Ti 13.10.2015 TPS - Sport

  • 5 195
  • 29

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turun tiistai-illassa vastakkain asettuvat sarjan kahdeksantena majaileva paikallinen Palloseura ja toiseksi viimeiseksi tipahtanut Sport. Kauden avauskohtaaminen joukkueiden välillä päättyi Vaasassa 18.9 Tepsin 1-6 voittoon. Tuolloin mm. Perrin avasi maalihanansa TPS-paidassa ja Pikkarainen tuuletti kyypärätempun muodossa.

Tepsin osalta alkukausi on kokonaisuudessaan ollut varsin siedettävä. Kaikkien sekoilujentäyteisten vuosien jälkeen kahdeksas sija lämmittää edes jossain määrin mieltä, varsinkin kun oikeasti huonoja pelejä alkukauteen ei ole montaa mahtunut. Erityisesti vieraissa Tepsi on ollut kovassa tikissä, mutta kotikentällä tehot ovat jääneet piippuun niin KooKoo:ta, SaiPaa kuin JYPiäkin vastaan. HPK ja KalPa sentään kaatuivat varsin näyttävien esitysten jälkeen, ja myös JYP sai CHL:ssa kyytiä, mutta ominaista mustavalkoisten alkukaudelle on ollut epätasaisuus. Erinomaista peliä on seurannut monesti aivan munaton esitys ja menneiltä kausilta tuttu häviämisen kulttuuri on jo ehtinyt palstallakin nostaa näinä hetkinä päätään.

Tehojen osalta TPS on pitkälti yhden ketjun joukkue, kun viimeksi Sportia kurittanut Pikkarainen on sittemmin ollut sivussa. Spinalta odotetaan tehoja edelleen, kuin myös Vainiolalta, Koskirannalta sun muilta alempien ketjujen jätkiltä. Mielenkiintoista nähdä, pelaako Nummelin tänään huilattuaan molemmat viikonlopun matsit. Saamastaan kritiitikistä huolimatta on kuitenkin edelleen kiistattoman tärkeä palanen Tepsin puolustusta.

Sportilta on vieraspistetili avaamatta vielä tältä syksyltä. Tänään sen avaamisen on hyvät saumat, sillä Tepsin pelaaminen on niin ailahtelevaista, että lopputuloksen veikkaaminen on arpapeliä. Kyllä TPS tästä voiton tarvitsisi surkeasti, jotta pysytään TOP-6:n kelkassa.

Veikkauksen kertoimet:

1,58 - 4,50 - 4,40
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport aloittaa härkäviikon Turusta. Neljä peliä kuuteen päivään tai kuusi kymmeneen, kumpaa nyt käyttääkään, niin melkoinen suma on. Toinen, aina vaikea liigakausi (jos sitä ensimmäistä ei tähän nyt sotketa) on alkanut ainakin kannattajien mielestä mollivoittoisesti. Jatkiksella on ketjuja rukattu urakalla ja onpa uusia pelaajahankintojakin ehdotettu jo muutamilla sadoilla tuhansilla. Tomekin valmannustaidot ja pitkä soppari on kyseenalaistettu.

Tähtihankinta Gavrus livahti KHL:ään ja paniikkihankinta Spilar on ollut korkeintaan kelpo rivipelaaja. Kovat odotukset ovat olleet myös Komulaisesta, mutta ainakaan vielä mies ei ole näyttänyt juuri mitään. Try-outilla olevan turkulaisillekin tutun Luceniuksen on parannettava peliään, mikäki mielii jatkoa saada. Löytyyhän meiltä muitakin Turussa piipahtaneita eli Kokkala, Karvinen ja tietysti Bertrand.

Sportin ylivoima taitaa olla tämän kauden osalta liigahistorian huonointa. Ainoa yv-maali koko kautena taisi mennä juuri TPS:n verkkoon viimeksi Vaasassa. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa, mitä nyt pari kertaa on omissa soinut, ja pari on mennyt lisää heti, kun vastustajan boksista tullut mies on karannut maalintekoon. Onko yv:aan saatu mitään muutosta ja parannusta? Jos ei, niin noutaja tulee ja lujaa. Se nähdään tulevalla viikolla.

Sportin pienenpienet mahdollisuudet ovat virheettömässä puolustuspelissä ja Järvisen huippuvireessä. Yv:n ja av:n on oltava jotain muuta kuin tähän asti. Bertrandille olisi myös löydettävä sopivat kaverit ykköseen, jotta maaleja alkaisi tulla. Komulainen ei voi siinä jatkaa.

Skitsot veikkaukset: Olli Optimistina 1-2 Sportille torjuntojen ollessa Lassilalla 13 ja Järvisellä 33. Repa Realistina taas 4-1 TPS:lle, joista kaksi yv-maalia ja yksi av-maali. Viimeinen erä Sportille 0-1. Taistele Sportti!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS tänään:

#32 Lauri Tukonen - #10 Eric Perrin - #71 Tomi Kallio
#22 Jerry Ahtola - #91 Ville-Vesa Vainiola - #17 Tadas Kumeliauskas
#48 Julius Vähätalo - #60 Tero Koskiranta - #12 Dave Spina
#78 Patrik Moisio - #29 Jonne Virtanen - #37 Patrik Virta

# 7 Henrik Tallinder - #55 Harri Tikkanen
#20 Jani Forsström - #64 Olli Malmivaara
# 6 Niklas Friman - #36 Elmeri Eronen
# 4 Tomas Mojzis

#30 Aleksandar Georgiev
(#35 Teemu Lassila)

Eli käytännössä samoilla mennään kuin lauantaina (10.10.2015) Raumalla. Ainoa muutos on tolppien välissä: Lassilalla lepovuoro.

Merkittävimmät poissaolijat ovat Ilkka Pikkarainen (jalkavamman johdosta poissa nyt kolmisen viikkoa - alkuperäinen arvio oli 3-6 viikkoa, joka taisi myöhemmin tarkentua neljään viikkoon?) sekä Petteri Nummelin (ei tarkempaa tiedotetta vamman laadusta - tilannetta ja pelikuntoa tarkkaillaan kuitenkin päivä päivältä). Nuoremmasta kaartista sitten rotaation puolesta sivussa ovat ainakin Elias Karvonen, Miro Keskitalo ja Niklas Salo.

Tomas Mojzis jatkaa edelleen seiskapakkina, joka on kaikesta huolimatta täysin käsittämätöntä. Lauantaina Raumallakin Mojzisin peliaika oli pyöreät 0:00 - kun vastaavasti esim. Niklas Friman kellotti yli 14min ja Jani Forsström peräti lähes 22min. Joku tässä kuvioissa ei nyt täsmää: hieman oudolta kuulostaa sekin, että Mojzis olisi rikki. Miksi puolirikkinäistä kaveria kannattaa roikottaa mukana rosterissa, jos/kun häntä ei ole tarkoitustakaan peluuttaa? Junnuista kuitenkin löytyisi esim. Martin Berger tai Miro Keskitalo - oikein tiukan paikan tullen jopa Markus Kojo voisi tulla paikkaamaan jotain loukkaantumista puolustusosastolla. Ei tuo Mojzisin tilanne nyt oikein fyysiseltä vammaltakaan vaikuta - mahtaako henkisellä puolella sitten olla jotain tekemistä asian kanssa? Pitääkö Ari-Pekka Selin Mojzisia istumassa penkin päässä nähdäkseen, että onko hänellä motivaatiota pelata TPS:n puolesta täydellä sydämellä? Yksi vaihtoehto on myös siinä, että Mojzisin olkapäässä on jo hintalappu valmiina.

Hyökkäyspuolella Patrik Moisio on pelaavassa kokoonpanossa - ja vastapuolelta saattaisi löytyä tanssipartnereitakin kuten Mike Brennan tai Otto Karvinen. Patrik Virran paikka nelosessa ei ole se ominaisin paikka Virralle - toisaalta viikko sitten tiistaina (06.10.2015) CHL-ottelussa JYP:iä vastaan Virta ja Virtanen olivat erinomaisella pelipäällä. Yhteispeli toimi - tuolloin ainakin nimellisesti kolmosketjussa, jonka kolmannen lenkin muodosti Tero Koskiranta. Mielestäni tuo Koskiranta-Virtanen-Virta -trio esiintyi todella mallikkaasti ja olenkin ihmetellyt, miksi tämä kombinaatio on pitänyt rikkoa. Toinen ihmetystä aiheuttava seikka on Tadas Kumeliaskasin siirto laitahyökkääjäksi. Tadas on kuitenkin ollut alkukaudesta TPS:n parhaimpia (ellei paras?) aloittaja. Lauantain Lukko-matsissakin Tadas kävi ottamassa vain yhden aloituksen - senkin voitokkaasti. Vastaavasti ketjun sentteri Ville-Vesa Vainiola raapi 12 ottamastaan aloituksesta vain viisi (41,7%) omalle joukkueelleen.

Pikkuasioita (Petun pelaamattomuus, Malmivaaran hankinta, Mojzisin penkitys, Tadaksen/VVV:n aloitukset, yleinen ketjuruletti) - mutta pistää kyllä miettimään, että missäköhän tuon joukkueen kanssa mennään!
 
Viimeksi muokattu:

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tepsu voittaa varmasti, jos pystyy tekemään kolme maalia. Sportin kiekollinen pelaaminen on niin sekaisin, että maalintekeminen ei yksinkertaisesti onnistu. Tähän kun lisätään ripulilaukaukset ja maissa oleva itseluottamus, on Sportin maksimi maalimäärä 2. Sekin voi olla yläkanttiin arvioitu.

Sportin onneksi turkulaiset tuskin pelaavat passiivista sumputtamispeliä. Sen kanssa Sport on eniten ongelmissa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tepsu voittaa varmasti, jos pystyy tekemään kolme maalia.

Aika iso jos, kun kauden viidestä kotipelistä Tepsi on jäänyt kaksi kertaa nollille ja viimeisimmässä teki vain yhden maalin. Vieraissa Tepsi onkin sitten onnistunut maalinteossa hieman paremmin, joten voihan olla että nyt mennään yli keskiarvon, joka on muuten nopeasti laskettuna 1.6 maalia per peli kotona.

En missään nimessä haluaisi dissata suuresti arvostamaani Sportia, mutta jos koko Palloseuran joukkueella ei ole sysipaska ilta (ja niitä on kyllä tällä kaudella ollut) nin luulisin että pisteet jäävät Turkuun. Missään nimessä kuitenkaan ei ole mitenkään yksiselitteisen selvää, että TPS voittaa tämän pelin suurinumeroisesti tai ollenkaan. Sellaista heiluriliikettä Tepsin peli on ollut, että mieleen tulevat lähinnä tuurijuopot joilla joskus on parempia päiviä ja joskus huonompia. Päivän kunto ratkaisee.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Missä Lucenius!?!?!? Eksynyt reppunsa kanssa retkellä eteenpäin?

Edit: vetäny vissiin Kokkalaa ja Talea eka kunnolla pataan. Sen verran kavereiden ulkonäkö Liigan sivuilla muuttunut. :)
Kokoonpanot | TPS - Sport 13.10.2015 | Liiga
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän pelottaa jo tämä ottelu, kun kattoo noita kokoonpanomuutoksia. Puolustus aivan surkea! Tänään on Sportilla helppo työ ottaa kolme pistettä ja aiheuttaa lievää vitutusta täällä päin. Forsström - Malmivaara ja Friman - Eronen. Ei hyvää päivää.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tomek vaihtanut "taiteilijat" Spilarin ja Luceniuksen "luupää" Tikkaan ja "täysillä silmät kii" Körkköön. No, ehkä sitä peliä on nyt sitte yksinkertaistettu. Sitähän täällä on toivottukin. Olikohan se Lucen twiittaus pilaa ja mies on rotaatiossa pelisuman takia, vai onko todella try-out lopetettu jo ennen aikojaan???
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Olikohan se Lucen twiittaus pilaa ja mies on rotaatiossa pelisuman takia, vai onko todella try-out lopetettu jo ennen aikojaan???
Sportin fb-sivujen mukaan pientä vammaa. Mitä se nyt sitten tarkoittaa käytännössä.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sportin fb-sivujen mukaan pientä vammaa. Mitä se nyt sitten tarkoittaa käytännössä.

Varmaan niitä samoja pikku kolhuja, joita esimerkiksi Petteri Nummelin sai kaudella 2013-2014 aina TPS:n ollessa vastassa.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Hah,,,,,ns. ykkösketju ihan täyttä paskaa...miksi ei voi olla järkevä ja kasata kenttää jossa on Kokkala,Bertrand ja vaikka hemmetti soikoon Tallberg tai Spilar.....mikä siinä enään huonommaksi voi mennä?

Kyllä alkaa usko mennä Valtosen pelisilmään.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportilla on kasassa tänään kaksi kunnollista ketjua, jotka saattavat pystyä maalintekoon. Kaikki poweri on lyöty kakkosketjuun, jossa toivotaan Bertrandin heräämistä. Tuskin tästä pisteitä on luvassa ja yksikin piste olisi jo plussaa surkeasti alkaneeseen kauteen.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Heh he hee....Sportin kolmonen on .....ei löydy enään sanoja kuvailemaan .....sana puukäsi on liian mairitteleva.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hah,,,,,ns. ykkösketju ihan täyttä paskaa...miksi ei voi olla järkevä ja kasata kenttää jossa on Kokkala,Bertrand ja vaikka hemmetti soikoon Tallberg tai Spilar.....mikä siinä enään huonommaksi voi mennä?

Kyllä alkaa usko mennä Valtosen pelisilmään.
Heh he hee....Sportin kolmonen on .....ei löydy enään sanoja kuvailemaan .....sana puukäsi on liian mairitteleva.

Onko jo tiistai-iltapäivällä "keskivahvat pohjat" vai kenties "vahvat keskipohjat"? Korkki kiinni! :D

Jotain muutoksia on koetettava. Parempi näin kuin "mikään ei muutu"-tyyli….
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Heh he hee....Sportin kolmonen on .....ei löydy enään sanoja kuvailemaan .....sana puukäsi on liian mairitteleva.

Onneks on huomenna JYP Akatemia vs Hermes, niin saat Mestis TV:n kautta (onko sitä edes enää?) oikein nauttia kun samettikädet taiteilevat :D
Ei vaan. Koivisto nyt ei ehkä ole mikään klassikko puukäsi, nyt on vaan ollut jotenkin puu-vartalo, jostain syystä.
Mutta, on tosiaan hieman erkoinen kokoonpano liikkeelle tänään.

No, mikäs siinä, varmaan pakko kokeilla jotain.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Onko jo tiistai-iltapäivällä "keskivahvat pohjat" vai kenties "vahvat keskipohjat"? Korkki kiinni! :D

Jotain muutoksia on koetettava. Parempi näin kuin "mikään ei muutu"-tyyli….
.......................................................................................................................................................................................................................................................

Voi kun olisikin jotain hyvää brandya....mutta totuus iski päin kasvoja kun katsoin illan kokoonpanoa...mainitut kentälliset .....on se Sportin materiaali edelleenkin kovin kehnoa muihin verrattuna...se masensi.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Jäi päivällä mainitsematta, että mielestäni tosi hyviä kokeiluja. Tänään voitetaan, vahva fiilis tästä.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Siis mitä helvettiä, Sportin ykkönen liigan sivujen mukaan:

Manninen - Riska - Tikka

Linkki

edit: Siis tiedän että Manninen on pelannut (alkujaan) hyökkääjänä, mutta nyt tulosketjuun suoraan? Komu tiputettu kokoonpanosta? Noh ehkä sekin parempi koittaa sekoittaa pakkaa huolella kun jämähtää toimimattomuuteen.

edit2: Pitääkö tuo paikkansa?
 
Viimeksi muokattu:

Tuima

Jäsen
Olihan tämä Sportin kokoonpanomuutos odotettavissa. Pari edellistä peliä on mennyt kaikki muu päin v*ttua paitsi se elin itse..

Ja onhan tässä nyt kuuteen päivään neljä matsia...
Vai että Manninen ygöses. Sillattii et menisisi Malmivaaran jalkojen välist ja heittäs 2+0 +/- -6.
Vitsivitsi...
 

Katala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Aloin vasta seuraamaan ottelua. Kuka on tuo Sportin #7? Pelaa Kivirannan pelipaikalla, mutta ei ole mielestäni yhtään Kivirannan oloinen pelaaja(?). Selostajakin (Ruutu) jättää koko miehen huomioimatta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ottelu on hyvin nopeasti kiteytetty kummankin joukkueen osalta.

Sport: vittu, mitä paskaa
TPS: kylläpä oli tehotonta

TPS:n voitto olisi voinut olla myös vaikka 8-0. Se kuuluisa isät vs pojat.
 

Tacs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aloin vasta seuraamaan ottelua. Kuka on tuo Sportin #7? Pelaa Kivirannan pelipaikalla, mutta ei ole mielestäni yhtään Kivirannan oloinen pelaaja(?). Selostajakin (Ruutu) jättää koko miehen huomioimatta.

Olisiko ollut Tallberg? Sai osuman kasvoihin heti ensimmäisen erän alussa, veri sotki paidan ja mielestäni hallissa kuulutettiin että joku joutui vaihtamaan paitaa. Satavarma en kuitenkaan ole.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Peliä en nähnyt, mutta laukaisukartan perusteella tasainen peli, mutta ilmeisesti se ei sitä ollutkaan?? Sport kuitenkin päässyt sen mukaan ihan hyviltä tonteilta koittamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös