Ruudun tallenteessa tuo Immosen "tolppa" näkyy ajassa 2:06:05.
Minusta tuo oli maali. Perustan sen siihen että olen hitsannut tuota kymmeniä kertoja ja tuo kimpoaa takaisin maalin keskeltä mutta matalammalta kuin ylärimasta.
Lisäksi tuosta Turkulaisen käsimaalista. Toisin kuin Ritari selitti selostuksessaan niin Jatkoajan jutussa sanotaan että kyse on käsimaali
"
Antti Suomelan laukaus muutti suuntaa Jerry Turkulaisenkädestä, minkä johdosta osuma hylättiin käsimaalina.
Tästä Marko Virtanen antoi erilaisen näkemyksen.
− Turkulaisella oli tilanteessa kaksi kättä mailassa ja hän väisti kiekkoa. Miten silloin teet maalin kädellä?
Otteluvalvojan mukaan tuomio oli kuitenkin täysin sääntökirjan mukainen.
− Sääntöjen näkökulmasta tilanne oli päivänselvä käsimaali.
Paitsi että ei ollut.
SÄÄNTÖ 97 – MAALIN HYLKÄÄMINEN Katso myös maalivahtiin ja maalialuerikkeisiin liittyvät Säännöt 184 - 186. i. Maalia ei hyväksytä, jos
hyökkäävä kenttäpelaaja potkaisee, heittää, lyö tai muuten ohjaa kiekon maaliin jollakin kehonsa osalla tai muulla tavoin kuin maillaan, vaikka kiekko edelleen osuisikin alkuperäisen kosketuksen jälkeen johonkin pelaajaan tai tuomariin.
Tähän sovelletaan samaa sääntöä kuin potkumaaliin. Tuomarin casebookissa puhutaan potkumaalien yhteydessä seuraavasti "The goal shall be allowed provided there was no distinct kicking action".
Otteluvalvoja siis hylkäisi potkumaaleina kaikki maalit jotka osuvat hyökkäävän pelaajan luistimiin ennen maalia.
Samainen case book sanoo näin:
Situation 5 The puck is shot and hits the helmet or any part of the body of an attacking player before entering the net.
Ruling: The goal shall be allowed provided there was no deliberate direction of the puck by the head or any part of the body
EDIT: mainittakoon että koska yritin oikein huolella marttyroida niin katsoin tuon SaiPan ekan maalin. Se tuomittiin ihan oikein. Maalikehikko oli palannut paikalleen ennen kuin kiekko meni maaliin.