Eric Rooslind
Jäsen
Juuri näin. Parhaiten puolustava joukkue mitä Raksilassa tällä kaudella nähty.Kyllähän JYP tämän ottelun ansaitusti voittaa. Alivoima ja puolustuspeli on kunnossa, ei saa Kärpät ylivoimilla mitään aikaan.
Juuri näin. Parhaiten puolustava joukkue mitä Raksilassa tällä kaudella nähty.Kyllähän JYP tämän ottelun ansaitusti voittaa. Alivoima ja puolustuspeli on kunnossa, ei saa Kärpät ylivoimilla mitään aikaan.
On. Riikola pelaa juuri niinkuin Marttisenkin pitäisi pelata.Kuitenkin hyvä, ettei toi Riikola peräänny. Riikola 2min ja Liivik 2+10 min.
Totta, mutta jotenkin SaiPa oli vähemmän sekaisin.Onhan Tappara jo toista eraa pyorittamassa, nyt vain alkoi uppoamaan vihdoinkin
Onko se huitominen jos alakautta tapahtuu liike?Tällä kertaa näkivät mailan huitomisen, oho!
KooKoo - Lukko. Siirretty rangaistus jo minuutin päällä KooKoolle. ajassa 48.12 astuu jäähy voimaan. Näytti tuokin polvitaklaukselta, mutta ilmeisesti kampitus on syy.
Vastustaja on aina peleissä vaikuttanut JYPin pelaamiseen selkeästi tällä kaudella. Kärkikaarteja vastaan pelaa loistavasti ja huonompien kanssa pelaa erittäin huonosti.Juuri näin. Parhaiten puolustava joukkue mitä Raksilassa tällä kaudella nähty.
Tuli etäisesti mieleen Saku Koivu ja Torino 2006. Toki panokset tässä matsissa hiukan kovemmat.Saipa tekee aloituksista maalinsa. Jasu haviaa varmaan matsin ensimmaisen aloituksensa vaaraan paikkaan