SaiPa on yhdessä Kärppien kanssa sarjan paras kotijoukkue ja KalPa on sarjan huonoin vierasjoukkue. Lähtökohtien pitäisi siis olla melko selvät. KalPa kärsi ennen maajoukkuetaukoa paljon loukkaantumisista. KalPa hävisikin yhdestätoista viimeisestä ennen taukoa pelaamastaan ottelusta kymmenen. SaiPa on pelannut aika tasaisesti, mutta kotivoittojen putki meni rikki TPS:ää vastaan, kun SaiPa hävisi 1-2 ja koki kauden ensimmäisen kotitappionsa. Seuraavassa kotiottelussa IFK:ta vastaan SaiPa kuitenkin palasi voittojen tielle. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Kuopiossa oli erittäin laadukasta kiekkoa ja SaiPa voittikin ottelun vasta voittomaalikilpailussa.
SaiPa tänään:
Emil Oksanen - Cody Kunyk - Ahti Oksanen
David Goodwin - Tyler Morley - Jonatan Tanus
Topi Nättinen - Ville Koho - Joni Nikko
Elmeri Kaksonen - Anssi Löfman - Tomi Iso-Mustajärvi
Kalle Maalahti - Erik Autio
Robin Salo - Brenden Kichton
Vladimir Denisov - Markus Kojo
Jere Sneck
Frans Tuohimaa
Niclas Westerholm
SaiPalta paluun kokoonpanoon tekevät kauden ensimmäisessä ottelussa loukkaantunut Elmeri Kaksonen, kolmannessa ottelussa loukkaantunut Emil Oksanen sekä muutaman ottelun sivussa ollut Erik Autio. Sivussa SaiPalla on ainoastaan vielä loukkaantuneena oleva Roy Radke sekä U20-maajoukkueen mukana maajoukkuetauolla pelannut Santeri Virtanen. Ei ole hetkeen näyttänyt SaiPan kokoonpano yhtä hyvältä, joten en malta odottaa iltaa.
KalPa tänään:
Tommi Jokinen - Jaakko Rissanen - Mikko Nuutinen
Balazs Sebok - Eetu Luostarinen - Alexandre Texier
Henri Knuutinen - Ville-Vesa Vainiola - Kai Kantola
Juuso Könönen - Konsta Mäkinen - Toni Hyvärinen
Ryan Wilson - Otto Leskinen
Cade Fairchild - Lasse Lappalainen
Valtteri Parikka - Ari Gröndahl
Denis Godla
Jonathan Iilahti
KalPalta poissa ovat loukkaantuneet Joni Ikonen, Alexander Ruuttu, Mikael Seppälä sekä Frank Gymer. Aleksi Klemetti oli Virtasen tavoin myös mukana U20-maajoukkueen mukana, joten huilaa varmastikin sen takia. KalPa ei saanut kokoonpanoon ollenkaan ylimääräistä hyökkääjää tai puolustajaa, minkä lisäksi puolustajana tunnettu Konsta Mäkinen jatkaa nelosketjun keskellä, joten Kuopiossa tilanne ei taida olla kovin optimaalinen. Käsittääkseni ukkoja on kuitenkin tullut hyvin takaisin tauon aikana.
Toivon hyvää jääkiekko-ottelua, kotivoittoa sekä oikeasti parempaa peliä SaiPalta, kun tällä kaudella on totuttu näkemään. Tulosveikkaukseen laittaisin 4-2 SaiPalle.