Ti 24.11.2015 Jokerit - Lokomotiv Jaroslavl

  • 6 177
  • 73

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tänään Arenalla puolentoista tunnin päästä kärkipeli, joten se ansainnee oman ketjunsa. Jokerit, divisioonajohtajana Lännen kakkonen, kohtaa Lännen kärkijoukkueen Lokomotivin. Kymmenen pistettä ollaan tällä hetkellä perässä, mutta kaksi peliä vähemmän pelattuna. Vastustaja on kääntänyt hiljattaisen tappioputken kolmen pelin voittoputkeksi – kaatoi muun muassa kovan Ufan vieraissa. Helpolla ei siis tänään päästä ja uskoisin, että lauantaista pitää parantaa viisikoiden kurinalaisuutta ja viimeistelyä jos pisteitä halutaan. Lokomotiv ei ole tällä kaudella kovin paljon maaleja päästänyt. Vatustajista tutuin lienee Petri Kontiola, joka oli valitettavan tehokas kun aiemmin syksyllä vierailtiin Jaroslavlissa.

Ketjuketjussa jo mainittiinkin päivän muutokset, eli hieman yllättäenkin Helenius luukulla (tosin Karlsson pelannut kolme edellistä), Jensen palaa Toddin tilalle ja hyökkäjien paikkoihin tulee pari muutosta. Aaltonen siis yhä poissa. Positiivista on se, että vaikka Lajunen saa jatkaa ykkösessä, niin sentään hän ei enää pelaa Ohtamaan kanssa, mikä näyttää olleen onnistunut päätös viime pelien valossa. Ohtamaahan tunnetusti myös ratkaisi viime pelin kahdella nuotallaan. Harmi että en pääse itse paikalle tänään, sillä Arenalla istutuista peleistä oma saldo on 21 pistettä 7 pelistä...

Tässä vielä kokoonpano:

9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 25 Pekka Jormakka
18 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin – 51 Brandon Kozun
28 Jani Rita – 13 Petteri Wirtanen – 41 Mathis Olimb
14 Tomi Mäki – 76 Jere Sallinen – 79 Eetu Pöysti

32 Arturs Kulda – 47 Ville Lajunen
44 Jesper B. Jensen – 36 Philip Larsen
55 Atte Ohtamaa – 6 Topi Jaakola

31 Riku Helenius (1 Henrik Karlsson)
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tiukka peli varmasti edessä. Kontiolan luistin pidetään myös tänään toivottavasti mailan lisäksi..... Toivottavaa olisi myös että Uhkailijapentillä tarttuisi koppi.

Itse katselen pelin telkkarista, sillä hetkellinen (toivottavasti) innostuksen hiipuminen jatkuu edelleen, eikä yksinkertaisesti hallille raahautuminen innosta.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Joensuu laittaa kiekon YVllä maaliin.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Laadukas joukkkue vastassa.

Tänään pitää tehdä paikoista maali.

Harvoin Jokerit ollut näin purjeessa kotijäällä...
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Kozun laukoo toistamiseen ja 2-0
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Helvetin hyvä erä Jokereilta. Ainoa murheenkryyni tuo Kapasen ketju, mutta muuten miehekästä menoa.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Hyvä erä! Jokaiseen maalinjälkeiseen vaihtoon nyt perkele Pöysti ja kumppanit askiin. Erkka nyt hereillä!

Ykköskenttä astui esiin, Joensuu varsinkin pelaa helvetin hyvää peliä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Mitenkäs tämä studio ei olekaan nyt Hartwallilla?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No nyt on Jokerit olleet tehokkaita vähissä paikoissaan, Lokomotiv hallitsi peliä ja piti kiekkoa selvästi enemmän mut niin vain Jokerit johtaa erän jälkeen 2-0. Kozun on tänään muistanut laukoa, ehkä asiaa on painotettu valmennuksen taholta tai mies on itse huomannut et voisi laukoa enemmän.

Tehokas erä Jokereilta mut pelillisesti pitää parantaa paljon jotta pystytään pitämään johto sillä tuskin tuon tason vastustaja nollilla pysyy jos saa hallita kiekkoa ja peliä yhtä paljon. Ja tuskin Jokerit pysyy poissa boxista jos ollaan yhtä paljon puolustuskannalla.

No tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa.
 

Lätkäkala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KHL:n ja NHL:n suomalaiset sekä Leijonat.
Ainakin viime pelissä studio oli myös "muualla" mutta ainakin silloin tuli perään futispeli joten arvelin johtuvan siitä. En tiedä tai mutuile sen enempää..
Olipa hyvä erä. Tietänee huonoa tokaa näin vaihteeksi.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ainakin viime pelissä studio oli myös "muualla" mutta ainakin silloin tuli perään futispeli joten arvelin johtuvan siitä. En tiedä tai mutuile sen enempää..
Olipa hyvä erä. Tietänee huonoa tokaa näin vaihteeksi.

Tämä on Viasatin mukaan syy myös tänään
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Jensen ajetaan laitaan ja Regin + Kozun + Joensuu lähtee antamaan kovuutta. Hienoa.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Hyvä Kozun!
 

Gemondo

Jäsen
En tiedä onko hyvä vai huono asia että vastustajaa menee muistuttamaan juuri Kozun?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös