Ti 23.11.2010 Ässät - Pelicans

  • 13 256
  • 57

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Taas saatiin esimerkki pienestä "kotituomaroinnista". Dickenson sai kolmannen erän alussa jäähyn, jonka seurauksena Ässät teki voittomaalin, mutta pari minuuttia ennen ottelun loppua Latvala kampattiin samalla tavalla, mutta siitä ei tullutkaan jäähyä. Eihän siitä Pelicansin ylivoimasta olisi mitään kuitenkaan tullut, mutta olisihan sitä tasoitusta voinut kuudella neljää vastaan kokeilla.

Ihmetytti myöskin Marttisen ekan erän kiinnipitämisjäähys, jossa Jyri piti ilmeisesti vatsalla Ässä-pelaajasta kiinni, kun mitään muuta kontaktia tilanteessa ei ollut. Porilaiset pitivät muutenkin huvittavaa mölinää aina, kun joku ässäläinen oli turvallaan.
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
...

Yksi asia matsista jäi mainitsematta. Pelicansilla oli jäätävä paikka iskeä maali tokan erän lopun sähläyksestä. Eerokin oli jo tilanteesta täysin ulkona, mutta kapteeni hoiti torjuntahommat sen aikaa. Nähdäkseni kiekko oltaisiin pelattu lopulta tyhjään maaliin, mikäli Kupru ei olisi heittäytynyt kyljelleen maalialueelle...

...

Näinhän se meni. Kupariselta hienoa uhrautumista ja pelasti siis varman maalin. Se olikin Kuprun pelin ainoa tähtihetki. Muuten ihan turhaa surffailua ja pyöri vaan Yetmanin ja Zaborskyn mukana. Nuo toiset herrat sentään saivat jotain aikaan. Itselläni kävi mielessä, että Niemeä voisi yrittää tuohon Kuprun tilalle, mutta miten sitten mahtaa käydä 3.ketjun...?

Eipä peli paljoa käteen jättänyt. Kuitenkin sen tärkeimmän; 3 pistettä. Caldwell antoi älyttömän hyviä ykkössyöttöjä. Lyhyitä, pitkiä, vauhdissa olevalle laiturille...aina lapaan. Hyvä suoritus. Ei omassa päässä mikään jyrä, mutta ihan hyvä vääntämään, eikä horju pienistä.

Ei muuta kuin etiäpäin.
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Taas saatiin esimerkki pienestä "kotituomaroinnista". Dickenson sai kolmannen erän alussa jäähyn, jonka seurauksena Ässät teki voittomaalin, mutta pari minuuttia ennen ottelun loppua Latvala kampattiin samalla tavalla, mutta siitä ei tullutkaan jäähyä. Eihän siitä Pelicansin ylivoimasta olisi mitään kuitenkaan tullut, mutta olisihan sitä tasoitusta voinut kuudella neljää vastaan kokeilla.

Ihmetytti myöskin Marttisen ekan erän kiinnipitämisjäähys, jossa Jyri piti ilmeisesti vatsalla Ässä-pelaajasta kiinni, kun mitään muuta kontaktia tilanteessa ei ollut. Porilaiset pitivät muutenkin huvittavaa mölinää aina, kun joku ässäläinen oli turvallaan.

Se miksi tuota mölinää niin paljon kuului, johtui osaltaan aivan luokattomasta tuomarilinjasta. Siis ihan molemmin puolin. Ässille jäi viheltämättä useita jäähyn arvoisia rikkeitä, joten ymmärrän tuskasi. Mutta kyllä Pelicansin pelityyli tässä pelissä olisi monella tuomarilla aiheuttanut enemmänkin jäähyjä.

Toisaalta taas vihellettiin monta helppoa jäähyä, joten yleisökin alkaa reagoimaan helpommin tilanteisiin. Sitä en kiellä, etteikö Porissa muutenkin aika paljon reagoida tilanteisiin; hyvässä ja pahassa. Tunnetta ainakin on katsomossa.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tuosta jäi monia jäähyjä viheltämättä. Mutta sittenkun joskus on ottelu jossa ei jää yhtään rikettä tuomitsematta niin pelataankin 3vs3 tai 4vs4 peliä lähes kokoajan.

Ja miksi nämä "kotituomarit" eivät sitten antaneet Pelsuille näistä vaihtovirheistä enempää jäähyjä vaikka mahdollisuuksia oli ainakin kolmeen?

Tuota ihmettelin itsekkin että miksei tuosta lopun kampista jossa Latvala kaadettiin tullut jäähyä...

Muuten oli tuomareilta ok matsi. Raitapaitoihin ei ratkennut eivätkä herrat lähteneet ottamaan liian näkyvää roolia mikä on aina hyvä homma.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuota ihmettelin itsekkin että miksei tuosta lopun kampista jossa Latvala kaadettiin tullut jäähyä...

Kuvasti ihan hyvin tuomareiden tasoa. Ei tuossa paljoa tulkinnan varaa ollut, kaikki ympärilläni katsomossa odottivat tuosta jäähyä. Kiroilun perusteella ainakin - jota seurasi ihmetys ja naureskelu, kun arvontakoneesta tuli tyhjä arpa tuossa kohtaa.

Vaihtovirheitä tosiaan nähtiin eilen useampi, mutta yksi jäähy riitti tuomareiden mukaan tänään. Olihan siellä välillä seitsemän äijää kentällä, kun kiekkoa pelattiin kaanien vaihtoaition edessä, mutta mitäs näistä. Ei vierailija tuomareihin kaatunut, älä Shejbal tartu siihen. Mitähän ne niillä ylimääräisillä ylivoimilla olisi tehneet, kun eivät noilla saaduillakaan onnistuneet laukaustakaan suorittamaan? No eipä tuo tietysti ole mikään syy, ehkä esimerkki kuitenkin siitä ongelmasta, mihin kannattaa antaa enemmän huomiota.

Kivasti kyllä Caldwell toi rauhallisuutta omaan päähän. Tämä kaveri tulee olemaan aika jäätävä viimeistään ensi vuoden puolella, jos tällä pelituntumalla pelaa jo noin hyvin. Nopeat, tarkat ja laadukkaat avaukset, toivat paljon iloa ja hyvää mieltä meikäläiselle. Kooltaan tuo kaveri on kyllä ihan eri kaliiberia kuin mitä odotti, mutta se lienee tässä kohtaa ainoastaan hyvä juttu. Ei sinne mitään jättiä välttämättä kaivattukaan - nyt ei voi valittaa. Hieno haku.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei vierailija tuomareihin kaatunut, älä Shejbal tartu siihen. Mitähän ne niillä ylimääräisillä ylivoimilla olisi tehneet, kun eivät noilla saaduillakaan onnistuneet laukaustakaan suorittamaan?

Joo, ei kaatunut, ja kuten tuossa aiemmin kirjoitin, niin tuskin Pelicans olisi kiekkoa maaliin saanut, vaikka tuosta Latvalan kaatamisesta olisi jäähy tullutkin. Mutta olisihan sen mahdollisuuden tasoitusyritykseen kuudella neljää vastaan voinut kuitenkin suoda.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Jos aletaan tuomareita haukkumaan niin kyllä Pelicanseilta jäi enemmän jäähyjä viheltämättä kuin Ässiltä. Heti ottelun alkuunkin 2-3 jäähyn paikkaa ennenkuin ensimmäinen lähti jäähylle.

Mutta toisaalta Ässien ylivoima oli taas ihan liiallista hieromista ilman laukauksia joten tuskin enempi ylivoima olisi tulosta muuttanut.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Ekassa erässä jäi jo monta jäähyä viheltämättä molemmille joukkueille. Tuomarit jälleen jäätävän huonoja, eikö tänne saada mistään kunnollisia tuomareita?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös