - x

Jatkakaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös