Ti 10.10. HIFK-HPK

  • 10 801
  • 63

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kyllä kerhon peli on todellakin mennyt positiiviseen päin. Oksa on pelannut hyvin, puolustus on ruvennut pitämään miehensä ja hyökkäyskin rupeaa näyttämään kyntensä. Nyt tekisi hyvää oikein rökäle voitto ja niille miehille onnistumisia jotka eivät ole vielä onnistumisia saanut. Kumminkin rupeaa se varmuus näkymään. Vielä kun saisi saikkulistan tyhjäksi. Nam.

Lopputulos 2-6.
 

d2uce

Jäsen
Vielä on hetkinen pelin alkuun, joten pistetään niitä omiakin veikkauksia / ennakointeja illan ottelusta:

Mikäli Karalahti pelaa taas sen 52min tässä pelissä, tulee kolmannesta erästä hänelle melkoisen synkeä. Etenkin paljon, muttei turhaan, kehuttu Pihlström-Vihko kaksikko tulee pistämään, paitsi Karalahden, myös Schnabelin pään sekaisin. Tosin samalla hieman pelottaa myös tuo oman joukkueen virallisen hasardiautomaatin sekoilut. Jokaista Lundellin päästämää helppoa vastaan Strömberg tarjoilee parit maalipaikat HIFK:lle. Toivotaan siis, että Lundell on tänään vedossa.

Aasinsiltana maalivahti peliin. Todettakoon, että Oksa on ollut mainio HPK:n maalilla, mutta HIFK:lla taas on tilanne ollut enemmän tai vähemmän sekaisin. Tässä olisi nyt paikka iskeä ja pistää Bobin viiksiin lisää tutinaa.

Veikkaillaan sellaista suht tiukkaa 1-5 tulosta, teemalla "Omat koirat puree kovimmin". Laakkonen, Väisänen, Vihko sekä Uusikartano tekevät maalin mieheen. Poikkeuksen sääntöön tuo Mäkiaho kahdella maalilla. Mika Oksa 0+1.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi ettei Ahlqvist pelaa tänään. Olisi ollut mukava nähdä mies tositoimissa. Toistaiseksi näkemykset perustuvat yhteen Nordic Trophy harkkapeliin, josta ei pahemmin jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Schnabel taasen tulee nähtyä tämän kauden osalta ensi kertaa pelaavassa kokoonpanossa. Jännä nähdä, onko meno yhtä honteloa kuin vuosi sitten alkukaudesta.

Muuten aika vaisut odotukset pelistä. Hyvin sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan organisoituja joukkueita vastaan (Kaanit, Kärpät, TPS) vastaan HIFK on ollut viime aikoina pahoissa vaikeuksissa. Jos HPK tulee peliin hyvällä itseluottamuksella ja jalat-jalat -meiningillä, niin sillä on täydet mahdollisuudet tuhota HIFK jo heti ensimmäisessä erässä. On Nordikselle toisaalta useammin kuin kerran nähty tietyllä tapaa "pelokas" HPK, joka on turhaan antanut kotijoukkueen rymistellä voittoon, joten ei tässä ilman saumojakaan olla.

Lunkka imuroi pakolliset pari kiintiömaalia, mutta ottaa myös muutaman huippupelastuksen ~35-40 torjunnan joukkoon. HIFK saa aikaiseksi alle 25 laukausta Oksaa kohti.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitäs tuosta nyt sanoisi. Pistetään pari lyhyttä kommenttia:

-Pelin taso paska, hirveetä sähläämistä ajoittain.
-HIFK parempi, mutta ei sekään hyvä ollut.
-Laakkonen hiuksista vittuun vaikka ratkaisikin, samoin Niskanen ja Korhonen.
-Laakso on kaksi-kolme kautta kokeneempana ja lihaksikkaampana hyvää NHL-tasoa.
-Murray on loistava, loistava puolustuspäässä ja samalla vielä hyvä hyökkäyspäässä.
-Pikkarainen on Jumala.
-Lundell epävarma.
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
lintu kirjoitti:
-Pelin taso paska, hirveetä sähläämistä ajoittain.
-Laakkonen hiuksista vittuun vaikka ratkaisikin, samoin Niskanen ja Korhonen.
-Murray on loistava, loistava puolustuspäässä ja samalla vielä hyvä hyökkäyspäässä.

Saamaa mieltä ja eri mieltä...

Peli oli ajoittain jo ihan jääkiekon näköistä. Hetkittäin jo erotti joitain sommitelmia ifk:n pelissä.

Laakkonen pelasi mielestäni yhden kauden parhaista: hyvää liikettä ja "kikkailua" jopa muutama taklausyritys. Ensimmäisen kerran näin hieman samaa Laakkosta kuin viime kaudella ennen playoffeja.

Murrayltä paras peli mitä olen nähnyt: aloitusvoittoja, hyvää ylivoimaa ja loistavaa suoraviivaisuutta maalille mennessä.

HPK pelasi myös hyvin, jotain kuitenkin puuttuu aikaisempiin vuosiin verrattuna...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
lintu kirjoitti:
-Laakkonen hiuksista vittuun vaikka ratkaisikin, samoin Niskanen ja Korhonen.
.

Laakkonen ei sitten liene ifk:n näköinen pelaaja? Hän ei voi koskaan saavuttaa yleisön suosiota, koska ei ole iso ja puukätinen. Liekö tyhmäkään?
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Kiitokset ifk tärkeästä voitosta. Kolmas tappio putkeen olisi tehnyt jo torstaisesta pelistä pakkovoiton haun paikkaa. Yksi asia mikä rupeaa jo pikku hiljaa vituttamaan on toi ainainen rutina Laakkosesta. Eli hiuksista vittuun ja vastaavaa. Kysynpä vaan näiltä arvon arvostelijoilta, että onko meillä tässä ryhmässä muutenkaan tällä hetkellä liikaa näitä kädellisiä äijiä Coryn ja Guollan poissaollessa. Vastaus on, Ei todellakaan. Lakun ilmeisesti painavin syy miksi hänet pitäisi potkia pihalle on Nelsoninkin jo sivuten esille ottamat, että hän on 10 senttiä liian lyhyt ja 20 kiloa liian hoikka.
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laakkosesta en vain jaksa innostua. Taitava, kyllä. Helposti pois kiekosta pelattava, kyllä. Pelkää kontakteja, kyllä. Antaa jokaisessa matsissa 10 aivan idioottimaista harhasyöttöä, kyllä.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dennis kirjoitti:
Lunkka imuroi pakolliset pari kiintiömaalia, mutta ottaa myös muutaman huippupelastuksen ~35-40 torjunnan joukkoon. HIFK saa aikaiseksi alle 25 laukausta Oksaa kohti.
Muuten oikein, mutta laukaisumäärät meni tällä kertaa vähän toisin päin. Omat kommentit:

- HIFK:lla oli mahdollisuus ratkaista peli jo ensimmäisessä erässä. Sen verran hyvin tarjottiin yyveetä. Ainakin Laakkosen olisi pitänyt tehdä häkki Raymondin alustuksesta.
- Yyvee oli paskaa läpi pelin. Ihan kivasti pyöri joo, mutta kovin tehotonta. Eniten ihmetytti ykkösyyveessä se, että Kuhta pelasi playmakerina ja Hörpati haahuili ympäri hyökkäysaluetta. Mielestäni roolit pitäisi olla toisin päin ja Kuhta tekemään sitä työtä mitä osaa parhaiten, eli maalipaikkojen haistelu. Myös kakkosyyveessä Rem olisi ollut Laakkosta parempi valinta pyörittäjäksi. Guollaa ja Smurffia yyvee kaipaa.
- Bob on ilmeisesti permanenttimiehiä, kun ihmeemmin ei kokeiluja pelin aikana nähty. Olisiko esim. Schnabelin testaaminen maskimiehenä ollut paikallaan.
- Yyveellä voisi myös kokeilla nopeita lähtöjä hitaiden sijaan. Ekassa erässä juuri tällaisesta aukesi Laakkosen paikka, jonka hän sössi lahjakkaasti.
- Kolmosen ja nelosen peli kärsii, kun peliaikaa tulee vähän. (ylläri) Toisessa ja kolmannessa erässä tsemppariosasto sai aika ajoin hyvin pelia aikaiseksi.
- Ajoittain näkyi esim. avauspelissä jo todella hyviä suorituksia, kruununa 2-2 tasoitus --> Laakkonen saa keskialueella hyvän avauksen ja pääsee laidasta sisään --> Salonen ja Rem luistelevat maalia kohti ja Laakkoselta kiekko keskelle --> maali. Hyvien suoritusten vastapainoksi taas ajoittain melkoista kuraa. Monesti esim. lähdöt sinällään "onnistuvat" hyvin, mutta avaavan pakin huono ajoitus ja syötön laadut lopettavat hyökkäyksen lyhyeen. Näistä sitten pelin kääntäminen puolustukseen ei oikein toimi.
- Niskanen helvettiin ja äkkiä. Samaan ruotsinlaivaan Hörpatin kanssa. #38 oli kyllä täysi turhake kentällä. Harmi, että sentteritilanne on mikä on. Jokohan sille Frankin lupaamalle 200 k€urolle on löydetty sopiva kohde.
- Korhonen sai mukavasti vastuuta - ei mikään sysipaska mielestäni. Ihan käyttökelpoinen ns. syvyyspelaaja pakistoon.
- Koko kakkosketju pelasi kokonaisuudessaan hyvän pelin. Pikkaraisella ratkaisun avaimet jatkoajan lopussa ja ihan hyvä ajatus antaa syöttö takatolpalle - toteutus vaan "vähän" tökki.
- HPK:sta erottui Oksa hyvillä torjunnoillaan. Järvisen kudin olisi ehkä saanut, jos olisi tullut rohkeammin vastaan, mutta muuten loistopeli. Lunkalle molemmat längistä. :-D Ekassa maalissa tosin olisi Laakso voinut pelata Vihkon mailan pois.
- Yleisömäärä 5500 ja jotain - back to 90's?

Loppuun vielä IS -tähdet:

HIFK:
*** Murray
** Järvinen
* Karalahti

HPK:
*** Oksa
** McVävy
* Vihko
 

bull

Jäsen
Ok, jos Laakkonen pelataan pois kiekosta niin jätkä lähes aina taistelee kiekkoa takaisin. Ja en sanois et pelkää kontakteja, kyllä mies sinne kulmiin menee. Itse tykkään, kunhan jatkaa taistella niin on paikka mun kokoonpanossa.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä ollut hääppöinen peli. Tasollisesti peli oli huonoa, mutta välillä ihan mukavaa katseltavaa. HIFKillä oli havaittavissa yritystä, mutta tuloksetonta semmoista. HPK oli huono tosin niin oli myös IFK. HPK:n taso on laskenut huimasti viime kaudesta, tämän päivän esityksen perusteella. Huomioita pelaajista:

-Nielikäinen ja Murray pelin parhaat HIFKin paidasta.
-Oksa paras HPK:n paidasta.
-Loput pelaajat olivat huonoja en jaksa sen enempää ruveta yksilöimään heitä.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kymmenen nopeeta

1. Maalipaikkoja tuhlattiin kyllä taas paljon
2. Joo, YV tehotonta ku FAN! Miksi Kibe pyörittää sitä ?
3. Parempi joukkue voitti vaikkei ollut hyvä.
4. Schnapilla ongelmia avausten kanssa. (oliko tämä uutinen).
5. Janne oli epävarma, mutta paranteli koko ajan.
6. Jere oli taas KINGI
7. Turren taistelumaali oli sitä parasta Turrea
8. Laakkonen paranteli edellisistä peleistä
9. Murray oli aivan loistava
10. Guolla kertoi PetoKlubissa, että hän palaa pelaavaan rosteriin lauantaina
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Herätys JHag:n karitsat! Laakkonen on niitä harvoja kädellisiä äijiä tossa porukassa tällä hetkellä. Ja fakta on se, että hän pystyy parempaankin ja varmasti.

Ei niitä pisteitä puukäsillä tehdä pidemmänpäälle!
 

scholl

Jäsen
RoopeS kirjoitti:
3. Parempi joukkue voitti vaikkei ollut hyvä.

Itse en kyllä pysty pitämään rl. ratkaisua voittona. Voitossa saadaan kolme pinnaa enemmän kuin vastustaja saa. Nyt saatiin yksi munkkipongo enemmän kuin naapuri.

Yleisömäärät kertovat edelleen siitä, että kriisissä ollaan. Vai oliko kenties Espoossa peli, joka vei meiltä 2000 katsojaa? Ja se nyt vaikuttaa sitten suoraan siihen, että joko tänä vuonna joudutaan tekemään huonompi tulos tai sitten pitää säästää pelaajakuluissa eli ei hankkia uusia nimiä. Huonompi tulos taas näkyisi ensi vuonna rosterissa.

Tilannetta ei voi kyllä laittaa katsojien syyksi, jotka ovat äänestäneet jaloillaan, vaan hyvin pitkälti se kyllä menee pelaajien piikkiin. Ja toimiston, kun ei radiointia ole saatu kondikseen. Joukkueen seuraaminen on ainakin itselläni epäintensiivisempää paitsi huonon menestyksen ja vastustajan pelinhallinnan vuoksi niin myös siksi, kun radiointien puuttuminen johtaa siihen, että sitä on koko ajan tavallaan kauempana joukkueesta kuin viime kaudella, eikä sitten tule lähdettyä peleihin.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
scholl kirjoitti:
Yleisömäärät kertovat edelleen siitä, että kriisissä ollaan. Vai oliko kenties Espoossa peli, joka vei meiltä 2000 katsojaa? Ja se nyt vaikuttaa sitten suoraan siihen, että joko tänä vuonna joudutaan tekemään huonompi tulos tai sitten pitää säästää pelaajakuluissa eli ei hankkia uusia nimiä. Huonompi tulos taas näkyisi ensi vuonna rosterissa.

Tilannetta ei voi kyllä laittaa katsojien syyksi, jotka ovat äänestäneet jaloillaan, vaan hyvin pitkälti se kyllä menee pelaajien piikkiin. Ja toimiston, kun ei radiointia ole saatu kondikseen. Joukkueen seuraaminen on ainakin itselläni epäintensiivisempää paitsi huonon menestyksen ja vastustajan pelinhallinnan vuoksi niin myös siksi, kun radiointien puuttuminen johtaa siihen, että sitä on koko ajan tavallaan kauempana joukkueesta kuin viime kaudella, eikä sitten tule lähdettyä peleihin.

Itse koen ainakin tämän alkukauden "yleisökadon" johtuvan suurelta osin tästä "uudesta" jääkiekosta jota suomessa pelataan. Ei sitä jaksa katella pelkkiä YV/AV-harjoituksia, niitä voi mennä katsomaan joukkueen harkkoihin. Itselläni on ainakin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen sellainen fiilis ettei nykyinen jääkiekko kiinnosta samalla tavalla kuin ennen, ehkä tämä kaikki muuttuu paremmaksi kun pelaajat ja dumarit löytävät sen kuuluisan keskitien.

-S
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laakkonen on taitava, mutta niin on esim Leino ja Sahlstedkin eikä kai kukaan täysijärkinen näitä IFK:hon haluaisi? Tykkäsiin aikanaan Harkinsista, Calounista, Davidssonista, Boykosta ja Seposta vaikka kaikki puhtaita taitopelaajia olivatkin. En tiedä mikä Laakkosessa on, mutta jotenkin vaikuttaa aneemiselta A-junnulta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Johannes kirjoitti:
Täällähän kieriskellään jo tervassa ja Jukka Jalonen aukoo vieressä höyhenpussia. Kyyti on kylmää, kun lukee näitä tekstejä. No, minä uin taas kerran vastavirtaan. HIFK voittaa huomenna. Me saadaan 2 tai 3 pistettä HPK:lta. HIFK ryhdistäytyy voittojen tielle, ihan sama ketä HIFK:lla on huomenna rosterissa. Ehkä Lundell torjuu nollapelin ja Laakkonen laukoo hat-trickin, vedettyään ensin Schneideria nokkaan (copyright by Olli Saarela).

Näin ennustin jo eilen, kun täällä kyyneleet valuivat varman HPK-tappion takia. No, 3-2 voitto tuli rl-kisan jälkeen ja 2 pistettä. Peliesitys ei paljon silmiä hivellyt, mutta pääasia oli, että saatiin tappioputki katkaistua kahteen peliin.

Laakkonen ratkaisi rl-kisassa ja syötti Murrayn maalin. Kauden paras peli Laakkoselta, mutta vähintään tämän illan tasolle taitopelaajan pitäisi päästä ottelusta toiseen, ei vain satunnaisesti. Lundellkin ryhdistäytyi päästettyään helpon avausmaalin ja toisenkin längistä selkänsä taakse. Ykkösketju oli tosi vaisu. HIFK:n vauhdikkainta peliä esittivät kolmos- ja nelosketjut. Järvinen teki hienon av-maalin.

edit. Unohdin sen, että Laakkonen sai jotenkin lauottua 1. erässä kahdesta metristä ohi täysin tyhjästä maalista. Murray järjesti paikan Laakkoselle, eikä olisi tarvinnut kuin tönäistä kiekko tyhjiin, mutta kun ei niin ei. Uskomaton moka taitopelaajalta. Laakkosen 3 tähteä on ihan täydellinen vitsi tämän illan esityksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Laakkonen oli tänään pirteä, mutta kyllä kuuli huokauksista rankkarinlaukojaa ilmoitettaessa, että mikä oli yleisön luottamus Laakkoseen. Ekassa erässä Murray pisti täydellisen avopaikan, mutta Laakkonen veti ohi ja oli paikkoja muutenkin, mutta koska kyseessä on kädellinen pelaaja, niin minä luotan että lukko aukeaa ja saa peliin taas uudenlaisen lennon myös maalien merkeissä. Liike ja harhautukset tänään siis kunnossa, mutta kiekko vielä maaliin.

Murray on Jumala! Perhana, että oli Murray taas tänään liekeissä, kyllä oli nautinnollista seurata miehen menoa ja taistelutahtoa. Yksi parhaista ja monipuolisimmista ulkolaisista IFK:ssa pitkään aikaan.

Linnulle, minä ottaisin mielelläni joukkueeseeni Leinon. Kuten myös Louhi olisi kelvannut. Käsiä ei koskaan ole liikaa. Tämän kauden joukkueessa Guollan ja Murphyn loukkaantumiset näkyvät valtavasti tuolla kädellisellä puolella. Maalien kautta nähdään taistelua ja sitä kautta nähdään sitä Oikeaa Brändin mukaista kiekkoa(tm) eli taistelevaa jääkiekkoa, jossa myös taklataan. Kädellisyys ja miellyttävyys ei sulje pois Brändiä.

Ilkka Pikkaraiselta Väärän Brändin näköinen kymppi. Idioottimainen huutelujäähy.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
lintu kirjoitti:
Laakkonen on taitava, mutta niin on esim Leino ja Sahlstedkin eikä kai kukaan täysijärkinen näitä IFK:hon haluaisi? Tykkäsiin aikanaan Harkinsista, Calounista, Davidssonista, Boykosta ja Seposta vaikka kaikki puhtaita taitopelaajia olivatkin. En tiedä mikä Laakkosessa on, mutta jotenkin vaikuttaa aneemiselta A-junnulta.
Jokainen näistä mainitsemistasi pelaajista olisi parempi kuin tämä epäjumalan asemaan ristimäsi Läskipää-Pikkarainen joka kruunasi iltansa ottamalla kympin suunsoitosta. Jos Laakkonen yrittää tehdä peliä ja joskus menettää kiekkoja on se ihan hyväksyttävää toisin kuin Pikkarainen joka on koko ajan myöhässä. Tässäkö meidän kesällä hankittu kotimainen profiilipelaaja? Niskasta ja perseestä helvettiin. Jokainen nelosketjunkin pelaaja oli parempi kuin Pallopää.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
lintu kirjoitti:
Laakkonen on taitava, mutta niin on esim Leino ja Sahlstedkin eikä kai kukaan täysijärkinen näitä IFK:hon haluaisi? Tykkäsiin aikanaan Harkinsista, Calounista, Davidssonista, Boykosta ja Seposta vaikka kaikki puhtaita taitopelaajia olivatkin. En tiedä mikä Laakkosessa on, mutta jotenkin vaikuttaa aneemiselta A-junnulta.

Joku raja nyt sentään. Kyllä Ville Leinon tasoinen taitava sentteri mahtuu koska tahansa HIFK-nimiseen joukkueeseen. Muutenkin kuin, että ei vie ulkomaalaispaikkaa. Kovuuden lisäksi tarvitaan aina myös taitoa ja tämänhän tämä Leino näytti meille viime kaudella.

Jees, tärkeä voitto ja tästä on taas hieman helpompi jatkaa. Mestarin päänahka on aina arvokas ja Murphyn ja Guollan paluu taas entistä lähempänä.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rebel kirjoitti:
Linnulle, minä ottaisin mielelläni joukkueeseeni Leinon. Kuten myös Louhi olisi kelvannut. Käsiä ei koskaan ole liikaa. Tämän kauden joukkueessa Guollan ja Murphyn loukkaantumiset näkyvät valtavasti tuolla kädellisellä puolella. Maalien kautta nähdään taistelua ja sitä kautta nähdään sitä Oikeaa Brändin mukaista kiekkoa(tm) eli taistelevaa jääkiekkoa, jossa myös taklataan. Kädellisyys ja miellyttävyys ei sulje pois Brändiä.

Ilkka Pikkaraiselta Väärän Brändin näköinen kymppi. Idioottimainen huutelujäähy.

Ei missään nimessä sulje taitokiekko brändiä pois, mutta en jaksa katsoa flegmaattista perseilyäkään. Caloun sai mun puolesta perseillä minkä tahtoi koska kuten joku viisaampi aiemmin sanoi, kävi hän sitten pari vaihtoa myöhemmin voittamassa matsin. Laakkonen, Leino sekä Sahlstedt eivät vain oikein minun IFK:honi sovi. En pysty näkemään heitä heittäytymässä kiekon eteen tiukassa tilanteessa tai vetämällä itsensä aivan poikki karvaamalla aktiivisesti alivoimalla. Louhi olisi kyllä minullekin kelvannut, ei Louhi mikään neiti ole. Ja totta, taitoa ei liiemmin ole mutta ottaisin sen mielummin eri paketissa kuin Laakkosessa.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Metukka kirjoitti:
Jokainen näistä mainitsemistasi pelaajista olisi parempi kuin tämä epäjumalan asemaan ristimäsi Läskipää-Pikkarainen joka kruunasi iltansa ottamalla kympin suunsoitosta. Jos Laakkonen yrittää tehdä peliä ja joskus menettää kiekkoja on se ihan hyväksyttävää toisin kuin Pikkarainen joka on koko ajan myöhässä. Tässäkö meidän kesällä hankittu kotimainen profiilipelaaja? Niskasta ja perseestä helvettiin. Jokainen nelosketjunkin pelaaja oli parempi kuin Pallopää.

Puhutko nyt Ilkka Pikkaraisesta? Jumalasta? Meidän toiseksi paras pistemies. Meidän paras maalintekijä. Meidän paras tehopörssissä ja koko liigan kolmanneksi paras hyökkääjä. Jäähypörssissä seitsemäntenä. Käynyt muuten tekaisemassa kolme voittomaalia (jengillä on kuusi voittoa). Taitaa olla aktiivisin taklaajamme ja ainakin taklaa painavimmat niitit.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensinnäkin täytyy sanoa, että HPK oli todella vaisu ja se olisi pitänyt voittaa selkeästi jo varsinaisella peliajalla. Harvoin on nähty noin huonoa Kerhoa. Kerho oli itseasiassa niin huono, että se sai Hifkin näyttämään ajoittain jopa hyvältä.
Ylivoimaa tarjottiin Hifkille ensimmäisessä erässä siihen malliin, että pelin olisi voinut ratkaista jo siinä, mutta YV oli jälleen kerran täysin luokatonta. Etenkin ykkösketju oli taas täysin yössä.
Toinen erä olikin sitten sitä normaalia Hifk-perseilyä jossa Kerho päästettiin johtoon Länki-Lundellin avustuksella.
Kolmas erä oli pelillisesti paras kummaltakin joukkueelta. Kummallakin oli muutama hyvä paikka ratkaista peli jo varsinaisella peliajalla.

Kommentteja Hifkin pelaajista:
- Ykkösketju oli taas aivan jäässä. Kapteeni-Kuhdan paras suoritus oli aivan ottelun lopussa otettu jäähy jota ilman HPK olisi tehnyt tyhjiin ja voittanut pelin.
- Kakkosketju oli todella hyvä paitsi sen heikoin lenkki Pikkarainen. Murray on löytänyt jostain itselleen kädet ja Laakkonen teki hyvin peliä, liikkui ja pystyi pitämään kiekkoa. Vain tehot jäivät puuttumaan, mutta tuolla esityksellä niitä alkaa tulemaan varmasti. Francikselta hyvä veto laittamaan Laakkonen vetämään rankkari sisään joka tuo varmasti jatkossa lisää itsevarmuutta. Hifkissä ei todellakaan ole yhtään liikaa käsiä joten siinä mielessä näiden opetuslapsien Laaksosen dissaaminen tekee heistä itsestään vain naurettavia.
- Kolmos- ja nelosketju tekivät hyvää perusduunia. Erityismaininnat Järviselle ja Seiskalle.
- Länki-Lundell puhui kahdesti. Varsinkin ensimmäinen oli ihan hirveä imaisu vaikka ei suoraan mennytkään vaan vasta sen hässäkän jälkeen joka oli seurausta imaisusta. Ei taida olla ihan sattumaa se, että vastustajat laukovat aina Lundellin länkiä kohti.

Yleisöä vain viisi ja puolituhatta ja vaisu tunnelma. Johtuuko paskasta pelistä, uusista säännöistä vai molemmista. Tosin loppua kohden sai pelata jo aika vapaasti.
 

bull

Jäsen
Tuosta kerhon ekasta. Maalin edessä oli hyökkääjä joka pääsi ohjaamaan puolustuksen perseilystä johtuen. Eli ei tuota voi yksin Lundellin piikkiin laittaa. Ja kun kiekko jäi viivalle niin Laakson olisi pitänyt jaksaa vääntää Vihko pois!
 

scholl

Jäsen
Sammy kirjoitti:
Itse koen ainakin tämän alkukauden "yleisökadon" johtuvan suurelta osin tästä "uudesta" jääkiekosta jota suomessa pelataan. Ei sitä jaksa katella pelkkiä YV/AV-harjoituksia, niitä voi mennä katsomaan joukkueen harkkoihin.

Ehkä niinkin, mutta kyllä itse mielummin tulisin katsomaan yv-harjoittelua kuin av-harjoittelua ja sitä, että peli pyörii enemmän omassa päässä niinkuin keskimäärin alkukaudesta on käynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös