Ti 15.1.2008 TPS - SaiPa

TPS89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KaKiPo & Leijonat.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kahdesti. Lokakuussa SaiPa oli rankekisassa lopulta parempi numeroin 3 - 2 vaikka TPS johti vielä kolmannessa erässä 1 - 2. Marraskuussa Turussa TPS oli sitten parempi numeroin 3 - 1.

Tästä ns. kuuden pisteen ottelusta on odotettavissa tiukka vääntö. Liigan "kuumimmat" maalivahdit kohtaavat jos Tarkki ja Salak aloittavat maalinsuulla. Tarkki on torjuntatilastoissa toisena heti Salakin jälkeen.

TPS:n loukkaantumissuma alkaa hiljalleen helpottaa. Sivussa ovat edelleen Aki Berg ja Antti Reivonen. Reivosen kausi on ollu paketissa jo pitkään mutta Bergin kaukaloon paluu sen kuin lähenee. Tomas Sinisalo saatetaan nähdä jo tänään kaukalossa toivuttuaan lievästi polvivammasta.

SaiPalta varmuudella pois ovat Dan Hacker, Dan Iliakis, Joni Lappalainen ja Joni Yli-Torkko. Lisäksi loukkaantuneina olleiden Mikko Hakkaraisen ja Ville Snellmanin pelaaminen on epävarmaa.

Tämä ottelu on vain pakko voittaa, jotta saataisiin sitä eroa revittyä ja mahdollisesti saataisiin ylempänä majailevia kiinni. Ottelu päättyy TPS:n 5 - 1 kotivoittoon ja yleisöä on alle 6000.

Ottelu ennakoita:
SaiPan ennakko
Tepsin ennakko
Jatkoajan ennakko
Urheilulehden analyysi
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä ottelu on vain pakko voittaa, jotta saataisiin sitä eroa revittyä ja mahdollisesti saataisiin ylempänä majailevia kiinni. Ottelu päättyy TPS:n 5 - 1 kotivoittoon ja yleisöä on alle 6000.
Kovin samansuuntaiset tuntemukset ovat SaiPa-leirissäkin. Hieman päinvastaiset sarjataulukon ja tuloksen suhteen tosin tietenkin. Laskin, että SaiPan kausi oli pelattu jo ennen joulua juurikin mainitsemasi toisen TPS-pelin ja sitä seuranneen KalPa-ottelun heikon pistesaldon vuoksi. Kolmesta edeltävästä ottelusta on kasassa seitsemän pistettä. Varsin hyvin SaiPalta. Kun loukkaantuneitakin alkaa olla pitkästä aikaa alle kaksi ketjua, on valoa nähtävissä.

Peli tietysti pakkovoitto kummallekkin ja uskon tämän näkyvän kaukalossakin. Ennen kauden alkua oletin ex-SaiPa Kuokkasen olevan turkulaisten selvä ykkönen, mutta huonosti ei ole mennyt Salakillakaan. Maalinteon uskon siis olevan eritoten tässä ottelussa keltapaidoille äärimmäisen vaikeaa, sillä kovat panokset ja erinomainen Salak lyövät viimeaikoina jo hieman parempia maalimääriä kasailleet SaiPalaiset lujille.

Onneksi SaiPalla on heittää maalille kunkin mielipiteen mukaan hieman parempi, heikompi tai jopa tasavahva maalivahti suhteessa Salakiin. Mitenkään vastustajaa väheksymättä näen ottelun avaimiksi SaiPan ylivoiman ja maalinteon(lähinnä sen puutteen). Näin siksi, että vanhojen merkkien pitäessä likimainkaan paikkaansa, SaiPa ei hirvittävän montaa maalia päästä. TPS:n laadukkaampi hyökkäys- ja YV-peli saanee aikaiseksi joka tapauksessa pari-kolme maalia, mutta ei enempää. Kahdella tai kolmella tehdyllä maalilla uskon kummankin joukkueen taistelevan pisteistä.
 

theref

Jäsen
Ottelu ei ole TPS:lle elintärkeä, mutta SaiPalle se on.

SaiPan on pakko voittaa tämä ottelu, tappio ei ole mahdollinen.

Toivottavasti SaiPan pojat eivät purista mailaa liikaa.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Vaikea ottelu tiedossa. Turun 'lentokenttä' ei ole koskaan ollut SaiPalle mikään mieluisa vieraskaukalo. Helvetin tärkeä ottelu. Periaatteessa SaiPalla alkaa olemaan pakkovoiton paikka. Mikäli TPS voittaa eroa alkaa olemaan jo liikaa. Vaatisi SaiPalta pidempää voittoputkea kun taas TPS:n pitäisi perseillä kunnolla. Siihen en jaksa uskoa. Tänään pelataan siis hyvinkin ratkaiseva ottelu SaiPan jatkon kannalta.

Franzin kanssa olen samoilla linjoilla siitä missä ratkaisun avaimet tulevat olemaan. SaiPalle maalinteko on ollut tuskaisaa. Ylivoimapeli on ollut todella heikkoa. Hyvä maalivahtipeli (puolustuspeli) on SaiPan vahvin osa-alue. Tarvitaan jälleen uusia ratkaisijoita. Toivotaan että 55-8-12 jatkaa vahvoja otteitaan. Kavereiden raataminen tulee kyllä poikimaan pisteitä. Niitä olisi jo tullut enemmänkin jos joillain noista olisi edes kohtuulliset kädet. Kohon Villellä on ainankin Turkuhallista hyviä muistoja muutaman vuoden takaa sääläreistä. Saa nähdä palaako Snebu kaukaloon. Toivottavasti. Uskallan ennustaa että TPS:stä Te.Laine ja Sweatt ovat tänään pisteillä. SaiPan Johnson voisi alkaa pikkuhiljaa lunastamaan niitä odotuksia joita häneen on kohdistettu. TJ Koikkalainen ei ole tyytyväinen miehen otteisiin kuten ei kukaan muukaan. Mies alkaa olemaan liipaisimella. Yllätä meidät kaikki ja tee tänään niitä maaleja joita kuulemma osaat tehdä (omasta mielestä)..
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS tänään:

Laine-Lundbohm-Alanen
Suominen-Hurme-Erkinjuntti
Kolu-Rautee-Aho
Sinisalo-Makkonen-Kokkala
Ramstedt

Järvinen-Kiprusoff
Halonen-Sweatt
Jokinen-Saarinen
Backman

Salak-Kuokkanen

Tommi Laine kuumessa, Kokkala näyttäisi ohittanee Ramstedtin nokkimisjärjestyksessä. Nelosketju näyttää Sinisalon kera mielenkiintoiselta, toivottavasti Makkosta kiinnostaa pelata.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
... kun taas TPS:n pitäisi perseillä kunnolla. Siihen en jaksa uskoa.
Heh, voi teitä vähäuskoisia!

Ottelu ratkeaa menttaalipuolella. Jos pojat alkavat löysäilemään Jokeri-, Ifk- ja Kärppämatsien keskellä niin ei hyvä heilu. Otteluruuhkassa voi tietysti muuten alkaa jalka painamaan mutta täysillä pitää silti mennä joka matsiin.

Viime pelien harvat maalintekijät ovat löytyneet muualta kuin kultakuupan alta, mikä sinänsä on ihan hyväkin asia mutta olisihan tuo suotavaa Laineenkin palata tehojen tielle. Mutta jos ei niin Aho voisi jatkaa pientä pisteputken alkuaan.
 

theref

Jäsen
SaiPa tänään:

Tarkki (Hostikka)

Vilen-Immonen-Snellman
Rönnberg-Tuominen

Holma-Tenkanen-Koskinen
Levokari-Mälkiä

Paakkarinen-Koho-Kolehmainen
Grönholm-Lippojoki

Johnson-Löfman-Virtanen
Mielonen (13.hyökkääjä Kaksonen)

Snellman palaa siis kaukaloon ja omalle paikalleen.

Sateentekijä Johnson on saanut siirron 4-ketjun laitaan, kahden A-junnarin seuraksi. Eipä vaadi paljon päätelmiä.

Ja pakkipari Grönholm-Tuominen on lopultakin hajotettu, hyvä niin.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
SaiPan kokoonpano näyttää ihan mielenkiintoiselta. Kaikki junnut olisin kyllä pitänyt samassa ketjussa. Kolmikko on pelannut hienosti. Johnsonin paikka neloskentässä kertoo kaiken oleellisen. Mies ei yksinkertaisesti ansaitse paikkaa korkeammalta niillä esityksillä mitä mieheltä ollaan nähty.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
SaiPalla on tänään kyllä kohtalon ottelu. Tätä ei saa hävitä tai muuten pleijareihin pääsy vaatii jos suuren ihmeen. Voitto varsinaisella peliajalla ja homma onkin taas hieman enemmän auki.

Toinen kohtalon taisto taitaa olla edessä Johnsonilla. Tai kyllähän tuo näyttää siltä että tällä pistelingolla on vain yksi suunta ja se on pois SaiPasta. Jos kerran Koikkalainen on lausunut, että tehoja vaaditaan ja mies tippuu neloseen, niin eiköhän Johnsonille etsitä jo uutta kotia. Kaksonen vaan kylmästi tuohon Johnsonin tilalle.

Kyllä kannatti vaihtaa Nikiforuk Johnsoniin, saatiin niin saakelisti lisää kaikkea mahdollista tuohon joukkueeseen!
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä kannatti vaihtaa Nikiforuk Johnsoniin, saatiin niin saakelisti lisää kaikkea mahdollista tuohon joukkueeseen!
Olen koko viestisi suhteen varsin samoilla linjoilla, mutta erityisesti tähän kiinnitin huomioni.

Väkisinkin hiipii katkeruus puseroon, kun muistelee Nikiforukin väläytyksiä kiekon kanssa ja ajoittain varsin hienosti toiminutta kulmapeliä Hackerin kanssa. Tähän kun vielä vedetään mukaan Nikiforukin tehtailemat mukiinmenevät 9 pistettä 12 ottelussa uudessa seurassaan, niin väkisinkin kyrsii. Varsinkin kun peilaa tilannetta siihen, että Johnson korvasi Alexin varsin huonolla menestyksellä.

Mies ei ehkä täyttänyt puolustusvelvoitettaan 100 prosenttisesti, mutta ulkomaalaisvahvistuksen velvoitteet edes ajoittain. Samaa en uskalla sanoa Johnsonista.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK
Snebun paluu auttaa voittomahdollisuuksiin, tai sitten ei. Eihän tämä helppoa ole tietenkään, mutta ei se TPS mikään peikkokaan enää ole. Kaikki miehet tarvitaan nyt, mitä liikkeelle saadaan. Toivottavasti Holma löytäisi vireen myös.

Johnson on tosiaan osoittautunut melkoiseksi leijaksi. Tuskin kukaan tyytyväinen. Edes mies itse.

Kuitenkin pamauttaa kypärätempun tänään.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Ihmeellistä on...

Nelosketju näyttää Sinisalon kera mielenkiintoiselta, toivottavasti Makkosta kiinnostaa pelata.
...mikäli ei ole nähnyt, ainakin viimeisissä kotipeleissä, Makkosen olleen ihan joukkueen kärkipäätä mitä tulee yrittämiseen. Em. palkittiin oliko IFK-pelissä ylemmällä paikalla ketjuissa(2-ketju).

Tämänpäivän peli tulee olemaan molempien osalta hirveätä yrittämistä, hyvää maalivahtipeliä ja aika lailla heikompaa viimeistelytaitoa. Kovaa kuitenkin mennään, joten toivottavasti ajatus&kiekko pysyvät mukana.

Tärkeä ottelu molemmille.
 

wilberto

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näyttää kyllä erittäin mielenkiintoiselta tuo Tepsin nelosketju. Kokkalakin saa vihdoin näyttöpaikan Ramun tilalla, mielestäni ei lainkaan huonompi muutos. Kokkalalta löytyy kuitenkin potentiaalia ja mahdollisuudet on melko pitkällekin asti. Toivottavasti Tepsin nelosketju saa tänään pelin kulkemaan ja onnistumisiakin tulee. Toki muiltakin ketjuilta on syytä odottaa onnistumisia ja erityisesti niitä toivoisi Laineen Teemulle, joka on nyt muutaman pelin pelannut ilman tehopisteitä.

Tänään on tuskin odotettavissa mitään yleisöryntäystä Turkuhallille, hyvä jos 5000 katsojan raja ylitetään.
 
Kokkalalta löytyy kuitenkin potentiaalia ja mahdollisuudet on melko pitkällekin asti.
Tästä olen kovasti toista mieltä. Kokkala vaikka nuori onkin, ei ole ottanut yhtään askelta eteenpäin, eikä omaa juuri mitään selviä vahvuuksia, joilla hänestä kasvaisi hyvän tason liiga pelaaja. Lisäksi kaverin asennepuoli heikko ja luulot liian kovat. Kaveri on tepsijunnun näköinen kuin voi olla, sähisee perkelesti ja vauhtia on, mitään muuta ei sitten osaakaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS
TPS - Saipa 4-1

No mutta; tämähän peli meni oikeastaan aika nappiin. Radiosta kuultuna vähän höntsäilyä oli TPS:n pojilla, mutta Saipa oli ilmeisesti sen verran kehno, että varsinaista hätää ei juuri ollut. Sääli, että Salakin nolla petti.

Kun takana olleet ottivat takkiin ja TPS voitti, tie sääläreihin on hieman hempeämpi. Hyvä niin.
 

KumiAnkka

Jäsen
Jep, se oli sitten siinä (viimeistään) nyt, SaiPan kausi nimittäin.
Tällä viikolla ratkaistaan vielä KalPan kanssa paremmuus, siitä turpaan, ja voidaan päättää kausi sijalla 13...

Noh, eihän siinä muuta kuin kasaamaan ensi kauden porukkaa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No niin, kyllä tämän voiton jälkeen voidaan pitää pudotuspelipaikkaa aika varmana. Olisihan noita pojoja ollut otettavissa kyllä enemmänkin pienellä petraamisella mutta ollaan nyt tyytyväisiä tähän tilanteeseen!

Harmittavasti Salakin nollapeli meni ylivoimamiehistön löysäilyyn(kö)? Ja Teemu Laineen putki jatkuu, nimittäin pisteetön sellainen. Sweattmasterista taasen ei tarvitse erikseen lausua mitään, hyökkäyspäässä korvaamaton.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laine sai syötön Sweattin maaliin, jostain syystä se vain puuttuu liigan tilastoista, mikä ei muuten ole ensimmäinen kerta.

Ihan peruspeliä, vaisu tunnelma vain laski ottelun hohdokkuutta. Sweatt pelasi hyvin, Kiprusoff jopa laukoi muutaman kerran, Saarinen oli totutun tumpelo. Saarisen avaussyötöt ovat aivan käsittämättömän heikkoja.

Positiivisena jäi mieleen muutama kunnon avojääpommi, joita esittelivät Makkonen, Sweatt ja Halonen. Näitä lisää!
 

Aksu

Jäsen
Laine sai syötön Sweattin maaliin, jostain syystä se vain puuttuu liigan tilastoista, mikä ei muuten ole ensimmäinen kerta.
Otettiin Laineelta pois jälkikäteen, mutta jostain syystä Turussa kuuluttaja ei sitä yleisölle ilmoittanut. Pressille kyllä käytiin asiasta sanomassa ja virallisessa pöytäkirjassa Lainetta ei ole, eli ei syöttöpistettä.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
100% varma asiasta...

99 % varma, että Alanen sen ohjasi maalin edestä.
...kuten pari muutakin aivan maalin takana istunutta. Kiekko osui ensin matkalla Saipan pelaajaan, josta suoraan Alasen lapaan ja maaliin. Muuten olisi ohi tod.näk. mennyt.

Peli oli itsessään aika väsynyttä ja ajoittain kotijoukkueelta pelkkää seisoskelua. EJ oli TPS:n selkeästi paras tänään. Sweatt on edelleen kohtuullisen kova hyökkäyspäässä ja aika vastaava toisella tavalla omassa päässä. Hyvä kyllä, että edes joku on tehokas hyökkäyspäässä ja muut koiittavat sitten paikata parhaansa mukaan.

Tilanne josta Levokari hermostui pelin lopussa oli selkeä jäähynpaikka TPS:lle(Sinisalo).

V.Snellman esitti heti ottelun alussa pelin hienoimmat harhautukset maalivahtia myöden, mutta laittoi aivan tyhjästä maalista ohi(tolpan ja maalivahdin välistä, kun koko maali ammotti tyhjyyttään). Ottelu olisi ollut aika erilainen, mikäli Saipa olisi siitä tilanteesta siirtynyt johtoon.

3 pistettä on oikeastaan ottelun paras anti.
 
Viimeksi muokattu:

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Onnea vaan TPS:lle kolmesta pisteestä. SaiPan suurimmat ongelmat jatkuivat taas tässä ottelussa. Maalinteko ja ylivoimapeli. TPS puolestaan teki tarvittavat maalit yyveellä joten that's it. Levokari ilmeisesti yritti hakea Sinisaloa tanssimaan mutta sai pakit ja sen jälkeen puhui itsensä suihkuun. Ei siinä mitään. Taisi kymppitili tulla täyteen ja mies on sitten sivussa KalPa ottelusta. Aika sama. Taitaa olla tämä kausi paketissa SaiPan osalta. Edessä on taistelu sijoista 11-14. TPS-SaiPa ottelu veti muuten tänään katsomoon 4089 ihmistä. Jättebra. Todellisuudessa yleisömäärä oli varmasti vielä ilmoitettua pienempi.
 

agee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä ymmärrän et hermo menee, mutta 198cm Levokari käy uhittelemaan jollekkin 150cm (luistimet jalassa) Sinisalolle ni huh huh. Tätä varten TPS:ssä pitäs olla yks joka niistää nenän tollasilta Levokareilta koska tahansa.

Se oli kyllä taas tyypillinen "mä meen kertoo äidille" -tilanne. Harvemmin se on Mr.Levokari joka jää nostamaan taklaamiaan pelikavereita pystyyn, tai pikkuruman taklauksen jälkeen pyytämässä anteeksi kaverilta..
Nyt kun kerrankin rotta sai itte pienen pusun selkään, oli kamat heti pisin kenttää ja kauhee itku tuomareille.

Voi voi.
"...sitä saa mitä tilaa, ehkä opit sen sä nyt..." :)
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Onnea vaan TPS:lle kolmesta pisteestä. SaiPan suurimmat ongelmat jatkuivat taas tässä ottelussa. Maalinteko ja ylivoimapeli. TPS puolestaan teki tarvittavat maalit yyveellä joten that's it. Levokari ilmeisesti yritti hakea Sinisaloa tanssimaan mutta sai pakit ja sen jälkeen puhui itsensä suihkuun. Ei siinä mitään. Taisi kymppitili tulla täyteen ja mies on sitten sivussa KalPa ottelusta. Aika sama. Taitaa olla tämä kausi paketissa SaiPan osalta. Edessä on taistelu sijoista 11-14. TPS-SaiPa ottelu veti muuten tänään katsomoon 4089 ihmistä. Jättebra. Todellisuudessa yleisömäärä oli varmasti vielä ilmoitettua pienempi.
Alakatsomoissa on 4500 istumapaikkaa, joten eiköhän tuon verran siellä ollut aika tarkkaan. Sinäällään Saipalla kävi vähän huono säkä, että alussa pistettiin käsittämättömästi tyhjistä ohi ja toisen erän lopussa ylänurkkaan painunut veto tuli sekunnin liian myöhään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja