Ti 19.12.2017 Otteluseuranta (Liiga)

  • 27 166
  • 399
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Hieno avojään taklaus Karjalaiselta. Tällä kertaa ei ollut Jukureiden mies pää munissa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
KooKoo-Lukko 0-1 ensimmäisen erän jälkeen. Kyllähän Lukko tuossa niskan päällä oli, Liedeksen maalin lisäksi myös Jere Fribergillä oli hyvä tekopaikka.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Muistuttaa aika paljon edellistä Tappara-SaiPaa ja vieraat pitänyt mukana tehokas viimeistely kuten viime kerrallakin, kun ranskalainen Bastien Maia teki oikeastaan SaiPan ekasta kunnon tontista maalin. Nyt oli pari puolikasta paikkaa ennenkuin Nättiseltä lähti unelmakuti aloitusvoiton jälkeen. Maalinteon mallia tamperelaisille joka tykkää noilla (nimeltään) ylivertaisilla pakeilla rummuttaa. Aika paljon marjoja Tuohimaalle, Ojamäellä taisi olla erän paras paikka hyvästä sektorista.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kookoolla lienee jonkin verran poissaoloista? Liivik ykkösessä ja lopuissa kentällisissä kussakin pari nevöhöödiä

KooKoolla on kymmenen pelaajaa loukkaantuneena. Sivussa mm. neljän parhaan pistemiehen joukosta Newton, Keränen ja Hakulinen.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja taas Hillding pisteille jo ensimmäisessä erässä. Hannu siellä toivottavasti jo jatkosopparin valmistelupuuhissa
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
KooKoo - Lukko 1.erä Tilanne 0-1 Heikki Liedes (Joakim Hilding) Torjunnat: Järvenpää 6 Kähkönen 8. Mielestäni täysin Lukon erä, mutta Suurosen jäähy vieläkin kaivertaa. Olisin itse ajanut isoista ovista ulos, mutta selvisi polvitaklauksesta kakkosella. Jokohan tulosyksikön pelaajat alkaisivat kiinnostumaan maalinteosta toisessa erässä?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Silleen kivasti kävi, että ekan erän katsoin Oulun-peliä, sitten ehdin nähdä SaiPan maalin ja lopuksi vielä TPS:n yhden maalipaikan.

Tehokasta kanavasurffailua. Eniten johtunee ehkä yhdestä tämän kauden nopeimmasta erässä Raksilassa tai missään muuallakaan.

Katkoja ei juuri tullut, eikä väkisin kaivettua jäähyäkään.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mikähän helvetti tossa Turusen naamassa on, karmee magneetti, tuntuu että joka pelissä sitä hakataan pärstään, tänään jo toinen tilanne kun kolisee. Ehkä se on liian nätti Liigaan.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Mikähän helvetti tossa Turusen naamassa on, karmee magneetti, tuntuu että joka pelissä sitä hakataan pärstään, tänään jo toinen tilanne kun kolisee. Ehkä se on liian nätti Liigaan.

Periny tän ominaisuuden Manniselta? Sakke tuntui kans saavan melkein joka kepissä kepin naamaansa.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aivan, meiltähän ei puutu kun Ilomäki, Vahalahti ja Tukonen. Liigatason ykkösketju.
Juu en sitä tarkoittanutkaan, lähinnä vain kiinnitti huomiota Kookoon varsin nimetön kokoonpano. Tosin ei tuo Lukon kolmikkokaan tällä kaudella olisi ykkösketju kuin ehkä Jukureissa
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suoraviivaisuutta Kärpät peliin kiitos. Lukemattomat vetopaikat meni ensimmäisessä erässä ohi kun alettiin etsimään vielä syöttöpaikkaa.
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
HPK:lla olisi aika houkutteleva kerroin livevedossa (5,50), voisihan tuohon muutaman euro sijoittaa.. Peli kuitenkin vain 1-0.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kouvolassa ei KooKoo tee tänään(kään)maaliakaan. Sen näkee jo ekassa erässä

Noh, KooKoon tämän illan 12 hyökkääjää tekivät viime kaudella miesten peleissä yhteensä 46 maalia. Lukon ykkösketju teki viime kaudella 42 osumaa ja tämän päivän hyökkäysrosteri yhteensä 107. Näillä mennään.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kaivataan SaiPan maalille menijöitä...Joulu aikaa parannella mustelmia!?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mikkelissä ottelun alun sekoili pahemmin vaan vieraat, Pendo sai pidennetyllä aikalisällä tapettua tolkun Jukurienkin tekemisestä. Ei oo ihan klassikkokamaa ensimmäinen erä.
 

Kiuru

Jäsen
Kukkoslasse ei pysy edes Tuppuraisen perässä ja sitten tota miestä kaavaillaan olympiajoukkueeseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös