Ti 11.11.2008 KalPa-JYP

  • 18 580
  • 95

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Kierroksen kärkiottelu pelataan Kuopiossa, kun KalPan vastustajaksi tulee liigakärki JYP. Jyväskylän hurriganesit ovat olleet jo liian pitkään ylitsepääsemätön este Kalevan Pallolle, joten NYT olisi aika kaivaa vuoden 1991 kolmannen välierän VHS-kasetti siellä KalPan kopissa esille ja ottaa Jari Pulliaisesta mallia eli verkot tötterölle.

Se on helpommin sanottu kun tehty, koska JYPin maalia vartioi Kuopion katsomon suurin lemmikki Sinuhe Wallinheimo, joka komeilee torjuntatilaston kärjessä. Nähdäänkö montussa siis taas silmiä hivelevä sinkkushow vai löytyykö KalPan pojilta ja muutamalta papalta tarpeeksi rannetta katkaisemaan Sinkun lento? Immonen, Hytönen ja entinen suosikkini Bicek ovat myös tarkkailun alla vihollisen leirissä.

JYP antaa tasoitusta Pihlmanin jäädessä jyrän alle venäläisiä vastaan. Kapasen sormikaan ei ole täydessä terässä, joten toivottavasti se saadaan tuettua niin, että kapteenimme johdattaisi meidät voittoon.

Aika alkaisi olla.

KalPasta paluun jäälle tekee Juha Alastalo, joka pelaa huomenna yhdessä harjoitusparinsa eli Jussi "hasardi" Timosen kanssa. Toivotaan että harjoituspelien hyvä sävel raikaisi huomennakin. Montussa on varmaan se 5000 kiekon ystävää, joten omat makkarat mukaan, jos ette halua jonottaa.

Dufvan on myös oltava tarkkana, koska se intiaani joka kulkee hallissa nimellä "sylkäisen sinua täältä katsomosta" on varmaan taas asemissa, jos ei ole saanut vielä porttikieltoa. Riston pälvi on hyvä targetti rikolliselle toiminnalle. Ehdotankin päähän pipoa.

Game on!
 
Viimeksi muokattu:

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Paikallisvastustaja JYP sytyttää aina ja nyt vielä entistä enemmän kun on sarjajohtana. Tunnelmaa ei ainakaan puutu hallista huomenna. The Monttu luultavasti ääriään myöten täynnä, itsekin lipun ajoissa hankkineena menossa.

Pitkästä aikaa tosin ei meinaa usko riittää KalPan voittoon sillä sen verran kova sakki on JYP tänä vuonna. Lähivuosien paikalliskamppailujen voitotkin ovat menneet kovalla prosentilla Nykäskylään.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Paikallisvastustaja JYP sytyttää aina ja nyt vielä entistä enemmän kun on sarjajohtana. Tunnelmaa ei ainakaan puutu hallista huomenna. The Monttu luultavasti ääriään myöten täynnä, itsekin lipun ajoissa hankkineena menossa.

Pitkästä aikaa tosin ei meinaa usko riittää KalPan voittoon sillä sen verran kova sakki on JYP tänä vuonna. Lähivuosien paikalliskamppailujen voitotkin ovat menneet kovalla prosentilla Nykäskylään.

Jotenkin on sellainen kutina että Kalpalaiset kaventavat tänään.
Mutta edelliseen kommentoiden, ei lähivuosien paikalliskamppailuvoitot vaan kaikkien paikalliskamppailujen voitot.. 44 JYP 13 Kalpa!!
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Pitipä vielä hieraista silmiä näin aamutuimaan "liigan kärkikamppailu pelataan kuopiossa 11.11.2008". Kolmannes sarjasta pelattu ja kärkikamppailu pelataan KalPan (4) ja JYPin (1) kesken. Ei voi sanoa kuin että kerrassaan mielenkiintoinen on ollut SM-Liiga tänä syksynä ja toivotaan että se on sitä vielä keväälläkin.

Savon Sanomat osaa kertoa jo KalPan tämän iltaiset kentälliset, mutta kuten aiemminkin on saatu huomata, kokoonpanot elävät vielä aamupäivän ajan. Jotenkin typerältä kuulostaa ainakin Hämäläisen nostaminen ykköseen!? Tosin muut kolme kentällistä näyttävätkin sitten varsin toimivilta. Maalivahtia SS ei ole lähtenyt vielä arpomaan, mutta uskoisin Oksan palaavan nyt maalin suulle.

Itse en Monttuun pääse, mutta varmasti muut 5225 silmäparia pääsevät todistamaan tiukkaa ja viihdyttävää kiekkoiltaa.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kiekko-keskisuomalainen tietää kertoa, että Vänttinen pelaa todennäköisesti Pilen paikalla ykkösessä. Eli ykkönen on todennäköisesti muodossa; Virtanen - Immonen - Vänttinen ja loput kentät jatkavat varmasti samoin kuin ennen.

Pakkiparit tietenkin muuttuvat Viitasen tulon myötä, joskaan tuskin koskee kahta ensimmäistä paria.

Itse pelissä ei varmastikkaan juhlita maaleilla ja pisteiden tuominen Kuopiosta tulee olemaan erittäin hankalaa.

Illan teesit ja ratkaisun avaimet.

- Jäähyt ja YV
- Sahlstedit vs. Immoset
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Mutta edelliseen kommentoiden, ei lähivuosien paikalliskamppailuvoitot vaan kaikkien paikalliskamppailujen voitot.. 44 JYP 13 Kalpa!!

Tilastossa on nyt pientä fibaa. Nopealla päässälaskukertauksella saan liiga-ajan voittosaldoiksi PYH 56, KalPa 27 ja lisäksi yhdeksän tasuria. Tässä tilastossa vuosien 2005-2008 jatkoaika- ja rangaistuslaukauspelit on laskettu puoleen tai toiseen voitoiksi (ilman niitä saldo taitaisi olla 54-26-12).
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Mikään sota ei saa olla yksipuolista ja nyt on KalPan paikka (vaikka en sitä toivo). Saapa nähdä kuinka paljon Karjalaturnee vei mehuja JYPin hemmoista. Killeri on kerännyt voimia ja osaa tehdä maaleja vaikka Kapanen olisi vähän hapoilla, mutta Immosen/Hytösen pelimäärä Sunnuntaina varmasti näkyy JYPin kahden ensimmäisen kentän pelissä (+Pilen poissaolo).

Toivon 1-2 tulosta, mutta pelkään että 4-2 KalPalle päättyy. UGH!
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä peli on valitettavasti KalPan heiniä. Perustelut seuraavassa:

- JYPiltä oli puoli joukkuetta hömppäturnauksessa, ei voi olla vaikuttamatta jaksamiseen. Palautumisaika lyhyt.

- Pihlman sivussa hömppäturnauksen vuoksi ykkösketjusta.

- KalPa ei ole enää ylilatautunut, kuten ensimmäisessä kohtaamisessa. Nyt on selkeä voiton paikka ja asenne kohdallaan. Revanssihenki!

- Kotietu, yleisön raivokas tuki omilleen.

Itse pelaamisessa joukkueet ovat melko tasavahvoja. Tulossa todennäköisesti hyvin vähämaalinen kamppailu. Yksikin piste tästä JYPille olisi hyvä torjuntavoitto.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä peli on valitettavasti KalPan heiniä. Perustelut seuraavassa:

- JYPiltä oli puoli joukkuetta hömppäturnauksessa, ei voi olla vaikuttamatta jaksamiseen. Palautumisaika lyhyt.

- Pihlman sivussa hömppäturnauksen vuoksi ykkösketjusta.

- KalPa ei ole enää ylilatautunut, kuten ensimmäisessä kohtaamisessa. Nyt on selkeä voiton paikka ja asenne kohdallaan. Revanssihenki!

Suomi-Salamalle peukut, täysin samansisältöistä viestiä virittelin, mutta ehdit ensin. Otetaan nyt muutama lisäpointti keskustelua rikastamaan (?).

- kuopiolaisten kannattaa seurata eniten levänneitä miehiä: Louhivaara, Bicek ja tarmoa täynnä oleva Vänttinen. Vänä tekisi toki yllätyksen, jos heti 1. pelissä pitkän tauon jälkeen olisi oma itsensä

- perusoptimisti Jupalla pitkävedossa Kalpan voitto, joten tämä yhdistettynä siihen faktaan, että pelataan tv-peli eikä JYP niitä yleensä häviä, kertoo jotain Kalpan arvostuksesta täällä aidan toisella puolella

- JYPin kuormitettu pakisto voi olla vikkeläliikkeisen ja suhteellisen pienikokoisen Kalpan hyökkäysarsenaalin kannalta nyt tiukassa paikassa, jos hapot eivät ole poistuneet ja virta ei ole palautunut vielä jalkoihin halutulla tavalla. Näemme illalla, kuinka lopulta käy

Loppuun: jostain syystä Kalpan mahdollinen voitto ei sapeta läheskään yhtä paljon kuin tappio monia muita vastaan. Toivon, että tämä kunnioitus ei ole JYPin leirissä tälla tasolla, kun illalla tapellaan. Tavallaan tässä on, kuten monesti todettua, hiukan sama tilanne kuin mitä ruotsalaiset sanoivat pitkään Suomen kohtaamisesta: toivottelivat onnea pikkuveljelleen. Ei tosin mene ehkä montaa kautta kun tilanne kääntyy, jos ja kun kuopiolaiset saavat menestysjatkumoa tämän kauden jälkeisille kausille (lisätään: kautta on toki pelattu vasta se 1/3).

Hyvää tunnelmaa Kuopioon!

Jupa
 

Anzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,
KalPa voittaa tänään niukkamaalisesti, toivottavasti ainakin voittaa!
Alastalon paluu antaa varmuutta sinne Timosen suuntaan, harkkapeleissä pari toimi loistavasti ja Alastalo antaa mahdollisuuksia rightin miehenä sinne ylivoimaankin. Aatu Hämäläisen siirto ykköskenttään tuntuu erittäin kummalliselta, koska Junnila on onnistunut siellä mielestäni erittäin hyvin. Joissakin peleissähän ykköskentästä haettiin onnistumisia lisää myös Kiiskiselle, mutta Kisu ei syystä tai toisesta istunut ykköskenttään niin hyvin kuin Junnila. Ainut selitys Aatun laittamisessa ykköseen olisikin juuri tuo itseluottamuksen nostatus ja onnistumisten hakeminen.

Toivottavasti Oksaa ei mennä laittamaan maaliin, koska Järvinen on onnistunut siellä hyvin. JyPin ongelmana on Pihlmanin loukkaantuminen ja muiden avainmiesten kuormitus maajoukkuepeleissä. Ainakin aiemmin, kun ykköskenttä on hajonnut (esim. Virtanen puuttunut), kemia ei muiden miesten kanssa ole pelannut. Saa nähdä, nouseeko Hytösen kenttä taas alkukauden malliin parrasvaloihin..
 
Suosikkijoukkue
KalPa, Barça, KuPS
Kirjoitellaanpas tänne kun puusilmänä avasin uuden ja en onnistunut sitä ennen tätä bongaamaan...

Ah. JYP, tuo niin rakas vastustaja. Tunnelmaa ei ainakaan tule puuttumaan, Sinkkukin varmaan on innolla odottanut milloinka pääsee Kuopion "fanilaumansa" eteen.... :)

Nyt jos koskaan KalPalla olisi saumaa päihittää JYP. Tosin aina on epävarmuutta kun Jyväskyläläiset marssivat vastaan, pelissä voi tapahtua tänään käytännössä mitä vain. Uskon kuitenkin itsekin vähämaaliseen vääntöön.
 

Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko
Mielenkiintoisia nuo tilastot. Olen aina mielessäni kapinoinut JYPin isoveliasetelmaa vastaan. Mielestäni joukkueet ovat olleet tasavahvoja "kaksosia". Tuo käsitys juontuu 80 luvun puolivälin taistoista, eikä ole siitä mihinkään muuttunut päässäni, mutta nuo tilastothan vahvistavat, että kyllähän JYP HT (No smoking team) on ihan selkeästi se isoveikka. SIIHEN ON TULTAVA MUUTOS!!

Veikkauksen kertoimet ovat samaa mieltä palstaveljien ja siskojen kanssa siitä, että ei JYP ihan älyttömän selkeä ennakkosuosikki ole. Optimistina sanoihin, että kyllä pisteet taitavat Jyväskylään mennä. Jos mahtavan mittaista pisteputkea saadaan jatkettua, niin olen tyytyväinen.
 

Herättelijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks, Oilers
Äärimmäisen mielenkiintoinen kahina on kyllä tiedossa tänään. Kuinka Karjala-turnaus näkyy jaloissa (ja Kapasen tapauksessa kädessä)? Mitä tekee Aatu Hämäläinen ykköskentässä, mielestäni näytöt eivät ole sitä luokkaa muutamasta hyvin sujuneesta pelistä huolimatta.

Lisääksi loukkaantuneiden listalta kokoonpanoihin nostetut puolikuntoiset Juha Alastalo ja Jani Tuppurainen arveluttavat. Jujen peliä seuraan silmä kovana Canalilta.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Seuraa säätiedoitus. Myrsky on saapunut Suomeen. Päivän mittaan tuuli voimistuu Kuopiossa. Noin kello 18.30 Hurrikaani iskee Kuopioon. Hurrikaanivaara julistettu Kuopion alueelle. Kaikkia kehoitetaan siirtymään hurrikaanin silmään joka tarkkojen laskelmien mukaan sijoittuu Niiralan monttuun.

Vaikka ottelu televisioidaankin, niin en usko että tunnelmassa hävitään tänään kenellekään. Siitä pitää huolen minun suuresti arvostama Musta Verkosto, tänään featuring JYPin pieni mutta äänekäs fanijoukko. Liput heiluu (jos hallin turvallisuushenkilökunta päästää heilutusliput ovista sisään) ja huuto raikaa. Toivottavasti ottelusta tulee viihdyttävä eikä tuomarit pilaa sitä.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä tekee Aatu Hämäläinen ykköskentässä, mielestäni näytöt eivät ole sitä luokkaa muutamasta hyvin sujuneesta pelistä huolimatta.
Itse suhtaudun positiivisesti tähän muutokseen. Virran perusteluiksi voisin arvata, Junnilan yhteispeli toimii paremmin Salo-Laakso kaksikon kanssa.

Toivotaan erityisesti kakkoselle sitä heräämistä. Kisu on antanut viitteitä paremmasta, Hartikainen erittäin positiivinen ilmestys maalinedustalla. Roolitus pitäisi tässä kentässä olla aiempaa selvempi. Härski ajaa AINA maalille ja Häppölä löytää Kisun joka heittää pakolliset kynät ja kiekko reppuun. Eihän se loputtomiin voi olla toimimatta.

Ja nopeasti Aatun ja Kisun paikkaa voi vaihtaa jos homma ei lähde toimimaan. Onpas mukava ahtautua montun täytteeksi pari kertaa tällä viikolla. Vastus on kova mutta niinhän tuo tuntuu olevan tässä sarjassa olevan pelissä kuin pelissä. Toiveissa taklauksia alkuun eikä maalintekokaan ole kielletty, saadaan ääntä (muutakin kuin säälittävää rummun pauketta) monttuun.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Lisääksi loukkaantuneiden listalta kokoonpanoihin nostetut puolikuntoiset Juha Alastalo ja Jani Tuppurainen arveluttavat. Jujen peliä seuraan silmä kovana Canalilta.

Ööh..Tuppurainen on kyllä kehissä vasta joulutauon jälkeen, ellei Kärppien ihmelääkäri ole käynyt Jyväskylässä maaottelutauon aikana..

Pikkasen nyt mietityttää tuo Vänttisen pelaaminen laidassa, onkohan se nyt ihan fiksu ratkaisu, edellyttäen että se nyt on sitten juurikin niin. Ennemmin olisin nostanut Bicekin ykköseen ja Vänä nelosen keskelle Riskan siirtyessä laitaan.
Toisaalta Pihlman jos palaa jo torstaina, niin ymmärrän Dufvan ratkaisun tai haluttomuuden sotkea muita kenttiä yhden pelin takia.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
.....Tavallaan tässä on, kuten monesti todettua, hiukan sama tilanne kuin mitä ruotsalaiset sanoivat pitkään Suomen kohtaamisesta: toivottelivat onnea pikkuveljelleen. Ei tosin mene ehkä montaa kautta kun tilanne kääntyy, jos ja kun kuopiolaiset saavat menestysjatkumoa tämän kauden jälkeisille kausille (lisätään: kautta on toki pelattu vasta se 1/3).

Hyvää tunnelmaa Kuopioon!

Jupa

En nyt vuosia taaksepäin peilatessa tilannetta näe tilannetta sillä tavalla että tässä olisi isoveli/pikkuveli teema päällä. Aika lailla samanlaista historiaa vedettiin liiga-taipaleen alkuaikoina molemmissa pitäjissä. Meille tuli vaan putoaminen jossain vaiheessa josta nyt tehdään maltillista nousua. Ja Jyväskylässäkään ei ole taittu voittaa yhtään mitään vuosikymmeniin..

Joten jos isoveljee jostain haettas niin kyllä se olisi joku muu seura, suur-seura oikeasti, anteeksi nyt vaan.
 

Herättelijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks, Oilers
Ööh..Tuppurainen on kyllä kehissä vasta joulutauon jälkeen, ellei Kärppien ihmelääkäri ole käynyt Jyväskylässä maaottelutauon aikana...

Hmm, sainkin sitten väärää tietoa kuulopuheiden perusteella Jyväskylän suunnasta. Ellei sitten eräs House-niminen ihmeidentekijä ole ottanut Jania käsittelyyn...
 

Uncle Ben

Jäsen
Itse suhtaudun positiivisesti tähän muutokseen. Virran perusteluiksi voisin arvata, Junnilan yhteispeli toimii paremmin Salo-Laakso kaksikon kanssa.

Minä taas epäilen, että noilla ketjumuutoksilla ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä juuri Junnilan tai Hämäläisen kanssa, vaan ennemminkin Häppölän. Hänestä pitäisi saada jotain irti ja tähän mennessä se ei ole onnistunut oikein millään kokoonpanovariaatiolla. Eli kokeillaan nyt sitten tällä kertaa tuollaista kakkosketjua. Tokihan se voi toimiakin. Jos nuo ketjut siis tulee olemaan noin, kuin SS niistä kertoo.

Itse vain en olisi suht toimivia ketjuja sotkenut, minusta Hämäläinen-Laakso-Kiiskinen toimi hyvin ja olisi edelleen voinut parantaa. Kyseinen ketju ratkaisi mm. edellisen pelin voiton KalPalle tekemällä molemmat maalit Tapparaa vastaan.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Tänään tulee turpaan niin, että tukka lähtee. Tai sitten ei.

Viimeisestä omasta JYP matsistani KalPan osakkeita nostaa myös se, ettei porsas-Virtala ole enää kokoonpanossa.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt vuosia taaksepäin peilatessa tilannetta näe tilannetta sillä tavalla että tässä olisi isoveli/pikkuveli teema päällä. Aika lailla samanlaista historiaa vedettiin liiga-taipaleen alkuaikoina molemmissa pitäjissä. Meille tuli vaan putoaminen jossain vaiheessa josta nyt tehdään maltillista nousua. Ja Jyväskylässäkään ei ole taittu voittaa yhtään mitään vuosikymmeniin..

Joten jos isoveljee jostain haettas niin kyllä se olisi joku muu seura, suur-seura oikeasti, anteeksi nyt vaan.

Niin: perheessähän voi olla vaikka seitsemän veljestä tai tuplasti 14, kuten SM-liigassa nyt. On olemassa esikoinen ja joku sitten se nuorimmainen. Väliin mahtuu useampia isoveljiä ja pikku veljiä. Tässä mielessä JYP lienee se isoveli suhteessa Kalpaan, mutta toki asiasta saa olla aina eri mieltä.

Tuohon "voittaa yhtään mitään" -sektoriin en lähde mukaan.

Jupa
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Niin: perheessähän voi olla vaikka seitsemän veljestä tai tuplasti 14, kuten SM-liigassa nyt. On olemassa esikoinen ja joku sitten se nuorimmainen. Väliin mahtuu useampia isoveljiä ja pikku veljiä. Tässä mielessä JYP lienee se isoveli suhteessa Kalpaan, mutta toki asiasta saa olla aina eri mieltä.

Tuohon "voittaa yhtään mitään" -sektoriin en lähde mukaan.

Jupa

No jos haluatte siellä suunnassa pitää meitä tässä asemassa niin ok. En vaan usko hirveästi että kukaan täällä suunnassa ajattelee Jypiä isoveljenä...
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
KalPa-JYP kokoonpanot

Illan kokoonpanot löytyvät tuolta

Järvinen KalPan maalissa ja ketjukoostumukset ovat nuo samat mitkä SS:n verkkosivuilla jo aamulla olivat.

Lisätään vielä tuomarinelikko:

Leppänen, päätuomari
Toivola, päätuomari
Juntunen, linjatuomari
Laaksonen, linjatuomari


Empä aikaisemmin älynnytkään, että peli tulee telkkarista. Meni pitkävetolaput uusiksi sillä KalPa ei totutusti ole voittoja tv-peleistä napsinut.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
No jos haluatte siellä suunnassa pitää meitä tässä asemassa niin ok. En vaan usko hirveästi että kukaan täällä suunnassa ajattelee Jypiä isoveljenä...
Niin no, KalPa lienee JYPille se hieman hitaalta vaikuttava serkku. Huumori sikseen, omalta osaltani on pakko mainita etten ole kokenut niitä kovia taisteluita mitä joskus on ollut. Ehkä sen takia minun tuntemukseni ovat lähinnä sitä sympaattisen pikkuveljen asemaa jolle toivoo menestystä paitsi tietysti JYPiä vastaan.

Edit: Jaahas, Pile on sittenkin mukana. Olikohan tuossa aikaisemmin pelattu hieman mediapeliä kun Siekkinen oli kerennyt jo julkisesti toteamaan että Pihlman ei ole vielä pelikunnossa. Vänttinen ylimääräisenä hyökkääjänä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Illan kokoonpanot löytyvät tuolta

Jaha, eli Dufva & co yrittivät tsykologiaa tai jotain semmoista, kun valehtelivat Pihlmanin pelikunnosta medialle. Tai sitten ihmeparantuminen on toteutunut, uskokoon ken tahtoo.

JYPin muutokset kokoonpanossa ovat Viitanen kolmospakkipariin Forsbergin rinnalle ja Vänttinen 13.hyökkääjä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös