Mainos

Ti 20.11.2012 Jokerit-Kärpät

  • 26 243
  • 90
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En yhtään, ja toivon toki Saaren yllättävän positiivisesti. Pelkään vain sitä, että hyppy A-junnuista liigaan ei onnistu ihan minuutissa, vaan ainakin pari ekaa peliä menee totutellessa, vaikka olisi junnupeleissä pelannut kuinka hyvin. Hyvä juttu tietty että junnuille annetaan vastuuta. Harmistukseni kohdistui enemmän siihen, että tänään ainoastaan Dehner on luotettava omassa päässä, kaikkein muiden puolustuspelaamiseen liittyy jonkinlaisia kysymysmerkkejä.

Voi tulla narrien puolustukselle aika hikinen ilta. Vai mitä olette mieltä kun Haatajaa, Jokista, Humlia ja Turrista alkaa valua kohti Maneliusta ja kumppaneita? Jokereiden on kyllä pakko pelata äärimmäisen yksinkertaisesti kiekkoa vaan pois omista, sillä kyllä jos Kärpät saa saman karusellin pyörimään kuin parhaimmillaan tällä kaudella, niin voi upota rumatkin lukemat taululle.

Turrisilta muuten erittäin vahva peli lauantaina, joten näytti maalittoman putken katkeaminen aukaisseen henkisiä lukkoja. Siinä on kyllä mies joka pystyy laukauksellaan kylvämään tuhoa ja ilta jolloin verkko heiluu kolmesti lähestyy hetki hetkeltä. Kenties tänään?
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kovasti on nyyhkettä loukkaantumisista ja niiden vaikutuksista eli kannattaako tätä peliä edes pelatakaan, kun näyttääpi olevan niiiiiiiiiiiin onnetonta porukkaa jäällä - siirretään vaikka ensi Juhannukselle tai syksyyn...

Noh, Kärppien "onneksi" loukkaantumisviikate on niittänyt satoaan enemmänkin hyökkäys- kuin pakkiosastolta eli Eklundia ja Havua lukuunottamatta lähes kaikki muut ovat kyenneet pelaamaan lähes kaikki muut pelit - lukuunottamatta tietysti Pokkaa, Lehtosta ja Mikkolaa...
Noh, Eminger ja Niemeläkin ovat joutuneet huilimaan, mutta muuten kyllä eli Ohtamaa on kai pelaillut lähes kaikki pelit - ja onhan Kärpilläkin joku_vitun_lock-out_pakki pitämässä tuntumaa yllä.

Btw - who's Karlsson?

No, eikaitsiinä...
Pelaillaan nyt kuitenkin ja jos/kun tuomareista ja Eteläpäädystä huolimatta jompi kumpi kuitenkin voittaa, niin jaetaan pisteet kuitenkin hyvässä hengessä ihan jo moraalisista ja eettisistä lähtökohdistakin johtuen tasan - näin kannattajien kesken tietenkin ja lähetellään rutosti "Parane pian"-kortteja toistemme vemppaosastoille.

Voimia!
 

eepee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ex-Kärpät(ei kaikki) ja NHL:n suomalaiset
Kärpät idag:

Huml - Jokinen - Haataja
Kähkönen - Turris - Salomäki
Junttila - Plihal - Komulainen
Suoranta - Kemppainen - Mäkilä

Mikkola - Demers
Lehtonen - Niemelä
Ohtamaa - Pokka

Backlund
Karhunen

Kyllähän kun vertaa tuota hyökkäyskalustoa Jokereiden puolustuskalustoon, pitäisi vieraiden mättää maaleja oikein urakalla. Ainoa pelko on, että tekemällä tehdään Kilpeläisestä pelin sankari.

Ei muuta kuin armoton draivi päälle alusta asti ja haetaan vieraspisteet Ouluun!
 

Jorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokerit, Erik Karlsson
öö. katsotaanpas kärppien loukkantumislistaa, niin päästään kyl lähelle:

Mäntymaa - Väänänen
Eklund - Nordlund
Viuhkola - Filppula
Doskoi - Eaves
Keränen(pelikiellossa) - Heino
Norman - Hardt
Körkkö - Salminen

Siis mitä helvettiä? Miten kehtaat edes lyödä jotain näistä tyypeistä vertailuun? Mäntymaa - Väänänen, Viuhkola - V.Filppula? Heinokin roolissaan liigan paras.

Itse pelistä sen verran, että ihmeellä ja älyttömällä ylisuorittamisella tää ottelu on voitettavissa. Pakisto on jo ihan mestiskamaa miinus Karlsson ja Dehner. Saas nähä montas minuuttia tää Ruotsin kultapoika vetää tänään.. Taistele Jokerit!
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Jokerit aivan hempula puolustuksella peliin, joten pohjoisen jengille pistää Pallaksen Yrittäjätkin rahaa likoon!

Eipä tarvitse katsella tuota peliä erää pidempään eli peli kuuluu sarjaan paraste ennen. Onneksi peli tulee Urkilta, niin ei tarvitse maksaa nähdäkseen teurastuksen. Todellinen lahtaus tulee olemaan päivän sana. Ei taida poroille edes 0-6 riittää eli kympiinkö pinnii.

Toivottavasti pelin loputtua Jokeripakit osaavat edes omaan pukuhuoneeseensa.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Turrisilta muuten erittäin vahva peli lauantaina, joten näytti maalittoman putken katkeaminen aukaisseen henkisiä lukkoja. Siinä on kyllä mies joka pystyy laukauksellaan kylvämään tuhoa ja ilta jolloin verkko heiluu kolmesti lähestyy hetki hetkeltä. Kenties tänään?

On kyllä poika ehkä yhtä lahjakas kuin Norris-Erik. Ehkä. Kyle ja Erik - liigan lahjakkaimmat pelaajat.

---

Turrisin laukaus pelottaa kyllä, jos kaverilla on veto tänään kunnossa, niin kyllä reppu helisee.

Onneksi Kilpeläinen on pelannut viime peleissä erittäin hyvin. Mites Kärppien mokke on pelannut Kärppä-fanit? En nyt jaksa tarkistaa, onko heillä Backlund vai Karhunen maalissa, mutta onko tänään pelaava maalivahti pelannut hyvin tällä kaudella?
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Tänään on jännä nähdä, miten Lämsä peluuttaa Jokereita. Tänään ei voida pelata sitä kiekkocontroll-peliä. Ei oikeasti, sanokaa tämä Tomi Lämsälle. Erittäin tärkeä asia, muuten tulee hirveä persraiskaus. Miettikää nyt, Eronen ja Ozzy on poissa ja vielä Nordlundkin. Vittu mitä paskaa.

---

Jokereiden on pelattava tyhmälle rautakangellekin yksinkertaista peliä eli omista valonnopeudella pois. Kiekkoa maalille ja miestä maalille. Tästä ei Kärpät diggaa. Onneksi edes Lamberg on kokoonpanossa... sekä Hännikäinen ja Mäki... Ben Amor ei ole. Se on kyllä tosi huono juttu.

Uskon, että Kärpät ei tykkää, jos pelataan tuollaista simplehokia. Kiekotteluun ei ole tänään todellakaan varaa. Ei todellakaan. Jonkun on pakko puhua tästä Lämsälle, sillä en ole varma, että ymmärtääkö Lämsä tätä.

Vieraskaukalossakin nimittäin Jokerit pelaa tyhmästi samaa kiekkokontraa, vaikka kaukalot ovat siellä kapeampia ja ahtaampia kuin mitä jää Jaffalla on.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokereiden twitterin mukaan puolustuksesta poissa Eronen (flunssa), Lindbohm (pelikielto), Väänänen ja Nordlund (loukkaantuneena).

Liigadebyyttinsä tekee 18-vuotias puolustaja Santeri Saari. Myös Nico Manelius mukana kokoonpanossa.

Hih hih, heh heh, hoh hoh. Eihän tässä voi kun nauraa kun katsoo tuota meidän puolustusta. Kyllä tänään on avoimien ovien päivä ja Haataja tehnee yksinään jo niin monta maalia että saattaa varmistaa maalipörssin voittonsa jo tänään. Onnittelut siis jo etukäteen Ouluun ja Kärpille, noin paskaa puolustusta Jokereilla ei liene ollut kertaakaan 2000-luvulla kun ollaan kohdattu. No paikalle tullaan ja loppuun asti taistellaan mutta todellisuudessa tuolla puolustuksella Eeron on seistävä päällään, hyökkääjien autettava ihan saatanasti puolustajia ja iskettävä sen lisäksi vähintään yli 5 maalia eikä sekään välttämättä riitä. Lindell ykkösparissa, vittu kun se ei olisi sitä edes Mestikseen.

Niin juu ja Teräväinenkin saa jatkaa perseilyä ykkösessä, montahan läpiajoa ja vastustajan maalia Teuvo meinaa tänään pedata, voittomaaleja ei onnistu kuin yhden petaaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ikinä ei ole ollut näin huonoa fiilistä ennen ottelua. Kamalin asia ei ole se että toi puolustus on mitä se on vaan se, että Lämsä yrittää peluuttaa tolla pakistolla jotain kiekkokontrolli-paskaa. Kädet eivät vain riitä ja veikkaan, että Manelius lahjoittaa Kärpille ainakin kaksi maalia omista virheistään, kun Mane yrittää pelata Lämsän kuninkaallisen suunnitelman mukaisesti. Sitten kun vielä tietää Jokereiden paskan alivoiman ja otetaan vielä keitokseen mukaan Rantala ja kumppaneineen niin tämä pelin ennusmerkit ovat niin huonoja kuin olla ja voi.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Back to the roots...

Turha tässä on nyyhkytellä puolustuksen perään, tämä tilanne vain mahdollistaa paluun perinteiden äärelle. Aikaan jolloin Jokerit oli materiaaliltaan altavastaajana lähes jokaiseen liigaotteluun lähdettäessä. Nyt on uuden pelaaja- ja kannattajasukupolvenkin aika päästä tuntemaan mitä on oikeasti olla Jokeri. Helppo veikata 4,5,6 - 0 voittoa tänään Jokereille.

Gonna fly now!
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainahan nämä Jokerit-pelit sytyttää. Ylivoimaisesti kiinnostavin vastustaja Kärpille.

Kuntopuntari näyttää siltä, että Kärpillä menee suht hyvin ja Jokerit on menossa vähän toiseen suuntaan. Viimeisen 10 ottelun tilastossa Kärpät on ykkönen ja Jokerit 5., mutta viimeisen 5 ottelun mukaan tilasto näyttää seuraavalta näiden kahden joukkueen osalta:
Koodi:
             O 3 2 1 0 TE-PÄ  P  P/O
 2. Kärpät   5 1 2 2 0 15-10 11 2,20
10. Jokerit  5 1 0 2 2 12-17  5 1,00

Kotipelejä Jokereilla viimeiseen viiteen otteluun mahtuu yksi, ja siitä tuli kauden toinen kotitappio Ässille. Toinen joukkue, joka on voittanut Hartwallilla Jokerit on Saimaan Pallo. Kärpillä taas viiteen viimeiseen mahtuu kaksi vieraspeliä, joista viimeisimmästä tuli voitto Bluesista rankkareilla. Toinen vierastappio oli nihkeä yhden maalin peli Turussa.

Ennakoin joka tapauksessa Kärppien vievän peliä reippaasti ja joskus on ennenkin pöllyytetty Jokereita 7-2, niin arvaan saman tuloksen tänäänkin. Tämä perustuu täysin siihen, että Jokeripakisto näyttää omiin silmiin nimettömältä ja mm. AJ Niemi ei ole täysin vakuuttanut minua viimeisissä peleissä missä olen hänen nähnyt pelaavan. Haatajalle 0+0 ja Junttilalle 2+2. Kärppien ykkönen siis tehoton ja tehot löytyvät sitten muista ketjuista.

Mukava nähdä entisiä Kärppiä pelaavan ja niinpä yritän seurata Jokereilta etenkin Lambergin otteita. Toivotaan nopeaa, fyysistä peliä, josta ei puutu maaleja ja jossa ei olisi yhtä ainoatakaan jäähyä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toivottavasti Kärppäpelaajat eivät lue tätä ketjua, muutoin tulevat niin takki auki peliin, että takki roikkuu pelkistä hihansuista ranteista mukana. Sellaiseen selänsuoristumiseen kaiffarit, varsinkin starbat, ovat aiemmin syyllistyneet.

Ja Jokeri-fanit, thyi stna! Ette voi, ettekä saa olla vielä tässä vaiheessa päivää valmiiksi hävinneitä. Turha muuta väittää vastaan, tekstinne kertoo muuta.

Tiukka puolustuspainotteinen peli tulossa, jossa Kilpeläinen koppaa LÄHES kaiken. Lopputulos Kärppien fleguilun ja Kilpeläisen ansiosta 1-2.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ikinä ei ole ollut näin huonoa fiilistä ennen ottelua.

Itse ainakin lähden sillä mielellä hallille että mennään pitämään hauskaa ja ihan hassuttelumielellä voi seurata peliä, alle neljän maalin tappiota voi pitää jo osavoittona ja jos selvitään alle kuudella päästetyllä maalilla niin puolustuskin on jossain määrin onnistunut. Toivottavasti annetaan poroille edes mustelmia ja saataisiin itsekin muutama maali aikaiseksi. Valkoinen valas tifoa tuskin voidaan tänään olla näkemättä. No onneksi Cheer Up Teamin tanssitytöt on tänään erityisen seksikkäitä, samoin Namu Ice Girls niin muutama lapin jänkhältä eksynyt valkoinen valas ei iltaa pilaa.

Tulta päin! Paf näyttää pitävän Jokereita ottelun suosikkina ja antaa Kärpille huikean 2,55 kertoimen, johon on kyllä nyt pakko tarttua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
only Kärpät
Minua ei kiinnosta Kärppien tekemiset mitenkään.

Täällä yleensä päinvastaiset tunnelmat, eli Jortikoiden tekemiset ei kiinnosta mitenkään (käytän tarkoituksella sanaa JORTIKAT, kun osa käyttää Kärpistä nimeä näädät).
Mutta, kyllähän se pelipäivänä PITÄÄ kiinnostaa vastutajan tekemiset edes jotenkin, eihän muuten ole mitään mielenkiintoa seurata koko peliä, sama mennä oman joukkueen harjoituksia katsomaan, niin ei tarviitse häiriintyä muista joukkueista.

Luotto näkyy Jokeri-faneilla omiin olevan täysin nollissa. Ehkä aiheesta, onhan tuo puolustus jotain ihan käsittämätöntä liigatasolle, tosiaan Erik + muut, niinkuin joku kirjoitti. Ja kun vastassa on eniten maaleja tehnyt jengi, kyllä vain ihme voi pelastaa Jokerit. Se ihme voi olla Kilpeläinen, I Filppula tai Kärppien asenne. Toivottavasti Kärpät ei lähde väärällä asenteella peliin.
Nyt olisi ollut hyvä sauma käydä pitkästä aikaa Jaffa-areenalla, mutta kun ei millään ehdi, niin ei ehdi.

Kärppien veskatilanne on kyllä harvinaisen hyvä, parempi ollut viimeksi varmaan Niken ja Pekan aikana. Nollapelejä molemmat pelanneet kaksi, useampaankin olisi kyllä ollut mahdollisuus. Tänään siihen en ihan usko, eiköhän I.Filppula tai Moses yhden kassin heitä, julle voisi heittä pari, samoin Turris.

Kertoimet näköjään tasoittuneet... aamupäivästä Kärppien voitolla oli muistaakseni kerroin 2,95, nyt 2,55.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään on jännä nähdä, miten Lämsä peluuttaa Jokereita. Tänään ei voida pelata sitä kiekkocontroll-peliä. Ei oikeasti, sanokaa tämä Tomi Lämsälle.

Nimenomaan juuri tämän takia organisaatiolle on luotu YHTEINEN PELITAPA tai sen raamit, edustuksesta junnuihin. Jos ja kun loukkaantumisia tulee niin paikkaajillakin on se selkäytimessä.

Pieniä variansseja ja muutoksia ottelu- ja vastustajakohtaisesti tulee tehdä, mutta missään nimessä ei tule tinkiä tai luopua siitä identiteetistä mikä on saatu joukkueelle luotua. Ei edes tässä tilanteessa. Nyt se pelitapa punnitaan. Viime kaudella tuolle linjalle lähdettiin ja se saattoi olla asia joka maksoi finaalipaikan - kysykää vaikka Erkalta.

Ja mikä olisi parempi tapa puolustaa Kärppiä vastaan kuin pitää itse kiekkoa?
 

Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Älkää muiden joukkueiden kannattajat käsittäkö väärin, ei me kaikki olla tommosia ämmiä jotka koko ajan vaan kitisee niin kuin muutama Jokerikannattaja tässä ketjussa ja muuallakin. Tuo kitinä nyt on sattunut valtaamaan otteluketjut, liveseurantaketjut ja erään kannattajan toimesta myöskin parit pelaajaketjut.



Tosin totta ne puhuu, ei saatana tota puolustusta... 2.55 kärpille on järkyttävä ylikerroin.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Tänään on jännä nähdä, miten Lämsä peluuttaa Jokereita. Tänään ei voida pelata sitä kiekkocontroll-peliä. Ei oikeasti, sanokaa tämä Tomi Lämsälle.
Minäkään en lähtisi syyttämään ketään nöyristä pleksipuruista, jos loukkaantumistilanne näyttää tuolta mitä se teillä nyt on. Mutta Kärpät taitaa palata silti tässä pelissä enemmän siihen passiivisempaan träppiinsä, eli kotijoukkue saa kyllä tilaa tulla kiekon kanssa ainakin omalle siniselle asti. Siinä virheet voivat sitten koitua kohtaloksi.

Uskon, että Kärpät ei tykkää, jos pelataan tuollaista simplehokia.

Vaikka Kärppien asenne on kova ja taistelua löytynyt lähes jokaiseen peliin, niin se on silti totta, että yksinkertaisia ja taistelevia joukkueita vastaan Kärpät on ollut heikoimmillaan. Jokatapauksessa pelasi Jokerit miten tahansa, niin aika nappiin saa vat onnistua, jotta sarjakärki tänään kaatuu.

Jokatapauksessa mahtava kiekkoilta taas tulossa!
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Toivottavasti Kärppäpelaajat eivät lue tätä ketjua, muutoin tulevat niin takki auki peliin, että takki roikkuu pelkistä hihansuista ranteista mukana. Sellaiseen selänsuoristumiseen kaiffarit, varsinkin starbat, ovat aiemmin syyllistyneet.

Jokerit pelaa kotona ja on hiuksenhienosti ennakkosuosikki otteluun. Tuo 2,55 toki vielä pienoinen ylikerroin. Ja Jokeri-kannattajat voisivat lähteä otteluun kuin miehet, eikä pillittää kuin pikku tytöt. Jos tulee turpaan niin sitten tulee. Ei se itkemällä parane.

Ja jos suoraan sanotaan niin yleensä näissä se joukkue nostaa tasoaan jonka on pakko, kun se toinen luulee että homma menee itsestään. Ja tässä tapauksessa se on Jokerit jonka on pakko esittää parastaan. Ja yleensä se auttaa. Tämä on nähty niin monta kertaa.
 

fatality

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paska pakisto jalkeilla tänään jolloinka ei ole kyllä mahdollista pelata meidän omaa kiekollista peliä.
Kilpeläisen on oltava vireessä tänään ja Jokereiden hirmuinen taisteluilme ovat lääkkeet illan matsiin.

Veikkaus: 3-2 ja pisteet jäävät stadiin.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Nimenomaan juuri tämän takia organisaatiolle on luotu YHTEINEN PELITAPA tai sen raamit, edustuksesta junnuihin. Jos ja kun loukkaantumisia tulee niin paikkaajillakin on se selkäytimessä.

Vaikka ehkä onkin niin sokeakin näkee, että tuolla puolustuksella ei voi mitään kiekkokontrollia pelata. Ainakaan siis jos halutaan taistella pisteistä. Kiekkokontrolli vaatii edes hiukan käsiä ja aivoja ja meidän pakistosta ei löydy tänään kumpaakaan niistä riittävästi.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Mulla on kyllä ihan mahdottoman vahva hunchi, että Manelius tekee tänään maalin.

Kärpät on kyllä ennakkosuosikki, mutta ei tätä matsia vielä ole pelattu. Meillä on edelleen kova ykköskenttä ja otteluja ratkaisemaan pystyvä Karlsson. Maalintekokilpailua Jokerit ei silti tule tänään voittamaan, vaan yltiöpäistä hyökkäämistä pitäisi vähän rajoittaa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Pieniä variansseja ja muutoksia ottelu- ja vastustajakohtaisesti tulee tehdä, mutta missään nimessä ei tule tinkiä tai luopua siitä identiteetistä mikä on saatu joukkueelle luotua. Ei edes tässä tilanteessa. Nyt se pelitapa punnitaan. Viime kaudella tuolle linjalle lähdettiin ja se saattoi olla asia joka maksoi finaalipaikan - kysykää vaikka Erkalta.

Kysynpä vain ketkä tuosta pakistosta kestää kovan karvauksen alla kiekkokontrollipeliä? Karlsson ja varauksin Dehner, mutta ei siten että osaisi syöttää avaavaa syöttöä. Lindell sulaa heti kun vastustaja astuu jäälle, samoin Mane alkaa uimaan rintaa. Niemi on jalalla vaikeuksissa kun vastustaja tulee kovaa päälle ja Saari on liigaankin täysin katsomaton kortti. Älä hämmästy jos kiekkokontrolli pettää jo alkuunsa ja kiekko menetetään jo omissa. Roiskimalla, poislukien Karlsson, voidaan pitää lukemat siedättävinä jos vetäydytään siilipuolustukseen. Rikkominen on aina helpompaa kuin rakentaminen, siksi näillä jätkillä ei kyllä ole mitään järkeä alkaa rakentelemaan mitään suuria pilvilinnoja veret seisauttavasta kiekkokontrollista. Ei mopolla kuuhun, vaikka siinä yksi hienosti kiiltävä kromivanne (Karlsson) onkin.

Meillä on edelleen kova ykköskenttä ja otteluja ratkaisemaan pystyvä Karlsson.

Ei ole, kun jonkun mielestä Teräväisen on fiksua hakea pelituntumaa ykkösessä.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka ehkä onkin niin sokeakin näkee, että tuolla puolustuksella ei voi mitään kiekkokontrollia pelata. Ainakaan siis jos halutaan taistella pisteistä. Kiekkokontrolli vaatii edes hiukan käsiä ja aivoja ja meidän pakistosta ei löydy tänään kumpaakaan niistä riittävästi.

Heittämällä kiekkoa rumpuun tai keskialueelta päätyyn ja näin ollen luovuttamalla aloitteet Kärpille saadaan väsytettyä oma jengi ja erityisesti nuori pakisto, jolla vääntövoima ei ole vielä ihan liigatasolla ja perässäjuokseminen kuluttaa vielä enemmän, vanhemmat osaavat kompensoida pelinluvulla.

Tottakai pelitapaa pitää aina vähän varioida tilanteen ja vastutajan mukaan, kuten kirjoitin. Tästä asiasta Lämsäkin puhui ennen kauden alkua. Mutta pystysuuntaan räiskimällä saadaan sekin vähä sekoitettua mitä rosterista on jäljellä, kukaan ei ole tottunut niin pelaamaan. Ei normaali miehitys eivätkä junnut.

Veikkaukseen yli 5,5 maalin iltaa, odotan joukkueelta ainoastaan taistelua 'till the bitter end.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Voi herranjestas mitä harakirimeininkiä on täällä joidenkin omien toimesta..

Pakisto on perseestä, se myönnettäköön. Mutta hyökkäys meillä on edelleenkin liigan kärkipäätä parista loukkaantumisesta huolimatta ja se voi tuoda meille voiton tänään. Tuskin hyökkäyspeli kauheasti parista esasta ja manesta kärsii, paitsi että kiekkoa ei kannata viivaan laittaa näiden sankareiden ollessa kentällä.

Kärppienkin hyvä vire loppuu joskus ja toivon mukaan se loppuu tänään, Maneliuksella pelin jälkeen statsit 0+1 +3 ja Kekäläinen ilmoittaa jatkosopimuksesta seuraavana päivänä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös