Ti 12.8.2014 TPS - Jokerit, harjoitusottelu

  • 22 589
  • 52

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Näyttikö yhtään valmiimmalta? Ainakin ihan liikaa maaleja päästettiin.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ihan OK peli harjoitusmatsiksi, tossahan jopa ihan taklattiin. Noh ei siinä, näissä peleissä ei käytännössä tuloksella ole mitään merkitystä, riittää kun saadaan homma urilleen. Ja näin fanin näkökulmasta joukkueen otteita on varsin kiva nähdä, varsinkin kun muutokset ovat olleet aivan saatanan suuria kaikilta osin. Huvittavana yksityiskohtana otteluseurantaketju; nopeasti tuokin meni aivan turhaksi jankkaamiseksi pelin ulkopuolisista asioista. Ja vähemmän yllättäen tuolla oli äänessä muiden kuin Jokerien ja TPS:n fanitkin. Ilvestä tietenkään unohtamatta.

Jos nyt alkuun jotain kotijoukkueesta, niin TPS tulee varmasti parantamaan viime kaudesta. Lasch ja Smolenak etunenässä olivat aivan saatanan vaarallisia ja miesten historian tuntien noista on paljon iloa Turussa. Nakladal oli myös melkoinen isäntä omissa ja oli tällätä jopa ottelun avausmaalin. Lassilasta jäi hyvin epävarma fiilis, muutama maali oli otettavissa ja maalin takana tuo oli jatkuvasti vaaraksi omilleen. OK, molarien osalta varsinkaan on turha vielä tässä vaiheessa vetää liian suuria viivoja; muutama matsi alle ja tilanne on hyvin nopeasti täysin toinen.

Jokereissa diggasin tuosta kiekollisesta ilmeestä. Tuota oli parhaimmillaan helvetin nasta katsella, vaikka aiempina vuosina en ole harkkamatseista välittänyt pätkän vertaa. Lupaa hyvää tulevaa ajatellen, tuo voi olla kaunista katsottavaa kun rutinii löytyy ja kemiat löytyvät. Lisäksi tuossa ei muniin puhalleltu, vaan siellä jätkät taklasivat jopa näin elokuussa. Tuo oli jopa tavallaan kauniimpaa katseltavaa kuin valtaosa viime kauden runkkarimatseista, eikä vain rosterin puolesta.

Erityisellä tarkkuudella en yksittäisiä pelaajia tarkkaillut Jokereista, mutta heitetään pari perstuntumalla olevaa arviota:

JMA = Kyllähän tuo pelimies on. Muutamamia loistavia väläytyksiä, komea rankkari ja pientä fleguilua. Ei säkenöinyt, mutta havaittavissa oli juuri se odotettu JMA.

Omark = Komea avausmaali ja melkoisella riskillä vedetty. Toisaalta sitten rankkari oli kuin siltä kentän tyhmimmältä (vasen pakki) veijarilta konsanaan. Ei saatana, lämäri ja vielä ohi. Taikuri mikä taikuri ja tulee tarjoamaan highlighteja tällä kaudella.

Moses = Hommasi rankkarin ja teki maalin, viimeisteli toisen vielä rankkareissa. Pelin osalta haastoi välillä hyvin, mutta jotenkin jäi vaisuksi. Onko Koukal oikea sentteri tuolle?

Helenius = Ylös tuntuu uppoavan jokainen sinne suunnille lähetetty kuti. Ok, oli tuossa hyvää vetoa sun muuta, mutta näin niin kuin huomiona. Vaikea tästä on vetää liikoja johtopäätöksiä, taisi kuitenkin olla miehen ensimmäinen peli moneen kuukauteen.

Todd = Huikea haku lyhyellä otannalla. Tuolla jätkällä on kykyä oikeasti viedä kiekkoa jalalla ylös ja kädet eivät lopu kesken. Vähän kuin paranneltu versio Dehneristä. Laukausta käytti muutamaan kertaan mitä katselin, tuloksena yksi ei-niin-hirveä ja yksi hajonnut staga. Mä suhtauduin tähän hankintaan hyvin skeptisesti, mutta parin matsin otannalla tämä riski kannatti ottaa. Diggaan!

Kahtellaan tarkemmin sitten kun kunnon pelit alkavat. Turha näistä treenimatseista on vetää mitään liikoja totuuksia esille.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Ihan kiva höntsäpeli, jonka lopulta jokerit voitti 5-3. Peli oli todella tasaista vääntöä, jossa tps oli hieman parempi ensimmäisessä ja jokerit toisessa sekä kolmannessa erissä. Molempien pelissä näkyi selkeästi ettei peli ole läheskään valmista. Lassila oli itselle pettymys parilla hörpyllään, mutta toivotaan ettei kaudella näitä nähdä.
Omark, Harju ja Todd pistivät jokereista silmään ja varsinkin Omark sekä Todd tulevat tekemään kovaa jälkeä khl:ssä.



Edit. Pistetääs oikeaan paikkaan.....
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näyttikö yhtään valmiimmalta? Aina ihan liikaa maaleja päästettiin.
Valmista ei ollut kuin TPS tanssityttäret. Kaikessa muussa on vielä paljon korjattavaa. Näin kesätauon jälkeen aika vähän pystyi tekemään johtopäätöksiä. Pari Fransua voi koettaa;

- Jokerien nimekkäimmät pelaajat vielä aika tukossa, toki muutamia väläytyksiä.
- Kumpikaan maalivahdeista ei ihan huippuiskussa ollut. Toki onneksi veskarit ovat näin päin, Lassilan seikkailusta tuli paikoin mieleen ystävämme göhringpassmore
- Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen Tepsin potentiaali.Siellä on muutama todella loistava pelaaja ja jos esim. ylivoiman saavat toimimaan niin jälki voi olla murhaavaa. Nakladal taisi olla kentän paras pelaaja.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Valmista ei ollut kuin TPS tanssityttäret. Kaikessa muussa on vielä paljon korjattavaa.

Hyvä etten ollut ainoa noihin (taas) ihastunut. Pakko todeta, mutta Turussa tuo homma osataan. Ei mitään pissiksiä heiluttamassa pölyhuiskuja, vaan aikuisia ja aistikkaita naisia. Tosta mä pidän. Iso peukku Bozikille tästä huomiosta, pakko arvostaa kokemuksen syvää rintaääntä.

Ja tosiaan, paljon on vielä tehtävä. Tosin sitä varten näitä matseja pelataankin; olisi melkoisen erikoista jos jo tässä vaiheessa peli näyttäisi miltään osin valmiilta. Oleellisemmaksi näen sen, että "suuremmat linjat" näyttävät hyviltä ja yksilötasolla tulee onnistumisia.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En näin juuri kotiutuneena osaa olla kovinkaan huolissani, vaikka takkiin tulikin. Pidän tulosta ottelutapahtumiin nähden oikeudenmukaisena. Lassilalla ei ollut paras päivänsä ja Helenius vastapuolella sai kaivaa useamman kiekon ylähyllyltä. Ei siis ollut kummankaan maalivahdin päivä.

Jokerit oli mielestäni jopa vähän vaisu, ainakin jos rosterin perusteella pitäisi johtopäätöksiä vetää. Toki ymmärrän, että pelikunto ei vielä ole parhaimmillaan. Tepsin esityksistä olen ihan tyytyväinen, tottahan siellä muutama näkyvämpi kämmikin tuli, mutta ne kuuluvat näihin peleihin. Yhden pelin otannalla sanon, että Koskiranta ja Lasch pelaavat aivan saatanan hienosti yhteen ja Jatkoajassakin kehuttu Nakládal oli todellakin mies paikallaan, väitän, että kelpaisi tämän illan vastustajankin rosteriin heittämällä. Varmaotteinen, rauhallinen, fyysinen ja yksinkertaista peliä pelaava äijä. Joonas Järvisen jälkeen ei ole Tepsissä ollutkaan tuollaista oman pään osaajaa.

Loppupuoliskon matsista katselin aitiosta ja pääsinpä vaihtamaan mm. Rasmus Ristolaisen kanssa pari sanaa, hienoja hetkiä rivikannattajalle. Ottelutapahtuma oli mielestäni onnistunut, vaikka taisi aloituskiekon jo pudottua jäähän ulkona olla vielä useamman sadan metrin jono, mutta tuo on tuttua Turussa. Lippuja ei osteta valmiiksi kun meinataan, että saahan ne sieltä hallilta ostettua. Sitten kun parituhatta ihmistä ajattelee samalla lailla, niin soppahan siitä syntyy. Katsojamäärä oli rapiat viisi tuhatta, Jokerit kiinnostaa turkulaisia kuten odottaa sopiikin.

Ai niin, Otto Karvinen. Vieläkö tämä jätkä on koeajalla? Jos, niin äkkiä sopimusta eteen ja nimi alle. Tuollainen pelaaja mahtuu mun Tepsiin koska tahansa, periksiantamatonta ja kovaa, mutta puhdasta peliä. Niin ja taisi tuo maalinkin tehdä.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Mikäli tuon otteseurantaketjun viestit pitää paikkansa niin taitaa olla Laschistä vielä paljon iloa tepsille kun kausi alkaa.

Yleisöä yli 5k? Varmaan samaa luokkaa kuin tepsin yleisökeskiarvo viime vuosina. Hyvä luku höntsään.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Mikäli tuon otteseurantaketjun viestit pitää paikkansa niin taitaa olla Laschistä vielä paljon iloa tepsille kun kausi alkaa.

Varmasti on juu, mutta tänään kyllä oli muutaman väläytyksen lisäksi karmea määrä harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä, eikä oikein käyttänyt nopeuttaan.

Huono peli Lascheriltä hänen normaalitasoon verrattuna.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En näin juuri kotiutuneena osaa olla kovinkaan huolissani, vaikka takkiin tulikin..... Yhden pelin otannalla sanon, että Koskiranta ja Lasch pelaavat aivan saatanan hienosti yhteen ja Jatkoajassakin kehuttu Nakládal oli todellakin mies paikallaan, väitän, että kelpaisi tämän illan vastustajankin rosteriin heittämällä...
Juuri tämä eli Tepsin potentiaali tosiaan jäi minullakin tanssityttöjen lisäksi parhaiten mieleen. Pidän tavasta, jolla TPS:n joukkue on koottu. Kuten jokainen perinteisen mustalaiskotikasvatuksen saanut tietää, kyllä puukossa terä pitää olla. Tuolla elämänopilla pärjää pitkälle ja se pätee lätkäjoukkueen kasaamiseenkin. Menestyvässä joukkueessa pitää olla syömähammas ja tällaisen luomiseen on Turussa palikat olemassa.

Onnea ja menestystä liigakaudelle, kiva katsella miten pärjää joukkue, joka on sellaisella kaavalla koottu jolla itsekin joukkueen yrittäisin koota. Toki maalivahtipelikin pitää onnistua ja siinä Lassila saa kyllä parantaa paljon.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Varmasti on juu, mutta tänään kyllä oli muutaman väläytyksen lisäksi karmea määrä harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä, eikä oikein käyttänyt nopeuttaan.

Huono peli Lascheriltä hänen normaalitasoon verrattuna.

Näkyy selkeästi, että mennään vasta treenipelejä. Siellä oli molemmilla joukkueilla vielä hakemista ja tekemistä riittää ennen kauden alkua.
Positiivinen fiilis jäi kuitenkin tepsin pelistä ja potentiaalia joukkueessa on hurjasti. Nakladal on aivan loistava haku tepsin pakistoon, joka on muutenkin ihan eri tasoa kuin viime kaudella. Nakladal näytti jo tässä vaiheessa todella hyvältä vaikka vastustaja hakee vasta peliään.
Jokereista Omark ja Todd pistivät omaan silmään ja näistä kavereista tulee olemaan paljon iloa jokereille tulevalla kaudella.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS oli hyvä, Jokerit oli hyvä vain ajoittain. Johtuu se sitten miten paljon siitä että mennään vielä treenikautta tai mitä ikinä, niin oma mielipiteeni on se että TPS sai Jokerit näyttämään huonolta. Melko valmiin oloista peliä turkulaisilta omasta mielestäni.

Lassila oli heikko, Nakladal ja Seigo olivat hyviä. Friman kauhean huono, samoin Matias Pulli, jota tosin ei yrityksen puutteesta voi syyttää.

Jokereista mieleen jäi Omark ja Todd.

Mukava peli oli, huomenna lisää siitä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Onko TPS:llä ollut tapana laittaa näistä harkkamatseista maalikoostetta? Olisi kiva nähdä edes jotakin pelistä.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
TPS - Jokerit 3-5

Kiekkokausi on virallisesti avattu omaltakin osalta, kun piipahdin HK Areenalla katsomassa Tepsin ja Jokereiden välisen väännön. Raportti kahdessa osassa, koska merkkejä kertyi hivenen yli 10000. Ensimmäinen farssi oli jo ulkona, kun lipunmyyntijono ulottui 100m ulos. Tuossa sai jonottaa niin kauan, että avauserästä jäi väliin ensimmäiset 15 minuuttia. Toki hieno homma, että yleisöä oli jopa 5000. Tuona aikana Omark oli ehtinyt siirtää vieraat 0-1 johtoon ilmeisesti melkein nollakulmasta. Erän lopussa sitten Tepsukat saivat ylivoiman, mutta tulosta ei juurikaan tullut aikaan ja näin tauolle 0-1 lukemissa.

Toisen erän alussa TPS:llä oli vielä puolisen minuuttia ensin 5v3 ylivoimaa ja sen perään hetki 5v4, mutta jälleen kerran hätäisiä ratkaisuja. Varsinkin 5v3:a pelatessa ihmettelin, kun esim. Nummelinkin laukoi heti viivasta lämärin ilman kummoistakaan maskia. Irtokiekosta Jokerit sai ilmaisen purun toiseen päätyyn. Nojoo, Jokereiden kestettyä alivoiman alkoikin sitten tapahtua. Ensin TPS tuli tasoihin, kun Lasch luisteli päätyyn painimaan ja Smolenak kävi poimimassa irtokiekon, kaarsi vetosektorille ja täräytti kiekon aivan etuyläkulmaan. Tuota ennen muun muassa McLeanilla oli pari paikkaa toisessa päädyssä, mutta nekin vedot suuntautuivat Lassilan logoon. Kauaa Jokerit ei viihtynyt tasoissa, vaan sen ykkönen sai pyörityksen Tepsin päätyyn. Kiekko ajautui viivaan Ohtamaalle, joka antoi laitaan Juhikselle. Tämä teki pienen liikkeen ja jakoi keskelle vapaaksi jääneelle Hagmanille, joka tinttasi one-timerin vastustamattomasti oikeaan alakulmaan. Kaunis kuvio. Samaan ryppääseen ennen erän puoltaväliä saatiin vielä kolmaskin häkki. Siitä vastasi Tepsin kakkonen. Tukonen ja Pikkarainen pörräsivät hyvin kulmassa ja lopulta Pikkarainen pelasi ristikulmasta viivaan, josta Seigo otti kiekon haltuun ja laukoi ranteella tarkasti yläkulmaan. Ehkä tuo oli otettavissa Heleniukselta, mutta jokatapauksessa tarkka veto ja oli siinä kai vähän maskiakin edessä. Tämän jälkeen sitten peli hieman rauhoittui. Viitisen minuuttia ennen erän loppua Jokerit käänsi nopeasti vastahyökkäykseen. Kiekko pelattiin Koukalille keskikaistalle, joka sai tökättyä sen laidassa kiitäneelle Mosesille. Nakladal joutui heittäytymään tämän jalkoihin ja seuranneesta rankkarista Moses lirutti kiekon Lassilan putkista sisään. Erän lopussa TPS sai jälleen ylivoimaa, mutta maaliviivaa lähemmäs TPS ei päässyt. Toiselle tauolle 2-3 lukemissa.

Kolmannen erän alussa TPS sai kaksi peräkkäistä hyökkäyspään aloitusta. Ensimmäisen Lämsä hävisi täysin Koukalille, mutta TPS sai kuitenkin laukauksen aikaan ja uuden aloituksen. Tämän toisen aloituksen Lämsä voitti juuri ja juuri. Kulmala siirsi kiekon taakse ja Karvinen tykitti Tepsin tasoihin. Oli varmaan Lämsän ainut aloitusvoitto koko matsissa. Samalla tuo syöttöpiste oli Lämsän ensimmäinen tehopiste Tepsin edustuksessa, joten oli ihan hieno todistaa tuota asiaa paikan päällä. Taas kerran Jokerit kuittasi melkein heti uudestaan johtoon. Karalahti avasi laitaan Hagmanille. Tepsin Pulli kompuroi sopivasti ja Hagman pääsi laidasta laukomaan. Kiekko lirahti helposti Lassilan putkista sisään ja tuo jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Loppuerä oli melkoista surffailua ja pitkä pätkä mentiinkin ilman katkoa. Sillanpää kilautti muun muassa tolppaan terävällä kääntölaukauksella. Lopussa Tepsi haki tasoitusta ilman mokkea ja saikin kiekon hyvin rauhoitettua ja pyörityksen aikaan, mutta Jokerit onnistui iskemään tyhjiin, kun Ben-Amor siirsi kiekon laidasta keskelle ja Kapanen laukoi Jokereiden hyökkäyssiniseltä lopullisen niitin.

Ottelun jälkeisessä pilkkukisassa Aaltonen lirutti rystyllä Lassilan kainalosta sisään, vaikka kiekko hieman eli. Lasch puolestaan veti Heleniuksen valeharhautuksella jäihin ja siirsi tyhjiin. Omark tyytyi lämäriin b-pisteiden välistä, mutta se meni suoraan plekseihin. Smolenak vei rystyllä, mutta ei saanut nostettua kiekkoa Heleniuksen patjan yli. Moses ratkaisi sitten pelin komealla rysty-kämmenveivillä ja kun TPS:n viimeinen ampuja Kumeliauskas ei saanut kiekkoa rystyltä sisään, Jokerit voitti tämänkin taiston. Alla vielä ottelun tilastot. Yleisesti ottaen voisi todeta, että aluksi en nähnyt juurikaan eroa tuossa hyökkäysalueen muutoksessa, mutta kolmannessa erässä sitä alkoi tajuta, että kyllähän tuo helpottaa ylivoiman pyörittämistä ja sen pelin rauhoittamista melko paljon. Ja lopussa Tepsin pelatessa ilman mokkea miehen ylivoimalla, kentällä oli silti melko paljon vapaata tilaa tuolla Jokereiden puolustusalueella. Jää oli melko heikossa hapessa, raidat näkyivät yläkatsomoon asti.

0-1 Omark (McLean, Harju)
-----------------------------------
1-1 Smolenak (Lasch)
1-2 Hagman (Aaltonen, Ohtamaa)
2-2 Seigo (Pikkarainen, Tukonen)
2-3 Moses rl.
-----------------------------------
3-3 Karvinen (Kulmala, Lämsä)
3-4 Hagman (Karalahti)
3-5 Kapanen (Ben-Amor, Lajunen)
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
TPS - Jokerit 3-5

TPS
- Kaksi ensimmäistä ketjua saivat aikaan pyörityksiä ja noiden tehoista TPS tulee elämään ensi kaudella. Smolenak on kliininen, mutta muuten oli pehmeä kaksinkamppailuissa. Lasch totutusti ehkä kaikkein näkyvin hyökkääjä. Tukonen-Pikkarainen parivaljakko toimi hyvin kakkosketjussa. Lucenius oli melko vaisu, menetti pari kertaa kun koitti kikkailla kolmen Jokeri-pelaajan keskellä. Eiköhän hänkin paranna tuosta.
- Puolustajista erityisesti Seigo ja Nakladal olivat loistavia. Kuten todettua, Nakladal on jäätävän hyvä pelimies kummassakin päässä kenttää. Äärettömän rauhallinen eikä höntyile. Seigo puolestaan jatkaa siitä, mihin jäi viime kaudella. Kiekollisena mainio ja siitä osoituksena kaunis 2-2 tasoitusmaali.
- Tepsin kolmonen oli pelin heikoin koostumus. Sointu ei ole parantanut viime kaudesta, vaan on edelleen pehmeä. Sai pari maalipaikkaa, mutta molemmissa ampui päin tuhnulla ranteella. Kumeliauskasin liike ja kädet kyllä riittävät, mutta tarvitsisi enemmän apua ketjukavereilta. Nelonen puolusti kiitettävällä asenteella ja sai tosiaan maalinkin värkättyä. Lämsä ja Karvinen saivat lisäksi alivoimavastuuta. Toki varsinkin Lämsä ja Kulmala ovat edelleen heppoisia kavereita, kun ryhdytään tosissaan vääntämään. Karvinen pärjäsi puolestaan ihan mainiosti kovemmissakin väännöissä.
- Petu ei ollut vielä aivan terävänä. Pari huolimatonta ratkaisua ylivoimalla. Toki osaa edelleen avata peliä hyökkääjille erinomaisesti. Gysbers vaikuttaa aika peruspakilta. Uskoisin, että ei tule tehoilemaan yhtä paljon kuin viime kaudella Ilveksessä, vaan pakkien tehoista tulevat enimmäkseen vastaamaan Petu, Seigo ja Nakladal sekä mahdollisesti Seikola. Friman pelasi ihan hyvin Seigon parina, ei tehnyt virheitä. Pulli oli heikoin ja eniten pulassa, tämän pelin perusteella laittaisin ainakin Lehtosen miehen edelle näistä junnuista. Kompuroi muun muassa 3-4 johto-osumassa ja sitä ennenkin oli ongelmissa useamman kerran. Vidgren ei tainnut käydä jäällä, en ainakaan miestä bongannut.
- Lassilalla ei ollut paras päivänsä. Ensimmäistä maalia en nähnyt, joten en osaa sanoa menikö se helposti. Toisessa ei ollut saumaa, kun Hagman laukoi one-timerin. Rankkari oli otettavissa, koska se livahti putkista. Neljännen maalin voi huoletta laittaa sitten Teemun piikkiin, ei tuollainen laidasta ammuttu kiekko voi mennä jäitä pitkin sisään. Toki oli siellä seassa sitten muutamia hyviäkin torjuntoja, mutta parannettavaa riittää Lassilallakin ennen kauden alkua.
- Ylivoima oli tehotonta Tepsillä. Sitä pelasivat kaksi ensimmäistä ketjua ja viivassa olivat Petu-Gysbers sekä Seigo-Nakladal. Välillä näyttävää pyöritystä, mutta 0 yv-maalia, joten ei sen nyt vielä valmista ole. Toki uskon, että kauden alkaessa tuo ylivoima tulee toimimaan ihan nätisti, koska sen verran paljon taitoa on heittää kentälle sekä viivaan että hyökkäykseen. Vähän yllätti se, että tuossa kakkosketjun ylivoimassa Pikkarainen oli keskellä ja Tukonen puolestaan maalin takana pyörittämässä. Ehkä nuo voisi iskeä toisinpäin, koska Tukosella kaiketi on parempi kuti.

Jokerit
- Aloitetaan maalivahdista. Heleniuksella oli vähän samanlainen iltapuhde kuin Lassilalla. Pari hyvää torjuntaa, mutta ei mitään suuria torjuntoja. Smolenakin kudille ei voinut mitään, Seigon veto puolestaan olisi ollut otettavissa. Karvinen puolestaan pääsi lataamaan melko läheltä ja ylös, joten en tuota välttämättä Heleniuksen piikkiin laittaisi. Varsinkin lähitorjunnoissa Helenius oli hyvä ja isolla ruhollaan hän pystyi peittämään monta vetoa niin, että ne kilpistyivät suoraan hänen syliinsä.
- Hyökkäysketjuista Kapasen suomalaiskolmikko oli hyvä. Hagman teki kaksi maalia, JMA pyöritti pari kertaa miten halusi ja Kapanen pelasi tasapainoisesti. Vaikuttaa ihan toimivalta kokonaisuudelta. McLeanin ykkösketjussa Omark teki maalin ja toisessa erässä jäi mieleen tilanne, kun hän piti reilut 10 sekuntia kiekkoa Tepsin alueella ja pujotteli turkulaisia etsien syöttöpaikkaa. Taitava jannu. McLean oli yllättävän pehmeä omasta mielestä, Koukal sai enemmän aikaan kolmosessa jos verrataan näitä kahta sentteriä keskenään. Koukal-Moses akseli oli Jokereiden parhaimmistoa tuon Kapasen ketjun lisäksi. Moses vaikuttaa olevan hyvässä tikissä, luistin kulkee ja teki kaksi rankkarimaalia. Koukal jakaa kiekkoa hyvin laitureilleen, hyvä haku Jokereilta. Sallinen jäi vähän pimentoon tuossa ketjussa. Nelonen teki raastavaa duunia, mutta sai sekin vietyä pelin Tepsin päätyyn. Paras paikka tuli kolmannessa erässä, kun riiston seurauksena Sillanpää kolautti tolppaa debyytissään.
- Pakeista Todd on huippuäijä. Itseluottamusta riittää viivassa ja rohkeutta osallistua myös hyökkäyspeliin syvemmälläkin. Karalahdelta pari niittiä ja varmaa peliä. Näin kärppäfanina teki muuten outoa nähdä JMA ja Ohtamaa Jokereiden paidassa, mutta kai tuohonkin tottuu. Ohtamaalta aika peruspeli, ei erityisiä kohokohtia kummassakaan päässä. Peltola pääsi kerran tinttaamaan vapaasti, mutta tuon vedon TPS-pakki ehti blokkaamaan. Ei kyllä taso riitä hänellä millään avauskuusikkoon, vaan rotaatiopakki kyseessä. Saari ja Sneck pärjäsivät ihan ok, ei väläytyksiä. Lajunen oli mielestäni ehkä Toddin jälkeen Jokereiden toiseksi paras pakki. Hieman edellä Karalahtea ja Ohtamaata tänään. Syynä se, että sai hieman useammin pelattua sen kiekon paremmin ylöspäin hyökkääjille ja oli viivassa näkyvässä roolissa.
- Ylivoima ei ollut Jokereillakaan tehollisesti kummoista. Koko pelissä ei itseasiassa tehty yhtään ylivoimakaappia. Sama homma kuin Tepsin kohdalla eli sen verran taitavaa ukkoa tuonne kehiin on laittaa, että eiköhän ne tehot sieltä jatkossa löydy. Pääosin kaksi ensimmäistä ketjuahan tuota ylivoimaa pyörittivät ja viivassa pelasivat sitten Ohtamaa-Karalahti ja Todd-Lajunen.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensimmäinen farssi oli jo ulkona, kun lipunmyyntijono ulottui 100m ulos. Tuossa sai jonottaa niin kauan, että avauserästä jäi väliin ensimmäiset 15 minuuttia. Toki hieno homma, että yleisöä oli jopa 5000. Tuona aikana Omark oli ehtinyt siirtää vieraat 0-1 johtoon ilmeisesti melkein nollakulmasta.

Ansiokas raportti, kiva nähdä tällaista, vaikka suosikkijoukkueesi ei jäällä ollutkaan. Noihin lainaamaani kohtiin sanon sen verran, että kuten jo aiemmin ketjussa totesin, on tuo pitkä lippujono vielä aloituskiekon tiputtuakin ihan perinteinen turkulainen juttu. Vaikka osa ostaa lippunsa etukäteen tai ainakin varautuu maksamaan paikalta ostamansa lipun käteisellä nopeuttaakseen jonon liikettä, niin niitäkin löytyy, jotka haluavat asian tehdä vaikeasti. Kun parituhatta ihmistä päättää lähteä harjoituspeliä katselemaan sillä mentaliteetilla, että "no kunhan ollaan vartti ennen pelin alkua paikalla, ei siellä kuitenkaan ruuhkaa ole, niin siitä syntyy soppa. Tästähän toki voidaan syyllistää ja syyllistetäänkin lippuja myyvää tahoa ja varmaan siinä totuuttakin on, ainahan toimintaa olisi varaa kehittää ja parantaa, mutta kyllä vikaa on myös optimistissa, joka pamahtaa paikalle vartti ennen pelin alkua ja ilman ennakkoon ostettua lippua. On kyllä totta, että 5000+ katsojaa taisi yllättää järjestäjätkin, vaikka odotuksissa varmaan olikin normaalia harkkapeliä suurempi katsojamäärä, kyllähän Jokerit Turussa edelleen kiinnostaa.

Ite olin paikalla hyvissä ajoin jo lipunmyynnin auetessa tuntia ennen ottelun alkua. Ostin lippuni vasta hallilta, mutta olin parinkymmenen ensimmäisen jonottajan joukossa, joten satojen metrien jonoista ainoa havaintoni on kaverilta saamani kuvaviesti, jossa tuo nälkävuoden pituinen jono näkyi. Itehän nautiskelin siinä vaiheessa jo toista huurteistani sporttibaarissa.

Toisesta kohdasta sen verran, että ainakin mun nähdäkseni Omark painoi karkin reppuun reilusti miinuskulmasta Lassilan suosiollisella avustuksella. Hidastuksia en katsonut, joten varmaksi en mene vannomaan.

*edit* Yläpuolella olevasta viestistä päätellen näin Omarkin tilanteen oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
TPS oli hyvä, Jokerit oli hyvä vain ajoittain. Johtuu se sitten miten paljon siitä että mennään vielä treenikautta tai mitä ikinä, niin oma mielipiteeni on se että TPS sai Jokerit näyttämään huonolta. Melko valmiin oloista peliä turkulaisilta omasta mielestäni.
Siis tuliko mun striimistä joku eri matsi? Molemmat olivat aika kehnoja, mutta eihän Tepsi päässyt kiekon kanssa hallitusti sinisen yli kuin Laschin kautta tai nopean kiekonriiston seurauksena. Lucenius yritti varmaan viidesti kynätä itsensä koko puolustuslinjan läpi ja menetti joka ikinen kerta. Tepsin vahvimpia osa-alueita olivat pari hyökkäyspään myllyä, joissa Jokereiden junnupakkeja ja Peltolaa vietiin välillä aika rumasti.

Enkä mä nyt väitä että Jokereillakaan peli olisi ollut valmista. Ilmeisesti sääntönä oli että vaan maalin jälkeiset vaihdot tarttee pelata ja muuten voi ihan huoletta kokeilla vaikka mitä neppisyöttöjä ja jätönjättöjä, jos ei huvita antaa sitä lyhyttä ja peliä edistävää passia.

Jokereiden pelissä hyvää oli keskikaistan käyttö. Kun siellä kerran on kolme äärimmäisen viisasta kiekkoilijaa, on erittäin fiksua käyttää kiekkoa heidän kauttaan, josta se menee hyvällä prosentilla vauhdissa olevalle laiturille lapaan. Juuri siinä kohden oli näiden kahden joukkueen suurin ero. Kotijoukkueen avauspelaamisessa ei juuri ollut mitään toistuvaa teemaa, vaan siellä haettiin vähän mitä satuttiin keksimään. Huono jää saattoi kyllä vaikeuttaa varsinkin pitkien avauksien antamista, joten en nyt ihan ehdoitta Tepsin hyökkäyksiinlähtöjä tuomitse.

JMA:sta on kyllä helppo tykätä. Melkoinen velmu kiekon kanssa ja vahvan luistelun ja pehmeiden käsien yhdistelmää on hieno seurata. Harju ei esittänyt vieläkään yhtään mitään, mutta Hagman ja Omark onneksi alkoivat jo pelaamaan.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Noihin lainaamaani kohtiin sanon sen verran, että kuten jo aiemmin ketjussa totesin, on tuo pitkä lippujono vielä aloituskiekon tiputtuakin ihan perinteinen turkulainen juttu. Vaikka osa ostaa lippunsa etukäteen tai ainakin varautuu maksamaan paikalta ostamansa lipun käteisellä nopeuttaakseen jonon liikettä, niin niitäkin löytyy, jotka haluavat asian tehdä vaikeasti. Kun parituhatta ihmistä päättää lähteä harjoituspeliä katselemaan sillä mentaliteetilla, että "no kunhan ollaan vartti ennen pelin alkua paikalla, ei siellä kuitenkaan ruuhkaa ole, niin siitä syntyy soppa. Tästähän toki voidaan syyllistää ja syyllistetäänkin lippuja myyvää tahoa ja varmaan siinä totuuttakin on, ainahan toimintaa olisi varaa kehittää ja parantaa, mutta kyllä vikaa on myös optimistissa, joka pamahtaa paikalle vartti ennen pelin alkua ja ilman ennakkoon ostettua lippua. On kyllä totta, että 5000+ katsojaa taisi yllättää järjestäjätkin, vaikka odotuksissa varmaan olikin normaalia harkkapeliä suurempi katsojamäärä, kyllähän Jokerit Turussa edelleen kiinnostaa.
Joo olisi pitänyt ostaa etukäteen liput. Mutta täytyy todeta, että noin pitkää lippujonoa en ole ikinä nähnyt HK Areenalla, vaikka tulee vuosittain käytyä katsomassa se vajaat 10 Tepsin runkosarjamatsia. Ja olihan siellä ihan hyvin niitä kassoja (4-5 kpl), mutta tosiaan olisi voinut olla enemmänkin. Ja runkosarjamatseissa varmasti onkin ja siitä syystä ne jonot eivät ylety kuin korkeintaan hieman sen oven ulkopuolelle.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimimerkille Varis, ja miksei muillekin jos joku ihmetteli: Omasta mielestäni TPS oli selkeästi niskan päällä suuren osan ottelusta eilen johtuen paljon ennakkoluulottomammasta ja aktiivisemmasta pelaamisestaan. Tähän suuntaan nuo torjunnatkin osoittavat: Lassilalla 21 ja Heleniuksella 28. Lisäksi TPS veti maalista ohi tuttuun tapaansa todella paljon, Jokereilla toki puolestaan parit tolpat tuohon vielä. Jokerit oli maalipaikoissaan niin kylmä (ja Lassila huono) että tästä syystä taululla komeilivat nuo 3-5. Ainakin TPS:n puolella nimim. Hantta#23 oli samoja huomioita tehnyt.

Ja onhan se nyt selvää että tuolla nipulla Jokerit taitavammin ylitti keskialuetta, sai mm. Omarkin sooloilla pari pitkää pyöritystä yms. aikaiseksi. Luonnollisesti näin. Silti TPS teki monet ottelun hallintaan vaikuttaneet asiat hyvin, eli karvasi aktiivisesti saaden pitkiksi toveiksi hallinnan itselleen kiekonmenetyksen jälkeen, taklasi ja luisteli. Kiekollisessa tekemisessä parantamista jäi kummallakin, se on muistettava.

TPS:n ykkönen oli mielestäni ihan hyvä, joskaan Lucenius ei todellakaan täyttänyt paikkaansa eilen. Haki jotain highlight reel-kuljetuksia sen sijaan että olisi pelannut kiekkoa viisaammin ketjukavereille vauhtiin. Lisäksi tonttuili ylivoimalla kiekkoja helpoissa paikoissa vastustajan pakeille. Tukonen oli hyvä, tuosta pelaajasta on pakko tykätä. Hirveä halu tehdä asioita kentällä, menee poikkeuksellisen hanakasti maalille ja onnistuu välillä jopa ottamaan kiekon usean vastustajan välistä mukaan sinne. Pikkarainen taklasi paljon ja teki tilaa edellämainituille, oli hyvin vastustajan ihon alla. Pidän tästäkin pelaajasta paljon.

TPS:n kakkosessa Lasch keskittyi hakemaan bokseja vastustajille. Niitä tullaan näkemään kauden mittaan (sekä onnistuneita että epäonnistuneita sekä miksei myös sukellusboksejakin) ja joillain vastustajan kannattajilla saattaa hyvinkin mennä matsiseurannoissa käpy tähän mieheen. Muutama maalipaikkakin oli, mutta ei uponnut. Huikea force tuossa kaverissa on. Koskiranta pelasi ihan mallikkaasti, jatkaen orastavaa nousuaan preseasonilla. Taisteli pirusti enemmän kuin esim. Lucenius. Smolenak oli oma itsensä - flegmaattinen ja isoksi mieheksi pehmeä, maalineduskahakoissa useasti mukana ja tekipä tuo komean maalinkin. Selkeästi helpotti olemistaan tuo maali.

TPS:n kolmonen oli aivan sysipaska matsin puoleenväliin saakka ollen liki jatkuvasti pyörimässä omissa. Suikkanen taisikin tähän reagoida (pinnat siitä) ja laittoi matsin parhaimmistoon kuuluneen Otto Karvisen Virtalan tilalle kairaamaan kiekkoja omista pois, onnistuneesti. Kun matsi eteni loppua kohden, oli Kumeliauskasin hyvän pelaamisen ansiosta Soinnulla parikin tonttia lusikoida maaleja Heleniuksen selän taakse mutta viimeistely oli, no, erittäin sointumaisella tasolla. Sointu kaikesta pehmeydestään ja lapasmaisuudestaan huolimatta näytti että on kyllä liigatasolla poikkeuksellisen hyvä luistelija ja on päivänselvästi saanut ensimmäisiin potkuihin voimaa. Irtoaa todella helposti vastustajan pakeista ja tulee saamaan paljon hyvää (tai riippuen viimeistelytehokkuudestaan ja ketjukavereidensa vastaaviin, ainakin sinnepäin) aikaiseksi ensi kaudella. Virtala kunnostautui hyvänä katkojana ja oli ihan aktiivinen.

Nelosesta löytyikin ne suurimmat ilonaiheet, sillä Lämsä, Kulmala ja Karvinen pelasivat kaikki hyvän ottelun. Karvinen oli ehdottomasti yksi kentän parhaista. Antoi lähemmäs kymmenen hyvää niittiä ja pääsi maalipaikoille. Teki maalin Lämsän aloitusvoitosta. Pelaa itselleen sopimusta, olen erittäin hyvillä fiiliksillä itse tämän pelaajan suhteen. Aineksia uudeksi Turkuhallin suosikiksi on ehdottomasti.

Puolustajista eniten kaffella Matias Pulli (tosin jos jossain otteluissa niin olkoon näissä peleissä ulapalla) joka kyllä silti pyrkii tekemään poikkeuksellisen usein peliä edistäviä ratkaisuita vrt. esim. Gysbers. Gysbers oli ihan ok - on ollut joka pelissä. Ei oikein säväytä ainakaan vielä. Nakladal oli oma tyylikäs itsensä, lisäksi plusmerkkisesti pelasi Seigo. Numppa oli muutamaa kiekollista suoritusta lukuunottamatta näkymätön ja flegmaattinen, mutta pääasia että pysyi ehjänä. Friman oli aivan yössä, ja on todettava että Vaasan pelin, Pitsin ja tämän nähtyäni en kyllä lähtisi kuutospakin roolia tälle miehelle antamaan. Ylimieliselle ja hönölle vaikuttava pelaaja joka on kiekon kanssa jatkuvasti ongelmissa ja joka havahtuu miehensä vapaanaoloon liki aina noin puolitoista sekuntia myöhässä. Ei hyvää suorittamista minun mielestäni, mutta ehkä odotan kuutospakin pelaajalta sitten liikaa? Nuorten maajoukkueen Lehtonen tuohon, ehdottomasti. Vaikka ei hänkään tyylipuhtaita suorituksia ole tähän saakka esittänyt.

Niin, ne aloitusvoitot. Aloin taas vähän myöhässä noita seuraamaan ja kuten edelläkin mainittiin, taisi Lämsä hävitä liki kaikki tuota maaliin johtanutta aloitusta lukuunottamatta. Lucenius oli ottelun loppupuolella aloituksissa yllättävän hyvä, samoin Kumeliauskas. Koskirannasta ei oikein muistikuvia, hän taisi enimmäkseen niitä hävitä.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokerit pelasi vähän sellaista sinnepäin-lätkää. Oman pään lähtöja oli selkeästi harjoiteltu mutta tuossa keskialueella jonne nyt on paljon ahtaampi ryhmittyä ja jota on haastavampi ylittää, oli jatkuvasti TPS:n pelaajat lähellä katkoja joista meinasi useasti avautua 2 vs 1-hyökkäys. Muutamaan otteeseen siinä katkottiinkin hyvin. Hyökkäysalueella Jokerit oli kulmissa yllättävän haluton, tosin ylivertaisen taitotason vuoksi siellä pyöriteltiin välillä liki minuutin pituisia settejä (Omark ja Aaltonen kapellimestareina). Maalit tulivat liian helposti turkulaisperspektiivistä, mutta toki oli odotettavissa että Jokerit käyttää paikkojaan tehokkaammin kuin TPS. Sikälikin ansaittu voitto. Oli kuitenkin mukava nähdä että vaikka peli molemmilta olikin hakemista niin Liigan ja KHL:n taso nyt ei lähtökohtaisesti niin radikaalisti eroa. Yksilötaitoa on enemmän, mutta kuten eilen nähtiin pelin hallinnan osalta, aktiivinen ja suoraviivainen pelitapa saattaa yksittäisessä ottelussa kääntää asetelmia ja voimasuhteita päälaelleen.

Yksilötasolla tuo Duane(?) Todd oli ehdottomasti narripelaajiston parhaimmistoa Aaltosen ja Omarkin ohella. Hyvää pelisilmää ja loistavaa luistelua, eikä jäänyt väännöissäkään kakkoseksi juurikaan. Loistava kiinnitys tuohon rosteriin, toivottavasti saa paljon peliaikaa kaudella sillä osoitti kyllä olevansa tekijämiehiä. Myös junioripakit selviytyivät nähdäkseni kelvollisesti sillä Sneckin jäähyä lukuunottamatta en heitä juuri kentältä erottanut. Jergus oli suurissa ongelmissa koska vastustaja taklasi häntä ja pyrki luistelullaan haastamaan liki aina kun paikka oli. Teki toki kiekollisena hyviä ratkaisuita mutta omaan päähän mentäessä ehti usein mukaan vasta maalineduskahakoihin kolmantena tai neljäntenä osapuolena. Lajunen esitteli ylivoimalla hyvää kutiaan pariin otteeseen, muuten en juuri erottanut. Ohtamaa keskittyi mussuttamaan tuomarille ja antamaan sekä ottamaan vastaan taklauksia. Kävi välillä kuumana kuin hellankoukku, mikä mielestäni oli vähän omituista koska pelattiin merkityksetöntä treenihöntsää.

Hyökkääjistä en jaksa yhtä pitkää tekstiä kirjoittaa kuin Palloseuran mokomista, mutta Aaltonen, Hagman ja Kapanen löysivät toisensa hämmentävän hyvin. Eivät varmasti ole pelanneet juurikaan vielä yhdessä mutta homma toimii hyökkäyspään osalta hyvin. McLean oli aivan yössä, yritti sokkokääntöjä hyökkäysalueella ja oli liemessä omissa. Luisteluvoima ei ole edellisen liigavisiittinsä tasolla. Omark oli kiekollisena loistava, Harju pelasi kiekottomana ryhdikkäästi. Koukalista en oikein saanut minkäänlaista kuvaa, taisi voittaa paljon aloituksia ja istui kerran boksissa. Sallisen Jere oli näkymätön, Ben-Amor ja Mäki pelasivat kohtalaiset ottelut nelosvitjassa. Muista ei kummoisia muistikuvia.

Kaiken kaikkiaan Jokereilta tosiaan sinne päin-tason suorittamista. Selkeitä pelillisiä raameja oli erotettavissa, mutta omasta mielestäni ehkä sitten se kuuluisa kesäterä ynnä aktiivinen vastustaja vähän teki tuosta suorittamisesta tuollaista puuroa. Yksilöt alkavat vertyä, joka lupaa hyvää. Ja maaleja on syntynyt nyt kahdessa ottelussa kymmenen, joten sikäli ihan rohkaisevaa tekemistä pelaajilta. Heleniuksen pitää oppia ottamaan yläkulmista jotain kiinni, mikäli tulee olemaan se enemmän otteluita aloittava veskari kauden mittaan.

Tuomarit olivat hyviä vaikka joku helsinkiläinen Rantala-vihaaja vieressäni olikin aivan toista mieltä. Täytyy sanoa (jos luet tätä), että minkäännäköistä sääntötuntemusta et osoittanut kyllä omaavasi. Rasittavaa vänkäämistä (toisen puolen vierustoverinsa kanssa) ja värilasikommentointia jokaisen riketilanteen jälkeen.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Kyllä minustakin Tepsi oli kovemmalla asenteella liikkeellä. Jokereilla (kuten varmasti Tepsilläkin) oli pääteemana se oman pelin hakeminen, ja Erkan mukaan ei mennyt ihan putkeen.

Nyt nähtiin Omarkilta jo pieni show toisessa erässä, mutta muuten oli taas hieman vaisu. Se haista vittu- rankkari kiteytti aika hyvin hänen kiinnostuksensa näitä harkkamatseja kohtaan.

Niin, ja se Toddin etunimi kirjoitetaan Daine.
 

Notsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans Lahde
TPS:n kakkosessa Lasch keskittyi hakemaan bokseja vastustajille. Niitä tullaan näkemään kauden mittaan (sekä onnistuneita että epäonnistuneita sekä miksei myös sukellusboksejakin) ja joillain vastustajan kannattajilla saattaa hyvinkin mennä matsiseurannoissa käpy tähän mieheen. Muutama maalipaikkakin oli, mutta ei uponnut. Huikea force tuossa kaverissa on.

Ei tuo ainakaan Turkoosissa pelatessaan edes osannut sukeltaa, mutta liekö viime kausien aikana sellaistakin oppinut. Onhan se selvää että välillä 60-kiloinen Läsä lentää kun 100-kiloinen Karalahti painaa päälle, vaikkakin helvetin hyvin tuo kokoonsa nähden kulmissa pärjää. Tahtoa, nopeutta ja suomalaista sisua.. kompensoivat kummasti tuon puuttuvat 20 kiloa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko TPS:llä ollut tapana laittaa näistä harkkamatseista maalikoostetta? Olisi kiva nähdä edes jotakin pelistä.

Maalikooste ilmestyy tämän päivän aikana TPS:n YT-kanavalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös