Mainos

Ti 17.11.2009 Blues-Ilves

  • 9 917
  • 47

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Mainioiden Blues-fanien sivujen kuntopuntarin mukaan tiistaina kohtaavat Blues ja Ilves ovat viiden viimeksi pelatun ottelun kuntopuntarissa sijoilla neljä ja viisi. Blues on viidestä viimeisestä ottelustaan kerännyt 10 pistettä ja Ilves 8 pistettä.

Myös sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäisillä sijoituksilla, Blues kahdeksas ja Ilves yhdeksäs.

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet jo kahdesti. Lokakuun alussa Blues oli Espoossa parempi lukemin 4-1 ja saman kuun lopussa Tampereella pelatussa ottelussa Blues voitti jatkoajalla 3-2.

Edellä mainitut seikat kertovat espoolaisten olevan ainakin jonkin verran parempi joukkue, ja yhdistettynä kotietuun, parempaan ylivoimaan ja Ilveksen jäähyherkkyyteen kotivoitto on tiistainakin todennäköinen.

Aivan aseeton ei toki vierailijajoukkuekaan tule olemaan. Siitä pitää huolen lähinnä ykkösviisikko, jonka timanttisena kärkenä toimivat Colby Genoway (3 ott. 0+7) ja koko liigan pistepörssiä johtava Jussi Pesonen (20 ott. 11+12=23). Genowayn saapumisen jälkeen myös Masi Marjamäki on noussut ihan uudelle tasolle, ja mikäli mies ei lähde nyrkkihippasille Patrik Lostedin kanssa (tästähän on tällä kaudella viitteitä), on Masikin potentiaalisesti kova tekijä tuossa ykkösvitjassa.

Ykkösketjua säestävät mukavasti maajoukkueratsut Marko Anttila ja Markus Seikola, sekä mustana hevosena teholukemalla +12 positiivisesti yllättävä Mikko Kuukka. Maalivahti Juha Pitkämäki on tällä kaudella pelannut yleensä hyvin silloin, kun muutakin joukkuetta on kiinnostanut häntä työssään auttaa.

Yhteenveto: vielä muutama kierros sitten tämä ottelu olisi ollut selvää pässinlihaa eli Bluesin voitto, mutta Genoway on hilannut Ilveksen iskukykyä monta pykälää ylemmäksi. Tasaista tulee.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Yhteenveto: vielä muutama kierros sitten tämä ottelu olisi ollut selvää pässinlihaa eli Bluesin voitto, mutta Genoway on hilannut Ilveksen iskukykyä monta pykälää ylemmäksi. Tasaista tulee.
No eihän tämä tosiaan mikään läpihuutojuttu ole. Kähkösen loukkaantuminen lauantaina tuskin ainakaan parantaa Bluesin mahdollisuuksia, vaikka ykkönen onkin ollut aika pahasti yössä viime aikoina. Mielenkiintoista nähdä Genoway livenä, kun en viime kaudella ehtinyt. 0+7 kertoo jo aika paljon. Noh, huomenna lisää löpinöitä.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Luottavaisin mielin lähden huomenna katselemaan peliä radiosta.

Kahteen aikaisempaan Blues peliin verrattuna Ilveksellä on nyt oikea ykköskenttä joka ratkoo pelejä (kuten tasapeli Bluesia vastaan Hakametsässä) meille näitä samoista sijoituksista taistelevia vastaan. Genowayn tulo on palauttanut joka jätkään taistelutahdon ja pelikurin pelitapaan aivan selittämättömällä tavalla.

Yksi huolenaihe on kuitenkin kenttä Snellman - Niinimäki - Salonen, jonka puolustuspeli on aivan liian heikkoa varsinkin kun verkko ei heilu ollenkaan vastustajan päässä. Kaikki ovat taitavia käsistään ja laiturit nopeitakin, mutta tuosta kentästä uupuu voimaa ja omissa kolisee. Maaliin laittaisin Pitkämäen joka pelasi Tapparaa vastaan (ihan) hyvän peliä.

Ilveksen voitto on sitä todennäköisempi mitä enemmän pelataan viidellä viittä vastaan. Ilveksen 5vs5 on ollut rautaista ja saman kertoo plusmiinus tilasto:

Blues http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?l=k_plusmiinus&s=09-10&b=rs&t=blues
Ilves http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?s=09-10&b=rs&t=ilves&type=&l=k_plusmiinus

Ja tämähän tarkoittaa sitä, että nyt se hemmetin ylivoima kuntoon niin ollaan kirkkaasti kuuden joukossa keväällä! Aloitetaan hakemalla kolme pistettä Espååsta.
 

Jookoskookos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Colorado Avalanche, Joe Sakic #19
Huomenna siis puolustus ja maalivahti pysyvät samoina kuin HPK ottelussa, mutta hyökkäyksestä puuttuvat Ståle ja Kähy. Nättinen istutetaan kolmosketjuun ja Sallisen Jere tulee takaisin, ja jos vielä yksikin pelaaja loukkantuu niin Ranta nousee vihdoin ylös.
Eli eiköhän huomiset ketjut aikalailla ole siis:

1. Sallinen-Immonen-Puustinen
2. Rajamäki-Öhman-Miettinen
3. Blomqvist-Sallinen-Nättinen
4. Lostedt-Lajunen-Virkkunen
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
8½ tuntia ottelun alkuun ja työpaikan Ilves-fanin keuliminen on alkanut. Genoway vie pelin kuulema vaikka yksin. On se kova. Mitähän ketjua peluutetaan Genowayta vastaan?

En ole hirveän huolissani Kähkösen puuttumisesta, koska ykkösketju ei kuitenkaan ole toiminut mj-tauon jälkeen. Itse asiassa Sallisen nosto ykköseen saattaa jopa parantaa ketjun peliä. Ei siis siksi, että Sallinen olisi Kähköstä parempi, vaan nyt Puustinen saa enemmän kiekollista vastuuta. Saapa nähdä miten Pude vastaa haasteeseen. Mukava nähdä Nättistäkin kehissä pienen tauon jälkeen. Toivottavasti kundi olisi vähän röyhkeämpi kuin alkukaudesta. Jatkaakohan Blomqvist maalintekoa, kun pää on avattu? Alkaako Heiskanen vihdoin heräämään myös oman pään peliin?

Uskon Bluesin voittavan tämän pelin rutiinisuorituksella. Viime aikoina rutiinitaso on ollut aika korkea. Veikkaus arvio kertoimet hieman turhan selkeästi Bluesille (1,75 - 4,30 - 3,00).
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
8½ tuntia ottelun alkuun ja työpaikan Ilves-fanin keuliminen on alkanut. Genoway vie pelin kuulema vaikka yksin. On se kova. Mitähän ketjua peluutetaan Genowayta vastaan?

Eiköhän voida luottaa siihen, että Rajamäki lopettaa Genowayn ja Ilveksen lennon pidemmäksi aikaa. Eli päät ylhäällä siellä!

Tänään sitten täytyy parit kaljat juoda ja lähteä katsomaan peliä paikan päällä. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti Miettiseen; jatkaako huikeaa kentän dominointiaan ja lisäksi Öhmanin, josko tekisi kauden ensimmäisen virheensä.
 

Kerberos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Teppo Numminen
Missä Laakso?

Onkohan mulla mennyt jotain ohi, mutta miksi Aleksi Laakso ei ole pelannut peliäkään maaottelutauon jälkeen? Otteluennakoissakaan ei ole ollut mainintaa loukkaantumisesta yms.. Tietenkään Bluesin tapauksessa puutteellinen tiedonvälitys ei varsinaisesti ole mikään yllätys.

-8 on tietysti aika ruma lukema, mutta tuskin pelkästään tämän takia on penkillä. Edelleen Bluesin puolustajista eniten pisteitä.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Onkohan mulla mennyt jotain ohi, mutta miksi Aleksi Laakso ei ole pelannut peliäkään maaottelutauon jälkeen?

-8 on tietysti aika ruma lukema, mutta tuskin pelkästään tämän takia on penkillä. Edelleen Bluesin puolustajista eniten pisteitä.

Ei vaan mahdu tällä hetkellä kokoonpanoon. Puolustus toimii pääosin hyvin ja tauon jälkeen on tullut Lukkoa, TPS:ää ja Kerhoa vastaan 8 pistettä, joten eipä tuota kannatakaan paljoa lähteä sorkkimaan. Itse olen todella iloinen ettei Mezein tulo vienyt automaattisesti Rönnbergin pelipaikkaa.

Heiskanen on ollut tauon jälkeisillä otteillaan ensimmäisenä liipaisimella tekemässä Laaksolle tilaa. Tässä taas nähdään yksi hyvä puoli päätöksessä supistaa kokoonpanot 18 pelaajaan. Laaksolta viedään nyt paikka pelata YV:tä ja hakata pisteitä liigassa.

Itse pelistä sen verran että on hienoa nähdä tämä Genoway Espoon illassa. Hyvät pelaajat on aina hyviä pelaajia. Marjamäkikin voisi viimein laittaa sanat tekoon ja piestä Lostedtin tänään. Vituttaa tollaiset wannago miehet joilla on hanskat liimattuna käteen.

Jos en väärin muistele Ipalle on heitetty viimeisessä 3 pelissä 13 maalia ja tämän takia uskon Bluesin voittavan tänään. Blues häviää jos se ei onnistu tekemään maaleja. Bluesille ei todennäköisesti nykyisessä vireessä tehdä 2 maalia enempää. 3 päästettyäkin on riittänyt tauon jälkeen voittoon. Itse veikkaan helpohkoa 4/5-1/2 voittoa tänään. Öhman, Cami ja Eki hoitaa ne maalit.
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Onkohan mulla mennyt jotain ohi, mutta miksi Aleksi Laakso ei ole pelannut peliäkään maaottelutauon jälkeen? Otteluennakoissakaan ei ole ollut mainintaa loukkaantumisesta yms.. Tietenkään Bluesin tapauksessa puutteellinen tiedonvälitys ei varsinaisesti ole mikään yllätys.

-8 on tietysti aika ruma lukema, mutta tuskin pelkästään tämän takia on penkillä. Edelleen Bluesin puolustajista eniten pisteitä.

Laakso on ollut U20 Maajoukkueen mukana Mestis kiertuella valmistautumassa tuleviin MM-koitoksiin.

Linkki

Illan pelistä tulee varmasti tasainen, mutta eiköhän Blues hoida pisteet kotiin. Saa nähdä laittaako Matikainen päällystakit Ilveksen ykköselle ja jatkaako Marjamäki sikailua viime Espoon pelin malliin, eikä lähde hippasille pyydettäessä.
 

Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Saa nähdä laittaako Matikainen päällystakit Ilveksen ykköselle ja jatkaako Marjamäki sikailua viime Espoon pelin malliin, eikä lähde hippasille pyydettäessä.
En kyllä usko että lähtee nyrkkitalkoisiin, eikä mielestäni nyt kannattaisikaan kun on verkkokin alkanut heilumaan vastustajan päässä hänen toimestaan. Masista on tällä hetkellä hyötyä jopa kentällä. Viime kohtaamisessa Tampereella Lostedt tarjosi myös matsia, mutta ei kelvannut silloinkaan Masille.
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
En kyllä usko että lähtee nyrkkitalkoisiin, eikä mielestäni nyt kannattaisikaan kun on verkkokin alkanut heilumaan vastustajan päässä hänen toimestaan. Masista on tällä hetkellä hyötyä jopa kentällä. Viime kohtaamisessa Tampereella Lostedt tarjosi myös matsia, mutta ei kelvannut silloinkaan Masille.

En myöskään usko että illalla nähdään hanskaamista, ellei satu todella törkeitä ylilyöntejä. Johtuen myös Espoon loukkaantumissumasta. Mutta esimerkiksi Mezei ei varmasti katso pitkään Tarkin päälle ajamisia edellisen Espoon matsin tapaan. Marjamäki voi toki puolestani taas istua matsin ratkaisuhetket boksissa.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään voisi vaikka pitkästä aikaa pelata Ilvestä veikkauksen peleissä, on sen verta ylikerrointa.

Genoway vihjaili viime pelin(?) jälkeen, että vieraskentille on näyttöhaluja. Hän haluaa siis näyttää, että pisteidenteko onnistuu myös vieraissa. Siksi uskonkin, että Colby todellisena ammattimiehenä pitää tänään lupauksensa ja passailee pari maalia Pessille, ja tekee siinä sivussa itsekin maalin tai kaksi. Siihen sitten kun alemmista kentistä tai puolustuksesta saadaan maali jollekulle, niin vierasvoitto Bluesista tältä illalta on selkiö.

Toki Pitkämäki voi tehdä pelistä jännänkin päästämällä pari helppoa. Toivottavasti maalivahtivalinta osuu tälle illalle kohdalleen.

PS. M. Korhonen pelikunnossa?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja taas mennään, tällä viikollakin kahdesti. Voitto olisi kyllä enemmän kuin paikallaan, koska sillä tavoitettaisiin tuota kuuden sakkia ihan tosissaan. Viime otteluiden vire on ollut mainioa ja jos se pystytään pitämään samana, pitäisi voittoon olla ihan hyvä mahikset. Genowaylla varustettu Ipa on tietty paljon vaarallisempi kuin Geetön Ilves, mutta nyt näin. Saapahan ainakin nähdä mikä siitä tekee niin hyvän pelaajan.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Eiköhän voida luottaa siihen, että Rajamäki lopettaa Genowayn ja Ilveksen lennon pidemmäksi aikaa. Eli päät ylhäällä siellä!

Joo! Ja Marjamäki voisi lyödä mailalla päähän Öhmannia, Mezeitä, Tarkkia, Immosta, Puustista ja Rajamäkeä. Ja kaikkia taklataan vielä polvella molempiin jalkoihin!

Hienoa, että Liigan parhaan pelaajan saapuminen Espååseen herättää pelkoa. Olen melko varma, ettette tule pettymään ja Genoway heittää 1+2 G-pistettä Ilveksen voittaessa 2-4. Tuollaiselta HMVperuspuuro joukkueelta kuten Blues pitää ottaa se 3 pistettä. SaiPan ykkössentteri ja maalivahti. Ei huhhuh.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Laitetaas taas ylös kolme kohtaa, joiden täyttyminen tietää Ilveksen voittoa.

Eli Ilves voittaa pelin, mikäli
  • Juha Pitkämäki päästää maksimissaan kaksi maalia.
  • Masi-Colby-Jussi, eli ykkönen, painaa vähintään kaksi maalia.
  • Jäähyllä istutaan maksimissaan neljä minuuttia vastustajaa enemmän.
Tuo toive ainoastaan kahdesta päästetystä maalista voi olla liikaa, mutta sitä kaivataan jotta voittoon on mahdollisuudet. Bluesille ei kuitenkaan tehdä neljää maalia, se on varma.
 

Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Ilves tänään:

Marjamäki-Genoway-Pesonen
Salonen-Kauvosaari-Anttila
Snellman-Niinimäki-Korhonen
Sandvik-Myttynen-O.Pellinen

Kuukka-Seikola
Tukio-Akkanen
Bruun-Hulkkonen

Pitkämäki
(Korhonen)

Pienillä muutoksilla mennään edellisiin peleihin, mutta hienoa nähdä että Niinimäen kentän matalalento on havaittu myös valmennusjohdossa ja siihen on tehty edes pienoinen muutos; Ville Korhonen ja Pasi Salonen ovat vaihtaneet paikkojaan päikseen. Myös siihen olen tyytyväinen, että maalivahtiruletti on ilmeisesti nyt lopetettu ja Pitkämäki aloittaa jälleen maalilla. Varmasti rauhoittaa koko porukkaa, kun ei aina arvota eri miestä maalille.
 

pöljä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tammela-01
Noh noh, hidastetaas nyt vähän tuota hehkutusta! Vaikka olenkin enemmän kuin tyytyväinen siihen että meillä on jälleen uusi ns. superketju niin toivon että jäisivät tänään vaikka pisteittä mutta Ipa veis silti voiton esim 1-3 numeroin. Näitä on ollut ennenkin (Kariya - Stefan - Hyvönen, Viitakoski - Miettinen - Nemirovsky) mutta eivät ne meitä kamalan pitkälle ole vieneet.
Pitkämäelle toivon hyvää ja ennen kaikkea tasaista suoritusta maalilla. Jos helpot ja muutama vähän vaikeammatkin kiekot pysyvät kentän puolella niin voitto tulee.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca, Rory McIlroy
Jotenkin todella luottavainen olo tämän pelin suhteen. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta se nähdään illalla. Toivottavasti Genoway saa pistetilinsä auki myös nyt vieraissa, ettei siitä ala tulemaan taas lisäpainoa niskaan. Ketjut näyttävät hyviltä ja mukava nähdä, että Niinimäen ketjuun tehtiin muutoksia. Toivotaan, että Taube alkaa saamaan alkukauden itsevarmuuden takaisin. Puolustuksen kautta, nopeat vastahyökkäykset ja pongot himaa. 1-3 (Sanvik,Marjamäki,Korhonen).
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Joo! Ja Marjamäki voisi lyödä mailalla päähän Öhmannia, Mezeitä, Tarkkia, Immosta, Puustista ja Rajamäkeä. Ja kaikkia taklataan vielä polvella molempiin jalkoihin!

Älä nyt kuitenkaan unohda, että polvitaklauspelissä Bluesilla on heittää kehiin Santeri Heiskanen. Ehkä siis kannattaisi aloittaa hänestä, ettei omiin satu?

Muutoin, mielenkiintoista nähdä kyetäänkö Ilveksen ykkösnyrkki pimentämään, ja jos kyetään, niin nouseeko muista ketjuista tehoja tilalle?
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Näköjään Subissa jaettiin ilmaisia lippuja illan otteluun, jotka kaveri onnistui saamaan. Ei siinä mitään. Pääseepähän taas näkemään Mezein pelin ja ihmettelemään paljon tänään irtoaa peliaikaa. Tiukka vääntö tulossa.

E: Bluesin illan kokoonpanoa ei vielä löytynyt täältä. Tässäpä tämä.

J. Sallinen - Immonen - Puustinen
Rajamäki - Öhman - Miettinen
Blomqvist - T. Sallinen - Nättinen
Virkkunen - J. Lajunen - Lostedt

Huczkowski - V. Lajunen
Mezei - Heiskanen
Rönnberg - Kurki

Tarkki (Tolvanen)
 

Tuubii

Jäsen
Joo! Ja Marjamäki voisi lyödä mailalla päähän Öhmannia, Mezeitä, Tarkkia, Immosta, Puustista ja Rajamäkeä. Ja kaikkia taklataan vielä polvella molempiin jalkoihin!

Hienoa, että Liigan parhaan pelaajan saapuminen Espååseen herättää pelkoa. Olen melko varma, ettette tule pettymään ja Genoway heittää 1+2 G-pistettä Ilveksen voittaessa 2-4. Tuollaiselta HMVperuspuuro joukkueelta kuten Blues pitää ottaa se 3 pistettä. SaiPan ykkössentteri ja maalivahti. Ei huhhuh.

Nyt on pakko sanoa että repesin kyllä aika huolella. Itse ottelunhan Blues vie helpohkosti 5-1.
 

Broken Stick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, New York Rangers
Yhtään maaliahan Blues ei tänään päästä, joten mielenkiinto kohdistuu lähinnä siihen, kuinka monta häkkiä muut kentät heittävät Öhmanin kakkoskentän viiden maalin lisäksi.

Kähkönen on sivussa, mutta en usko, että se merkittävästi heikentää, kun ei ole Kähy mitään ihmeitä lähiaikoina esittänyt. Pelitapa on se tärkein juttu tällä hetkellä. Joskos ykkönenkin tänään vähän heräilisi, ja Blomqvistkin voisi pläjäyttää muutaman börsän.

En tiedä mikä on, mutta Ilves sytyttää tällä hetkellä Sm-liigaseuroista lähes vähiten. Ehkä Genoway tuo sitten vähän muutosta sille puolelle, mutta eiköhän sekin väkkärä saada hieman rahoittumaan Mezein käsittelyssä.
 

iGnore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lynx lynx
Todella suuri pelko tästä ottelusta päässä. Olen jo useamman päivän ollut aika pahassa flunssassa, joten mahtava piristys olisi kyllä päivään, jos Ilves tästä voiton veisi. Helppoa ei ole.

Colby tekee todennäköisesti ensimmäisen vieraskaukalon pojonsa vasta muutaman viikon päästä.

Tulos 4-1.
 
Viimeksi muokattu:

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kyllähän tästä matsista olisi pitänyt ottaa se kolme pinnaa. Kiitos Immosen ja Heiskasen ei sitten saatu. Mezei ja Heiskanen pelasivat näköjään taas hurjia minuutteja. Mezeillä yli puoli tuntia peliaikaa ja yhdeksän laukausta, pikkuhiljaa voisivat laukauksetkin löytää tiensä maaliin asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös