RETRO-HANNUN PALUU
Retro-Hannu on palannut. Yksi suomalaisen jääkiekkoilun suurista vaikuttajista on palannut juurilleen.
Hannu Aravirta on eittämättä yksi Suomen jääkiekkohistorian ansiointuneimpia valmentajia. Hänen rinnallaan SM-liigassa on vain toinen Hannu, Hannu Jortikka, ”kuus mestaruut hei”. Heikommat voivat peistä vääntää rauhassa siitä, kumman saavutukset ovat paremmat. Silti Aravirta ohittaa Jortikan SM-liigan pelimäärässä, mitä tulee valmentamiseen. Toki Matikaisen Pena ensimmäisine arvokisamitaleineen ja Korven Rauno saavutuksineen ansaitsee oman arvonsa kuten jo kaukaa haettuna Joe Wirkkula, Kalevi Numminen, Seppo Liitsolat ja muut pitkän työn tekijät Gustav Bubnikia unohtamatta. Kaikki ovat tehneet ison työn suomalaisen jääkiekon saattamiseksi maailman kartalle ja kaikille heille sekä myös nimeltä mainitsemattomille, mutta itse hyvin työnsä tehdyn kukin tietäen kiitos kuuluu kaikille. Muuten emme olisi nyt tässä.
Hannu Aravirta oli keskinkertainen pelaajaurallaan. Mutta niin on ollut moni muukin hyvä valmentaja. Mm. Pentti Matikainen, joka sentään Calgaryssä hankki Suomelle ensimmäisen arvokisamitalin. Hannu Jortikan peliura ei koskaan edennyt maajoukkueeseen asti, ja joidenkin lähteiden mukaan se on vaikuttanut edelleen katkeroittavasti hänen psyykeensä.
Hannu Aravirran pelaajaura oli ns. tavallinen ura ilman suurempia nousuja tai laskuja, toki yksi pronssimitali kaulaa kuristaa.
Paremmin kaikki muistavat Aravirran hänen valmentajauraltaan. Jyväskylässä 80-luvun loppupuolella hän tutustui erääseen Erkka Westerlundiin. Yhdessä he kehittelivät pelitaktiikkaa, jossa otettiin huomioon muuttuneet sääntötulkinnat sekä nopeutuneet pelitaktiikat. Tämä toikin tulosta. 80-luvun lopulta aina 90-luvun puolenvälin yli taktiikka toimi ja toi tulosta. Viimeisen kruunun Aravirran uralle toi MM-kulta -95 Curren kakkosena. Jotkut kielet sanovat että Ara loi taktiikan, mutta Curre hoiti kaverit, ruotsalaisena. Anyway, tuloksena Suomen ainoa MM-kulta eikä sitä kukaan ota keneltäkään pois, samoin kuin useita muita hopea- ja pronssimitaleita myöhemmin. Sen ajan jälkeiset vuodet menivät siis periaatteessa ihan ok, vaikka Ruotsille 5-1 –tilanteesta 5-6 –tappio jättikin Aran päälle hiukan harmaata varjoa.
Maajoukkueen Ara jätti omasta tahdostaan ja wanhan kaverinsa P.Matikaisen houkutuksesta lähti kuin lähtikin HIFKin päävalmentajaksi. Vain joutuakseen luopumaan siitä ennenaikaisesti em. kaverin käskystä aika erikoisessa tilanteessa.
Lahdessa oltiin sitten hereillä ja ex-NHL-pelaajan, Pasi Nurmisen kanssa Pelicans saikin uuden alun ja boostin aikaiseksi. Pelit menivät hienosti ja täksi kaudeksi Pelicansia oli veikattu ihan kärkipäähän.
Tämä kausi oli kuitenkin alkanut hiukan nihkeästi, eikä maalivahtitilanteen totaalimuutos auttanut asiaa. Hovinen ja Nikkilä eivät olleet ihan sitä mitä oli odotettu.
Niinpä retro-Hannu on kaivanut esiin wanhat kunnon lääkkeet.
Joitakin vuosia myöhemmin Jukka Rautakorpi oli kehitellyt Aran ja Erkan wanhan kunnon kahvakiekon ”voimakahvakiekoksi”. Ts. Jyppiläiseen kahva- ja koukkukiekkoon oli oli lisätty reilusti massaa päälle, ja siten saatiin kaikkien joukkueiden vauhti pysäytettyä jo keskialueella, varsinkin vieraspeleissä.
Nyt, muutaman Pelicans-pelin nähneenä ja Pelicansien sarjatilanteen huomioimanani, olen vaan huomannut että ”tervetuloa” takaisin Hannu. Kun pelit eivät ole sujuneet, on ollut pakko palata perusjuttuihin.
Aravirran kahvakiekkoon kuuluu, että ei koukata ja kahvata liian kovaa. Vain sen verran että tuomari jää miettimään että pitäisikö viheltää vai ei. Ja kun ei heti vihellä, tilanne menee ohi. Kahva-/koukkukiekon perusmenetelmiä ovat mailalla koukkiminen alempaan käteen, ei ylempään missään tapauksessa, sekä ranteille, reisille ja pohkeille paukuttelu. Ei isosti, mutta niin että se vaikuttaa kiekon hallintaan. Samaten tänäänkin maila oli herkästi kaverin kainalossa vauhtia jarruttamassa, mutta niin ettei kaveri kaadu. Vauhti vain pysähtyy.
Sinänsä Pelicans pelasi järkevästi tänään. Vauhti pois edellä mainituin keinoin ja pelin jäädyttäminen. Tähän kun lisätään avuttomien tuomareiden hyväksikäyttö, mm. tilanteessa kun Luttinen luisteli mv-alueen ulkopuolelta Nikkilän ohi ja Nikkilä kampitti Luttisen, niin jäähy tulikin Luttiselle.
Herra Aravirran ego alkaa olla jo sitä luokkaa, ettei edes erotuomarit voi sille mitään. Jatkuvaa möykkäämistä ja mussutusta, jota kuunnellaan koska jollain herralla on ”auktoriteettia”.
