Ti 21.9.2010 TPS-Blues

  • 13 598
  • 55

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Ihan miehekkäästi Unski murskatappion otti eikä lähtenyt selittelemään tappiota loukkaantumisilla. Lähinnä nauratti, kun tuota maalikoostetta katsoi. Näin sekaisin TPS:n puolustus ei ole koskaan ollut, näytti ihan kuin olisi ollut Kanada - Japani -peli käynnissä.

Omalla maalilla seisoskellaan ja maalissa viime kauden parhaaksi molariksi valittu Engren ei olisi saanut edes rantapalloa kiinni. Oman siniviivan ylittäminen näytti olevan täyttä tuskaa ja luistimilla pari potkua jäljessä.

Kyllä hävetä pitää jokaisen pelaajan, nyt kaivataan Unskilta johtajuutta laittaa äijät ruotuun. Jyväskylään tämä peli nollattuna pelaamaan totaali-trappia ja pelaamaan kovalla asenteella rikkovaa peliä. Siitä asenteesta kaivetaan sitten vastahyökkäyksistä se pari maalia, jolla toivottavasti saadaan tasuri aikaiseksi.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ikävän todenkaltaisen huhun mukaan kesä oli kosteaa aikaa siellä täällä ja siksi kondis ei ole ihan ygönen kaikilla juuri nyt.

Mielenkiintoista jos pitää paikkaansa, polttopisteessa parikin nuorehkoa kokenutta pelaajaa, joiden pitäisi tehdä läpimurtoaan seuraavalle tasolle juuri nyt eikä tulla kesäterässä kauteen. Kyse ei ole pakeista. Toivottavasti otteet tiistain jälkeen kertovat jostain muusta ja koko huhu on helppo unohtaa halpana läppänä.

Unski kuulemma on lojaali ja ystävällinen valmentaja tasan niin kauan kuin luottamus on olemassa. Sen jälkeen alkavat morkoonit soida.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ikävän todenkaltaisen huhun mukaan kesä oli kosteaa aikaa siellä täällä ja siksi kondis ei ole ihan ygönen kaikilla juuri nyt.

Mielenkiintoista jos pitää paikkaansa, polttopisteessa parikin nuorehkoa kokenutta pelaajaa, joiden pitäisi tehdä läpimurtoaan seuraavalle tasolle juuri nyt eikä tulla kesäterässä kauteen. Kyse ei ole pakeista.
No eikös nää samat veljekset vetäneet vähän mestaruusjuhlintaakin överiksi.

Eihän tuolla Tuokko-Kiviharju -akselillakaan mitään mestaruuksien jälkeisiä kuivia kesiä vietetty, joten tavallaan ihan oikealla asialla pojat ovat. Jos rapakuntoon ovat itsensä päästäneet, niin sitten on vähän huonompi juttu. Sikäli kyllä toinen näistä veljistä on mielestäni pelannut ihan hyvin. Toinen nyt ei ole tainnut koskaan sun suosikkipelaajia ollakaan...
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Sikäli kyllä toinen näistä veljistä on mielestäni pelannut ihan hyvin. Toinen nyt ei ole tainnut koskaan sun suosikkipelaajia ollakaan...

Itseasiassa ankarakaan dokaaminen kesällä ei ole maailman kaamein synti jos tulet fyysisesti tiptop-kondiksessa yhteisharjoituksiin kauden alkaessa. Nyt näin ei ilmeisesti ole.
 

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS
Huhhuh mikä ottelu aivan surkeaa. TPS.fi sivujen mukaan ainoa joka selvisi puhtain paperein oli Palmroth, joka ei ollut miinuksella. Mun mielestä se oli silti ihan hukassa. Aaltonen ja Akkanen oli ihan hirveetä katteltavaa... Millonkohan Birner palailee pelaamaan?
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Heitetään nyt pientä "analyysiä" eilisistä maaleista TPS-pelaajien osalta.

1-0: Virkkunen pääsi nousemaan maalille ilman minkäänlaista estelyä. Suominen näytti hetken siltä, että olisi lähtenyt puolustamaan, mutta tyytyikin katkaisemaan syöttöä, mitä ei ikinä lähtenyt. Neljä TPS-pelaajaa ei pärjännyt kahdelle Bluesilaiselle. Meniköhän kiekko längistä sisään? Jos näin oli, niin vähän myös Engrenin piikkiin, mutta pelaajat olivat myös "tärkeässä" roolissa.

2-0: Tuosta maalista en nähnyt kenenkään nimiä, mutta muuten ei mitään pahoja mokia, paitsi ehkä vähän taas otettiin liian hövelisti Miettistä, ja tulos näkyy taululla.

3-0: Tässä oli taas aika legendaarista settiä. Ensin hyökkäyspäässä luultavasti vähän pomppiva syöttö ja erittäin huono haltuunottoyritys (tuossakaan tilanteessa en nää pelaajien numeroita). Plihal lähti ensin vähän laiskasti karkaavaan Blues-pelaajan perään (liekö pitkä vaihto alla, vai luottiko liikaa pakkeihin?), jonka jälkeen vietiin naurettavan helposti kiekko Järvisen jalkojen välistä. Engren hoiteli loput.

4-0: Vittasmäeltä aika koominen tilanne. Ensin järkyttävä hasardisyöttö, jonka Blues-pelaaja katkaisee, jonka jälkeen pyörii vain maalin kulmalla. Muutenkin taas kaikki Tepsiläiset hukassa, maalin edessä on kaksi Blues-pelaajaa vapaana.

5-0: Tällä kertaa antisankari on Bergman, kiekonmenetys omalla siniviivalla ei tiedä koskaan hyvää. Myös Skålberg pelasi vähän löysästi, kun Sailio pääsi ilman suurempia ongelmia maalilla, vaikka Skålberg seurasi vieressä koko matkan.

6-0: Joltain Tepsiläiseltä ihan järkyttävä purkuyritys, jonka Blues-pelaaja katkaisee. Siitä syöttö Karalahdelle, jonka laukaus ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Tätä ei ainakaan ihan täysin voi laittaa maalivahdinkaan piikkiin.

7-0: Taas päästettiin Blues-pelaajat ohi ja näin ollen häiritsemään Engreniä maalin taakse. Hieno harhautuslaukaus ja sen jälkeen maali.

Kaiken kaikkiaan ihan järkyttävää koomailua koko joukkueelta, mitä ei voi selittää vain sillä, että kokoonpanosta puuttui viisi puolustajaa. Kyllä tässä on koko joukkueen heräiltävä. Mielenkiinnolla odotan huomista ottelua Jypiä vastaan, sillä jos siihen mennessä ei olla saatu asennetta noihin kavereihin, niin ei kyllä hyvää seuraa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös