Kyllähän tässä takaraivoa kutittelee osittain tieto siitä, että tänään voidaan tanssahdella kauden päätöstanssit Jukurien osalta Kuparisaaren jäällä. Jos näin käy, kiitän vaasalaisyleisöä nöyrimmin siitä, että viimeisten muutaman vuoden aikana olen aina saanut rauhassa kannustaa keltainen päälläni Vaasa Areenassa Jukureita. Mitään ongelmallisiksi sanottavia tilanteita ei ole ollut. Pieni nokittelu on kuulunut asiaan, mutta kuittailuakin on lähinnä kuulunut pikkupoikien osastolla malliin "Jukurit on ihan surkea". Joskus joku on huomauttanut minulla olevan väärä suosikkijoukkue tai vastaavaa, mutta minkäänlaista hyökkäävää vihamielisyyttä en ole havainnut. Äärimmäisen asiallista porukkaa on osunut kohdalle. Moni on tullut syksystä 2011 lähtien juttusille, ja hämmennyksen keskeltä olen koittanut jotain aina vastailla. Vaasassa elää yksittäisistä alhaisista häiriköistä huolimatta urheiluhenki ja urheilukulttuuri vahvana. Siinä kunnioitetaan myös vastapuolta, vaikka ollaan samalla vihollisia eikä kaveroimaan olla kuitenkaan ryhtymässä.
Tänään mennään kenties viimeisen kerran näiden joukkueiden välillä pitkään aikaan. Jos näin käy, ilta on erityinen ja sen toivottavasti urheilun sielua ymmärtävä vaasalaisyleisö kamppailun päätyttyä huomioi. Suuri osa Mestis-historiaa ja tämän parin ikimuistoisia kohtaamisia laitettaisiin tässä tapauksessa kansiin.
Mutta se katsomollisista asioista, jotka toki olennaisena osana jääkiekkoviihdetapahtumaan aina kuuluvat. Onhan tässä Jukurit ollut pahasti kipsissä ja syyttävä sormi on osoittanut ennen kaikkea erään kädet taskuissa neuvottomana keikaroivan nuoren valmentajan suuntaan. Pennanen ei välty siltä tuomiolta, että on tehnyt kiistattoman ammattivirheen ryhtyessään muuttamaan joukkueen peliä kesken kautta täysin toiseen laitaan. Liike on ollut harkitsematon ja seuraukset tähän saakka tuhoisia. Nyt on viimeinen sauma tehdä korjausliike ja karsia pelistä se peruutteleva sälä pois, joka on syönyt jukurijoukkueen sielua ja vetänyt sen täysin kipsiin. Sen sijaan, että peruutettaisiin omaan päähän liki jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, on pyrittävä ensisijaisesti hyökkäämään nopeasti pystyyn ja muljautettava alituista kiirettä vaasalaisten joukkuepuolustukselle. Se on Jukurien ase, jos jokin.
Mikäli Pennanen on ollut jumissaan edellisen ottelun jälkeisen ajankin, toivottavasti pelaajisto on ottanut ohjaksia omiin rukkasiinsa ja sopinut kuvioista keskenään. On täysin selvää, että edellisottelua vastaavalla pelillä Jukurit tulee häviämään; jotain muuta on tehtävä. Ja se jokin löytyy pelillisistä nyansseista. Uskon, että moni jukuripelaajista on itsekin havainnut, ettei tämä epämääräinen ja hapuileva kiekottelu toimi – on palattava aiempaan dna:sta löytyvään menestyskaavaan. Jukuripelaajat ovat myös saattaneet havaita, ettei joukkueeseen löydy enää ulkopuolelta juurikaan luottoa. Siitä voi lamautua, mutta siitä voi myös oikealla asennoitumisella ottaa näyttöhengen päälle ja kääntää muiden skeptisyyden voimavaraksi. Osoitettava, että "meistähän on vaikka mihin, katsokaa!" Jokainen haaste sisältää mahdollisuuden, ja se, miten haasteisiin suhtautuu, erottaa elämässä ja urheilussa voittajatyypit mummonpesijöistä. Armottomalla ja tylyllä mutta silti jotenkin niin lumoavalla tavalla.
