Ti 11.11.2008 Jokerit - Tappara

  • 8 743
  • 33

tutzba

Jäsen
Huikean mielettömän psykedeelisen jännittävä kiekkoilta on tulossa huomena! Ai ei vai? No ei sitten.

Edellinen ottelu ko. joukkueiden välillä päättyi porkkanahousujen voittoon 3-0. Tuossa ottelussa Jokerit oli täysin altavastaajana eikä oikeastaan mikään toiminut vaaditulla tavalla.

Tuon traagisen pelin jälkeen Jokerit on saanut peliään parannettua. Edellisissä kymmenessä ottelussa narreille on tehty neljä kertaa kaksi maalia, neljä kertaa yksi maali, kerran nolla maalia ja sitten on vielä se Ässät-matsi, joka oli mitä oli. Maalivahti- ja puolustuspeli on siis kunnossa. Entä hyökkäys sitten? No, maaleja tulee sen verran että ottelu voitetaan. Ei kai sitä enempää tarvitakaan.

Entäpä Tappara? Ennen maaottelutaukoa tamperelaiset katkaisivat viiden ottelun tappioputken Lukon kustannuksella, mutta ehtivät vielä häviämään kovassa nosteessa olevalle KalPalle. Siinä ainoa analyysi mitä Tapparasta pystyn antamaan, en ole jaksanut kyseistä joukkuetta seurata sen enempää.

Ilmeisesti Riksman pelaa tämänkin ottelun, vaikka mielestäni Hallikaiselle voisi tässä lähitulevaisuudessa antaa näytön paikan. Riksman on kuitenkin saanut pelata ihan mukavasti alkukauden mittaan, joten eiköhän se parin pelin huili tuntuisi ihan kivalta.

Tiistai-illan matsilla haetaan hyvää tuntumaa lauantaiseen peliin, joka pitäisi kyllä näissä olosuhteissa voittaa. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tässä ketjussa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huikean mielettömän psykedeelisen jännittävä kiekkoilta on tulossa huomena! Ai ei vai? No ei sitten.

Ei taida olla kauden ensimmäinen kerta, kun HKI:ssä pelataan samanaikaisesti kaksi liigapeliä(vastaan itse itselleni eli tiistaina on alkukauden viides(!!!) kerta). Anteeksi täysi off-topic, mutta onhan tämä nyt aivan sa*tanan älytöntä, että heti Helsingin Euroturnauksen jälkeisellä kierroksella molemmat helsinkiläisseurat pelaavat kotiottelunsa. Harmi, että torstaina ei ole paikallispeliä aka.Helsingin "derbyä". Jääkiekko ja SM-liiga ovat todella hienoja asioita, jotka kiinnostavat suomalaisia, mutta jokin kohtuus pitäisi kaikessa olla. Toivotaan kuitenkin, että pelaajat toimivat kuten ammattilaisten kuuluu ja tiistaina koetaan Helsingissä kaikin puolin hieno kiekkoilta!
 

Kennel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei taida olla kauden ensimmäinen kerta, kun HKI:ssä pelataan samanaikaisesti kaksi liigapeliä(vastaan itse itselleni eli tiistaina on alkukauden viides(!!!) kerta). Anteeksi täysi off-topic, mutta onhan tämä nyt aivan sa*tanan älytöntä, että heti Helsingin Euroturnauksen jälkeisellä kierroksella molemmat helsinkiläisseurat pelaavat kotiottelunsa. Harmi, että torstaina ei ole paikallispeliä aka.Helsingin "derbyä". Jääkiekko ja SM-liiga ovat todella hienoja asioita, jotka kiinnostavat suomalaisia, mutta jokin kohtuus pitäisi kaikessa olla. Toivotaan kuitenkin, että pelaajat toimivat kuten ammattilaisten kuuluu ja tiistaina koetaan Helsingissä kaikin puolin hieno kiekkoilta!

Jep jep, sanopa muuta. Huvittavinta asiassa on, että torstaina HIFK pelaa vieraissa ja Jokereilla ei ole peliä lainkaan. Areenallakaan ei ainakaan virallisia tapahtumia pyöri.

Vaikka näistä itkeminen alkaa olla jo luurangoksi muuttunut hevosenraato, pistää välillä ihan tosissaan ihmetyttämään. Ihan hyvä sinällään, että pidetään kiinni ti-to-la -ohjelmasta, mutta eikö siitäkin voisi poiketa silloin tällön?

Myönnetään toki sen verran, ettei meille kuolevaisille kaikkia yksityiskohtia ja ongelmia paljasteta, mutta otapa Vuorinen yhteyttä, niin teen teille ensi kesäksi softan, joka huomioi paikallispelit, maajoukkuetauot, toivomukset ja esteet ja vääntää parissa minuutissa optimaalisia liigaohjelmia. Palkkaa velotan vaikka viitisen hunttia joukkuetta kohden. Maksaa itsensä takaisin vuodessa.

---

Joo ehkä pitäisi pitää tää matsikeskusteluna.

Viime kaudella Jokereilla oli taukojen jälkeen ongelmia, kun Shedden oli muualla ja treenivastuu jäi Wadelle. Nyt voisin kuvitella melkeinpä päinvastaista, kun tiimi on saanut lähes kokonaisena treenata kuvioita ja Hanksteri on saatu ajettua joukkueeseen. Kauden eka Tappara-peli oli niin kamala, että se nyt ei ainakaan pitäisi toistua.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Voisi viitata myös tuohon otteluiden järjestämiseen että jos kauko- sekä paikallisliikenteen bussejakin järjestetään kaikenlaisten tapahtumien mukaan enemmän liikenteeseen niin luulisi yhden kämäisen kiekkoliigankin onnistuvan sopimaan pelipäivät sopuisasti. Epäilen että täällä kovin moni molempien joukkueiden matseissa käy mutta pitäisi se mahdollisuus sallia.

Itse ottelusta odotan vähämaalista ja mielenkiinnolla tarkistan Jacinan peliajan ja tehot ottelun jälkeen. Ei olisi ensimmäinen kerta sillekään että yhdessä seurassa hukassa haahuillut pelaaja löytäisi onnen uuden kumppanin kanssa. Nääs.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kaikki näyttää Jokerilasien takaa katsottuna lupaavalta: Joukkue on saanut treenata yhtenäisenä yksikkönä koko viikon ja valmentajien mukaan treenisesonki on ollut onnistunut. Sen lisäksi Jokerit saa loukkaantuneita pelaajia takaisin vielä määrittämättömän määrän. Jos kaikki kolme (Bishai, Lahti, Jokela) ovat följyssä, se on mieletön vahvistus joukkueelle. Olettaen, että kaikki ovat ruodussa, voisi kokoonpano olla vaikka:

Tenute - Bishai - Rita
Louhi - Hancock - Lahti
Lind - Hauhtonen - Kerman
Mäki - Helenius - Saarinen
Nielikäinen

Jokela - Eronen
Koivisto - Pikkarainen
Hulkkonen - Koivisto
Helenius

Riksman
(Hallikainen)

Kyllä tuollaisella materiaalilla tulisi Tappara lyödä himassa. Edellinen peli Tapparaa vastaan oli joukkueelta niin umpisurkea, että todistettavaa itselle ja faneille on rutkasti.

4-1.
 

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Tappara voisi aloittaa jouluun virittävän kirin nyt ottamalla semiyllättävän voiton Jokereista vieraissa. Loukkaantumisia on ollut jonkin verran, mutta eiköhän Jori ja Nemo hoitele Tapparalle vähintään kaksi pistettä huomenna. Pelin lisäksi mielenkiintoista nähdä kuinka monta katsojaa eksyy Areenalle Karjala-turnauksen jälkeen.
 

Järä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikki näyttää Jokerilasien takaa katsottuna lupaavalta: Joukkue on saanut treenata yhtenäisenä yksikkönä koko viikon ja valmentajien mukaan treenisesonki on ollut onnistunut. Sen lisäksi Jokerit saa loukkaantuneita pelaajia takaisin vielä määrittämättömän määrän. Jos kaikki kolme (Bishai, Lahti, Jokela) ovat följyssä, se on mieletön vahvistus joukkueelle. Olettaen, että kaikki ovat ruodussa, voisi kokoonpano olla vaikka:

Tenute - Bishai - Rita
Louhi - Hancock - Lahti
Lind - Hauhtonen - Kerman
Mäki - Helenius - Saarinen
Nielikäinen

Jokela - Eronen
Koivisto - Pikkarainen
Hulkkonen - Koivisto
Helenius

Riksman
(Hallikainen)

Otteluennakossa Ika kertoili, että Lahti aloittaa todennäköisesti nelosessa Heleniuksen ja Vauhkosen kanssa. Louhi-Hauhtonen-Kerman pidettäneen myös kasassa. Saarinen ja Nielikkä eivät ilmeisesti mahdu kokoonpanoon, jos Bishai ja Lahti ovat mukana kokoonpanossa.

Noihin Ikijokerin suuntaisiin ketjuihin pitäisi toki jatkossa pyrkiä. Erityisesti kakkonen kuulostaa toimivalta yhdistelmältä. Puolustajista Kauppisen upottaisin vielä Erosen tilalle ykköspakkipariin ja Kaltevan kolmospariin, ettei Koiviston tarvitse vetää tuplavaihtoa. Helenius roolissaan 7. pakki ja Eronen täytemieheksi.
 

Taplas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jacina ja Nurmi kokoonpanossa

85 Niko Nieminen - 8 Janne Ojanen - 81 Jukka Peltola
30 Ville Nieminen - 21 Jori Lehterä - 26 Jonas Enlund
12 Steve Saviano - 25 Greg Jacina - 17 Teemu Nurmi
44 Matti Aho - 87 Tomi Peltonen - 22 Kim Strömberg
73 Niclas Lucenius

15 Jussi Halme - 57 Duane Harmer
82 Atte Pentikäinen - 52 Lasse Korhonen
55 Janne Grönvall - 33 Miska Kangasniemi
4 Miko Malkamäki

34 Mika Lehto
(29 Harri Säteri)

Pakko sanoa että paperilla tuo hyökkäyskalusto näyttää aika vahvalta.. Tosin samaisella lapulla tuo pakkikalustokin näyttää aika heikolta. No, 50% siitä miltä näyttää on toistaiseksi pitänyt kutinsa. Toivotaan että tänään tuo 50% kääntyisi toisin päin...
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Jacina ja Nurmi kokoonpanossa

Mutta vastaavasti Timo Vertala puuttuu kokoonpanosta, mikähän vaivaa tällä kertaa? Toivottavasti ei kuumeilua pahempaa.
Teemu Nurmi tosiaan tekee ensi esiintymisen tällä kaudella yhdessä Jacinan kanssa ja vielä samassa ketjussa, ei voi heti odottaa liikoja, mutta Nurmen päästyä pelirytmiin uskon hänen löytävän paikkansa viime kauden tehokentästä Lehterän viereltä.
Mikäli mitään maagista ei ole tapahtunut tauon aikana en odota tästä ottelusta Tapparan osalta kauheasti kotiinvietävää. Yksikin piste olisi luxusta...
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kerman, Kalle
Hauhtonen, Janne
Louhi, Jyrki

Kauppinen, Marko
Eronen, Kimmo


Tenute, Joey
Bishai, Mike
Rita, Jani

Pikkarainen, Kimmo
Koivisto, Tom


Lind, Juha
Hancock, Quinn
Mäki, Tomi

Hulkkonen, Antti
Kalteva, Mikko


Saarinen, Ossi
Helenius, Jani-Petteri
Vauhkonen, Olavi

Helenius, Sami
Nielikäinen, Pasi (h)



Jokela ja Lahti siis puuttuvat. Bishai on jo mukana. Toivottavasti ensin mainittu kaksikko palaa kaukaloon mahdollisimman pian. Etenkin Jokelan poissaolo tulee todella näkymään. Toivottavasti ei vaikuta liikaa Jokerien peliin.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Jokela ja Lahti siis puuttuvat. Bishai on jo mukana. Toivottavasti ensin mainittu kaksikko palaa kaukaloon mahdollisimman pian. Etenkin Jokelan poissaolo tulee todella näkymään. Toivottavasti ei vaikuta liikaa Jokerien peliin.

Näin keskellä kylmää ja kalseaa marraskuuta ei kannata riskeerata puolikuntoisten pelaajien terveydellä. Vammat kuntoon ja jäälle vasta sitten. Yksi tappio Kahvaralle (jos niin sattuisi käymään) tässä vaiheessa kautta tuskin aiheuttaa muuta kuin murhetta fanien iltaan. Keväällä ovat kunnossa olevat Jokela ja Lahti todella arvokkaita miehiä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokela ja Lahti siis puuttuvat. Bishai on jo mukana. Toivottavasti ensin mainittu kaksikko palaa kaukaloon mahdollisimman pian. Etenkin Jokelan poissaolo tulee todella näkymään. Toivottavasti ei vaikuta liikaa Jokerien peliin.

No niin saatiin siis vain kylkivaivainen Bishai takaisin mukaan, Lahti ei edelleenkään siis pystynyt pelaamaan ja maajoukkueen mukana ollut Jokelakin menetettiin sitten vemppaosastolle. Ei siis kovinkaan hyödyllinen tauko ja meillähän olikin varaa menettää Jokela joka ennen taukoa pelasi kokoajan isoimmat minuutit meidän takalinjoilla. Tappiota saadaan taas odottaa sellainen hasardipari ainakin tuo Kauppinen - Eronen on, nyt ei ole enää äijämäinen Jokela korjaamassa Erosen tyttelin virheitä vaan siellä on bambi Kauppinen "apuna". Vain Riksmanin huikealla pelillä on tässä pelissä mitään mahdollisuuksia, muuten saadaan taas toisinto edellisestä Tappara pelistä.

Mahtaa olla vastustajilla naurussa pitelemistä kun katsoo meidän pakkipareja:
Kauppinen - Eronen
Pikkarainen - Koivisto
Hulkkonen - Kalteva

Kahden ensimmäisen parin miehet pyytelevät suunnilleen anteeksi olemassa oloaan omalla maalinedustalla, ei ole ainakaan mustelmia tai ikäviä oloja tänään luvassa Riksmanin edessä. Juusoa käy sääliksi.

Oma veikkaus Jokerit - Tappara peliin 1-5 ja Lehterälle 3 pisteen ilta.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Vain Riksmanin huikealla pelillä on tässä pelissä mitään mahdollisuuksia

Jokerien onneksi vastassa on SM-liigan viime viikkojen tehottomin hyökkäys. Tappara on takonut viidessä viime pelissä yhteensä huikeat viisi maalia. Riksman vs Lehto kääntyykin sitten Jokereille törkeän selvästi, joten pisteet jäävät Ilmalaan muutamalla yv-maalilla.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ismo Lehkosella on paljastavia näkökulmia omasta joukkueeestaan.

Tässä pari poimintaa: "Edellinen kohtaaminen Tapparan kanssa oli kyllä heikko esitys. Ne raiskasivat meidät ja nauroivat vielä päälle" ja "Olimme todella tyhmän näköisiä." Nyt nyt Ismo, kai laitat kaikki toimittajan väärinkäsitysten piikkiin.

No, ainakin Jokereitten ennakossa on hieman erilainen kommentti aiheesta: "Oltiin siellä ihan fiasko ja meitä vietiin kuin litran mittaa. Siitä Tampereen vierailusta jäi tosi syvät arvet ja Tappara piti meitä ihan pilkkanaan. Hyvä, etteivät nauraneet vielä siihen päälle", Lehkonen murisee. Ei siellä nyt kuitenkaan mitään persraiskauksia nähty, vaikka fiilinki olikin aika vittumainen hallin portaissa lopussa istuskellessa ja menoa ihmetellessä.

Toivotaan, että luistin kulkee taas kuten on kulkenut viimeisissä kotipeleissä. Harmi, että Lahti ei ole kokoonpanossa, mutta ehkä jo lauantaina viikon tärkeämmässä matsissa tilanne on toinen. Lehterälle niittejä, Nieminen pois maalin edestä ronkkimasta, Ojaselta tila pois ja sitten vaan helvetinmoinen rumba päälle toiseen päähän. Kumma, jos ei voittoa tule.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Odotan Tapparalta hyvää ilmettä peliin ja maaleja voisi alkamaan tulla enemmän kuin ennen taukoa.

Eihän tästä pelistä voi kuin toivoa edes yhtä pistettä. Jokereiden ei luultavasti tarvitse panna parastaan vaan voitto saattaa irrota yllättävän helposti. Narrit vie 4-1.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nöyrää poikaa ollaan.

Eiköhän meidän uus vahvistus Vazaina syötä kaikki kolme Savianon tolppalaukausta. Ja lähdetään siitä, että yksi tehty maali on jo meidän voitto. Murskavoitto otetaan olemalla päästämättä yhtään maalia alivoimalla.

Kolmen maalin erolla kotijoukkueelle, ikävä kyllä. Millä yksittäisellä osa-alueella Tappara on ennakkoon vahvempi kuin Jokerit? Onneksi näitä ei silti kuitenkaan pelata paperilla.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tässä on taas Jokereille paikka todistaa olevansa Joukkue, kun ykköspakki Jokela on lasaretissa. Se ei saa sekoittaa pakkaa. Kova luotto silti meidän jätkiin, eiköhän ylivoimalla tule yksi maali ja tasakentällisin ykköseltä ja kakkoselta kummaltakin yksi. Juuso jatkaa siitä mihin EHT:llä jäi. Ennustan 3-1 kotivoittoa.
 
Viimeksi muokattu:

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun vilkaistaan viime pelien antama ennuste tälle illalle, ei liene kellekään ylivoimaisen vaikeaa todeta, että voittaja on selviö, numeroista vaan on kysymys.

On tuo Tapparan molariosasto ollut niin tuuliajolla, että numerot voi olla jopa 4-1 tai 6-1.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On tuo Tapparan molariosasto ollut niin tuuliajolla, että numerot voi olla jopa 4-1 tai 6-1.

Mä kyllä pistäisin enemmän puolustuksen piikkiin tuota tuuliajolla oloa Atte P. esim esitteli komean lapaan syötön Kalpan voittomaaliin. Tämän lisäksi hyökkäys on aivan kuutamolla, tarkkoja tolppakuteja kyllä tulee mutta maaliin asti on kumilättyä vaikea saada. Ylivoimasta on turha puhua, ei toimi.

Oman pään hyökkäykseen lähdöt kestää, pikkaisen painetta omaan päähän ja avot kiekko menetetään vastustajalle. Ei ole kivaa olla katsomossa Tapparafanina... Mä oikeestaan en odota kaudelta muutakuin että Janne Ojanen tekisi puuttuvat pisteensä.
 

Kiena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hohhoijaa mikä peli. Pelissä oli 2 katsomisen arvoista hetkeä; Hulkkosen (kyllä, anttivitunhulkkosen...) avojääpommi Strömbergiin, sekä Niemisen hieno rankkari. Muuten piti lähinnä keskittyä hereillä pysymiseen lähes tyhjässä areenassa, jossa tunnelma lähenteli makuuhuonettani, negatiivisessa mielessä. Noh, nämä ovat näitä tunnettuja synkkien marraskuisten iltojen pakkopullapelejä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Muutama kysymys. Ika kertoi kuinka treenit olivat menneet tauolla hyvin ja fiilinki jengissä oli hyvä. Miksi tämä ei näkynyt tänään kentällä? Kuka Jokeripelaaja sai kiekon suuhunsa lopussa ja paineli koppiin? Miksi Bishai ja Hancock ampuivat/ryssivät rankkarit, mutta Rita ja Tenute eivät päässeet yrittämään? Miltä planeetalta tuomarit olivat? Kumpi jengeistä oli vähemmän huono ja olivatko pelaajat katsoneet kalenterista, että on marraskuinen tiistaipeli, jolloin voidaan pelata puolivaloilla katsojia halveksien?

Gogolkin olisi nauranut partaansa nähdessään ilmoitetun reilun 7000 katsojan määrän taululla. Kuolleet sielut olivat taas paikoillaan jossain katsomossa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Täysin yhdentekevä ottelu, jonka Kiena summasi yllä osuvasti. Ei jaksa edes kirjoittaa tuosta mitään! Ai niin, tuomarit oli kujalla.

Sinänsä peli oli aika tyypillinen tauon jälkeinen peli, jossa pelaajilla on jalat ja pää jumissa. Ei auta kuin toivoa, että Jokerien peliin tulee ideaa lauantaihin mennessä, tai Blues kaataa meidät naureskellen...
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tauolla ollaan ilmeisesti tehty kaikkea muuta kuin harjoiteltu. Ja olipa muuten tosi raivokas Jokerit, kyllä näytti siltä että oltiin kostamassa se nöyryytys Tampereelta. Hohhoijaa. Tän kauden huonoimpia pelejä ja taidettiin menettää Koivistokin jatkoajan puolessa välissä, tosin voi olla että siinä meni vain hampaita tai nenä kun kiekko/maila tuli naamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös