Ti 19.11.2013 Kärpät - Lukko

  • 20 010
  • 81

mmiettinen92

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Jaaha, mitähän illalta osaa odottaa näin Lukko-fanina. Tietysti kuluneen sloganin mukaan kaikki loppuu aikanaan, mutta tuskin tänään Kärppien tappioputkelle stoppia tulee. Joukkueiden kauden ensimmäisessä keskinäisessä Kärpät juhli 1-4. Toni Kähkönen nakutti 3, sekä Mika Pyörälä ja Joonas Donskoi 2 tehopistettä.

Kaikki Liigaa seuraavat tietävät, miten oululaiset ovat viime aikoina esiintyneet. Viimeeksi he ovat hävinneet Ilvekselle syyskuun lopulla. Raumalaiset puolestaan ovat voittaneet viidestä viime koitoksesta kolme. Pelejä en ole viime aikoina kokonaisuudessaan nähnyt, mutta olen eri lähteistä ymmärtänyt otteiden olleen melko ailahtelevia. Perjantain Blues-ottelu oli Lukolta umpisurkea etenkin puolustuksen suhteen, ja vaikka KalPa kaatuikin Olli Sipiläisen maalilla, ei samanlaisella esityksellä tänään jää käteen yhtään mitään.

Ja mikä kruunaa todellisen altavastaajan aseman, Petteri Nummelin on taas lasaretissa. Kaveri on kova peli- ja tehomies Liigassa, mutta onko hän liian loukkaantumisherkkä..Mene ja tiedä. Toisaalta Lauri Tukonen ja Teemu Nurmihan olivat jo lauantaina RD:n rosterissa. Kotijoukkueen kokoonpanoon tulee jälleen huikeaa täydennystä, kun Juhamatti Aaltonen on taas remmissä. Odotukset illan otteluun eivät todellakaan ole mitkään kovat näin Lukko-fanina...
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oiskohan jo Simpan vuoro maalissa? Mitään hävittävää tässä pelissä ei Lukolla ole. Tällä viikolla tärkeämpiäkin pelejä edessä.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Oiskohan jo Simpan vuoro maalissa? Mitään hävittävää tässä pelissä ei Lukolla ole. Tällä viikolla tärkeämpiäkin pelejä edessä.

Tama ajatus mullakin oli. Pannaan Simon vaan tolppien valiin, niin Zapo saa katsella valilla peleja lankin takaa. Ei ole odotukset korkealla Rauman suunnalla, mutta pelaataan nyt ensin kumminkin. Ja tietysti toivon, etta Lukon tiimi ei ole liikaa tuijottunut sarjataulukkoa, vaan lahtee rehellisesti pelaamaan voitosta.
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja Simppahan se maalissa on.

Lukko Oulussa tänään:

Nielsen (Zapolski)

Mikkola-Virtanen
Tikkanen-Jaatinen
Honkaheimo-Generous

Vahalahti-Gagnon-Tukonen
Nikko-Uusikartano-Koivisto
Keränen-Ahtola-Nurmi
F.Riska-Jasu-Sipiläinen

Jos nää nyt tuli jonkun koodiston vastaisesti väärässä järjestyksessä niin pahoittelen kovasti. :)

Lähteenä Lukon twitter-tili.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
No niin.

Lukolla ei toimi hyökkäys, puolustus eikä ylivoima. Ja päävalmentajaahan Lukolla ei ole.

Ottelun suurin mielenkiinto on siinä, voittaako Kärpät kahdella, viidellä vai kahdeksalla maalilla. Ja avausmaali on tietysti mielenkiintoinen, saattaa mennä 30 sekuntia tai peräti 90.

On myös mielenkiintoista vaihtuuko maalivahti mistään maalimäärästä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Lukolla on kyllä nyt sen verran mojova kerroin että pakko pelata. Ei Kärpät ole missään nimessä noin selvä suosikki illan peliin, varsinkin kun pientä suvantovaihetta on ollut jo nähtävissä. No, toisaalta koska ennätyksestä ei ole enää paineita niin se varmasti myös vapauttaa peliä.

Toivotaan että päivän numero on 16!
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sori vaan Lukkofanit, kyllä nyt on tämän viikon helpoin peli Kärpille luvassa.
Voisin kuvitella viime viikon koomailujen olevan ohi myös Näätänutussa, vaikka voittoja tulikin niin peli oli aikamoista sekamelskaa ja ei varmasti Marjamäeltä jäänyt huomioimatta.

Kärpät jos tempaisee ekan maalin viiteen minuuttiin, niin lopputuloksessa Kärppien häkkimäärä on vähintään viisi.
Se on sitten asenteesta kiinni, tekeekö Lukko enempää kuin yhden.

Perjantain matsia jo odotellessa... :)


ps.
Tän tekstin jälkeenhän Kärpät häviävät kuin akat.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Pieni lapsi sisälläni uskoo ihmeeseen. Jospa tapahtuisi samanlainen outous kuin lokakuussakin - tuolloinhan Lukko oli juuri hävinnyt Raumalla Pelicansille täysin käsittämättömän esityksen jälkeen lukemin 4-7 ja seuraavassa ottelussa haki pisteet aina yhtä helposta Jyväskylästä maalein 1-2. Ihan hirveää katsottavaa tuokin oli, mutta taulukkoon merkatut pisteet lämmittivät oivasti.

Sori vaan Lukkofanit, kyllä nyt on tämän viikon helpoin peli Kärpille luvassa

Vaikka laitoin veikkauslappuun "2" niin eiköhän tuo kuitenkin todennäköisyyksien mukaan ole 3-0 jo ekalla kympillä. Maksimoin pahan mieleni, siis.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pyörälä - Viuhkola - Kähkönen
Huml - Maxwell - Aaltonen
Donskoi - Kemppainen - Junttila
Keränen - Komulainen - Suoranta

Kukkonen - Niemelä
Ohtamaa - Pokka
Lehtonen - Vallin

Rynnäs

Eiköhän vaan jatketa siitä mitä on viimeiset 1,5 kk tehty niin hyvä tästä tulee. Tulosvetoon 4,5,6-0 ja voittoputki jatkuu.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka laitoin veikkauslappuun "2" niin eiköhän tuo kuitenkin todennäköisyyksien mukaan ole 3-0 jo ekalla kympillä. Maksimoin pahan mieleni, siis.

Omiani minäkin aina veikkaan, silloin harvoin kun yleensä veikkaan rahalla.
Koskeen en ole tainnut Kärppiä vastaan pelata. Tarpeeksi jos ahdistaa, niin sitten ko. ottelua ei edes veikata :D
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oiskohan jo Simpan vuoro maalissa? Mitään hävittävää tässä pelissä ei Lukolla ole. Tällä viikolla tärkeämpiäkin pelejä edessä.

En ymmärrä tälläista ajattelua. Lukolla on kallis ja kova rosteri, tavoitteena on Mestaruus. Eirtyisesti hyökkäyskalusto on erittäin nimekäs Liigaan. Ei sillloin lähdetä ennakkoon häviämään yhtään peliä. Samat 3 pistettä tästä on saatavilla sarjataulukkoon, kun viikon muistakin peleistä.
 
Viimeksi muokattu:

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se olis sitte Lugun vuoro yrittää. Todellakin ennakkoon tämän pitäisi olla meidän heiniä, vielä kun Numppakin on poissa Lukon riveistä. Lauantain ennätysapina on karistettu hartioilta ja peli vapautuu asteen verran. Noin tämän siis pitäisi mennä ja meneekin, niin uskon.

Tauon jälkeen on jatekttu voittoputkessa, vaikka peli ei ole yhtä vakuuttavaa ollutkaan. Mielenkiintoista nähdä, palataanko pelillisestikin taukoa edeltäneelle tasolle, vai onko lokakuun hurmos ja ylivoima taakse jäänyttä elämää.

Aaltonen tekee paluun ja nyt pitäisi pelata tälle joukkueelle kausi loppuun asti. Mikä tulee miehen asenne ja anti joukkueelle olemaan? Lelulla 500. peli, joten pientä juhlaa siltäkin osin luvassa. Eiköhän joukkue tämän hoida, oli tiukkaa tahi ei. Jos Lukko voiton ottaa, niin kova temppuhan se olisi ja siinä tapauksessa ei vois kuin onnitella.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vai että Nielsen maalissa pitkästä aikaa. No näkeepä tuon ihmeen sitten oikein telkkarista. Muuten ei suuria odotuksia ole, jos jotain kotiin viemisiksi tulee niin kaikki on plussaa. Toisaalta joskus Kärpätkin häviää ja ihan hyvin se voi tapahtua tänään, mutta ei kyllä sellaisella pelillä mitä Lukko lauantaina KalPaa vastaan pelasi.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Kärpät jos tempaisee ekan maalin viiteen minuuttiin, niin lopputuloksessa Kärppien häkkimäärä on vähintään viisi.
Se on sitten asenteesta kiinni, tekeekö Lukko enempää kuin yhden.

Nain se juuri on. Nyt Lukko puolustamaan kuin viimeista paivaa ja mita pidemmalle peli etenee, niin aina sen parempi. RD sanoo iltapaivalehdessa, etta nyt mitataan Lukon kantti. Se kertoo ainakin siita, etta luistimet on tarkoitus vetaa jalkaan. Jos on ne hyvin teroitettu, niin tieda mita tasta viela seuraa.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Kaikella kunnioituksella lukkolaiset mutta aivan käsittämättömään huono tuo lukon vierasylivoima. Ei taida noudattaa ihan normaalijakaumaa. Tässä asiassa kääntäisin katseet valmennuksen suuntaan, koska pelaajien taitotasosta tuskin jää kiinni. Kyse on enemmänkin taktisesta osaamisesta, eli valmennuksen vastuu-alueesta. Lukko tarvitsee vieraissa yli 36 minuuttia ylivoimaa tehdäkseen maalin. Lukko on tehnyt ainoastaan 2 yv-maalia vieraissa ja päästänyt 2 alivoima maalia. Vastaavasti liigan toiseksi huonoin joukkue (jokerit,yllätys) kyseisessä tilastossa tarvitsee reilut 18 minuuttia. Ylivoimalla kärpät tekee kotona alle neljässä minuutissa yv-maalin. Alivoima-tilastoja kun tarkastellaan niin vieraissa Lukko pitää maalin puhtaan reilu 10 minuuttia ja Kärpät reilut 16 minuuttia.

Tilastojen valossa voittaakseen ottelun Lukko tarvitsee moninkertaisen määrän yv-aikaa voittaakseen Kärpät. Rangaistusmäärä -tilastokaan ei tue Lukkoa tänään sillä kotona kärpät ottaa keskimäärin 9,20 minuuttia ja vastaavasti Lukko vieraissa jäähyilee 10,40 minuuttia.

Onneksi yhtäkään ottelua ei voiteta tilastoja tuijottamalla. Parempi voittakoon. tulosveikkaus kärpille 5-1.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon viimeisimpiin esityksiin pohjaten toivottoman oloinen iltapuhde on tänään luvassa, mutta toisaalta vuoristoratamaiset jättävät pienen mahdollisuuden yllätykselle. Parastaan Lukon on lähdettävä esittämään, jos yhtään pisteitä haluaa mukaansa kaapata.

p.s. Mukava nähdä Nielsen pitkästä aikaa maalilla. Toivottavasti joukkue ei jätä miestä yksin kiekkosateeseen.
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Kaikella kunnioituksella lukkolaiset mutta aivan käsittämättömään huono tuo lukon vierasylivoima.

Eikä näitä lukemia kyllä tarvi kunnioittaakaan. Lukolla on huikeasti kaksi vierasvoittoa, sentään 11 kertaa on vieraissa käyty.
 

komesrood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Flyers
Nyt olisi mitä mainioin paikka sitten kauden odotuksia vaisummin aloittaneilla pelareilla nousta parrasvaloihin. Koivisto ja muut, tehoja kiitos.

Olen tyytyväinen Nielsenin näyttöpaikasta, ja meni tämä kauden ensimmäinen ottelu Lukkonutussa miten tahansa, toivoisin ettei seuraavaa 20 ottelua pelaa jälleen Zapolski.

Veikkauksena jatkoaika piste raumalaisille 3-2 tappiolla. Lukon maalit tekevät Virtanen ja Vahalahti.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on tehnyt ainoastaan 2 yv-maalia vieraissa ja päästänyt 2 alivoima maalia. Vastaavasti liigan toiseksi huonoin joukkue (jokerit,yllätys) kyseisessä tilastossa tarvitsee reilut 18 minuuttia. Ylivoimalla kärpät tekee kotona alle neljässä minuutissa yv-maalin. Alivoima-tilastoja kun tarkastellaan niin vieraissa Lukko pitää maalin puhtaan reilu 10 minuuttia ja Kärpät reilut 16 minuuttia.

Nuo molemmat av-maalit Lukon verkkoon taisi tulla viime Perjantaina Espoossa. Eipä siinä, yleensä itsekkin kun näitä Lukon pelejä katselee, iskee puseroon epätoivo kun vastustaja ottaa jäähyn.

Lukon toivo taitaa tänään levätä siinä, että kumpakaan joukkue ei saa/ota montaa jäähyä. Lisäksi Nielsenin tarvitsee saada kevään 2012 torjunta-moodi päälle heti alusta.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muilla paikkakunnilla kuvitellaan, että Kärpät kaatuisi vain tiukalla kilpikonnapuolustuksella. Se on täysin väärä kuvitelma, joku Kärppien "kolmesta ykköskentästä" jauhaa kyllä ne pari maalia joka tapauksessa.

Se millä sekä Ässät, että TPS viime viikolla oli Kärpät selättää, oli päinvastoin aggressiivinen hyökkäyspeli. Kova paine meidän virheherkille pakeille, kuten Niemelälle ja Vallinille. Pitkälti tuurilla pysyttiin mukana pelin kulminaatiohetkillä ja sitten lopussa vasta hoidettiin homma kotiin.

Tänään Kärppien tappion puolesta puhuisi vaikkapa seuraavat seikat:

-Ennätys on nyt saavutettu, siitä voi seurata hyvänolon tunne
-Kaksi viime peliä olleet vähän nihkeitä
-Kotona usein tuomaristo viheltää vieraskoreasti ennakkosuosikkia vastaan, erityisesti jos kokoonpanossa on "paikallistuomareita" Vesa Keräsen johdolla.
-Putki on jo pitkä ja peli peliltä sen katkeaminen on lähempänä
-Lukolla ei mitään menetettävää, esim avausmaali voi kääntää momentumin vastustajalle
-Kolmosketju on pitänyt meitä mukana viime peleissä. Jos kolmonen epäonnistuu, ei Kärpät välttämättä tee maaliakaan.

En kuitenkaan usko, että vielä tänään hävitään. Kuitenkin Rynnäs, Lehtonen ja Aaltonen kehissä. Paras käytettävissä oleva materiaali siis kaukalossa.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Kaikki tähdet näyttää siinä mielessä positiivista Lukolle, että LUkko syttyy näihin sarjäkärkiin sen verran hyvin, että Lukko voi katkaista Kärppien putkin ihan hyvinkin.

Ilvestä vastaan Lukko pelasi sen kauden parhaimman pelinsä ja tuossa pelissä Zapolskikin rupesi näyttämään jo maalivahdilta.

Saattaa olla, että Kärpät kuvittelee pääsevänsä helpolla ja LUkkolle syttyy sellainen taisteluilme mitä tiistaina voi vain olla.

Nielsen pääsee tänään jopa maaliin jota voidaan pitää jo jonkinlaisena ihmeenä. Nyt kun Nielsen päästää ne pari hiukan helpompaa maalia niin ei tarvitse haaveilla seuraavasta pelistä kuin ehkä tammikuussa sillä Zapolski vetää joka tapauksessa joka pelin...

Luottavaisena uskon tänään tasapeliin ja Kärpät vie rankkareilla.
 

halftime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Se millä sekä Ässät, että TPS viime viikolla oli Kärpät selättää, oli päinvastoin aggressiivinen hyökkäyspeli. Kova paine meidän virheherkille pakeille, kuten Niemelälle ja Vallinille. Pitkälti tuurilla pysyttiin mukana pelin kulminaatiohetkillä ja sitten lopussa vasta hoidettiin homma kotiin.

Kovaa painetta Kärppien pakit tulevat todennäköisesti saamaan, sillä se on ollut Lukon (lähes) ainoa tapa pelata. Kiekkoa toimitetaan syvälle ja sitten yritetään karvata se vastustajalta hyökkäyspäässä pois ja toimittaa maalille. Siinä Lukon hyökkäyspeli kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ei todellakaan kaunista, eikä ainakaan tähän mennessä edes kovin tuloksellista. Illan lopputulos riippuu pitkälti siitä miten valmis Kärpät on pelaamaan Lukon pelitapaa vastaan. Jos pelinopeuden kanssa on vaikeuksia, Lukon mahdollisuus yllätykseen kasvaa. Jos Kärpät taas on valmis pelaamaan, niin Lukolla ei ole mitään saumaa. Mielenkiintoista nähdä mikä on Nielsenin vire maalilla.
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En ymmärrä tälläista ajattelua. Lukolla on kallis ja kova rosteri, tavoitteena on Mestaruus. Eirtyisesti hyökkäyskalusto on erittäin nimekäs Liigaan. Ei sillloin lähdetä ennakkoon häviämään yhtään peliä. Samat 3 pistettä tästä on saatavilla sarjataulukkoon, kun viikon muistakin peleistä.

Toki on saatavissa - teoriassa. Jos/kun sitä peliruuhkaa vihdoin aiotaan Lukossa jakaa maalivahtien kesken, niin tämä peli on ainoa järkevä vaihtoehto sille, mikäli maksimipisteistä aiotaan noissa muissa peleissä taistella.

On Jokereilla ja HIFK:llakin ollut nimekäs joukkue hiton monena vuonna, mutta niillä nimillä harvemmin pelejä voitetaan.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tänään Kärppien tappion puolesta puhuisi vaikkapa seuraavat seikat:

-Ennätys on nyt saavutettu, siitä voi seurata hyvänolon tunne
-Kaksi viime peliä olleet vähän nihkeitä
-Kotona usein tuomaristo viheltää vieraskoreasti ennakkosuosikkia vastaan, erityisesti jos kokoonpanossa on "paikallistuomareita" Vesa Keräsen johdolla.
-Putki on jo pitkä ja peli peliltä sen katkeaminen on lähempänä
-Lukolla ei mitään menetettävää, esim avausmaali voi kääntää momentumin vastustajalle
-Kolmosketju on pitänyt meitä mukana viime peleissä. Jos kolmonen epäonnistuu, ei Kärpät välttämättä tee maaliakaan.

En kuitenkaan usko, että vielä tänään hävitään. Kuitenkin Rynnäs, Lehtonen ja Aaltonen kehissä. Paras käytettävissä oleva materiaali siis kaukalossa.

Tauon jälkeiset ottelut ovat aina tietyllä tavalla satunnaisesti kehittyviä. Ensimmäisessä ottelussa TPS:ää vastaan oli Karhunen maalissa, ja tämä seikka edelleen vaikuttaa viisikon aggressiivisuuteen. Joukkue ei vain uskalla pelata Karhusen edessä totaalista jääkiekkoa. Toisessa Ässät-ottelussa oli ennätys tekeytymässä. Marjamäkikin myönsi, että asia laittoi puristamaan mailaa. Ässien ensimmäinen maali Rynnäksen taakse meni etunurkasta, ja Rynnäs totesi että Ässät oli hermostuttava kohdattava.

Nuo asiat vaikuttivat kahdessa edellisessä ottelussa kaikkein eniten.

Tänään on Lukko vastassa, ja toki ennätystehtailu voi edelleen tuntua paineena niskassa. Melko erikoinen riippakivi, silti luultavasti todellinen. Voittamisesta ei saa ottaa paineita, mutta voittaminen pitää voittopaineet yllä. Jos paineet kasvavat liian suureksi, voi tulla tappio, joka päästää voittopaineet niskasta.

Juhamatti Aaltosen otteiden seuraamiseen aion hioa lasisilmäni, vaikka silmäni ovat aivan kunnossa. Pukukopissa on luultavasti kuittailtu rehellisistä kommenteista. Tällaisen jälkeen olisi vaikea uskoa mihinkään perseilyyn. Asiathan hioutuvat joukkueiden sisällä lopulliseen muotoonsa johon vakkautua.

Jussi Rynnäs maalissa, mies joka ei ole hävinnyt tällä kaudella kertaakaan. Syy siihen eli loistava maalivahtipeli panee ajattelemaan, että ei häviä tänäänkään.

Lehtosella 500. ottelu pääsarjassa. Toivottavasti Lehtonen syttyy repimään verkkoja.

Kärpillä ja Lukolla on kummallakin yhtä paljon voitettavaa ja hävittävää ottelussa, hyvä muistaa mielestäni tämä kun isketään pöytään "ei mitään hävittävää" -lausumia. Ei mitään hävittävää -hokema sopisi sellaiselle joukkueelle, joka olisi nollassa pisteessä ilman mahdollisuuksia nousta. Sillekään hokema ei sopisi täysin.

Jääkiekko on laji, jossa tapahtuu paljon ja monesti ennalta-arvaamattomia asioita. Voi tulla pelirangaistuksia, kummallisia tilanteita ja maaleja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös